Suomen Rauhanpuolustajien jäsenlehti

Julkaisija:
Suomen Rauhanpuolustajat ry
Hämeentie 48, 00500 Helsinki |
Puhelin: (09) 774 43 10
Fax: (09) 773 23 28 | Sähköposti: pulut(at)kaapeli.fi

Ilmestyy neljä kertaa vuodessa.
Seuraava numero, 4/2008, ilmestyy joulukuussa.


Vastaava toimittaja: Teemu Matinpuro Toimituskunta:
Timo Forss, Anu Harju, Leona Kotilainen sekä vaihtuvia avustajia
Ulkoasu ja taitto:
Essi Rajamäki

Tilattuna: 14 € | vuosi

Ilmestyneet lehdet

2|2009

1|2009

4|2008

3|2008

2|2008

1|2008

4|2007

3|2007

2|2007

1|2007

4|2006

3|2006

2|2006

1|2006

4|2005

3|2005

2|2005

1|2005

5|2004

4|2004

3|2004

2|2004

1|2004

4|2003

3|2003

2|2003

1|2003

4|2002

3|2002

2|2002

1|2002

4|2001

Rauhan puolesta 3/2005

Rappio vai remontti?

Rauhanpuolustajat järjesti YK:n kansainvälisenä rauhanpäivänä 21.9. keskustelutilaisuuden YK:sta ja sen tulevaisuudesta. Helsingin Kirjasto 10:ssä järjestetyn tilaisuuden juonsi Voima-lehden päätoimittaja Kimmo Jylhämö ja keskustelemassa olivat kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki Helsingin yliopistosta sekä tohtori Markku Kangaspuro Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista. Maailmanjärjestön asemaa ja tulevaisuutta päästiin sopivasti puntaroimaan New Yorkissa syyskuussa avatun YK:n yleiskokouksen herättämien ajatusten myötä.

