Kasva ja rauhoitu 2 -seminaarissa Helsingissä 9.11. toimittaja Irmeli Seipäjärvi luennoi mediasta osana Balkanin kriisiä. Hänen mukaansa sekä maan sisäisellä että kansainvälisellä medialla on suuri merkitys konfliktien syntymisessä ja jälkihoidossa. Vasta Balkanin kriisin myötä konfliktin jälkeistä kriisiapua on alettu antaa myös media-alalla.

Toimittaja Irmeli Seipäjärvi on seurannut läheltä Balkanin kriisiä koko sen keston ajan. Hän toimi ensin Yleisradion toimittajana ja vuonna 1999 häntä pyydettiin media-alan kehitysyhteistyöntekijäksi Pristinaan. Viimeiset kaksi vuotta hän on toiminut Belgradissa Unicefin palveluksessa. Seipäjärvellä on pitkä kokemus Balkanin kriisistä ja sen jälkiselvittelyistä. Hän pitääkin tärkeänä uutta käsitystä mediasta osana konfliktia. Kriisien jälkeen perinteisten avustustyön kohteiden kuten ruuan, koulutuksen ja terveydenhuollon rinnalle onkin nousemassa media-alan avustus- ja kehitysyhteistyö.

Media osana konfliktia

Oikeudenmukaiseen ja tasapuoliseen tiedonvälitykseen pyrkivänkään median on mahdotonta välittää objektiivista kuvaa minkään sodan tapahtumista. Balkanin kriisin sekavassa vyyhdissä totuuksia ja niiden kertojia oli useita. Välillä toimittajan oli vaikea pysyä perillä edes siitä, mitkä osapuolet kulloinkin olivat sodassa keskenään. Tilanteet myös muuttuivat nopeasti, sodassa ei ollut pelkkiä uhreja tai pelkkiä tappajia. Moni tietää albaanien paenneen serbiterroria vuonna 1999, mutta harvempi on kuullut serbien paenneen albaaniterroria vielä saman vuoden aikana. Media on myös ase muiden joukossa. Maan sisäisessä tiedotuksessa puolueettoman tiedon välittäminen on aina konfliktin keskellä harvinaisuus, media on valtaapitävien palveluksessa. Pahimmillaan mediaa voidaan käyttää jopa lietsomaan vihaa ja pahentamaan konfliktia vihapropagandalla. Räikein ja kuuluisin esimerkki tästä on Ruandasta, jossa hutujen hallitsema radiokanava kehotti kuulijoita ”poistamaan tuholaiset ja puhdistamaan yhteiskunnan” tavalla, joka oli suoraan tulkittavissa kehotukseksi tappaa tutseja.

Kriisin pitkä jälkityö

Konfliktin jälkeen rauhoittuneelle alueelle syntyy usein valtava määrä paikallisia medioita. Yhtenä syynä tähän on silkka innostus vapaudesta sotasensuurin jälkeen, toisaalta medioita synnyttää kilpailu vallanjaosta uudessa tilanteessa. Uusilla syntyvillä medioilla on yleisenä ongelmana ammattitaitoisen työvoiman puute, sillä toimittajat usein pakenevat maasta kriisin aikana. Media-alan avustustyöllä voidaan auttaa kriisin jälkeisen alueen tiedonvälitystä nousemaan jaloilleen. Esimerkiksi Balkanin alueelle on rakennettu Euroopan yleisradioverkon kaltainen verkosto, jossa lähetetään kuvamateriaalia maasta toiseen. Maassa, joka ennen kriisiä oli yhtä yhtenäistä Jugoslavian valtiota, tämä ei ollut lähes kymmeneen vuoteen mahdollista. Balkanilla tärkeää on ollut myös media-alan lainsäädännön kehittäminen, sillä Jugoslaviassa ei ennen kriisiä ollut avointa tiedonvälitystä eikä sitä ohjaavaa lainsäädäntöä. Median tehtävä on toimia kriisin jälkeen rauhan rakentajana. Tämän takia kaikki niin sanottu vihapuhe (engl. hate speech), väkivaltaa lietsova tiedotus, on saatava loppumaan. Balkanilla äärimmäisenä keinona jouduttiin jopa lopettamaan sanomalehti, joka ei pitkien keskusteluiden jälkeenkään suostunut lopettamaan kostotoimiin yllyttävää kirjoitteluaan. Toinen rauhaa rakentava rooli medialla on multietnisenä foorumina: Balkanin monia kansallisuuksia edustavat toimittajat päätyvät työskentelemään yhdessä tiedonvälityksen parissa. Tämä purkaa sodan aikana synnytettyjä viholliskuvia.

Onko mediakasvatuskin rauhankasvatusta?

Suuret kansainväliset konfliktit tulevat osaksi jokaisen, myös suomalaisten koululaisten arkipäivää. Siksi Seipäjärven luennon lopuksi mietittiinkin, miten koulussa voitaisiin käsitellää kriisejä tavalla, joka lisäisi lasten ymmärtämystä maailmasta ja vähentäisi uutisten mahdollisesti aiheuttamaa pelkoa ja ahdistusta. Jo pientenkin lasten elämään voi tulla järkyttäviä kuvia ja tietoja kriisialueilta etenkin, kun suomalainen uutisvälitys on muuttumassa yhä skandaalihakuisemmaksi. Yleisesti koulussa kriisien käsittely on tarpeellista, sillä uutisten tarjoama tieto ei riitä sen hahmottamiseen, mitä kriisialueella tapahtuu. Erityisen tärkeää on pohtia oppilaiden kanssa, mistä kriisit syntyvät ja mitä on niiden taustalla. Tälläisellä mediakasvatuksella on myös rauhankasvatuksellinen puoli: kun kriisejä käsitellään osana suurempaa kokonaisuutta, korostuu mahdollisuus kriisien ennaltaehkäisyyn. On tärkeää auttaa oppilaita hahmottamaan myös tiedonvälityksen subjektiivisuus. Toiminnallisena menetelmänä tämän oppimiseksi voisi käyttää esimerkiksi omien uutisten tekemistä luokassa. Itse tehdessään oppilaat joutuvat valitsemaan näkökulmansa ja näkevät objektiivisuuden mahdottomuuden.

Riikka Taavetti