| |
Ydinsulkusopimus
vaarassa
Ydinsulkusopimuksen toteutumista seuraava
komitea tekee työtään tilanteessa, jossa tähän
ydinaseiden leviämisen estämiseen tarkoitettu sopimus
kohtaa monenlaisia haasteita. Komitea oli viimeksi koolla
keväällä ja sen yhteydessä oli myös
monilla kansalaisjärjestöillä tilaisuus tuoda
esiin näkemyksensä.
Vuonna 1995 sopimuksen tilaa tarkastellut kokous jätti
määrittelemättä itse sopimuksen tiukasti.
Ennakkoehdoksi asetettiin, että mukana olevat valtiot
noudattavat sopimusta, jos ydinasevaltiot ryhtyvät tosi
toimiin ydinaseidenriisunnassa. Tästä kaupasta sovitiin
uudessa kokouksessa vuonna 2000. Tosin juuri mitään
tämänsuuntaista ei ole sittemmin tapahtunut. USA
ja Englanti sivuuttivat YK:n asetarkkailijat ja ryhtyivät
ennalta ehkäisevään sotaan Irakissa, näennäisesti
joukkotuhoaseiden ja ydinmateriaalin uhkan vuoksi, joillaisia
ei ole löytynyt. Pohjois-Korea on vastikään
irtautunut ydinsulkusopimuksesta vastalauseena USA:n harjoittamalle
pelottelulle. Intia ja Pakistan (vaikka eivät juuri nyt
ole kovin sotaisella mielellä) saattavat joutua ydinsotaan.
Ja Bushin hallinto aikoo jatkuvan rummutuksen saattelemana
sekä säilyttää valtavan ydinasevarantonsa
että aikoo kehittää uuden polven ydinaseita.
Se on ottanut käyttöön uuden ensi-iskun opin,
jota on tarkoitus soveltaa epäiltyihin uhkiin (Englanti
näyttää olevan valmis seuraamaan myöhemmin
perässä). Syyria ja Iran ovat nyt USA:n tähtäimessä.
Kaikki tämä horjuttaa ydinsulkusopimusta.
Huolet julki
Tässä tilanteessa monet valtiot
ja niiden kansalaisjärjestöt ovat tuoneet julki
huolensa. Ydinsulkusopimukseen kohdistuvat haasteet on tarkkaan
yksilöity. Kansalaisjärjestökokouksien osanottajat
saattoivat keväällä tuoda uusia ajatuksia myös
varsinaiseen kokoukseen osallistuneille. Kahden työviikon
kuluttua vaikutti siltä, että tarkka määritelmä
on tulossa asiaiantilasta huolissaan olevien valtioden esittämänä
ja kansalaisjärjestöt suuntautuivat esittämään
uusia aloitteita ja lähestymistapoja, jotka voivat vaikuttaa
vuonna 2005 pidettävän seuruukokouksen päätöksiin.
Ne esittävät mm. kansainvälisen konferenssin
järjestämistä ydinaseiden vaarallisuudesta,
kansalaisten voimin tapahtuvaa ydinaseistuksen valvontaa,
Koillis-Aasian ydinaseetonta vyöhykettä, aseidenriisuntaa
ja aseistuksen leviämisen estämistä koskevaa
opetusta ja kansalaisjärjestöille pääsyä
mukaan varsinaiseen ydinsulkusopimusta koskevaan seuruukokoukseen.
Kansalaisjärjestöt eivät elättele illuusioita
ydinsulkusopimukseen kohdistuvista haasteista. Kahden vuoden
kuluttua pidettävä uusi kokous näyttää,
onko sopimus voimissaan. Kahdeksi vuodeksi on tiedossa monia
toiminta-aloitteita, mikä kuitenkin pitää yllä
jonkinmoista optimismia.
Keskeisiä aloitteita ovat Rauhanpormestareiden ja Abolition
2000 -kampanjan esittämät ja eräät kevään
kokouksessa esille tuodut hankkeet.
IPB News. Elokuu
2003
|