Tiina Huvio: Naiset viljelijöinä – alkuperäislajikkeiden suojelu ja siemenkaupan globaalistuminen

Siemen, joka vastaa ilmasto-olosuhteita, joka antaa hyvän sadon ja kestää tuholaisten ja rikkaruohojen paineet, on jokaisen viljelijän toive. Maanviljelyn historian aikana viljelijät ovat jalostaneet viljelykasvejaan valitsemalla mielestään parhaiten menestyneen kasvin siemenet käytettäväksi uuden sadon tuotantoon. Valintaan perustuva jalostaminen perustui paikallisen viljelijän tietotaidolle ja paikalta löytyvälle geneettiselle materiaalille. Tämä perinteinen siementuotanto on ollut koko maanviljelyn perusta vielä viime vuosisadalla ja se on sitä vielä suuressa osassa kehitysmaita, erityisesti Afrikassa. Usein naiset ovat vastuussa siementen valitsemisesta ja sitä kautta geeniperimän vaalimisesta.

Maatalouden tehostumisen ja maataloudellisen tutkimuksen myötä siementuotanto on kuitenkin teollistuneissa maissa siirtynyt pikkuhiljaa erikoistuneille siementuottajille. Aluksi julkisen maataloustutkimuksen kehittämiä jalostettuja siemeniä jaettiin viljelijöille maatalousneuvonnan kautta. Julkisen tutkimuksen tuloksena syntyi Vihreä Vallankumous, jossa hybridisiemeniä tuottamalla saatiin viljelykasvien tuotantomäärät hehtaaria kohti kasvamaan moninkertaisiksi. Hybridisiementen tuotanto oli tarkkaan valvottua ja siirtyi vähitellen kaupallisille yhtiöille. Samalla maanviljelyn olosuhteita valvottiin yhä tarkemmin, lannoitteiden, kasvinsuojeluaineiden ja kastelujärjestelmien kautta. Geneettistä materiaalia kerättiin maailman monimuotoisuuskeskuksista geenipankkeihin, joihin talletettiin globaalia geeniperimää. Geenipankit olivat ja ovat yleisesti ottaen julkisin varoin tuettuja ja geenimateriaalia saattoi käyttää vapaasti julkiseen jalostus- ja tutkimustoimintaan.

Jalostustoiminnan erikoistuessa ja jalostettujen lajikkeiden saatavien taloudellisten tuottojen kasvaessa omistusoikeuksien turvaaminen nousi kansainvälisen keskutelun aiheeksi. 1961 solmittiin Pariisissa sopimus kasvinjalostajien oikeuksien suojaamiseksi: The International Union for the Protection of New Varieties of Plants – UPOV. UPOV:in tarkoituksena oli suojata kasvinjalostajien investointeja antaen heille omistusoikeuden jalostamiinsa kasvilajikkeihin erityisesti asetettujen sääntöjen mukaan. Oikeussuoja vahvisti jalostustoiminnan kaupallistumista ja sitä on edelleen kehitetty suojaamaan teollinen jalostustoiminta.

Tällä hetkellä maailman kaupallisesti tuottetujen siemenien markkinat yltävät 24,4 miljardiin dollariin. Noin kolmekymmentä prosenttia maailman siementuotannosta on kymmenen yrityksen käsissä. Erityisesti viljelykasvien, joita käytetään maailmanlaajuisesti kuten vehnä, maissi, riisi ja soija, siemenet ovat suurten siementuottajien käsissä. Näistä kolme suurinta ovat: DuPont (Pioneer) - USA, Pharmacia (Monsanto) - USA ja Syngenta – Switzerland. Monet näistä yrityksistä ovat joko suoraan tai yritysfuusioiden kautta myös lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden tuottajia.

Geenitekniikan sovellukset, joilla kasvien geeniperimää voidaan muunnella ovat monimutkaistaneet kuvaa entisestään. Suurin osa geeniteknisestä tutkimuksesta tehdään yksityisellä rahoituksella. Geenitekniikka on riskialtista kehitystoimintaa, joka vaatii valtavat alkuinvestoinnit. Tästä johtuen yritykset, jotka käyttävät geenitekniikkaa, ovat patentein varmistaneet mahdollisuutensa hyödyntää tutkimustyönsä tuloksia. Geenitekniikan pantentit ovat kattaneet myös kasvilajikkeita, kuten maissi, puuvilla, rypsi ja soija. Estääkseen mahdollisuuden varastoida osa kasvituotannosta seuraavan vuoden siemeneksi, yritykset ovat yrittäneet ottaa käyttöönsä myös erilaisia tekniikoita, joilla siemenen itäminen voitaisiin estää. Geenitekniikka ja siihen liittyvät patentit ja muut immateriaalioikeudelliset suojat (ns. sui generis – suoja) ovat nostattaneet kuuman eettisen keskustelun, siitä miten perimää voidaan ja saadaan muunnella ja kuinka tämän voi kattaa omistusoikeudellisin keinoin. Tällä hetkellä 98 % kaikista geenitekniikalla muunnetuista organismeista tuotetaan USA:ssa, Argentiinassa ja Kanadassa.

