Sota on väkivaltaa

Talvisodan alkamisesta on kulunut 70 vuotta. Sodan alkua on nyt juhlittu monin tavoin. Yleensä sodan kokeneissa maissa juhlitaan sodan päättymistä - rauhaa. Mikäpä siinä. Sota on ja oli tietysti aikalaisille tavattoman merkittävä traaginen tapahtuma, joka jätti sen kokeneisiin miehiin ja naisiin väistämättömät jälkensä. Valitettavasti juhlinnan yhteydessä on jälleen palattu yksinkertaistettuihin selityksiin talvisotaan johtaneista syistä.

En paneudu tarkemmin niihin tapahtumiin, jotka edelsivät sotaa, mutta haluan vain muistuttaa, että Suomi ei todellakaan näyttäytynyt Neuvostoliitolle minään rauhantahtoisena naapurina. Vasta sodan seurauksena poliittisten päättäjien oli pakko perusteellisesti muuttaa omaa ajatteluaan ja luopua perusteettomasta nationalistisesta uhostaan Suur-Suomi-aatteineen.

Ymmärtämystä vuosikymmenten takaisille sotaintoilijoille riittää vieläkin. Vuosipäivän juhlinnan yhteydessä on annettu ymmärtää, että jatkosotakin olisi ollut vain talvisodan epäoikeudenmukaisen rauhan onneton oikaisuyritys.

Sodassa ei ole voittajia ja häviäjiä. Sodassa häviävät kaikki. Onnettominta tietysti on se, että niitä, jotka asioista ovat todella vastuussa, ei vastaamaan saada. Kaikki oikeudenkäynnit, joita on käynnistetty, ovat perustuneet sotarikossyytteisiin tai rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Sodan aloittaminen ei sinänsä ole rikos, väärästä politiikasta ei rangaista! Poliittinen eliitti, jonka vastuu on, ei joudu tuomiolle kuin poikkeustapauksissa tai sitten korkeintaan seuraavissa vaaleissa.

Sodan markkinamiehet ovat vuosien mittaan kehittäneet erilaisia versioita, joilla pyritään sodan kauheudet häivyttämään tai saamaan tuntumaan siedettäviltä. Sodista on tehty voittoisia sankaritarinoita. On puhuttu humanitäärisistä pommituksista, oikeutetusta sodasta, vapaudesta, naisten asemasta, diktaattoreista, ihmisoikeuksista, demokratiasta ja yleisinhimillisestä vastuun kantamisesta. Sotaan oikeuttavia syitä löytyy lisää lukematon määrä. Sodalle ja väkivallalle on kehitetty komea joukko sinällään kannatettavia perusteita.

Meitä, jotka toimimme rauhanliikkeessä, nämä perustelut sotimiseen eivät puhuttele. Meidän mielestämme yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo pitää toteuttaa ihmisten arjessa. Kannatamme myös turvallisuuspoliittista ajattelua, joka ei perustu aseisiin ja niillä uhkaamiseen. Me emme kiinnitä turvallisuuttamme sotilasliittoihin vaan yhteistyöhön, keskinäiseen vuoropuheluun ja väkivallattoman painostamisen moniin keinoihin.

Nostamme nämä peruskysymykset jälleen kerran keskusteluun, kun kokoonnumme 9.-10. tammikuuta perinteisille Ay-väen rauhanpäiville Järvenpäähän.

Tervetuloa!

Jussi Lilja
Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan puheenjohtaja.