KULTTUURI KÄY VASTARINTAAN

Irakin sodan alkamisesta tulee tässä kuussa kuluneeksi vuosi. Sen loppumisesta ei ole mitään tietoa. Ehkä Kioton ilmastosopimuksen horjuttajanakin tunnettu George W. Bush on päättänyt totuttaa amerikkalaiset aavikko-olosuhteisiin. Nykypolitiikalla ne tulevat aikanaan tutuksi kotirintamallakin.

Kun viime keväänä Yhdysvalloissa kulttuuriväki runoilijoista Hollywood-näyttelijöihin otti kantaa sotaa vastaan, Suomessa ihmeteltiin toisenlaista, henkistä aavikoitumista. Missä olivat Suomen taiteilijat, kun maailmanrauha heitä tarvitsi?

Peter von Bagh syytti Agit Propin vappukonsertissa nykykirjailijoita ”vellihousuisista” Irak-lausunnoista. Kaikella kunnioituksella Suomen elokuva-harrastuksen grand old mania kohtaan, von Bagh kenties sortui jo antiikissa tunnettuun ajattelutapaan: oman sukupolven tekemiset ovat aitoja ja alkuperäisiä, nuoret eivät tiedä mistään mitään.

Nuoren nykytaiteen yhteiskunnallistumista voi nimittäin pitää jo tosiasiana. Kantaaottavan rapin, Turun katu-uskottavien runoilijoiden sekä kirjailijoiden Reko Lundán, Asko Sahlberg, Kreetta Onkeli, Laura Honkasalo ja Hanna Marjut Marttila myötä kulttuurilla on selvästi enemmän kosketusta yhteiskunnalliseen todellisuuteen kuin vielä puoli vuosikymmentä sitten.

Heillä yhteiskunnallisuus näkyy solidaarisuutena syrjäytyneille sekä vallitsevan markkinauskon ja kulutuskulttuurin irvailuna. Dogmaattiseen lipunkantajakirjallisuuteen on tuskin paluuta.

Myös elokuvan puolella tehdään nykyisin muuta kuin harlinia: Johanna Vuoksenmaan Nousukausi, Jarmo Lampelan Eila ja Tapio Piiraisen Raid ovat osoittaneet, että kotimaista elokuvaa voidaan tehdä ilman keikkamuusikoita ja konekiväärejä.

Samaan aikaan amerikkalaismallisesti ennakkohypetetty pettämisoperetti Levottomat 3 on muodostunut pettymykseksi rahoittajille. Ehkä Markus Selin vaihtaa sikarinsa kuubalaisiin ja Levottomien neljäs osa käsittelee vallatun talon ihmissuhteita.

Kirjallisuuden myyntilukujen ja mediajulkisuuden perusteella voisi väittää, että vähänkin kantaaottavampi asenne on pienten piirien haihattelua. Kansakunnan kirjahyllyn päälle pääsee verbaaliakrobatialla ja Veijo Meren uudelleenkierrätyksellä. Uutisvuotoilu on merkinnyt yhdelle terävänä ja kriittisenä aloittaneelle kirjailijapolvelle sarjatuotantoon siirtymistä. Akateemisten kirjallisuuslehtien mielestä viittaukset antiikkiin tai ranskalaisiin nykyfilosofeihin synnyttävät automaattisesti korkeatasoisempaa Taidetta kuin vaikkapa markkinaliberaalin maailmanajan sorrettujen ja solvattujen näkökulma.

Suomen valtiojohdon liturgiaan kuuluu nyt Washingtonille ja Brysselille kumartaminen. Kirjallisuuseliitin rukoussuunta on Sorbonnen yliopistoon päin.

Media tai kulttuurieliitti eivät ole kuitenkaan isoja ja pahoja blokkeja ilman sävyeroja. Kirjailija Juha Seppälä kävi Ilta-Sanomien haastattelussa 28.2. globalisaation, kaikki kahleensa katkoneen materialismin, yhden totuuden EU-Suomen sekä sen pelurien ja pyrkyrien kimppuun.

Ja jos kantaaottava nuori nykytaide onkin vielä osin marginaalissa, siellä ei ole ollenkaan hullumpaa. Von Baghin sanat käväisivät mielessäni helsinkiläisessä Ilves-teatterissa. Seppo K. Koivulan puhuttelevaa ja pirullisen hauskaa Brecht-sovitusta Äiti Peloton ja isä oli terästetty viittauksilla 2000-luvun media- ja yhtiövaltaan sekä terrorisminvastaiseen sotaan. Lavalla käväisivät myös Brecht itse sekä Arndt Pekurinen.
Ilveksessä ensi-iltaan on seuraavaksi tulossa Jaakko Varukarin Globaali uskomustiede. Katsoo teatteriohjelmistoa tai kustantamojen uutuusluetteloja, 1990-luvun epäyhteiskun-
nalliseen, elitistis-snobistiseen kulttuuri-
käsitykseen ei ole paluuta.

Jani Saxell