Viikko sitten menin kuuntelemaan puhetta. Suurin osa meistä saapui luentosaliin ristiriitaisin tuntein. Jouduimme ohittamaan äänekkäät lakkovahdit, jotka puolustivat SOAS:in (School of Oriental and African Studies) työntekijöiden oikeutta välttävään elintasoon. Useat heistä ansaitsevat alle 10 000 puntaa vuodessa, joka on Lontoon hintatasoon suhteutettuna erittäin vähän.

Juuri ennen tilaisuuden alkua lakkovartion esimies ryntäsi paikalle, puhujankoppiin. Hän sanoi tukevansa tilaisuuden järjestämistä, ja samalla ilmaisi Blairin sotakampanjan järjettömän luonteen: Englannilla ei ole yksinkertaisesti varaa moraalittomaan sotaan Lähi-idässä ja kansalaistensa kustannuksella. Lakkovahti yhtyi hänelle tarkoitettuun suosionosoitukseen ja toivotti tilaisuuden pääpuhujan tervetulleeksi.

Tariq Ali tarttui mikrofoniin. Hän on Vietnamin sodan vastaisen liikkeen veteraani, kirjailija ja ns. amerikkalaisen uusimperialismin vankkumaton vastustaja. Hän luotasi aluksi USA:n nykyisen maailmanvalloituksen juurille: väkivaltaan ja läpitunkevaan ’valkoisen ylemmyyden’ tunteeseen, joka tukehdutti Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön ja ajoi heidät kirjaimellisesti aitauksiin.

Ali jatkoi kääntämällä historian sivuja Meksikon sisällissodasta läpi Panaman kohti Etelä-Amerikkaa. Hän korosti USA:n ulkopolitiikan tähdänneen johdonmukaisesti niin dollarin kuin maailmanlaajuisen kapitalisminkin pönkittämiseen. ”Kohdemaiden” sisäpolitiittiset – ja väliset – ristiriidat ovat aina olleet hedelmällistä maaperää amerikkalaiselle imperiumille, ja suoraan sotilaalliseen toimintaan turvautuminen on ollut yksi viimeisimpiä keinoja. Tärkeimmät taistelut imperiumin puolesta käytiin ja käydäään kulissien takana. Tosiaankin, vuonna 1947 perustettu CIA, joka toi yhteen aiemmat tiedustelupalvelut, on yksi amerikkalaisen imperiumin kulmakiviä.

Toivoin, että salissa olisi MI5:n agentti, joka veisi lakkolaisten terveiset Downing Street 10:een, Tony Blairin työpöydälle. Katselin ympärilleni, mutten nähnyt ketään muuta ottamassa muistiinpanoja.

Tariq Alin puhe ohitti CIA:n sormet Indonesiassa 1960-luvulla, jolloin yksin Balilla sai surmansa yli 10 000 ihmistä. Sitten kohti Lähi-itää ja Keski-Aasiaa: Aseistetut mujaheddinit Afganistanissa, USA:n poliittisen eliitin kytkökset öljy- ja aseteollisuuteen, syyskuun yhdestoista, mediayhtiöiden rooli ’terrorismin vastaisessa sodassa’ – ja lopulta hyökkäys Irakiin. Ali painotti, että öljyn merkitystä amerikkalaiselle imperiumille ei kannata koskaan aliarvioida. Ja Iranissahan sitä on lisää.

Kotimatkallani jäin jumiin takkuilevaan metroverkostoon. Palokuntalaisetkin olivat lakossa, ja useita metroasemia oli suljettu turvallisuussyiden vuoksi. Onneksi metrokuskien lakot päättyivät onnellisesti jo lokakuussa. Milloin sairaanhoitajat toteuttavat lakkouhkauksensa?

Henri Onodera