Markku -Kangaspuro kommentoi näkemystään YK:sta syyskuun yleiskokouksen jälkeen pessimistiseksi ja negatiiviseksi. ”Ongelmana ei niinkään ole itse YK, vaan sen poliittinen valtasuuntaus, joka tällä hetkellä näkyy USA:n militaristisessa ja uusliberalistisessa politiikassa. Se ei jätä tilaa monenkeskiselle kansainväliselle organisaatiolle kuten YK:lle”, hän aloitti. Kangaspuro totesi myös, että valitettavasti yhtä lailla myös Euroopan unionin sotilaalliseen ja ulkopoliittiseen toimintaan tähtäävä kehitys murentaa YK:n toimintamahdollisuuksia.
Kangaspuro hahmotti YK:n aseman olleen vahvimmillaan kylmän sodan aikana, jolloin sen molemmat osapuolet, Neuvostoliitto ja USA, tarvitsivat sitä. ”Kauhun tasapaino takasi sen, että oli järkevää säädellä kansainvälistä kanssakäymistä kansallisvaltioiden ja liittoumien välillä myöskin YK:ta hyväksikäyttäen”, hän kertasi. Noin 20 vuotta sitten YK:lla oli merkittävä rooli myös aseidenriisunnassa ja niiden prosessien edistämisessä, jotka johtivat Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton väliseen aseidenriisuntasopimukseen. ”Kannattaa muistaa myös, että YK:n puitteissa kolmas maailma ja kehitysmaat kehittelivät oikeudenmukaisemman talousjärjestelmän sekä köyhyyden poistamisen tavoitteita, joista valitettavasti nyt YK:n yleiskokouksessa jäätiin rankasti jälkeen”, Kangaspuro totesi.
Heikki Patomäki kertoi kirjoittaneensa Kosovon sodan jälkeen artikkelin, jossa totesi YK:n päivien jo olleen luetut. ”Jos silloin oli loppu lähellä, niin nyt se on kyllä käsillä”, hän sanoi. Patomäki totesi olevansa Kangaspuron kanssa samaa mieltä siitä, että YK:n kehityssuunta on ollut pitkälti kiinni Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian valitsemasta politiikkalinjauksesta ja uusliberalismille yleisestä ajatuksesta saattaa julkisorganisaatiot toimimaan tehokkaammin ja virtaviivaisemmin enemmän -osakkeenomistajien kuin kansalaisten ehdoilla. Tämän hän listasi YK:n rappion yhdeksi syyksi samoin kuin sen, että YK alkuperäisenä luomuksenakin oli hänen mielestään epäonnistunut. ”Se oli kompromissi kahdesta eri periaatteesta. Toinen oli kansallisen demokratian periaate ja pyrkimys rakentaa rauhaa uudenalaisen järjestäytymisen muodon kautta. Toinen periaate oli voimapolitiikka, jossa suurvalloille annettiin veto-oikeus kaikkeen mitä YK:ssa tapahtuu. Ainoa elin, joka YK:ssa pystyy tekemään sitovia päätöksiä on turvallisuusneuvosto, jossa jokaisella pysyvällä viidellä jäsenmaalla on veto-oikeus ja jotka käytännössä pystyvät estämään kaiken mitä eivät halua sen kautta tapahtuvan”, Patomäki totesi.
Hän painotti myös sitä, että YK:n peruskirjan muuttaminen on mahdollista ainoastaan, jos viisi veto-oikeuden omaavaa maata hyväksyvät esitetyt muutokset. ”Tämä johtaa käytännössä siihen, ettei YK järjestelmänä voi koskaan muuttua. On mahdotonta kuvitella, että nämä maat yhtäaikaa olisivat samaa mieltä siitä, että luovuttaisiin veto-oikeudesta tai pyrittäisiin demokratisoimaan YK:ta tai antamaan sille uusia valtuuksia, jotka eivät olisi niiden kontrollissa”, Patomäki muistutti.
Patomäen mukaan kylmä sota lukitsi YK:n toiminnan useiksi vuosikymmeniksi ja monet ajattelivat sen päättymisen johtavan YK:ta uuteen aikakauteen. Toisin kävi. ”Tällä hetkellä viimeisten 25 vuoden kehityksen jälkeen YK:lla ei ole rahaa tehdä mitään. Vuonna 1985 se oli suurimmillaan ja sillä oli 12 000 työntekijää joista jäljellä on enää noin 8 000–9 000. Turun kaupunginkin palveluksessa työskentelee 12–13 000 työntekijää. 90-luvulla oli myös päiviä, jolloin YK:n virkamiehillä ei ollut paperia printtereihin ja heitä kiellettiin soittamasta New Yorkin ulkopuolelle, koska maailmanjärjestöllä ei ollut rahaa maksaa muita kuin paikallispuheluita?” Patomäki totesi.

Huojuvia rakennelmia

Kuinka realistista sitten on ylläpitää sellaista järjestelmää, joka samaan aikaan pyrkii olemaan demokraattinen ja sisältää suuria taloudellisia vaikuttajia ja vaikutteita? Heikki Patomäki käänsi kysymyksen toisinpäin: Kuinka realistista on olettaa, ihmiskunnan elävän tilanteessa, jossa viisi virallista ydinasevaltiota ja kaksi muuta pitävät monopoliasemaa joukkotuhoaseisiin esimerkiksi seuraavat 50–100 vuotta ilman, että joudutaan tilanteeseen, jossa niitä käytetään? Kuinka realistista on olettaa, että ihmiskunta pystyy elämään tilanteessa, jossa ei ole olemassa mitään maailmanjärjestöä, joka pystyy ylläpitämään rauhaa ja sen edellytyksiä? ”USA:n  politiikka on nopeasti johtamassa maailmaa sellaista perinteistä voimapoliiittista järjestelmää kohti, jossa sen imperiaalisia pyrkimyksiä vastaan tulee todennäköisesti nousemaan muita pyrkimyksiä. Tämä saattaa johtaa tilanteeseen, joka muistuttaa aikaa ennen ensimmäistä maailmansotaa”, Patomäki pohti. Esimerkkeinä hän mainitsi Euroopan unionin, joka voi hajota, ja osa sen maista voisi alkaa rakentaa uutta suurvaltaa. Yhtä hyvin Kiina voi alkaa luoda omaa suurvaltajärjestelmäänsä. Myös Intialla on omia ambitioita ja Venäjä haluaa liittoutua monien kanssa. Etelä-Afrikka ja Brasilia voivat myös näytellä omaa rooliaan tässä voimapoliittisessa kehikossa. ”Kuinka realistista meidän on olettaa, että nykyinen järjestelmä voi olla pysyvä”, Patomäki kysyi.
Markku Kangaspuro lisäsi Patomäen listaan strategisen kilpailun, jota käydään maailman hallinnan kannalta keskeisistä raaka-ainevaroista sekä energiankuljetusreiteistä. Hän muistutti mm. Ukrainan tapahtumista ja totesi, että Oranssiin vallankumoukseen liittyvät poliittiset taustat olivat selkeä merkki kilpailusta öljyn ja kaasun kuljettamisesta. ”Myös Euroopan unionin ääneenlausuttu demokratian levittämisen projekti ja tiettyjen poliittisten voimien tukemisprojekti eivät sinänsä perustu demokratian ihanteiden ajamiseen puhtaasti vaan siihen, että EU:lla on takana omat taloudelliseen etuun liittyvät päämääränsä.”

