Suomen Rauhanpuolustajien jäsenlehti

Julkaisija:
Suomen Rauhanpuolustajat ry
Hämeentie 48, 00500 Helsinki |
Puhelin: (09) 774 43 10
Fax: (09) 773 23 28 | Sähköposti: pulut(at)kaapeli.fi

Ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Vastaava toimittaja: Teemu Matinpuro Toimituskunta:
Timo Forss, Anu Harju, Leona Kotilainen sekä vaihtuvia avustajia
Ulkoasu ja taitto:
Essi Rajamäki

Tilattuna: 14 € | vuosi
2 Pääkirjoitus
Teemu Matinpuro
  Rauhanmiljoona-vetoomus
3 Silta tulevaisuuteen
Juha Uski
4–5 Rauhantoimintaa
5 Kolumni
Markku Kangaspuro
6–7 Rauhantekijä Ilmo Suikkanen
Mirka Muukkonen
8–9 Rauhantekijä Marjaliisa Siira Timo Kalevi Forss
12 Turvaverkot alkavat pettää Anu Harju
13 Kadyrov kiristää otettaan Oksana Tshelysheva
14–15 Todistajana sotakentillä Oksana Tshelysheva
16–17 Kaikuja bunkkerista
18–19 Sortovaltioita maailman sydämessä
20 Tuntematon influenssavirus sai Meksikon paniikkiin
Sami Laaksonen
21 Palestiina
22 Iranin oikeus on sokea Anu Harju
23 Työpaikkojen rauhantoimikunta
24 Kulttuuri
25 Lukijoilta
26 Intia 30 sentillä päivässä Mikko Zenger
27 Pystykorva
28 PAX!
 

Rauhanprojektit


Euroopassa on vallinnut Euroopan unionin ja Naton ansiosta yli 60 vuotta kestänyt rauhanjakso, pisin kautta historian, kuuluu usein toistettu väite. Käsitys EU:sta rauhanprojektina perustuu vanhaan ideologiseen käsitykseen rauhan edellytyksistä. EU:n perustajaisänä pidetty Altiero Spinelli kirjoitti toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1947, että Euroopan taloudellinen yhdentyminen luo perustan liberaaliin demokratiaan perustuvien valtioiden federaatiolle, joka takaa Euroopan rauhan ja vakauden. Tämä muistuttaa Immanuel Kantin kirjoittaman teoksen Ikuinen rauha (1795) ajatuksia vahvojen ”liberaalien valtioiden” liiton muodostamasta ja rauhan takaavasta maailman-järjestelmästä, joka perustuu voimakkaasti kehittyneeseen maailmankauppaan ja sen sääntöihin. Kant huomasi, että sodat haittasivat sopimuksiin perustuvaa bisnestä.

Spinelli ja muut EU:ta luonnehtineet viittaavat usein samaan ajatukseen siitä, että kapitalistiseen markkinatalouteen nojaava ”länsimainen liberaali demokratia” takaa taloudellisen yhdentymisen kautta rauhan. Liberaalia demokratiaa on luonnehdittu ihmiskunnan viimeiseksi saavutukseksi, joka tekee siitä normatiivisesti ylemmällä tasolla olevan kuin muut järjestelmät. Kantin mukaan liberaalien valtioiden liitto saattoi käydä myös sotia edustamiensa arvojen ja luomansa maailmanjärjestyksen takaamiseksi.

Samaa logiikkaa edustaa viime vuosina viljelty ajatus siitä, että länsimailla on velvollisuus levittää ja turvata vakautta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia myös muissa maissa vaikka asevoimin. Tällä on perusteltu niin Suomen Nato-jäsenyyttä kuin suomalaisten sotajoukkojen lähettämistä muun muassa Afganistanin yhä suuremmaksi virheeksi osoittautuvaan rauhanturvaoperaatioon.

Vaatii melkoista menneisyyden yksinkertaistamista uskoa siihen, että Euroopan saati sitten maailman rauha olisi säilynyt EU:n tai Naton ansiosta. Kylmän sodan voittajia ne kyllä ovat, mutta yhtä lailla voidaan sanoa, että rauha säilyi kylmän sodan aikana suurvaltojen itsesuojeluvaiston ansiosta. Neuvostoliiton johtaman Varsovan liiton ja Yhdysvaltojen johtaman Naton välillä vallitsi ydinaseisiin perustuva kauhun tasapaino. Siksi niiden neuvottelut aserajoitussopimuksista, joukkojen sijoittamista koskevista säännöistä ja aseidenriisunnasta olivat ainoa järkevä tapa toimia.

EU:n ja Naton jäsenvaltiot ovat käyneet lukemattomia sotia ympäri maailmaa. Niissä ei ole edistetty demokratiaa ja ihmisoikeuksia vaan pidetty lähinnä vallassa omia diktaattoriliittolaisia ja edistetty omia taloudellisia ja sotilaallisia etuja. Vai mitä muuta on sanottava Ranskan verisistä sodista vanhoissa siirtomaissaan tai Yhdysvaltojen suorittamista lukemattomista vaaleilla valittujen vasemmistolaisten valtiojohtajien murhista ja sotilaskaappauksista, Irakista puhumattakaan.

Myös Euroopan rauha on jokseenkin kyseenalainen käsite. Englanti miehitti Pohjois-Irlantia vuosikymmeniä ja siellä käytiin veristä sisällissotaa viime vuosiin asti, Espanjassa on ollut käynnissä baskien ja katalonialaisten itsehallintoa koskenut likainen sota, Jugoslaviassa käytiin veriset hajoamissodat 1990-luvulla ja Nato-maat Kreikka ja Turkki sotivat Kyproksesta 1971.

Siksi voi varmaan sanoa, että vaikka Rauhanpuolustajat ei maailmanrauhaa ole 60-vuotisen historiansa aikana saanutkaan aikaan, on se kuitenkin melko hyvä rauhanprojekti.

Markku Kangaspuro