WTO-neuvottelut ovat nostaneet pöydälle immateriaalioikeudet ja niiden soveltamiset (TRIPS-sopimus). Sopimuksen artikla 27(3)b vaatii sopimuksen allekirjoittanutta maata asettamaan voimaan lainsäädännön, joka antaa immateriaalioikeudet suojaamaan kasvinjalostajia. Sopimus ei vaadi patenttisuojaa, mutta toisaalta muun tyyppiset oikeussuojamallit ovat vielä lapsenkengissään, eikä niiden käyttö ole vakiintunut. Kasvilajikkeita koskevat patentit ja patenttihakemukset ovat lähinnä samojen suurten monikansallisten yhtiöiden käsissä, jotka vastaavat siementuotannosta.

Tällä hetkellä siementuotanto, siementen kauppa ja sitä koskeva lainsäädäntö ja sopimukset elävät monimuotoisessa todellisuudessa. Kehitysmaista suuri osaa turvaa paikalliseen ruokatuotantoon, jossa pienviljelijät kasvattavat omista siemenistään ruokansa. Käytetyt siemenet ovat usein vuosisatojen ellei tuhansien kotijalostuksen tuotteita. Hieman kehittyneemmissä maissa siementuotanto on keskittynyt julkisille tuottajille tai pienille siemenfirmoille, jotka käyttävät klassisen kasvijalostuksen tekniikoita. Tämän lisäksi monikansalliset siemenjätit pitävät hallussaan kansainvälisiä markkinoita, jotka tarjoavat pitkälle jalostettuja, suurisatoisia lajikkeita, jotka vaativat säädeltyjä viljelyolosuhteita.
Länsimaissa ruoantuotanto painiskelee lähinnä ylituotanto-ongelmien kanssa. Kehitysmaissa kysymys on lähinnä ruokaturvasta. YK:n elintarvike ja maatlousjärjestö (FAO) on määritellyt ruokaturvan seuraavasti: “ruokaturvan toteutuminen on mahdollisuus kaikille ihmisille saada käyttöönsä kaikkina aikoina tarpeeksi ruokaa aktiiviseen ja terveeseen elämään.” Ruokaturva useassa maassa perustuu pienviljelijöiden varaan, joista suuri osa on naisia.
Teollinen elintarviketuotanto, ylituotanto ja maailmanlaajuinen ruokaturva yhdistettynä samaan neuvottelupöytään aiheuttaa itsestään selvästi ongelmia. Jotta kehitysmaat pystyisivät huolehtimaan ruokaturvastaan, olisi niille annettava mahdollisuus suojata pienviljelijöiden asema ja heidän mahdollisuutensa tuottaa ruokaa paikallisille kuluttajille. Erityisen tärkeää on suojata mahdollisuus tuottaa tai saada käyttöönsä siemeniä, jotka sopivat heidän tuotantomenetelmiinsä ja antavat itsenäisyyden jalostaa siemeniä eteenpäin vastaamaan heidän vaatimuksiaan. Koska tämän hetkisen immateriaalioikeudelliset säädökset on rakennettu suojaamaan lähinnä kaupallisten jalostajien ja monikansallisten yhtiöiden tarpeita, olisi varmistettava, että tarpeeksi joustavuutta annettaisiin kehitysmaille, jotta he pystyisivät huolehtimaan maanviljelijöidensä asemasta. Lisätukea tulisi vaatia ns. ”sui generis”-tyyppisten immateriaalioikeudellisten suojien kehittämiselle, joita voitaisiin käyttää patenttien rinnalla suojaamaan perinteisten viljelijöiden kehitystyölle. Samoin julkisen sektorin rahoitusta niin jalostukseen kuten immateriaalioikeuden kehittämiseen tulisi lisätä, jotta vaihtoehtoisia lajikkeita kuin malleja oikeudellisen suojalle olisi saatavissa eri tilanteisiin.
Naiset tuottavat suuren osan elintarvikkeista maailmassa. Samoin he pystyvät vaikuttamaan elintarviketuotantoon omien kulutusvalintojensa kautta. Ruoka on naisten tapa huolehtia maailmasta ja heille tulisi antaa mahdollisuus tehdä näin kautta koko maailman.

Lisätietoa voi löytää esim: seuraavilta web-sivuilta:

Tiina Huvio, , Widagri Consultants Ltd