Onko YK vain
keskustelufoorumi?

YK:n ohella maailmassa on satoja kansainvälisiä, myös hallitusten välisiä, järjestöjä. Useissa näissä, esimerkiksi WTO:ssa, korostuvat samat ongelmat kuin YK:ssa. Turvallisuutta ja sosiaalista edistystä ajavana järjestönä YK on ollut tärkeä keskustelufoorumi myös erilaisten kamppailujen näyttämönä ja tässä mielessä sillä on edelleenkin arvoa. ”Jos ajatellaan poliittisia strategioita ja mahdollisuuksia, niin mielestäni YK:n korvaaminen toisella maailmanjärjestöllä tässä poliittisessa maailmantilanteessa ei ole mahdollista. Pitkällä aikavälillä se voi tulla mahdolliseksi, jos sille rakennetaan edellytyksiä. Se edellyttää ensin muita rauhanomaisen muutoksen tai globaalin demokratian strategioita”, Patomäki arvioi. Hänen mielestään YK:n yksi ongelma on se, että siihen ei koskaan rakennettu mekanismia, joka mahdollistaisi rauhanomaiset muutokset. Paremman maailmanjärjestön rakentaminen edellyttäisi esim. rahoitusmarkkinoiden uudistamista. ”Tarvitaan valuutanvaihtovero ja sitä vastaava uusi demokraattinen organisaatio, joka hallinnoi sitä. Tarvitaan velkasovittelumekanismi vähentämään velkaan perustuvia rahoituksellisia riippuvuussuhteita maailmassa ja sitä kautta avaamaan muutosmahdollisuuksia. Ideana on rakentaa asteittain edellytyksiä myöhemmille reformeille. Tätä kautta voidaan ehkä pitkällä aikavälillä luoda mahdollisuuksia myös uuden maailmanjärjestön perustamiselle”, Patomäki analysoi. Sillä aikaa kun edellytyksiä uudelle maailmanjärjestölle luodaan, hänen mielestään YK:sta kannattaa yrittää säilyttää se mitä säilytettävissä on. ”Paras tapa tehdä se on purkaa rahoituksellinen riippuvuus pelkästään jäsenvaltioista. Tämä voitaisiin tehdä luomalla esimerkiksi globaalien verojen kautta mekanismi, jonka kautta voidaan siirtää rahaa YK:lle niin, että se olisi riippumatonta siitä mitä Yhdysvallat tai muutkaan maat haluaavat. Toinen tapa on se, että viedään YK:n päämaja pois Yhdysvalloista. Kaksi paikkaa joita olen miettinyt ovat Sao Paolo ja New Delhi”, hän ehdotti. Sekin vaihtoehto on olemassa, että maailma joutuu kokemaan vielä uudelleen yhden täydellisen katastrofin, ennen kuin ihmiskunta oppii luomaan parempia järjestelmiä.
Markku Kangaspuro puolestaan säilyttäisi YK:sta sen tuottaman pitkän keskustelukulttuurin perinteen. Hän muistutti kuitenkin siitä, että YK:n yleiskokouksen ensimmäinen päätös oli päätös aseidenriisunnasta, jossa on otettu taka-askeleita. ”Nämä ovat pieniä reformeja, mutta valtavia edistysaskeleita, jos YK edes tässä rajatussa mielessä kykenisi toimimaan positiivisesti. Siihen sillä pitäisi olla mahdollisuudet”, hän painotti. Kolmas YK:n myönteinen arvo on sen rooli koulutuksellisen tasa-arvon edistämisessä ja sekä köyhyyden että väkivallan, konfliktien ja sotien vastaisessa toiminnassa. Terveyden edistämisen Kangaspuro nosti neljänneksi YK:n ansioksi. Yksi ulottuvuus on myös se, että YK:n luomat kansainvälisen oikeuden käyttäytymissäännöt ovat paljon terveemmät kuin mitä USA:n
uusliberalistinen ja militaristinen ulkopolitiikka tällä hetkellä tuottaa maailmaan.

