Elokuussa Helsingissä pidetyille Journalismin päiville oli kutsuttu Tshetshenian Sarista kotoisin oleva Zara Imajeva. Hän on 42-vuotias, moskovalaisen yliopiston journalistisesta tiedekunnasta valmistunut tshetsheenipakolainen, joka on kolme viime vuotta asunut 16-vuotiaan poikansa kanssa Azerbaidzhanin pääkaupungissa Bakussa.

Dokumenttiohjaajan urasta haaveillut Zara Imajeva työskenteli Tshetsheniassa tasavallan ulkoasianministeriön lehdistösihteerinä, kun ensimmäinen sota alkoi 1994. Hän menetti työnsä ja pakeni poikansa kanssa Dagestaniin, josta palasi 1997 Groznyihin. Hän sai töitä kulttuuriministeriöstä silloisen varapääministeri Ahmed Zakajevin alaisuudesta toimien GOSKINOn (Venäjän valtion elokuvakomitea) hallintovirkamiehenä. Tuona aikana Imajeva pyrki toteuttamaan elokuvallisia ja taiteellisia ambitioitaan aloittamalla projektin, jonka tavoitteena oli dokumentoida filmiksi Groznyin kulttuurihistoriallista perintöä.
Pääkaupunkimme oli surrealistinen näky. Oli Rauhankatu, jolla ei ollut enää taloja eikä juuri katuakaan. Teatterissa Neuvostoliiton aikaisesta tekstistä ”kunnia neuvostokansalle” oli jäljellä ”kunnia”. Oli portaita, jotka eivät johtaneet mihinkään. Sortuneen kerrostalon patterin päällä oli osittain palaneita lasten potkuhousuja.

Syksyllä 1999 alkanut toinen Tshetshenian sota keskeytti kuvaukset. Imajeva yritti perustaa itsenäistä radioasemaa saadakseen välitettyä ihmisille oikeaa tietoa sodan kulusta ja taustoista. Hanke ei kuitenkaan saanut riittävän suurta virallista kannatusta.
Talvella 1999-2000 Imajeva lähti toistamiseen sotaa pakoon. Pakomatkan Georgiaan keskeyttivät tuon tuostakin pommitukset ja rankka lumentulo. Tuntikausien värjöttely lumen hautaamassa autossa jätti pysyvät jäljet Imajevan terveyteen. Hän jatkoi pakoaan etelämmäs Azerbaidzhanin Bakuun, jossa asuu vieläkin.

Bakussa on Imajevan arvion mukaan tällä hetkellä 3000-5000 tshetsheenipakolaista. Täsmällistä lukua on mahdoton tietää, koska osa pakolaisista ei tunne oloaan riittävän turvalliseksi virallistaakseen statuksensa. Imajeva kertoi, että venäläisten yllytyksestä tshetsheeneitä ilmiannetaan, jonka jälkeen kokonaisia perheitä on kadonnut jäljettömiin. Virallisten tietojen mukaan 2000 keväällä Azerbaidzhanissa oli 13 000 tshetsheenipakolaista.
Muuttoliike on vilkasta. Kansainvälisiltä avustusjärjestöiltä emme ole saaneet apua, paikallista, pienimuotoista avustustoimintaa on jonkin verran. Ihmisoikeusjärjestö Helsinki-Group pitää pientä koulua.

UNHCR:n paikalliselin on alkanut rekisteröidä Azerbaidzhanin tshetsheenipakolaisia.
Imajeva näytti rekisteröintilomakettaan, jossa on hänen oman kuvansa lisäksi sekä hänen äitinsä että poikansa kuvat.
Nyt koko virallisen pakolaisstatuksen saaneesta joukosta valitaan 500 perhettä, joille maksetaan 80 dollaria kuukaudessa kolmen kuukauden ajan. Sen jälkeen avustusta saaneet poistetaan rekisteristä ja tilalle otetaan toiset 500 perhettä. Vaatimattomankin asunnon kuukausivuokra Bakussa on vähintään 100 dollaria kuussa.

Tshetshenian lokakuisia presidentinvaaleja Zara Imajeva kommentoi kuivasti:
Eivät ne ole vaalit, vaan nimitys. ”Vaalit” on Venäjän etiketti ulkomaailmaa varten. Monilla ehdokkailla on vakavasti otettavaa liiketoimintaa Venäjällä. Osallistumalla vaaleihin he vain osoittavat ”lojaaliuttaan” ja varmistavat oman ja liiketoimiensa turvallisuuden.

Imajeva toivoo, että Venäjä – Putin – omassa retoriikassaan ja teoissaan valitsisi jo, onko meneillään Tshetshenian itsenäisyystaistelu vai Venäjän terrorismin vastainen sota.
Venäläiset antavat Tshetshenian tapahtumille uusia muotoiluja ja uusia nimiä, koska entiset määritelmät eivät enää vastaa Tshetsheniassa tapahtuvaa toimintaa. Me haluamme tietää, onko menossa antikolonialistinen sota, henkiinjäämistaitelu, vai onko Tshetshenia maailmaa uhkaavaa terroristihirviö. Tätä sotaahan käydään myös lingvistiikan tasolla (terrorismi, ekspansio, antikolonialistinen sota).

Esimerkkinä venäläisestä propagandasta Imajeva piti ns. mustia leskiä, naispuolisia itsemurhaiskujen tekijöitä.
Mustat lesket on myytti. Venäläiset eivät tunne Tshetshenian yhteiskuntaa kovin hyvin. Muuten he eivät sepittäisi taruja kostonhimoisista naisista. Yksittäistapauksia saattaa olla, mutta mielestäni tuo kampanja on kohdistettu tietoisesti Tshetshenian naisia vastaan. Virallisen väestönlaskennan mukaan Tshetsheniassa on 30 kertaa enemmän naisia kuin miehiä.
Ensimmäinen askel Tshetshenian sodan lopettamiseksi olisi Imajevan mielestä venäläisten miehitysjoukkojen poistuminen. Ennen kuin näin tapahtuu, Tshetshenia on vain punainen piste mustalla Venäjän kartalla.

Lehdistötilaisuudessa sympaattinen Imajeva piristyi aina, kun puheeksi tulivat suomalaiset ja suomalaisten suhtautuminen Tshetsheniaan.
Tunnen oloni hyvin kotoisaksi Suomessa. On olemassa tshetshenialainen sanonta ”Juot sydämeni lähteestä”, mikä tarkoittaa että olet samaa mieltä kanssani. Voisin sanoa niin suomalaisille.
Aivan noin yksinkertaisia asiat eivät tietenkään ole, varsinkaan filosofista lähestymistä aiheisiin suosivalle Imajevalle.
Tavatessani ruotsinkielisiä toimittajia minulle jäi tunne, että jotain oleellista jäi sanomatta. He eivät ehkä ymmärtäneet kaikkea sanomaani. Tuli tunne, että he odottivat minulta vähintäänkin mielenosoitukseen lähtemistä. Rauhanomaisissa oloissa eläville ei tule mieleen, että kriisialueilla asuvilta monet vivahteet puuttuvat. Täältäpäin katsoen ihmistä pidetään kaikkivoipana. Kuitenkin esim. Tshetsheniassa vaihtoehtoja on vain kaksi: elää tai kuolla.

Anu Harju