KOSOVON TULENARKA TULEVAISUUS

”Kosovo saattaa nousta maailmanpolitiikan polttavaksi aiheeksi muutaman kuukauden sisällä”, tanskalainen sosiologian tohtori Jan Öberg varoittaa.

Tukholman konferenssissa puhuneen Öbergin sanat huokuvat kokemuksen ja katkeruuden sävyjä. Hänen johtamansa kansainvälinen rauhan- ja tulevaisuuden tutkimusinstituutti TFF (Transnational Foundation for Peace and Future Research) varoitti jo vuonna 1992 Balkanilla esiintyvistä jännitteistä ja sisällissodan mahdollisuuksista. Kukaan ei tuolloin kuunnellut tai ollut kiinnostunut.

Balkan on ollut TFF:n kohdealueita 1990-luvun alusta alkaen. Aluksi Öbergin luotsaama hurjapäinen tutkijaryhmä ajoi läpi Kroatian kriisialueiden sekä Unkarin ja Serbian kautta Kosovoon ja Makedoniaan. Harmittomalta tuntuva ja epämääräisesti ”ruotsalaisena delegaationa” esiintyvä ryhmä pääsi syrjäseutujen kriisipesäkkeisiin kuuntelemaan paikallisten ihmisten huolia. Nykyään TFF on yhteydessä kansainvälisten ja paikallisten toimijoiden kanssa Kosovossa ja Serbia-Montenegrossa.

”Kosovo on kriisin partaalla”, Öberg toteaa. Konflikti voi puhjetessaan laajeta muualle Balkanin niemimaalle, Makedoniaan ja Kroatiaan.


MONITAHOISTA KRIISINHALLINTAA

Väkilukuun ja pinta-alaan suhteutettuna Kosovo on YK:n historian ylivoimaisesti suurin rauhanturvaoperaatio. Öbergin mukaan kansainvälinen yhteisö – tässä tapauksessa YK, Nato, EU ja Europan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj – on saattanut itsensä poliittiseen ja älylliseen umpikujaan Kosovossa.

Maaliskuussa 1999 Nato-johtoiset ilmapommitukset moukaroivat Belgradin ohella Kosovon serbialueita. Niiden signaali oli selvä: kansainvälinen yhteisö on sorrettujen Kosovon albaanien puolella, Milosevicin serbiarmeijaa vastaan.

Pommitusten jälkeen Naton Kfor-joukot ja YK:n siviilihallinto Unmik perustivat päämajansa Kosovon pääkaupunkiin Pristinaan. 800 000 albaanipakolaisen palatessa takaisin alueelle CIA:n, Saksan tiedustelupalvelun ja yksityisten palkka-armeijoiden tukema KLA (Kosovo Liberation Army) karkotti 200 000 serbiä ja romania kotikylistään.

”Käänteinen etninen puhdistus tapahtui käytännössä kansainvälisten rauhanturvajoukkojen silmien alla”, Öberg toteaa. Serbia-Montenegrossa on nyky-Euroopan suurin pakolaisväestö, puoli miljoonaa entisen Jugoslavian tasavalloista paennutta serbiä.

Noin kahden miljoonan asukkaan Kosovo sai oman presidentin ja 120-paikkaisen parlamentin vuonna 2002. Demokraattiset instituutiot eivät vastoin odotuksia laannuttaneet eri väestöryhmien välisiä jännitteitä. Erityisesti valtaapitävää albaanienemmistöä edustavien äärinationalistiryhmien väkivalta on kohdistunut serbi- ja romanivähemmistöihin.

Sisäiset jännitteet purkautuivat kahakoina ja laajoina väkivaltaisuuksina ympäri Kosovoa maaliskuussa 2004, jolloin 28 ihmistä kuoli ja 600 haavottui. Yli 3 200 serbiä ja romania joutui jättämään kotiseutunsa.

Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta Kosovo on edelleen Serbian maakunta. Alueen väliaikaishallinto ei kuitenkaan suostu neuvottelemaan Belgradin kanssa. Kosovon presidentti Ibrahim Rugova sanoi hiljattain Öbergille, ettei neuvottele serbien kanssa ennen kuin ”Kosova (Kosovon albaaninkielinen nimi) on itsenäinen”.

Öberg toteaa, että kuudessa vuodessa YK:sta on muodostunut elin, joka valvoo käytännössä kaikkea mitä Kosovossa tapahtuu. Unmikin päälliköstä on tullut Öbergin sanoin ”Kosovon hallitsija, kuningas, pääministeri ja presidentti”.

