TERRORISMI JA PUOLUEETTOMUUS

Väitetään, että kaikkialla maailmassa vaaniva uusi terrorismin – islamilaisen fundamentalismin – uhka vaatii meitä hylkäämään puolueettomuuspolitiikan vanhentuneena oppina. Perusteluna se, että koska suomalaisyritykset toimivat osana globaalia taloutta, kohdistuu niitä ja sitä kautta myös meitä vastaan tämä uusi maailmanlaajuinen uhka. Terroristeja on kuvattu summittaisesti iskeviksi, hämärissä piilopaikoissaan lymyileviksi läntisen ja kristityn maailman – meidän – vihaajiksi. Terrorismia vastaan on siis iskettävä siellä missä se pesii ennen kuin se ehtii toteuttaa seuraavan Madridin pommi-iskun.

Myös Suomi on julistanut ettei se ole puolueeton terrorismin vastustamisessa. Mitä siitä sitten seuraa? Terrorismi on rikollista, suhteellisen pienten ryhmien toimintaa, joita vastaan on syytä toimia niin kuin järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan toimitaan.

Jokin tässä terrorismin vastaisen taistelun retoriikassa ja erityisesti siinä, mitä sen nimissä tehdään, haiskahtaa kuitenkin epäilyttävältä. Madridin pommi-isku, syyskuun yhdennentoista päivän isku ja Tshetshenian presidentti Kadyrovin surmannut pommi-isku olivat tietenkin yksiselitteisesti rikollisia terroritekoja. Sokeita ja summittaisia ne eivät kuitenkaan olleet. Päinvastoin, iskut olivat poliittisia ja kohteet ilmeisen tarkkaan valittuja.

Manhattanin pilvenpiirtäjät olivat näkyvä Yhdysvaltojen vallan symboli, Espanja taas Ison-Britannian ohella Yhdysvaltojen Irakin vastaisen hyökkäyksen näkyvin ja tärkein liittolainen ja Kadyrov Tshetsheniaa terrorisoivan Venäjän armeijan tukema hallitsija.

On selvä, että terrori ei sikiä noiden kasvottomien Meihin kohdistamasta mielipuolisesta vihasta, vaan laajalle levinneestä epätoivosta ja vihasta sortopolitiikkaa kohtaan. Miehittäjien toimet Irakissa ja esimerkiksi Yhdysvaltojen tuki rauhanneuvottelut hylänneelle ja poliittisia salamurhia toteuttavalle Likud-puolueen hallitukselle Israelissa toimivat kasvualustana terrorismille. Jo pelkästään Palestiinan ja Irakin konfliktit takaavat terroristiryhmille joukoittain uusia potentiaalisia jäseniä. Paljon enempää Yhdysvallat ei voisi tehdä lisätäkseen alueen ihmisten katkeruutta omaa politiikkaansa ja laajemminkin länsimaita kohtaan ja tuhotakseen ihmisten uskon ongelmien rauhanomaisen ratkaisun mahdollisuuksiin.

Toisin kuin liian usein kuulee sanottavan, terrorismin vastainen taistelu ei edellytä EU:n nopean iskukyvyn joukkoja, Suomen liittymistä Naton jäseneksi ja suomalaisten lähettämistä joukon jatkoksi hyökkäyksiin vieraita maita vastaan. Ainoa kestävä tapa vastustaa terrorismia on poistaa sen kasvualusta. Sen ensimmäinen edellytys taas on Yhdysvaltojen politiikan suunnanmuutos. Siksi Suomen transatlanttisten suhteiden varjeleminen ei voi olla peruste yksioikoiselle Yhdysvaltojen politiikan hyväksymiselle. Vanhentuneeksi leimatun puolueettomuuspolitiikan tai suppeammin rajatun sotilaallisen liittoutumattomuuden ylläpitämiselle on aivan riittävä peruste jo se, että pysymme sen nimissä irti Yhdysvaltojen johtamista sotilasliitoista ja halukkaiden koalitioista.

Markku Kangaspuro