Asekauppaa Sudanissa

Venäjä myi sotaakäyvään Sudaniin MiG-hävittäjiä viime kesänä samaan aikaan, kun YK:n turvallisuusneuvosto mietti, kuinka pelastaa Darfurin siviilit yhä pahemmalta tuholta. Moni muukin hallitus on sallinut aseviennin alueelle ja näin pitkittänyt konfliktia, kertoo Amnestyn tuore raportti.

Helmikuussa 2003 kak-si kapinallisryhmää Darfurissa ryhtyi a-seelliseen vastarin-
taan maan hallitusta vastaan,
vaatimuksinaan suurempi osa maan vauraudesta ja osallisuus maan poliittiseen päätöksentekoon. Hallitus vastasi tähän aseistamalla ja tukemalla alueella esiintyviä puolisotilaallisia joukkoja ja antamalla niille vapaat kädet tuhota kyliä ja tappaa ihmisiä.

Konfliktin seurauksena yli miljoona siviiliä on tapettu, raiskattu, kidutettu tai joutunut maan sisäisiksi pakolaisiksi. Teoista ovat pääasiassa vastuussa Sudanin hallitus ja hallituksen tukemat puolisotilaalliset janjawid-joukot.

Amnesty Internationalin marraskuussa 2004 julkaisemassa raportissa tuodaan esiin yksityiskohtaisia tietoja siitä, miten heikosti valvottu asevienti ruokkii ihmisoikeusloukkauksia Darfurissa. Raportti tuo myös esiin asekaupan eri tyypit ja viimeaikaisen aseviennin Sudaniin.
Useat hallitukset ovat joko tietoisesti tai tietämättään vieneet aseita Sudaniin. Sotilaslentokoneita ja niiden varaosia on viety sotaa käyvään maahan Venäjältä, Kiinasta ja Valko-Venäjältä. Liettuasta sinne on viety helikoptereiden varaosia. Panssarivaunuja ja muita sotilasajoneuvoja on välitetty Valko-Venäjältä, Bulgariasta, Venäjältä ja Puolasta. Pienaseita ja muuta kevyttä aseistusta on myyty konfliktin osapuolille Kiinasta, Ranskasta, Iranista ja Saudi-Arabiasta. Asevälittäjät Isossa-Britanniassa ja Irlannissa ovat lisäksi hiljattain yrittäneet myydä Sudaniin ukrainalaisia Antonov-lentokoneita ja sotilasajoneuvoja sekä brasilialaisia pistooleja. Sotilaskoulutusta ja yhteistyötä on tarjottu Valko-Venäjältä, Intiasta, Malesiasta ja Venäjältä.

Jotkut hallitukset, kuten Bulgariassa, Liettuassa ja Isossa-Britanniassa ovat jo ryhtyneet toimiin estääkseen asekaupan Sudaniin, erityisesti EU:n jo vuonna 1994 Sudanille asettaman asevientikiellon ansiosta. Monet muut hallitukset eivät kuitenkaan ole osoittaneet minkäänlaista halua rajoittaa vientiä. Erityisen räikeä esimerkki tästä oli Venäjän ilmoitus kahdentoista MiG-29-lentokoneen myynnistä Sudaniin kesällä 2004, samaan aikaan kun Sudanin hallitusta alettiin syyttää etnisestä puhdistuksesta Darfurissa.


Enemmän aseita kuin leipää

Pienaseiden helppo saatavuus lietsoo väkivallantekoja Darfurin alueella. Pääosa pienaseista on lähtenyt liikkeelle hallituksen omien joukkojen käsistä. Tällä hetkellä Darfurissa on liikkeellä niin paljon pienaseita, että aseistariisuntaa pidetään lähes mahdottomana.

YK:n hätäavun koordinaattori Jan Egeland onkin sanonut, että leipääkin helpommin Darfurissa saa käsiinsä Kalashnikovin. Useimmat taistelijat kantavat paikallisten lähteiden mukaan viittä tai kuutta asetta. Erityisen hyvin varusteltuja ovat hallituksen tukemat janjawid-taistelijat, joilla on kranaatinheitinten, sinkojen, rynnäkkökiväärien ja pistoolien lisäksi käytössään maasturit ja nykyaikaiset kommunikaatiovälineet.

Amnesty on vedonnut YK:n turvallisuusneuvostoon, että se asettaisi Sudanin ehdottomaan asevientikieltoon ja estäisi aseiden viennin kaikille Darfurin konfliktin osapuolille, hallituksen joukot mukaan lukien. Samalla YK:n tulisi valvoa asevientikiellon toteutumista sekä Sudanissa että maan ulkopuolella.

Toistaiseksi turvallisuusneuvoston lausunnot ovat jääneet laimeiksi: aseviejämaita on kehotettu ”ryhtymään tarvittaviin toimiin estääkseen myynnin tai varustelun” (Päätöslauselma 1556) tai ”ryhtymään sopiviin toimiin kaikkia niitä osapuolia vastaan jotka eivät kykene noudattamaan sitoumuksiaan” (Päätöslauselma 1574).

Yksityiskohtaisia ohjeita näiden päätöslauselmien valvonnasta ei ole annettu, ei myöskään perustettu erillistä elintä valvomaan Sudaniin suuntautuvaa asekauppaa. Lausunnoissa on vaadittu ainoastaan hallituksen ulkopuolisten joukkojen riisumista aseista. Ilman sitouttamista tai yksityiskohtaisia ohjeita lausunnot ovat jääneet pelkiksi tyhjiksi uhkauksiksi, jotka sivuuttavat Sudanin hallituksen osallisuuden ihmisoikeusloukkauksiin.


Öljy on valttia

Syyt turvallisuusneuvoston hidasteluun lienevät kuitenkin muualla kuin itse YK:ssa. Jäsenvaltioilla ei yksinkertaisesti ole ollut tahtoa ratkaista konfliktia. Esimerkiksi Kiina, yksi Sudanin öljyasiakkaista ja turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, on ilmoittanut käyttävänsä veto-oikeuttaan kaikkia Sudanille asetettavia sanktioita vastaan.

Öljybisneksellä on muutenkin suuri rooli konfliktin pitkittäjänä. Lähes kaikki Sudaniin tulevat ulkomaiset investoinnit liittyvät öljyalaan. Suurimpia rahavirtojen lähteitä ovat Kiina, Malesia ja Intia. Sudanin hallitus on rahoittanut taistelujaan Darfurissa erityisesti öljyvaroilla, ja lisääntyneet öljytulot ovat osaltaan mahdollistaneet sodankäynnin.

Sisällissota on myös vinouttanut maan budjetin. Maatalouteen käytetään vähemmän rahaa kuin on suunniteltu, kun taas sotilaskulut ovat kasvaneet tasaisesti. Economist Intelligence Unitin arvion mukaan hallitus käyttää vuosittain noin puolet budjetistaan sodankäyntiin.

Näyttääkin siltä, että öljy ja sen suoma kyky rahoittaa hallituksen käymiä taisteluja suojaa Sudania ulkomaailman väliintulolta. Hallituksella on varaa ostaa aseita ja sotilastarvikkeita, ja monet aseviejämaat suostuvat myyjiksi mielihyvin – piittaamatta järjestelmällisistä ihmisoikeusloukkauksista alueella.

Omar el Begawy
Amnestyn Sudan-koordinaattori