Tässä ominaisuudessa YK:n erikoislähettiläs Michael Steiner listasi huhtikuussa 2002 kahdeksan ehtoa, joiden täytyttyä neuvottelut Kosovon lopullisesta asemasta voidaan aloittaa. Näihin kuuluvat mm. demokraattinen hallinto, taloudellinen kehitys, sisäinen turvallisuus ja rakentava dialogi Belgradin kanssa.

On ilmeistä, etteivät ehdot ole täyttyneet. Siitä huolimatta neuvottelut Kosovon asemasta aloitettaneen ensi syyskuussa. Öbergin mukaan kansainvälinen yhteisö on antanut albaaneille kaikki syyt olettaa, että heidän itsenäisyysvaatimuksensa toteutetaan. Jos näin tapahtuu, eivätkä vähemmistöryhmien ja Belgradin näkökannat pääse kuuluviin, aluetta uhkaavat uusien väkivaltaisuuksien aallot. Jos näin ei tapahdu, lopputulos on sama.

Öbergin mukaan Kosovo saattaa vajota sekasorron partaalle tapahtuipa loppuvuonna mitä tahansa. 70 prosentin työttömyydestä kärsivä Kosovo on Euroopan kriminalisoituneinta aluetta. Sen epävarmaa tulevaisuutta varjostavat myös sisäiset jännitteet albaanien välillä. ”Järjestäytyneet rikollisliigat kansainvälisine yhteyksineen voivat päätyä taistelemaan keskenään, vaikka loputkin serbit, romanit ja ashkalit ajettaisiinkin pois”, hän toteaa.


TAKAISIN ALKUPISTEESEEN

Öbergin mukaan humanitaarisista interventioista on muodostunut uusi kylmän sodan jälkeisen suurvaltapolitiikan pelikenttä. Voimankäyttöön tukeutuvat kriisinhallintastrategiat ovat osoittaneet voimattomuutensa Kosovon ohella mm. Somaliassa, Afganistanissa ja Irakissa.

Hän on erityisen kriittinen länsimaiden maailmanparantaja-eetosta kohtaan. ”Meidän täytyy keskustella omasta barbariastamme maailmassa, jossa sanomme taistelevamme muiden barbariaa vastaan”, Öberg vaatii. Hän viittaa YK:n asettamiin Irakin talouspakoitteisiin, jotka kestivät 12 vuotta ja joiden seurauksena puoli miljoonaa irakilaista menetti henkensä.

Öberg myös muistuttaa, että YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat pyörittävät noin 85 prosenttia kansainvälisestä asekaupasta. Samaiset maat julistavat ylläpitävänsä rauhaa maissa, joissa myytyjä aseita käytetään. Öberg luonnehtii asetelmaa ”absurdin teatterin” mestarinäytteeksi.

”Kaikista ongelmistaan, byrokratiasta ja virheellisistä toimistaan huolimatta YK on paras organisaatio, joka meillä on. YK:sta ei kuitenkaan tule koskaan parempi kuin mitä jäsenmaat siitä tekevät”, Öberg painottaa.

Hänen mukaansa väkivallattomuus on ollut ja tulee aina olemaan ainoa todellinen vaihtoehtomme. YK:n peruskirjan alkuperäinen arvopohja on hänen mukaansa ajankohtaisempi kuin koskaan.

”Peruskirja on ihmiskunnan gandhilaisin hallitusten allekirjoittama sopimus. Jo sen alkulauseissa valtiot sitoutuvat ratkaisemaan konfliktit rauhanomaisesti. Kaikki väkivallattomat keinot on käytettävä loppuun ennen kuin YK – siis ”yhdistyneet kansakunnat”, ei USA – päättää puuttua aseellisesti kansainväliseen selkkaukseen tai kansainvälisen oikeuden rikkomiseen”, Öberg muistuttaa.

”Vaikka YK:n sisäiset uudistukset ovat tarpeellisia, meidän täytyisi pikemminkin varjella järjestön moraalista tukipilaria eli peruskirjaa. Sitä täytyisi opiskella kouluissa, siihen täytyisi viitata tiedotusvälineissä, se täytyisi opetella perinpohjin.”
Öbergin mukaan -Kosovossa, kuten Kroatiassa, Bosniassa ja Irakissakin, oli lukemattomia mahdollisuuksia väkivallattomaan konfliktinratkaisuun, joita ei koskaan kokeiltu: ”Älyllisesti laiskat päättäjät turvautuvat valitettavan usein aseisiin ennen kuin edes harkitsevat väkivallattomia keinoja. Suurimman hinnan maksavat aina tavalliset kansalaiset.”

HENRI ONODERA