Rauhantyötä arjessa

Turkulaisessa lähiökapakassa raikaa karaoke. Jussit, Marikat ja Timpat käyvät laulamassa ja vakiohitit Volgasta Joutsenlauluun kantautuvat toinen toisensa perään kuulijoiden korviin. Karaoketiskin takana istuu sama nainen jokaisena viikonloppuna, aina yhtä hyväntuulisena ja iloisena. Vahvalla turkulaisella nuotilla hän kuuluttaa laulajia ja laulaa välillä itsekin. Terttu Kuuselalle laulaminen ja sen mukanaan tuomat elementit ovat rauhantyötä.

Terttu Kuusela on ammatiltaan lähihoitaja. Laulamista hän on aina rakastanut. Toimeliaalla naisella on monta rautaa tulessa. Karaoken vetämisen ohella hän antaa laulutunteja ja opiskelee kulttuuripalvelujen tuottajaksi. Lisäksi hänellä on parhaillaan meneillään turvapaikanhakijoiden tukemiseen liittyvä opintokokonaisuus, jonka järjestää Turun Ammattikorkeakoulu ja SPR:n vastaanottokeskus. Monikulttuurisuus ja pakolaisten tilanteet kiinnostavat. ”Tässä koulutuksessa on tarkoitus luoda sosiokulttuurista innostamista ja auttaa turvapaikanhakijoita hakemaan työtä ja oppimaan suomalaista yhteiskuntaa ja suomen kieltä”, hän kertoo.

Tertulla on itselläänkin eräänlainen pakolaistausta. Hänen äitinsä on kotoisin Viipurista ja joutui sodan aikana Lappeenrannassa pommitusten keskelle. ”Äitini on nyt 94-vuotias ja kertoo vieläkin, kuinka ihmiset olivat kuolleet ympärillä ja apua huutaen.” Terttu Kuusela on myös itse käynyt läpi erään traumaattisen ja murheellisen tapahtuman. Hänen tytärtään ammuttiin vuosia sitten. Ironinen yhteensattuma oli se, että onnettomuus tapahtui juuri YK:n aseidenriisuntaviikolla. Ensimmäinen luoti oli mennyt ohimon läpi kieleen. Onneksi tytär oli suojannut itseään kädellään ja ranteessa ollut kello vaimensi luotia. Toinen luoti oli osunut keuhkoihin ja pernaan, niin että perna jouduttiin poistamaan. Ampuja oli tapahtumahetkellä ollut täyttä ymmärrystä vailla. ”Tyttäreni ei vammojensa takia pystynyt kävelemään eikä puhumaan pitkään aikaan. Se oli kamala kokemus sekä itselleni, tyttäreni lapselle että koko suvulle” , Terttu muistelee. Toipuminen kesti kauan, pelko piti kohdata ja voittaa. ”Kyllä me itkettiin myös, mutta laulaminen, se oli tärkeää siinä vaiheessa. Ensimmäinen laulu jota tyttäreni alkoi laulaa oli rauhanlaulu – Jäähyväiset aseille. Musiikki on sellaista, että se auttaa selviytymään” , kertoo Terttu ja jatkaa puhettaan laulamisen tuottamasta hyvästä olosta, joka tulee oikean hengityksen, rentoutumisen ja koko kehon käyttämisen kautta.


SOVUN YLLÄPITÄJÄ

Lähiökapakan kantaväestö on sekalainen seurakunta, johon mahtuu monta tarinaa ja elämää. Joskus meininki yltyy levottomaksi, mutta Terttu hoitaa hommansa niin napakasti, että sopu säilyy. ”Tämä karaoke on minun mielestäni rauhantyötä. Kapakkatappeluiden sijaan energiaa voi purkaa laulamiseen. Koskaan en ole tullut uhatuksi, kun vedän karaokea.” Eräässä toisessa kapakassa oli usein istunut vakioasiakas, jota henkilökunta ei pystynyt käsittelemään. Tertun ollessa paikalla mies istui aina hiljaa. ”Minä sanon suoraan ja ihmiset kunnioittavat -minua, kun pidän järjestystä yllä. Aikui-setkin ihmiset kaipaavat järjestystä. Se on niinkuin suuri lastentarha tuo karaokepaikka”, Terttu nauraa.

Hän arvostaa asiakkaitaan ja se näkyy tavassa olla kanssaihmisten kanssa. ”Jokaista ihmistä täytyy kunnioittaa. Ihmisille on käynyt monesti vain huono tuuri, on tullut avioeroja ja sen sellaista. Yhteiskunta on aiheuttanut monille ihmisille huonon elämäntilanteen.” Terttu on nähnyt työssään, että liian kiltit ja hyväntahtoiset ihmiset jäävät vahvempien jalkoihin. ”Ne pärjäävät parhaiten, jotka osaavat käyttää toista hyväkseen. Täytyy ymmärtää että ns. epäonnistuneetkin kaipaavat lohdutusta. Jotkut laulajistani tulevat vielä viimeisillä voimillaankin kuuntelemaan karaokea ja pyytävät laulamaan lempikappaleensa.” Terttu kertoo Rollesta, joka oli vanha ja alkoholisoitunut mies. Rollelle oli tärkeää käydä kerran viikossa kuuntelemassa lauluja. Hän oli pyytänyt Terttua aina esittämään itselleen saman kappaleen ja sanonut, että sen kuuleminen on viikon kohokohta. Eräänä päivänä ei Rolle tullutkaan lähiökapakkaan ja kaverit kertoivat hänen kuolleen. ”Tämmöistä tapahtuu usein. Näistä minun laulajistani monelle käy huonosti, mutta kuolema kuitenkin kuuluu elämään. Hyvä oli, että Rolle sai lohdutusta ja minulla on hyvä mieli kun tuli laulettua Rollelle.”


