Miten se nyt olikaan

Suomen Nato-jäsenyydelle on vahvoja perusteluja, uusia arvioita ei ole Nato-jäsenyydestä tehty ja on myös esitetty perusteluja jäsenyyttä vastaan. Kun jopa päättäjät tulkitsevat hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa näin erisuuntaisesti, antaa se ulkopolitiikan linjasta vähintäänkin sekavan vaikutelman.

Selonteossa arvioidaan, että Naton ja EU:n laajeneminen on ”vakiinnuttanut oloja” lähialueellamme. Tämä siitä huolimatta, että Baltian maiden ja Puolan suhteet Venäjään ovat olleet pikemminkin jännittyneet kuin vakaat. Venäjän suhtautumista Naton laajenemiseen kuvataan ”kriittiseksi”, vaikka maa on tosiasiassa vastustanut Naton laajenemista muun muassa Ukrainaan ja Georgiaan suorastaan raivokkaasti. Venäjän vastustus otettiin sen verran tosissaan myös Saksassa, Ranskassa ja muissa suurissa eurooppalaisissa Nato-maissa, että ne arvioivat olevan parempi pitää Ukraina ja Georgia Naton ulkopuolella.

Suomeen ei katsota kohdistuvan suoranaista sotilaallista uhkaa, ja sellaisen syntyminen edellyttäisi selonteon mukaan Suomen joutumista osaksi laajempaa eurooppalaista kriisiä. Tämä kriisiskenaario jätetään avaamatta, mutta itsestään selvää on, että se voi näillä näkymin liittyä vain Venäjän ja Naton ja Venäjän ja EU:n suhteisiin.

Naton perusolemukseksi määritellään sen kollektiivisen puolustuksen velvoite J5, mutta samalla tunnustetaan se tosiasia, että Nato ei enää panosta jäsenmaidensa alueel-liseen puolustukseen. Siksi Natolla ei myöskään ole suunnitelmaa esimerkiksi Baltian maiden puolustuksesta. Juuri siksi myös Norjan puolustusministeri lausui taannoin ääneen epäilyn – jonka hän tosin joutui sittemmin perumaan – Naton kyvystä ja halukkuudesta puolustaa jäsenmaitaan ainakaan näillä leveysasteilla.

Ellei Nato enää vastaa jäsentensä alueellisesta puolustuksesta, niin minkälaisiin tehtäviin sitä sitten tulevaisuudessa käytetään? Kaikki viittaa siihen, että ne liittyvät Afganistanin ja Irakin sotien kaltaisiin operaatioihin. Molemmat tosin alkavat näyttää yhä raskaammin myös epäonnistuneilta sodilta. Yhdysvallat liittolaisineen on juuttunut Irakiin, ja Afganistanissa sen käymä terrorisminvastainen sota on levittänyt taistelut myös ydinasevalta Pakistanin puolelle.

Viisas katsoisi mitä tuleman pitää ennen kuin julistaa Naton kriisinhallintaorganisaatioksi. Ainakin Afganistanissa se alkaa pikemmin olla osa kriisiä.

Selonteossa todetaan myös, että Yhdysvaltojen Puolaan ja Tšekkiin suunnittelemien ohjuspuolustusjärjestelmään liittyvien tukikohtien perustaminen on ollut yksi syy Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteiden huononemiseen. Silti Yhdysvalloilla nähdään olevan ”edelleen keskeinen rooli Euroopan ja myös Itämeren alueen vakauden säilyttämisessä”. Ajatusta ei täsmennetä, mutta ainakin se herättää kysymyksen, voisiko tämä liittyä Itämeren osalta selonteossa ennakoituun Baltian maiden hakemaan puolustusjärjestelyjen uudistamiseen? Balttien tarve tähän syntyi Georgian sodan johtopäätöksenä. Yksi vaihtoehto voisi tietenkin olla kahdenvälinen sopimus Yhdysvaltojen kanssa Puolan ja Tšekin tapaan, koska Nato ei ole ollut kovin innokas perustamaan sotilastukikohtia Baltian maihin siellä esitetyistä toivomuksesta huolimatta.

Markku Kangaspuro