Ensin strategia,
sitten muutos

”Liittovaltioiden historiasta tiedetään, että keskitetyn pakkovallan rakentaminen voi joskus vähentää rauhanedellytyksiä eikä lisätä niitä. Rauhanstrategioiden pitää pohjautua sille ajatukselle, että ensin rakennetaan yhteisölliset edellytykset ja mekanismit, joiden kautta muutoksia voidaan saada aikaan. Vasta sen jälkeen rakennetaan oikeudellisia pakkokoneistoja. Monet ajattelevat ratkaisuksi sen, että luodaan demokraattinen YK, keskitetty maailmanjärjestö tai maailmanhallitus, ja ongelmat on ratkaistu. Mielestäni tämä on väärä strategia. Tarvitaan poliittisen talouden valtasuhteiden analyysiä ja strategiaa luoda sellaisia tiloja, joissa poliittisia kamppailuja voidaan käydä menestyksellisesti”, Patomäki selvensi.
Kangaspuro palasi puheenvuorossaan USA:n hyökkäykseen Irakiin ja puheisiin Saddam Husseinin joukkotuhoaseista. YK:n turvallisuusneuvosto olisi voinut siunata USA:n hyökkäyksen Irakiin elleivät Ranskan, Saksan tai Venäjän taloudelliset ja poliittiset edut olisi sanelleet sitä, että USA hyökkäyksellään vaaransi niiden strategisia etuja Lähi-idässä ja Irakissa. ”Niin kauan kuin YK:n turvallisuusneuvoston muut kilpailevat suurvallat, jotka eivät taatusti ole parempia kuin USA:kaan, toimivat YK:ssa vasvavoimana, saattaa tarkoituksettomasti syntyä parempi tulos kuin jos YK:ta ei olisi olemassakaan”, Kangaspuro totesi.

Hajota ja hallitse
-politiikka

Onko keskustelu heikosta YK:sta sitten ollut Yhdysvaltojen edulle sopivaa keskustelua ja onko -Yhdysvalloille edullista se, että YK:n asema heikkenee? Kangaspuro totesi USA:n virallisen ulkopolitiikan olevan sellaista, ettei maa virallisesti sitoudu monenkeskisiin kansainvälisiin organisaatioihin ja niiden päätöksiin, vaan toimii yksin ja tarvittaessa halukkaiden koalition kanssa. ”Vaikka USA toimii Natonkin kanssa yhteistyössä, se ei ole sitoutunut senkään monenkeskiseen politiikkaan. USA:n intressi tässä mielessä on YK:n mandaatin, Naton itsenäisen ja vanhankaltaisen roolin sekä Naton eurooppalaisten jäsenvaltioiden roolin heikentäminen. Se haluaa myöskin varmistaa, ettei Euroopan unionista tule sille edes alueellista kilpailijaa”, hän kertoi.
Heikki Patomäki analysoi USA:n YK-strategiaa kahtalaiseksi. Ensinnäkin USA pyrkii hallitsemaan YK:n asialistaa niin paljon kuin mahdollista mm. taloudellisen painostuksen avulla. ”Sen keinoina YK:n
köyhyyden vastaisessa taistelussa ja kaikessa sosiaalisen edistyksellisyyden ajamisessa on ollut vapauttaa markkinat ja kilpailla kansainvälisten ja monikansallisten yhtiöiden suosiosta. Nyt agenda on vieläkin riisutumpi, eikä siellä ole muuta kuin terrorismin vastainen sota”, hän kuvaili. Koska USA:n on mahdotonta hallita YK:ta täydellisesti, se ei myöskään halua antaa sille kovin tärkeää roolia. Sen toinen pyrkimys onkin maailmanjärjestön marginalisoiminen.

