artikkelit

Saanko kaupan hyllyltä hyvää mieltä? Suomi on tuulivoiman kääpiö Kierrätystä vai kestävyyttä

Maailmankaupat Maaseutu ei kuole Pitkän iän alkemistit

	Kuituja ihon nälkään Vaatteet eivät ole kertakäyttötavaraa. Hyvät housut tai talvitakki kestävät useita vuosia. Sen vuoksi vaatteiden kohdalla on helpompi yrittää löytää kestäviä ja ekologisia vaihtoehtoja kuin esimerkiksi ravintoa koskevien valintojen kanssa. Ellei osta vaatteitaan kirpputorilta, saattaa luontoa säästävän vaatteen löytäminen osoittautua yllättävän vaikeaksi. Mutta tietämällä jotakin vaatteiden valmistus-mekanismeista, kuiduista ja kaupasta, on hyvinkin mahdollista löytää juuri se oma ihannevaate. Puuvillasta saadaan pehmeitä, ihoa vasten miellyttäviä kuituja. Miellyttävyytensä vuoksi puuvilla onkin yleisimmin kankaissa käytetty luonnonkuitu. Usein ihmiset myös mieltävät puuvillaisen vaatteen tai tyynyliinan ostamisen ekologisena kulutuspäätöksenä, mutta asia on valitettavasti miltei päinvastoin. Puuvilla viihtyy lämpimässä ja kosteassa, minkä vuoksi sen kasteluun joudutaan käyttämään erityisen paljon vettä. Tärkeillä puuvillan viljelyalueilla USA:ssa pohjavesien korkeus on jo laskenut hälyttävästi puuvillan kastelun seurauksena. Tunnetuin puuvillan kastelusta johtuva katastrofi lienee Aral-järven kuivuminen; järven vesimäärä on vähentynyt kuudellakymmenellä prosentilla, ja samanaikaisesti veden suolapitoisuus on kolminkertaistunut. Hyvien satojen turvaamiseksi puuvillan viljelyssä käytetään paljon lannoitteita ja erilaisia torjunta-aineita. Esimerkiksi Pohjois-Kiinassa käytetään 0,5 kiloa lannoitteita tuotettua kuitukiloa kohden. Torjunta-aineita puuvillan viljely puolestaan nielee toiseksi eniten maailmassa, heti hedelmien ja vihannesten viljelyn jälkeen. Myös puuvillan jalostaminen tuotteeksi sisältää omat ekologiset epäkohtansa. Näistä suurin on puuvillan värjäys, johon tarvitaan runsain mitoin ympäristölle haitallisia kemikaaleja. Jos kaupassa myydään luonnollisen väristä, eli kellertävänvalkoista puuvillaa, sekin saattaa olla silmänlumetta. Värjäämätön puuvilla nimittäin menettä kellertävänvalkoisen sävynsä muutaman pesukerran jälkeen ja muuttuu puhtaan valkoiseksi. Luonnollisen värinsä säilyttävä puuvilla on siis kemiallisesti värjätty itsensä väriseksi. Ekologisesti tuotettua puuvillaakin on saatavilla. Suomessa esimerkiksi Finnwear, Nanso ja Reima-Tutta käyttävät niin kutsuttua Tanguis-puuvillaa vaatteissaan. Perussa, Andien rinteillä kasvatettavan Tanguis-puuvillan kastelemiseen ei tarvitse johtaa pohjavettä, sillä Andien ilmasto sopii ihanteellisesti puuvillan kasvatukseen. Rinteillä ei myöskään kyetä ajamaan koneilla, joten korjuu tapahtuu käsin. Lannoituksessa käytetään lintujen ulkosteista tehtyä guanoa sekä kompostimultaa. Tuholaisten torjunta on biologista. Puuvilla kasvatetaan tarkoin valvoituissa olosuhteissa. Myös USA:ssa tuotetaan ekologisesti kasvatettua puuvillaa, mutta niiden osuus puuvillan kokonaismarkkinoista on vielä hyvin pieni. Niiden arvellaan kuitenkin vielä kasvavan, sillä ekologisille tuotteille on kysyntää. Pellava on luonnonystävän valinta Pellava on vaatimaton kasvi, joka viihtyy hyvin vähäravinteisessakin maaperässä. Sillä ei ole pahoja tuholaisia eikä se ole samanlainen juoppo kuin puuvilla, joten sen viljely on helppoa. Pellava olikin aikoinaan suosittu viljelykasvi Suomessa; sotia edeltäneellä ajalla sitä viljeltiin 40 000 hehtaarilla. Nykyään pellava kasvaa Suomessa kuitenkin vain vajaalla kahdella