KULTTUURIEN KIRJO ON OSA ELÄMÄÄ

Monikulttuurisuus on sana, jota Terttu nostaa usein esille. Se on tullut myös osaksi hänen karaokeharrastustaan. Hän on hankkinut kokoelmiinsa eri kielillä laulettavia lauluja sekä järjestänyt maahanmuuttajille karaoke-tapahtumia. Suomeksi laulaminen on ulkomaalaiselle yksi tapa oppia suomen kieltä. Terttu on myös huomannut, miten tärkeää musiikki ja tanssi on etenkin afrikkalaisille turvapaikanhakijoille ja kurdeille. ”Se on sosiaalista ja henkistä terapiaa” , hän sanoo. Terttu tekee yhteistyötä monien eri kansallisuuksien kanssa ja opiskelee itsekin parhaillaan venäjää.

Sanan solidaarisuus Terttu määrittelee vieraiden kulttuurien ymmärtämiseksi ja suvaitsevaisuudeksi. ”Se on sitä, että hyväksyy ja ymmärtää ihmiset ja heidän kulttuurinsa sellaisina kuin ne ovat. Ei maahanmuuttajien tarvitse omaksua meidän kulttuuriamme, vaikka sanotaan että maassa maan tavalla. Meidän täytyy ymmärtää ihmisen taustaa ja sitä mitä hän on kokenut, silloin ymmärrämme miksi hän on erilainen.”

Terttu Kuusela asuu alueella, jossa on monia kulttuureja ja paljon maahanmuuttajia. Lähikaupassa hän näkee erinäköisiä ihmisiä ja kuulee eri kieliä. Terttu kertoo, miten pieni lähiöalue on kuitenkin huvittavalla tavalla lokeroitunutta. ”Tuolla asuvat ulkomaalaiset ja romanit, sitten tulee vuokra-asuntoalue, joukossa rikollisten ja huumeidenkäyttäjien alueet ja lopuksi luksusalue. Suomalaisen on pakko pikkuhiljaa oppia ymmärtämään ja hyväksymään eri kulttuureja. Vanhempien sukupolvien on vaikeampi omaksua muualta Suomeen tulleita, kun vielä muistetaan sitä omaa sotaa Venäjää vastaan. Ne, jotka ovat opiskelleet, ovat sopeutuvaisempia, matkustaminen avartaa myös”, hän kertoo.

Terttu on itsekin kokenut olevansa erilainen. ”Olen karjalainen, enkä kuulu tähän turkulaiseen kulttuuriin vaikka olenkin tänne sopeutunut. Olen aina ollut vähän poikkeava. Koulukaverit katsoivat aikoinaan, että olen tumma. Lapsuudesta muistan että haukuttiin mustalaiseksi. Nyt olen tietoisesti laittanut vaaleat raidat pois hiuksistani. Täällä saan olla se tumma mikä olen, enkä poikkea tästä alueesta mitenkään”, hän nauraa.


HUOLENPITOA IHMISISTÄ JA MAAILMASTA

Maailman tilanne huolestuttaa Terttua, joka seurailee satelliitti-antennin kautta eri kielisiä kanavia. ”Voi kun tähän kaikkeen voisi löytää jonkun ratkaisun.” Hän huokaa ja kritisoi Bushia ja Blairia sekä heidän politiikkaansa. ”Kaikki tämä on valheellista, ihmisille tehdään vääryyttä ja tuhotaan maiden alkuperäiskulttuureja. Mitä kaikkea vielä voikaan tapahtua. Koko ajan sodat lisääntyvät ja Irakinkin tilanne voi kestää vaikka kuinka kauan. Sota aiheuttaa aina vihaa takaisinpäin. Mitä enemmän soditaan, sitä enemmän vihataan. Israel on sitten toinen kysymys, ei kai ne amerikkalaiset sinnekin vielä lähde mukaan, se on aika pelottavaa.” Terttu toivoo, että Suomi pitää puolueettoman linjansa, eikä ainakaan yhdisty USA:n kanssa mihinkään liittoutumaan.

Tertun mielestä rauhankysymykset yksittäisen ihmisen elämässä tarkoittavat myös omasta hyvinvoinnista huolehtimista. Terveellisiä elämäntapoja, hyviä ihmissuhteita ja iloa tuottavia asioita, kuten laulaminen hänelle itselleen. Sitten jaksaa pitää huolta toisistakin.

Parhaillaan Terttu on mukana järjestelemässä paikallisia Pansio-Perno-päiviä ja omaa monikulttuurista karaokepistettään osaksi tapahtumaa. Laulaminen pitää häntä elinvoimaisena ja naurua pulppuava nainen saa muutkin ihmiset hyvälle tuulelle. Minne tahansa hän matkustaakin, karaokelaitteet kulkevat mukana. Pietarin Ystävyyden talossa oli laulettu Tertun johdolla niin venäjäksi kuin suomeksikin. ”Mutta suomalaiset eivät tykkää laulaa venäjäksi, ehkä se on jotain pelkoa sekin”, hän toteaa nauraen.

Hyvästellessäni Terttua hänen kotiovellaan huomaan pihalla neljä enkelipatsasta. Ne Terttu on omistanut lapsilleen, yhden kutakin kohti. Yhden enkelin kädessä on lintu. Se on omistettu sille tyttärelle, jota ammuttiin, ja jota perhe juhlii selviytyjänä joka vuosi YK:n rauhan päivänä.

MAISA KUIKKA