artikkelit

Suomi on tuulivoiman kääpiö Kierrätystä vai kestävyyttä Kuituja ihon nälkään

Maailmankaupat Maaseutu ei kuole Pitkän iän alkemistit

	Saanko kaupan hyllyltä hyvää mieltä? Ruokakaupassa käyminen pitäisi olla päivän kohokohta; herkulliset ruoka-ainekset odottavat hyllyssä sitä mestarillista kokkia, joka palkitsee itsensä ja perheensä ikimuistoisella aterialla. Mutta monelle valistuneelle kuluttajalle kaupassa asiointi voi olla rasittava kokemus. Ei riitä, että on vaikea ideoida päivän ateriaa, ostoksista pitäisi selvitä myös hyvällä omallatunnolla. Ostamalla tiettyjä tuotteita vaikutat niiden kysyntään ja sitä mukaa niiden valmistamiseen myös tulevaisuudessa. Mutta aivan yhtä tärkeää on se, mistä päivittäiset tuotteesi ostat: automarketista kaukana keskustasta, keskustan tavaratalosta, lähiömarketista, kyläkaupasta vai suoramyyntitilalta. Yleispäteviä ohjeita poliittisesti oikeaoppiseen kaupassakäyntiin ei ole olemassa eikä kenenkään pitäisi tuntea syyllisyyttä niin arkipäiväisestä asiasta kuin ravinnon ostaminen. On kuitenkin tärkeää tietää millaisia vaikutuksia arkipäiväisillä teoillamme on, että saisimme mahdollisuuden äänestää kuluttamalla. Suosi lähikauppoja Automarkettien tukeminen ei ole järkevää ekologisesti saati yhteiskuntarakenteen kannalta. Ranskassa ja Tanskassa yritetään jo rajoittaa automarkettien rakentamista poliittisin keinoin. Ranskassa esimerkiksi puolet kaikista ostoksista tehdään automarketeissa, mikä on johtanut pienkauppojen kuihtumiseen. Myös Suomessa automarkettien lisääntymisellä on ollut selkeitä vaikutuksia pienmyymälöiden elinmahdollisuuksiin. Esimerkiksi vuosina 1986-1994, jolloin elettiin voimakasta automarkettien rakentamisen aikaa, Helsingin seudulla löi lapun luukulle peräti 389 liikettä. Valtakunnallisesti samana aikana katosi 2768 kauppaa, eli 34% maamme elintarvikemyymälöistä. Monet kunnat ovat kannustaneet automarkettien rakentamista oman kuntansa alueelle vielä 1990-luvulla eikä automarket-innolle näy vieläkään loppua. Kunnan talouden kannalta olisi kuitenkin paljon viisaampaa sijoittaa keskustaan sijoitettavaan supermarkettiin. Automarketit rakennetaan usein kauas keskustasta, joutomaalle tai hylätyille peloille. Kunnalle tulee kalliiksi rakentaa teitä, liittymiä ja massiivisen kolossin vaatima viemäröinti. Sen sijaan keskustaan sijoitettu kauppa tuottaa kiinteistöveron muodossa kunnalle voittoa, jonka kunta voi sijoittaa ihmisten viihtyvyyteen ja hyvinvointiin. Automarkettien luvatussa maassa, Yhdysvalloissa, jossa automarketit ovat pienten kaupunkien kokoisia ja joiden katolla sijaitsee lentokenttä arabialaisia öljysheikkejä varten, on jo vuosia sitten huomattu automarketeista yhteiskuntarakenteelle aiheutuvat ongelmat. Kun kuluttajat siirtyvät haahuilemaan marketin loputtomille käytäville, heidän mukanaan seuraavat myös palvelut. Aikaisemmin eloisat kaupunkien ja kirkonkylien keskustat muuttuvat autioiksi aavekaupungeiksi. Näin on käynyt myös monissa Euroopan kaupungeissa, mikä on antanut sysäyksen lainsäädännön tiukentamiseen Tanskassa ja Ranskassa. Myös Suomessa automarkettien vaikutus keskustojen tyhjentymiseen on ollut ilmeinen esimerkiksi Rovaniemellä ja Vuokseniskalla. Jos valistunut kuluttaja hylkää automarketit, jäljelle jää vielä koko joukko muita elintarvikemyymälöitä. Keskustan korkealaatuiset myymälät kuuluvat kuitenkin usein samaan konserniin kuin automarketitkin. Ostit siis ruokasi sieltä tai täältä, sama omistaja saa pennosesi. Keskustassa asiointi on kuitenkin kannanotto kunnan ja alueellisen elinkeinorakenteen puolesta, ei vain kauppiaan hyödyksi.Onneksi meiltä löytyy myös tuhansia lähikauppoja kirkonkylistä, taajamista ja kaupunginosista. Niissä asiointi muodostaa kuluttajalle kuitenkin toisenlaisen ongelman. Pienten kauppojen hyllyt notkuvat usein halvoista monikansallisten yhtiöiden tuotteista kuten Uncle Bens -riisistä ja DIVAn tuotteista. Myös lähikaupat kuuluvat usein Valintatalo-, Alepa-, tai Siwa-ketjuun, ja niiden valikoima ja tarjoukset näyttävät olevan samat kaupasta toiseen. Rikkaammilla ketjuilla on usein varaa investoida laatuun ja ottaa myös laajempi valikoima paikallisten viljelijöiden ja luomutuottajien tuotteita hyllyynsä. Toisaalta jos lähikaupoissa kävisi enemmän