tuhannella hehtaarilla. Vaikka pellava on puuvillaa helpompi kasvattaa, sen käsittely on moninverroin hankalampaa. Kuitukimppuja sitova liima on ensin liotettava pois, loukutuksella rikotaan korren puuaines ja siitä syntyneet päistäreet kaavitaan pois. Lopuksi on vielä kuitu saatava talteen. Pellava on kuitenkin monikäyttöinen kasvi, jonka jokaiselle osalle löytyy käyttöä. Varret kelpaavat eläinten rehuksi, päistäreet kipsikartongin raaka-aineeksi tai polttoaineeksi, siemenistä voidaan puristaa öljyä, jätepellavasta tehdään paperia ja lisäksi pellavan siemeniä voi käyttää esimerkiksi ummetuksen hoitoon. Villa vaatetti isoäidinkin Lampaat ovat Suomessa perinteisesti vaatettaneet monia sukupolvia. Suurimmat villantuottajamaat ovat kuitenkin Australia ja Uusi-Seelanti, jotka tuottavat noin puolet koko maailman villasta. Villan tuottaminen suurissa volyymeissa tuo ekologisia ongelmia. Vaikka lampaat kykenevätkin elämään kuivemmissa olosuhteissa kuin monet muut kotieläimet, tuhatpäisten laumojen laiduntaminen johtaa hallitsemattomana nopeasti eroosioon. Australiassa ja Uudessa-Seelannissa on eräs lampaan peräaukon seudulla toukkana elävä raatokärpänen muodostunut todelliseksi kiusaksi. Jos toukka tunkeutuu peräaukon kautta lampaan sisäelimiin, lammas saattaa menehtyä muutamassa päivässä. Lampaita on ruiskutettu tuholaisten välttämiseksi torjunta-aineilla, jotka ovat ympäristölle haitallisia. Pienissä yksiköissä kasvatettavat lampaat puolestaan ovat pelkästään hyödyllisiä ympäristölle. Lampaat hoitavat maisemaa ja pitävät ketoja avoimina. Raatokärpäset eivät aiheuta meillä lampaille suuria ongelmia. Lampaiden määrän väheneminen onkin johtanut niistä riippuvaisten hyönteislajien katoamiseen maastamme. Muita luonnonkuituja Aikaisemmin Suomessa hamppu oli hyvinkin yleinen viljelykasvi. Se on puuvillaa karkeampi kangas, josta on perinteisesti tehty säkkejä ja peitteitä. Hampun viljely meillä on niin vähäistä, ettei siihen liity ekologisia ongelmia. Silkki tehdään silkkikehrääjän kotelokopista. Silkin tuotantoon ei liity myöskään ekologisia ongelmia. Perhosen toukat käyttävät ravinnokseen mulberipuun lehtiä. Vähäravinteiseen maahan tyytyvä mulberipuu saattaa olla jopa tehokas ase taistelussa eroosiota vastaan. Aasiassa kasvava rami on karkeaa kuitua, jolla ei ole juurikaan merkitystä suomalaisessa tekstiiliteollisuudessa. Samoin on laita juutin, joka on hyvin karkeaa kuitua. Sitä käytetään säkkeihin, mattoihin ja askartelulankoihin. Mikä sitten on ekologista? Ekologisesti kestävän vaatekappaleen valinta on varsin ongelmallista eikä luonnonkuiduista valmistettu tuote aina ole ekologisin valinta. Puuvilla esimerkiksi muodostaa kahtalaisen ongelman. Suurin osa puuvillan tuotannosta on paitsi ympäristölle vahingollista, sen viljely köyhissä maissa vie tilaa ruokaviljan viljelyltä. Toisaalta ekologisesti kasvatetun puuvilan tuominen Suomeen ei ole erityisen ekologista sekään, koska puuvillan kuljetukseen Etelä-Amerikasta Suomeen tarvitaan valtavasti polttoainetta. Vaatteita ostettaessa kannattaa pitää mielessä nyrkkisääntö, jonka mukaan lähellä tuotettua kannattaa suosia. Ekologisimmat vaihtoehdot tällä hetkellä ovat Suomessa tuotetusta villasta tai pellavasta tehdyt vaatteet. Monet ihmiset kuitenkin rakastavat puuvillaa ja haluavat käyttää sitä, jolloin kannattaa suosia perulaista Tanguis-puuvillaa tai muuta kestävällä tavalla kasvatettua puuvillaa. Synteettisten kuitujen pohjana on öljy, kivihiili tai kaasu, joten niistä on vaikea