Politiikkaa voi aina muuttaa

Kavaljit Singh on masentuneen näköinen. Sataa räntää, hän on kaukana kotoaan, eikä ilman sukkia huvita edes lähteä ulos. Singh oli lentänyt suoraan Intiasta Attacin veroseminaariin ja hän toivoi lähtevänsä takaisin Intiaan kainalossaan strategia, jolla valuutanvaihtoveroa lähdetään ajamaan laajalla rintamalla. Yhteistä linjaa ei kuitenkaan löytynyt, ja kotiin on pitkä matka. Mutta hän tietää myös sen, että valuutanvaihtovero ei olisi mikään ongelmien ratkaisu.

– Valuutanvaihtovero on yksi ase monien muiden joukossa. Jos jonkinlainen Tobinin vero asetettaisiin huomenna, siirtyisivät monet keinottelijat valuuttamarkkinoilta joillekin toisille, vaikkapa perushyödykemarkkinoille. Tai öljymarkkinoille, jotka ovat nousseet rajusti viime vuosina keinottelun takia, toteaa Singh. – Meidän pitäisi säädellä myös kaikkia muita markkinoita, keinottelu ei koske vain valuuttamarkkinoita.

Singh uskoo, että käänne on tapahtunut.

– Sääntelyä on tulossa koko ajan lisää, monet valtiot kaipaavat sitä. Intiassakin ryhdyttiin sääntelemään tupakointia. Lapsityövoiman käyttöä on rajoitettu. Kyse on vain siitä, mitä halutaan säädellä, mitä ei. Kansallisvaltiot eivät katoa globalisaatiosta huolimatta. Globalisaatio tarvitsee kansallisvaltioita pysyäkseen käynnissä, eikä se olisi lähtenyt käyntiinkään ilman kansallisvaltiota. Valtiot päättivät purkaa sääntelyä ja voivat hyvin voimistaa sitä jälleen. Politiikkaa voi aina muuttaa.


Rahamaailman kansanvalistaja

Muutoksen edistämiseksi Singh on ottanut itselleen kansanvalistajan roolin. Hän kirjoitti käsikirjan tavallisille ihmisille, jotta he ymmärtäisivät miten finanssimarkkinat toimivat. Se julkaistiin juuri ennen Aasian laajaa valuuttakriisiä ja levikki oli valtaisa. Uudemmassa teoksessaan Taming Global Financial Flows hän ehdottaa keinoja liialliseksi paisuneen keinottelun hillitsemiseksi. Markkinoiden avaaminen on johtanut kestämättömään tilanteeseen.

– Markkinoita on avattu kauppasopimuksilla, kahdenvälisillä sopimuksilla, WTO:n kautta ja monella muulla tavalla. Pääoma haluaa lisää markkinoita, kun tuotantotalous on ongelmissa ylikapasiteetin vuoksi. Markkinoita ja kysyntää ei ole tarpeeksi. Tämän vuoksi rahaa menee spekulatiiviseen toimintaan, koska reaalitalous ei tarjoa tarpeeksi tuottoja.

Hän näkee myös, että militarismi on yksi reaktio markkinoiden luomaan epävarmuuteen.

– Jokainen kapitalisti haluaa vakautta. Raha menee maihin, joista saa tuottoa ja vakautta yhtä aikaa. Samoin jokainen investoija kaipaa vakautta, intialaisetkin sijoittavat oman maansa pörssiin vain, jos uskovat sen vakauteen. Militarismin kautta luodaan yhteiskunnallista ja poliittista stabiliteettia, kun uusliberalismi tuo yhteiskuntaan epävarmuutta.


Pienten palasten politiikkaa

Singh puhuu finanssimarkkinoista ja on vahvasti ajanut valuutanvaihtoveroa, mutta hän näkee globaalin kehityksen vastavoiman rakentuvan pienistä palasista. Eikä yksi palanen korvaa toista.

– Jotkut pitävät kauppaa tärkeimpänä asiana, koska se perustuu todelliseen talouteen: maatalouteen, teollisuuteen, tavaroiden tuotantoon. He sanovat, että finanssitalous on oma, irrallinen maailmansa. En haluaisi verrata näitä asioita. Intiassa on paljon ihmisiä, jotka taistelevat perusoikeuksien puolesta ruohonjuuritasolla, esimerkiksi viljelijöiden minimitulon puolesta. Heille se on suurin yksittäinen asia. Jokainen asia on iso tai pieni perspektiivistä riippuen, toteaa Singh.

Uskooko hän sitten, että finanssimaailman asiat jaksavat kiinnostaa ihmisiä? Johdannaiset, optiot ja rahastot eivät tunnut koskettavan arkipäivän elämää.

