Suomen Rauhanpuolustajien jäsenlehti

Julkaisija:
Suomen Rauhanpuolustajat ry
Hämeentie 48, 00500 Helsinki |
Puhelin: (09) 774 43 10
Fax: (09) 773 23 28 | Sähköposti: pulut(at)kaapeli.fi

Ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Vastaava toimittaja: Teemu Matinpuro Toimituskunta:
Timo Forss, Anu Harju, Leona Kotilainen sekä vaihtuvia avustajia
Ulkoasu ja taitto:
Essi Rajamäki

Tilattuna: 14 € | vuosi
2 Pääkirjoitus
Teemu Matinpuro
  Amnesty Gazassa: näyttöä sotarikoksista
Aura Lindeberg
3 Valon pilkahdus Länsi-Saharassa Anu Harju
4 Tapahtumia
5 Uutisia kolumni
Markku Kangaspuro
6 Ay-liike rauhantekijänä
Mirka Muukkonen
7–9 Turvallisuuspoliittinen selonteko
10–11 Ei Natolle!
12–14 Naton salainen sota Suomessa
15 Iran
16 Swazimaa – feodaaliyhteiskunta kuningas Mswati III:n terrorin kourissa
Mark Waller
17 Shell myrkyttää Nigeriassa Ari Sardar
18 Saatanallinen sopimus
Iida Simes
19 Palestiina
20–23 Ay-väen rauhanpäivät Jyväskylässä
24–25 Työpaikkojen rauhantoimikunta
26 Venäjän ay-liikkeen kolmas nuoruus
27 Pand
28–29 Kulttuuri
30 Viisi vuotta Haitin demokratian murskaamisesta Stig Lång
31 Lomake & toimintaa
32 Tulevia tapahtumia

Saatanallinen sopimus


Ladislaus Löbin kirja Sopimus Saatanan kanssa ilmestyi suomeksi tammikuussa, jolloin myös Löb vieraili Helsingissä. Teos kertoo Löbin matkasta ghetosta keskitysleirille ja lopulta vapauteen unkarilaisen liikemiehen Resznö Kasztnerin ja juutalaisten joukkotuhosta vastaavan natsijohtajan Adolf Eichmannin outojen sopimusten turvin.

Löb puolustaa Kasztneria ja haluaa palauttaa tälle kunnian. Juutalaisyhteisö ei tätä täysin hyväksynyt. Kasztner murhattiin vuonna 1957 Israelissa.

Löb toimii professorina Sussexin yliopistossa. "Uskon että elämäntehtäväni on opettaa. Siksi minun piti kirjoittaa tämä kirja", hän sanoo painokkaasti.

Ladislaus Löb syntyi 8.5.1933 transilvanialaisessa Kolozsvárin alueella. Unkarinjuutalainen Löb oli ainoa lapsi. äiti kuoli tuberkuloosiin ennen sotaa Ladislauksen ollessa vasta yhdeksän. äidin viimeiset sanat olivat olleet sangen enteelliset: "Minulla on kaikki hyvin, mutta teillä muilla on kovat ajat edessä."

Kovimmat ajat alkoivat Ladislauksen olessa 11, kun saksalaiset miehittivät Unkarin 19.3.1944. Unkarin juutalaisiin niin sanottu lopullinen ratkaisu eli kansan tuhoaminen leireillä ulottui viimeisenä. He olivat jo ehtineet uskoa olevansa paremmassa turvassa kuin muut Euroopan juutalaiset. "Kokemukseni antisemitismistä ennen maaliskuun 19. päivää eivät valmentaneet minua holokaustia varten. Mikään ei olisi minua voinut valmentaa", kirjoitti Löb.

Kuolemanleireille kokoamista edelsi juutalaisten pakottaminen ghettoihin, joita pystytettiin tiheään tahtiin toukokuussa 1944. Syksyn 1944 lopussa saksalaiset olivat karkottaneet tai siirtäneet leireille jo noin 400 000 juutalaista Unkarista. Iszó ja Ladislaus Löbkin joutuivat Budapestiin, joka oli täynnä kuolemanloukkuja: teloituksia ghetossa ja sen ulkopuolella, pommituksia, kulkutauteja, nälkää.

Liikemiesisän oveluutta ja vahvaa tahtoa onkin paljolti kiittäminen siitä, että nämä selvisivät hengissä. Löb naureskelee vieläkin isäänsä muistellessaan, ja kirjassaan hän kertoo: "Varmaa on että jopa ghetossa, karjavaunun kyydissä ja keskitysleirillä tunsin isäni suojelevan minua, huolimatta siitä kuinka kuvitteellinen tuo tunne todellisuudessa oli."

Isän jalka oli vaurioitunut ensimmäisessä maailmansodassa venäläisestä dumdumluodista. Silti hänelle ei ollut annettu yli 75-prosenttisen invalidin papereita, mitkä myöhemmin olisivat osoittautuneet tarpeellisiksi: niillä olisi välttynyt käyttämästä Daavidin tähteä takissaan. Papereiden puute ei isää onneksi hidastanut, vaan natsien tarkistuspisteillä hän onnistui puhumaan itsensä ja poikansa eteenpäin väittämällä invalidipapereidensa kopiota (joka oli tietenkin väärennös) aidoksi. Mies osoitti jalkaansa sanoen "alkuperäinen on tässä".

Iszón ja Ladislauksen ollessa Budapestissa juutalaisten sijoituspaikoista kiersi villejä huhuja. Näitä oltiin lähettämässä kaupunkiin nimeltään Kenyermezö, "Leipäjärvi". Myöhemmin koko kaupungin olemassaolo paljastui huijaukseksi.