löytää mitään ekologista. Synteettisten kuitujen valmistajat tosin vetoavat siihen, että tuotteen valmistamiseen kuluu vain hyvin vähän raaka-ainetta. Kotimaiset viskoosituotteet voivat olla hyvä kompromissi pellavan ja kaukaa kuljetetun puuvillan välillä. Viskoosi tehdään meillä usein kuusipuusta, joka keitetään selluloosaksi, käsitellään rikkihiilellä ja lipeällä, ja saostetaan kuiduiksi kehruukoneessa. Viskoosia voidaan valmistaa monilla eri tavoilla, joista osa rasittaa ympäristöä hyvin paljon. Vähiten ympäristöä rasittava tapa on liottaa selluloosa suoraan alkaaliin entsymaattisen käsittelyn jälkeen, jolloin ilman saastuminen on kymmenen kertaa vähäisempää ja jätevesipäästöt sata kertaa pienemmät kuin viskoosimenetelmällä valmistetussa kuidussa. Jani Kaaro Pesuaineet puhdistuvat Pesuaineet ovat muuttuneet ympäristöystävällisemmäksikymmenessä vuodessa. Fosfaatittomat pesuaineet ovat yleistyneet, pesulämpötilat laskeneet, tiivisteitä käytetään yhä enemmän, tensidit ovat nopeammin biohajoavia ja myös kasvipohjaisia tensidejä käytetään. Onko siis pesuaineissa enää ympäristöeroja? Lieneekö jo sama millä pyykkini tai lattiani pesen? Fosfaatti palasi Kyllä eroja yhä on. Saippua- ja kasvipohjaisten tensidien biohajoavuus on huomattavasti nopeampaa ja täydellisempää kuin synteettisten tensidien. Fosfaatti on tullut takaisin eräisiin pesuaineisiin. Se rehevöittää vesiä eikä sitä pitäisi käyttää haja-asutusalueilla, missä jätevesiä ei puhdisteta. Useissa pesuaineissa on myös tarpeettomia ja allergisoivia lisäaineita, kuten hajusteita, väri- ja säilöntäaineita sekä huonosti biohajoavia kirkasteita. Pohjoismainen ympäristömerkki on tae siitä, että pesuaine täyttää puolueettomat ympäristökriteerit. Niissä on tavanomaista tiukemmat vaatimukset muun muassa tensideille ja lisäaineille, samoin pesuteholle ja annostelulle. Markkinoilla on varsin kattava valikoima ympäristömerkittyjä pyykinpesuaineita, yleispesuaineita ja myös erikoispesuaineita. Puhdas vesi pesee Jos haluaa vielä puhtaampia pesuaineita, tarjolla on luomupesuaineita. Ne on valmistettu uusiutuvista raaka-aineista ja muista luonnon materiaaleista. Esimerkiksi Sonnett-tuotteita on kehitetty luomulaadun suuntaan käyttämällä luonnonmukaisesti viljeltyä oliivi-, rapsi- tai kookosöljyä, ja osin myös biodynaamisesti tuotettuja raaka-aineita. Yhtä tärkeää kuin pesuaineen valinta on sen oikea käyttö. Normaalissa työssä vaatteet likaantuvat nykyaikana varsin vähän. Niitä ei kannata pestä liian usein tai pesun olisi ainakin oltava hellävaraista. Vain lievästi likaisen pyykin — tai astioiden tai lattian tai ihon — paras pesuaine on puhdas vesi. Pauli Välimäki Vaatteiden halpatuonti tulee kalliiksi Jos kuluttaja jaksaa selvittää erilaisten kuitujen kasvattamisen, valmistamisen ja prosessoinninkin ympäristövaikutukset sekä vaatteiden korjaamismahdollisuudet ja soveltumisen kierrätykseen, ekologisella vaatteella on vielä edessään yksi mutka: Kansainvälinen kauppa. Tavaroiden valmistus, tuonti ja vähittäiskauppa muodostavat oikeastaan niin monta mutkaa, että kotimaisesta luomupellavastakin tehty vaate saattaa muuttua ei-ekologiseksi, jos se on lähetetty ommeltavaksi Kiinaan. Osin johtuen länsimaiden tiukasta ympäristölainsäädännöstä ja korkeista työvoimakustannuksista, tekstiiliteollisuus on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana valunut Kaukoitään. Suomeen tuodaan hyvin paljon vaatteita esimerkiksi Kiinasta. Vaikka halpatuonnista usein puhutaan passiivissa