Toivoton tulevaisuus?

Ovatko tulevaisuuden vaihtoehdot sitten YK:n alasajo, kansalaisjärjestöjen (mm. Sosiaalifoorumin) vahvistaminen vai uuden elimen rakentaminen YK:n sisään? Kangaspuro kommentoi kysymystä toteamalla, että arvaamaton ja odottamaton tekijä maailmantilanteessa voi olla sisäpoliittinen suunnanmuutos keskeisissä valtioissa: ”Yhdysvaltalainen uskonnollinen konservatiivinen äärioikeisto ja uusliberalismia ajava voima nosti Bushin valtaan, mutta jos olisi optimistinen niin poliittinen heiluriliike Yhdysvalloissa voisi heilahtaa myös toiseen suuntaan. Se toisi myös kansainvälisiä muutoksia. Tästä syystä kansalaisjärjestöillä on merkitystä. Se on tapa, jolla muutoksia voidaan luoda”.
Patomäen mukaan muutoksia hakeneita kansalaisyhteiskuntia ja liikkeitä, esim. Attac-liikettä ja Sosiaalifoorumia, ei voida nähdä tyhjästä syntyneinä. Ne olivat reaktioita Aasian kriisille. ”Voi olla, että seuraavat liikkeet edellyttävät, että jotain vastaavaa tapahtuu. Rahoituskriisit ovat yksi asia mikä synnyttää reaktioita siihen, miten ihmiset näkevät oman arkisen tilanteensa ja mahdollisuutensa”, hän totesi. Kansalaisliikkeiden ero esim. YK:hon on se, että ne eivät pyri säätämään lakeja, vaan synnyttämään poliittista tahtoa. Kangaspuro muistutti, että on helpompi yrittää vaikuttaa siihen, mitä suomalaiset päättäjät ja poliitikot tekevät, kuin yrittää vaikuttaa siihen, mitä esimerkiksi Bush tekee. Siitäkin huolimatta että 80 prosenttia Suomen kansallisesta päätäntävallasta on viety Euroopan unioniin.
Patomäki otti lopuksi esimerkin uudenlaisen kansainvälisen lain luomisesta kymmenen vuoden takaa:  ”Mallina valuutanvaihtoverolle ja velkasovittelumekanismille on kaksi 1990-luvun muutosta, jotka toteutettiin tietyn valtioryhmittymän tahdosta. Tarkoitan maamiinasopimusta ja Kansainvälistä rikostuomioistuinta. Molemmissa tapauksissa kansalaisyhteiskunta oli ajamassa uudistuksia ja luomassa pohjaa niitä varten. Kanada ja Belgia olivat tässä tapauksessa tärkeitä valtioita ja lähtivät ajamaan uudistusta, sekä kutsuivat koolle kansainvälisen konferenssin, joka omaksui sopimusluonnoksen. Lopulta perustettiin uusi sopimusjärjestelmä, ja molemmissa tapauksissa suuri osa maailman maista on sittemmin liittynyt näihin”, hän kertoi.
Patomäki painotti, että liikkeet ja kansalaisyhteiskunta voivat saada aikaan läpimeneviä aloitteita kunhan strategia mietitään kunnolla. Kangaspuro muistutti kuitenkin, että muutoksien syntyminen kriisien kautta on riskialtista. ”Toisen maailmansodan jälkeen syntyi YK. Voidaan kysyä, onko meillä enää varaa joutua kolmanteen kriisiin”, hän kysyi. Mahdollisuuksia muutoksen luomiseen hän näki olevan tulossa kun Suomen eduskunnassa on käsittelyssä rauhanturvalaki. Jos laki hyväksytään ehdotetuin muutoksin, se on hänen mielestään suoraa osoitusta siitä, että Suomikin osallistuu prosessiin, jolla YK:ta murennetaan.

Teksti: Maisa Kuikka