TODELLISUUSTELEVISIO

Otteita Jertta Blomstedtin pakinasta Todellisuustelevisio YLE Radio 1:n Ykkösaamussa 20.4.2004. Kokonaisuudessaan teksti on luettavissa osoitteessa www.yle.fi/radiouutiset/.

- Francine Prose kirjoitti Harper’s-lehdelle esseen tositelevision eetoksesta otsikolla ”Äänestetään demokratia ulos saarelta”. Prose esitteli aluksi kaikki nykyiset sarjat, joita kutsutaan tositelevisioksi. Suurin osa niistä on tuttuja Suomessakin. Ennen television fiktio oli amerikkalaista, nyt sen todellisuuskin on sitä, ”todellisuus” tietenkin lainausmerkeissä, sillä sarjaohjelmat ovat mitä suurimmassa määrin suunniteltuja ja keinotekoisia.

Prosen mukaan ns. todellisuustelevisiota ohjaavat periaatteet, joihin ensinnäkin kuuluu individualismi, näkemys siitä, että yhteiskunta on nollasummapeliä eli kukaan ei voita ellei joku toinen häviä, vakaumus, että epä-itsekkyys ja myötätunto ovat heikkouden merkkejä, uskomus, että yksinäinen kilvoittelu on parempaa kuin keskinäisen avun hyvät seuraukset. Kun joukkoon liitetään vielä käsitys siitä, että on tilanteita, joissa petos ja valehtelu kuuluvat asiaan, ja yhteisen pahan vihollisen nimeäminen oman joukon solidaarisuuden kasvattamiseksi, niin Prosen mukaan ollaankin hyvin lähellä retoriikkaa, jota ovat käyttäneet Yhdysvalloissa johtavat poliitikot.

En tiedä minkä ikäinen Francine Prose on, ehkä hän kuuluu vanhempaan sukupolveen, jolta puuttuu Helsingin Sanomissa mielipiteensä kirjoittaneen Pekko Pesosen mukaan tyystin se ironinen tapa katsoa televisiota, joka tositelevision kohdalla on miltei välttämätön. Tämä kuuluisa ironia, jolla nykyään pitää suhtautua kaikkeen, erityisesti huonoihin ohjelmiin, ihmisarvoa alentaviin mainoksiin ja moukkamaiseen käyttäytymiseen. Vuonna 1926 kuollut runoilija Rainer Maria Rilke on ennakoinut tämän ironiaboomin. Hän kirjoitti: ”Etsi asioiden pohjalta, ironia ei koskaan laskeudu sinne.”

Prose pohtii, miten käy kun tällaiset ohjelmat kasvattavat kokonaisen katsojapolven, joiden historiaan ne kuuluvat ja joiden on todennäköisesti hiukan vaikeata erottaa todellisuutta ja tositelevisiota toisistaan.

- Sen jälkeen kun on sisäistänyt näkemyksen, että sivistys ei ole muuta kuin koriste, ei ehkä olekaan enää niin vaikeata käyttäytyä väkivaltaisesti autonratissa tai pilkata rumaa ihmistä. Jos todellisuustelevisio onnistuu opettamaan ihmisille, että kuka tahansa tekee mitä tahansa rahasta, että kaikkiin ihmissuhteisiin liittyy laskelmointia ja epärehellisiä liittoutumisia, on sen jälkeen sinisilmäistä kauhistua sitä, että hallitus on pihistänyt verorahoja maksaakseen suurille firmoille niiden tuesta. Kun televisiossa tavalliset ihmiset valehtelevat saadakseen itselleen etua, sehän kuvastaa ainoastaan sitä, että niin tekevät kaikki.

- Tarkennuksen vuoksi täytyy korostaa, että esimerkit ovat Yhdysvalloista.

Kannattaako sen jälkeen paheksua suuryritysten petoksia tai sitä, että hallitus on tosiasiassa alentanut vanhusten sosiaaliturvaa vaikka julkisuudessa on puhuttu sen korottamisesta. Kaikkihan käyttäytyvät niin jos he suinkin saavat edes tilaisuuden puolikkaan. Ja kaikki kunnioittavat voittajaa siitä riippumatta, miten peli voitettiin.

- Erityisesti Francine Prosea on kammottanut tapa, jolla autioiden saarten asukit ovat äänestäneet yhden kilpailijoista pois pelistä. Nuo äänestykset ovat demokratian irvikuva, tuskallisesti ne muistuttavat sitä miksi poliittinen todellisuutemme on muuttumassa.

- Äänestyksen päämäärä ei ole yhteinen hyvä, ei elämän, vapauden tai onnen edistäminen. Se on demokratian parodia, jossa demokratialta on viety sydän ja sielu, se on demokratiaa, jossa jokainen äänestää itsensä puolesta.

- Mitä meiltä vielä Suomessa puuttuu? Prosen mukaan tositelevision suuntaa Yhdysvalloissa osoittaa The Real World, Todellinen maailma -niminen sarja, jossa yhden kaupungin loistohotellin ylelliseen sviittiin kerätään ryhmä ihmisiä, joiden alastomuutta, seksiä, kolmen eri sukupuolta olevien yhteisiä kylpyjä ja vuorokauden ympäri kestävää irstailua katselijat seuraavat, täällä Suomessahan me toki osaamme suhtautua moiseen ironisesti.

- Meiltä ilmeisesti puuttuu myös amerikkalaisilla maksullisilla kaapelikanavilla pyörivä kilpailu ’Onko sinusta pornotähdeksi?’. Siinä kilpaillaan 100 000 dollarista ja sopimuksesta ”aikuisvideoiden” tuottajan kanssa. Otaksun että suomalaiset iltapäivälehdet jo kuolaten odottavat näitä formaatteja raukoille rajoillemme, nehän tarjoavat ehtymättömän runsaudensarven Miljonääri-Jussi- ja Funi-tyyppistä etusivun tärkeätä uutisaineistoa.