Suomeen tuodaan, se johtaa kuluttajan harhaan. Käytännössä halpatuonnista kantavat osavastuun kaikki Suomen suuret vaatteiden vähittäismyyjät, jotka tuovat vaatteita esimerkiks Kaukoidästä Suomeen. Valistuneen kuluttajan kannalta on ongelmallista, että vaatteiden alkuperämaata on usein vaikea jäljittää. Vaikka kuidut on tuotettu yhdessä maassa, prosessointi on ehkä tapahtunut toisessa maassa. Suomalaisista merkkivaatteistakin osa valmistetaan halpatyövoimalla, joten niiden suomalaisuusaste on silloin kyseenalainen. Asian korjaamiseksi kuluttajien olisi vaadittava selkeää valvontajärjestelmää, josta käy ilmi tuotteen valmistusmaa ja raaka-aineen valmistustapa. Halpatuonti on ajanut suomalaisen vaatetusteollisuuden alamäkeen. Kun viisitoista vuotta sitten vaatetusteollisuus työllisti Suomessa yli 30 000 ihmistä, nyt ala työllistää hädin tuskin kuusi tuhatta työntekijää. Koska suuret vaatevalmistajat ompeluttavat omia merkkivaatteitaan Baltiassa ja Kiinassa, valistuneet kuluttajat voivat esittää oman protestinsa suosimalla pieniä yrityksiä. Viime kädessä vaatteiden halpatuonti tulee kalliiksi. Siitä todistavat tekstiiliteollisuuden korkeat työttömyysluvut. Jani Kaaro Lähde: Heikki Mattila: Merchandising strategies for seasonal fashion products. Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu. 1999. Tietoisku perustuu Heikki Mattilan haastatteluun. Hänen väitöskirjansa käsittelee vaatteiden tuontia yleensä; ei halpatuontia. Suomalainen nainen ei kelpaa lihatiskille - liikaa hormoneja! Euroopassa on noussut haloo hormonilihasta. Joidenkin mielestä se on vaarallista, se lisää syöpäriskiä eikä ole ihmisten ravintoa lainkaan. Samanaikaisesti suomalaisiin naisiin pumpataan hormoneja, ja usein kahdessa erässä. Nuoret naiset saavat hormoneja e-pillereiden muodossa ja vaihdevuosiin ehtineille naisille suorastaan suositellaan hormonikorvaushoitoa. Hormonikorvaushoidosta ei kuitenkaan ole noussut poliittista haloota tai suurta kansanliikettä. Suomalainen väestö ikääntyy nopeasti. Estrogeenin katsotaan estävän ikääntyvien naisten osteoporoosia sekä sydän- ja verisuonitautien kehittymistä, joten sitä on väliin suositeltu tarjottavaksi koko naispuoliselle vaihdevuosiin ehtineelle väestölle heidän elämänlaatunsa parantamiseksi ja yhteiskunnalle lankeavien sairaskulujen vähentämiseksi. Vaihdevuosihormonit ovat kuudenneksi myydyimpiä lääkkeitä Suomessa. Kaikki naiset eivät kuitenkaan halua mukaan hormonirumbaan. Jo sata vuotta sitten Alice B. Stockham antoi omat ohjeensa vaihdevuosiin ehtineille naisille: Pyrkikää ensin siihen vakaumukseen, ettei sairaloisuus suinkaan välttämättömästi kuulu kysymyksessä olevaan ajanjaksoon. Unhottakaa kaikki tätä koskevat vanhat tarinat ja perintätavat ja olkaa varmat siitä, ettei luonto luo mitään kivuloisia tiloja ja ettette, jos elämässänne noudatatte luonnon lakeja, millään lailla voi joutua kärsimysten uhriksi. Jos teissä on vähänkään itsepintaisuutta, niin käyttäkää sitä nyt hyväksenne. Polkekaa jalallanne lattiaan sanoen: Poistu saatanas! Minä en tahdo olla teidän orjananne, en aijo sallia teidän hallita henkeäni eikä kahlita tahtoani. Lääkärien syyksi on luettava, että naiset kriitillisestä ajanjaksosta ovat tehneet itselleen ylipääsemättömän vuoren, ja nyt on lääkärien velvollisuus korjata virheensä opettamalla, että tämä ajanjakso vaan on luonnollinen väliaika, jonka luonteeseen sairaaloisuus ei välttämättä kuulu. Jani Kaaro

	Vastaaville ilmoitussivuille: puhtaus, vaatetus terveydenhoito