Yksi natsien huijauksista julmin oli tarina Waldseestä, "Metsäjärvestä”. Siitä kerrottiin keskitysleirille vietyjen postikorteissa ja Löbkin muistaa tämän. Pois vietyjen lähettämien maisemakorttien mukaan Waldseessä kaikki oli hyvin ja muita kehotettiin seuraamaan perässä. Todellisuudessa nämä kortit olivat kaasukammioon joutuvien viimeisiä tekoja. Natsien tarkoituksena oli välttää paniikkia, niin leireillä kuin niiden ulkopuolella, jotta "lopullinen ratkaisu" sujuisi mahdollisimman tehokkaasti.

Budapestissa Iszó Löb sai kuulla Kasztnerista, joka johti "juutalaisten pelastuskomiteaa" ja oli aloittanut neuvottelut natsijohtajien kanssa. Iszó Löb sai kiireesti liitettyä poikansa ja itsensä joukkoon, joka myöhemmin tulisi tunnetuksi "Kasztnerin listana".

Kasztner yritti saada liittoutuneitakin mukaan neuvotteluihin natsijohdon kanssa, mutta epäonnistui. Liittoutuneet vaativat Saksan ehdotonta antautumista.

Kasznerin Eichmannilta saama tarjous oli kymmenen tuhatta kuorma-autoa miljoonan juutalaisen hengen säästämisestä. Britit ja Yhdysvallat eivät suostuneet. Eikä ihme, että Stalin vastusti jyrkästi Saksan varustamista Neuvostoliittoa vastaan.

Vaikka liittoutuneet olisivat tulleet neuvotteluissa vastaan, ei ole mitään takeita että Eichmann olisi pitänyt lupauksensa, eli mistään emme voi tietää olisiko miljoonaa juutalaista voitu diilillä pelastaa.

Liittoutuneet tiesivät keskitysleireistä. Auschwitz-Birkenausta paenneet olivat kertoneet tuhoamisleiristä jo pian sen rakentamisen jälkeen. Juutalaiset pyysivät liittoutuneita pommittamaan Auschwitzia tai edes sinne johtavien junaratojen kiskoja, mutta näin ei tehty. Löb pohtii tämän johtuvat muun muassa siitä, että Britannia ja Yhdysvallat pelkäsivät juutalaisten pakolaistulvaa.

Iszó ja Ladislaus Löb joutuivat Budapestin ghetosta – yllättäen osana Kasznerin pelastusoperaatiota – Bergen-Belsenin keskitysleirille. Monien sinne vietyjen mielestä useita päiviä kestävä hidas matkustaminen junan ahtaissa karjavaunuissa oli melkein epäinhimillisempää kuin leiriolot.

Löbit olivat leirillä melkein puoli vuotta ennen kuin Kasznerin neuvottelut johtivat unkarinjuutalaisten kuljettamiseen turvaan Sveitsiin. Aluksi ruokaa oli edes jonkun verran ja tilaa oli hieman enemmän. Joitain parakkeja jopa lämmitettiin. Vuoden 1945 alussa Bergen-Belseniin tuotiin vankeja muilta leireiltä itärintaman lähestyessä, ja olot muuttuivat pahemmiksi. Ruumiskasoja oli kaikkialla.

Eräässä Auschwitzista tulleessa kuljetuksessa oli ollut Anne Frank, joka menehtyi pian sen jälkeen kun Löbit olivat päässeet pois.

Kasztner oli mielenkiintoinen henkilö, ja hänen tarinastaan saisi yhtä hohdokkaan elokuvan kuin aateveljestään, Puolan juutalaisten pelastavasta enkelistä Oscar Schindleristä. Kasztner oli karismaattinen liikemies ja naisiin vetoava playboy-henkinen supliikin mestari. Löb kertoo: "Yleensä ollaan yhtä mieltä siitä, että Kasztner oli kunnianhimoinen, määräilevä ja juonitteleva, mutta myös terävä-älyinen, diplomaattisesti erittäin taitava ja äärimmäisen rohkea. – Monet hänen luonteenpiirteistään saattavat vaikuttaa vähemmän ihailtavilta nykyoloissa, mutta sodan kaoottisina aikoina niitä tarvittiin ylläpitämään suhteita saksalaisiin."

Näiden avujen ja uskomattoman onnen avulla Kasztner onnistui neuvottelemaan 1 670 unkarinjuutalaisen kohtalosta. Ryhmä on pienempi kuin mitä Kasztnerilla oli tavoitteena: Kasztner maksoi Eichmannille juutalaisyhteisön rahoja tavoitteenaan pelastaa kymmeniä tuhansia – miljoonan pelastusyrityksen kariuduttua liittoutuneiden yhteistyökyvyttömyyteen.

"Miltä tuntuu kuulua pelastuneisiin?" Ystävällinen ja rento Löb ei hätkähdä vaikeaa kysymystäni. Tätä on kysytty ennenkin. "Pelastuin isäni ja Kasztnerin ansiosta. On monia, joita Kasztner ei saanut mahdutettua listalleen, ja sen aiheuttaman vihan takia hän kuolikin. Mutta ehkä isäni ansiosta minä en ole koskaan voinut tuntea syyllisyyttä siitä, että onnistuin jäämään eloon. Isäni halusi minun elävän."

Ladislaus Löb: Sopimus saatanan kanssa. Like 2009.

Iida Simes