asiakkaita, kauppiaalla olisi enemmän mahdollisuuksia investoida tarjontaan. Suurempi asiakaskanta myös lisäisi painetta laajentaa valikoimaa, sillä jokainen kauppias väsyy jossakin vaiheessa myymään ei oota. Monet ruokapolitiikkaan enemmän vihkiytyneet ihmiset ostavat peruselintarvikkeensa suoramyyntitiloilta, torilta tai liittyvät ruokapiiriin, jolloin he välttävät ruokakauppaketjun monet välikädet. Jani Kaaro Ravinnosta on tullut pakkomielle Kuluttamisen ja vaikuttamisen uuvuttavassa suossa on hankalaa tietää, mikä on järkevää. Onko järkevää, että kasvihuoneissa kasvatetaan basilikaa ja salaattia, kun ulkona paukkuu kolmenkymmenen asteen pakkanen? Onko järkevää, että Suomeen lennätetään avokaadoja ja appelsiineja tammikuun pimeyteen? Onko ylipäänsä järkevää, että ravinnosta on tullut länsimaissa pakkomielteisen spekuloinnin kohde: pelkäämme hullun lehmän tautia, dioksiiniskandaalit heiluttelevat hallituksia, liian suolainen ja rasvainen ruoka kaataa ihmisiä aikaiseen hautaan sydän- ja verisuonitautien muodossa. Ravinto, joka tekee elämämme mahdolliseksi, onkin muuttunut kuoleman lähteeksi. Tilastolliset riskit aiheuttavat valtavaa levottomuutta yksittäisissä kuluttajissa, joiden on ratkaistava tavalla tai toisella päivittäinen ravinnonsaantinsa. Kuluttajan onkin tärkeää ymmärtää, että ruokapolitiikka on nimenomaan politiikkaa – jotakin paljon enemmän kuin yksittäisten kuluttajien valinnat. Kaupan hyllyltä löytyvät tavarat eivät ole siellä yksinomaan siksi, että kuluttajat ovat niitä vaatineet sinne. Yhtiöt ja tuottajat käyvät kilpailua toistensa kanssa saadakseen omat tuotteensa näkyvästi esiin. Suuret yhtiöt voivat myydä tuotteitaan edullisemmin kuin pienet, minkä vuoksi valintatalot ja siwat myyvät halvalla DIVA- tai Figaro-oliiveja, vaikka Kreikassa, Italiassa ja Espanjassa on olemassa sadoittain erilaisia oliivintuottajia. Mutta tässä vaiheessa kuluttajan vastuu väistyy laajemman poliittisen vastuun tieltä. Kuluttaja ei voi ostaa sitä mitä ei ole (vaikka voikin vaatia sitä). Mutta politiikalla voidaan ohjata tuottajien, tukkujen ja kaupan välisiä suhteita siten, että myös pienet ja heikot tuottajat pääsevät esille. Politiikka toimii aina vastavuoroisesti. Jos poliittisella tasolla tehdyt päätökset vaikuttavat ruohonjuuritasolla, sieltä viestit sinkoavat takaisin ylös politiikan valtakuntaan. Sen vuoksi on tärkeää pitää mielessä valintamme ja niiden seuraukset, ei silmälläpitäen vain itseämme tai kauppiasta, vaan koko prosessia raaka-aineesta valmiiksi tuotteeksi, jolla on hinta, jonka sinä maksat. Jani Kaaro Jokaisessa maitolitrassa... ...on tilkka visvaa! ...mutta se ei haittaa maidonjuojaa, koska maito pastöroidaan ja bakteerit kuolevat kuumakäsittelyssä. Visva on peräisin lehmän utareista, joita vaivaa utaretulehdus.Lypsylehmien utaretulehdus on maamme navetoissa erittäin yleinen ja se aiheuttaa suuria menetyksiä maidontuottajille. Lehmät joutuvat antibioottikuurille, eikä maitoa saa käyttää niin kauan kun lääkettä erittyy lehmän maitoon. Monilla lehmillä tulehdus esiintyy kuitenkin niin lievänä, että maitoa saa käyttää vaikka pieniä määriä visvaa joutuisikin lopulliseen tuotteeseen. Utaretulehdus ei ole vain kotieläintalouden ja maitotalouden ongelma, vaan laajempi yhteiskunnallinen kysymys. Lääketieteen kyky parantaa erilaisia tulehduksia nojaa yksinomaan antibiootteihin. Sen vuoksi lääketieteen suurin uhka ovat antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit, joiden määrä kasvaa antibioottien käytön kasvaessa. Kaikista Suomessa käytetyistä antibiooteista jopa puolet käytetään kotieläimiin. Osaa käytetään rutiininomaisesti ennaltaehkäisyyn ja osaa sairauden hoitamiseen eläinlääkärin määräämänä. Leijonanosan antibiooteista ahmaisee kuitenkin utaretulehdus. Luomutiloilla, jossa satsataan eläinten elämisen laatuun antibiootteja ei käytetä rutiininomaisesti lainkaan, joten luomutuotteiden suosiminen hidastaa kotieläinpuolen antibioottirumbaa. Myös luomulehmät sairastavat utaretulehdusta, mutta paljon vähemmän kuin tavallisten maitotilojen lehmät. Luomutiloilla ei myöskäänsiirrytä antibiootteihin välittömästi, vaan yritetään hoitaa utaretulehdusta muilla keinoin. Jani Kaaro

	Vastaaville ilmoitussivuille: luomutuotanto ravinto, kaupat