– Annanpa esimerkin. Kun olin kolme vuotta sitten esittelemässä kirjaani Australiassa, kuuntelijoiden joukossa oli paljon ammattiyhdistysväkeä ja ihmisiä kansalaisjärjestöistä. Siellä kuuli myös kysymyksiä, että miksi hitossa finanssimarkkinoiden pitäisi kiinnostaa meitä. Se on tärkeä kysymys. He joutuvat kohtaamaan finanssimarkkinat joka tapauksessa, koska ne vaikuttavat ihmisten jokapäiväiseen elämään.

– Viime vuonna Australian suurin pankki, National Australian Bank, menetti 150 miljoonaa dollaria kahden välittäjän keinottelun vuoksi. Pankki meni vararikkoon. Seurasi suuri häly, sillä pankkihan lainaa ihmisten rahoja. Pankit ovat keskeisiä pelureita valuuttakeinottelussa, mutta laskun maksajina ovat tavalliset ihmiset. NAB:n kriisin jälkeen on kasvanut tietoisuus siitä, että finanssiasiat eivät ole mitään abstrakteja asioita, vaikka niitä ei näekään ja vaikka niiden kieltä ei ymmärrä. Mutta se koskeekin jokapäiväisiä säästöjä, toteaa Singh.


Vapaus tarvitsee sääntöjä

Kansanvalistajan roolina on asioiden kyseenalaistaminen. Valtion sääntelyn puolesta puhuva Singh haluaa kyseenalaistaa markkinatalouden ideologisia väittämiä.

– Yksikään vapaakauppa-alue ei ole vapaa. Sopimukset ovat tuhansia sivuja pitkiä ja ne määräävät, mitä saa tehdä ja mitä ei. Ne ovat tiukasti säännösteltyjä mekanismeja. Jokainen järjestelmä vaati jonkinlaisia sääntöjä. Yksi maa ei voi sanella asioita kuten USA tekee Irakissa. Kysymys on siitä, kenen hyväksi säännöt toimivat. Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksessa NAFTA:ssa todetaan, että Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon pankkisektorit vapautetaan. Yhdysvaltalaiset pankit käyttävät sääntöjä hyväkseen vallatakseen meksikolaiset pankit. Neljästä suuresta meksikolaispankista kolme on jo ulkomaalaisomistuksessa. Meksikolaispankit voivat myös ostaa yhdysvaltalaispankkeja samojen sääntöjen mukaan, mutta meksikolaisilla ei ole tarvittavaa pääomaa, teknologiaa, markkinoita tai rahoja. Säännöt on luotu epätasa-arvoisten kumppanien välille, ja vahvat hyötyvät näistä säännöistä.

Ulkoistaminen on nähty yhdeksi kaupan vapauttamisen vahvuuksista. Näin köyhemmät maat voivat käyttää halvempaa palkkatasoa kilpailuetuna. Singhin mielestä asia ei ole näin yksinkertainen.

– Ulkoistaminen täytyy nähdä laajemman näkökulman kautta. Suomalaisyritykset siirtävät joitakin osia tuotannostaan esimerkiksi Intiaan, mutta se ei ole pysyvä ilmiö. Saamme jonkin verran uusia työpaikkoja, mutta nämä työpaikat eivät ole kovin pysyviä. Aluksi varsinkin yhdysvaltalaiset yritykset perustivat ohjelmistotaloja Intiaan, mutta nyt ne ovat muuttaneet Filippiineille. Siellä on halvempaa ja sikäläinen englannin aksentti kuulostaa enemmän amerikkalaiselta.

– Mitään takeita ulkoistamisen hyvistä puolista ei ole. Tänään Intia, huomenna jokin muu maa, jossa on paremmat edut. Monet intialaiset yritykset ovat ulkoistamassa toimintojaan Kiinaan. Tiedotusvälineet ja hallitus ovat innoissaan ulkoistamisesta, mutta sitä ei ole mietitty millaisia tulevat työpaikat ovat ja mitkä ovat niiden pitkäaikaiset vaikutukset, toteaa Singh.


Yhdeksän vuoden projekti

Omia valintansa Singh on jo tehnyt. Kun häneltä kysyy, miten hänen elämänsä jatkuu tästä eteenpäin, hän tietää sen tarkasti.

– Voin antaa intialaisen filosofisen vastauksen. Intialaisen keskimääräinen elinikä on 60 vuotta. Olen nyt 41-vuotias, joten minulla on 19 vuotta aikaa tehdä jotain. Nukun lähes kymmenen tuntia päivässä, joten minulla on jäljellä yhdeksän vuotta tuottavaa aikaa. Minun täytyy vain miettiä, miten käytän aikani parhaiten näiden yhdeksän vuoden aikana, miten autan herättämään kansalaisten tietoisuutta näistä asioista. Tiedän, että parempaa maailmaa ei saada aikaan minun elinaikanani, mutta haluan tehdä oman osani.

Jorma Penttinen