Prof. Kaarina Kailo , Oulun yliopisto, Naistutkimus

GLOBALISAATIO JA EKOFEMINISMI

Alustukseni ekopoliittinen ja naistutkimuksellinen päämäärä on esitellä Suomessa vähäistä huomiota osakseen saanut naisliikkeen suuntaus - ekofeminismi. Samalla kannustan suomalaista naisliikettä ja -aktivistejä "nostamaan luontonsa lovesta." Mies- ja eurosentrisiin arvoihin sitoutuneet mediat muiden kulttuuridiskurssien joukossa aiheuttavat ahdistusta ja jopa masennusta, sillä niiden sisältö painottuu sukupuolittuneisiin teemoihin eli sotaan, väkivaltaan, alistamisen erotiikkaan ja laajemmin kapitalistisen kulutusarvomaailman sisältöihin. Ekofeminismi pyrkii muun muassa tekemään näkyväksi julkisten instituutioiden mielikuvapolitiikan luonnottomuuden ja piilo-ohjelmallisuuden. Median valta luoda elämäntapaa ja arvoja on niin suuri informaatioyhteiskunnassa, että se saattaa tuhota kykymme kuvitella muita elämisen malleja. Se saa kansan enemmistön pitämään väkivaltaista maailmankuvaansa ikään kuin "luonnollisena". Poliittis-spirituaalinen lähtökohtani on se, ettemme muuta markkinaideologian ja militarismin ideologiaa vain analysoimalla sitä ja tekemällä näkyväksi sen vaikutukset nimenomaan naisiin, lapsiin, luontoon ja yleensä syrjäytettyihin ryhmiin. Naisliikkeellä ei ole varaa olla ottamatta kantaa käytännössä ja teoriassa maa-ilmaa ennennäkemättömällä tavalla uhkaavaan harvainvaltaan sekä ennen kaikkea siitä juontavaan köyhtymisen naisistumiseen. Ihanteena voisi olla pyrkimys itse toimia vaihtoehtoisten elämäntapojen (ekososiaalisen kosmologian) roolihahmona ja kaiuttimena. Tarvitsemme uudenlaisen globaalin etiikan, uuden "yhteiskuntasopimuksen", jossa subjektin asemassa ovat kaikki luomakunnan elolliset olennot ja joka perustuu moninaisuutta edistävään rationalismiin globaalin vapaakauppafundamentalismin asemesta.

Tutustuin ekofeminismiin Kanadassa viettämieni vuosien aikana ja tulin siellä tietoiseksi ekofeminismin merkityksestä, erityisesti osana naisiin kohdistuvan väkivallan tutkimusta ja osana naisten toipumista väkivallan kulttuurista. Mielestäni ekofeminismin ja varsinkin -spiritualismin esille tuloa ja kehittymistä joudutti esim. Montrealissa l990-luvun alusta kritiikki, jonka opiskelijat suuntasivat naistutkimuksessa silloin yleiseen ns. uhriutumistutkimukseen. Opiskelijat ja tutkijat kokivat itse niin syvää masennusta esiintuotujen väkivaltaan liittyvien faktojen ja naisten sorron suhteen, että syntyi tarve uudenlaiselle, naisen vahvuuksia painottavalle tutkimukselle ja käytännölle. Montrealin Polyteknisessä oppilaitoksessa 90-luvulla murhattujen 14 naisen kohtalo herätti vaatimaan naisrauhaa ja ekospiritualismi tarjosi samalla kollektiivista eheytymistä poliittisen aktivismin rinnakkaisterapiana. Naisliike ei halunnut erottaa politiikkaa ja maahenkisiä rituaaleja vaan niitä yhdistettiin luovalla tavalla.

Valtiofeminismistä tunnetun suomalaisen naisliikkeen ja -tutkimuksen olisi mielestäni myös hyvä vahvistaa sukupuolten eroavaisuuden tematiikkaa lankeamatta essentialismin ansaan. Naisiin ja luontoon kohdistettua väkivaltaa ei voida lopettaa samaistumalla mies- ja herruusparadigmoihin. ”Hyvä jätkä” -muottiin valettu tasa-arvopolitiikka ei muuta epäsymmetrisen maailmanvallan kuvioita, rakenteita ja käytäntöjä. Naisliikkeellä, sen paremmin kuin muillakaan liikkeillä ei ole tulevaisuutta ilman kulttuurista, ekologista, etnistä, sukupuolittunutta ja biologista moni-naisuutta. Luonnon ja kulttuurien moninaisuus ei ole eksotiikkaa ja rentoutusta loppuun palaneille kulutuskansalaisille vaan ekoloogisen ja sosiaalisen kestävän kehityksen ehto ja kehto.

Globalisaation vaikutus naisiin ja luomakuntaan

Ennen kuin esittelen laajemmin ekofeminismiä ja siihen liittyvää ekofilosofista hoiva- ja lahjataloutta, muutama muistutus globalisaation vaikutuksista naisiin ja laajemmin koko luomakuntaan. Globaali markkinatalous on pitkällisen eriarvoisuutta lisänneen historiallisen kehityksen (tai pikemminkin kehittymättömyyden) lopputulos. Nykyistä vapaakauppapolitiikkaa kutsutaan vaisusti globalisaatioksi, jotta kaikki eivät huomaisi sen rakenteita ja ideologiaa kolonialismin jatkumolla. Siinä yhdistyvät paitsi fundamentalistinen markkinauskonto ja harvainvalta, myös ekspansiivinen, amerikkalainen mckolonialismi kulttuurisine ja uskonnollisine sisältöineen. Tämän ekspansiivisen "monoakkulturaation" eli yhtenäiskulttuurin vaikutus yltää myös sukupuolijärjestelmään, jonka ovat luoneet johtava patriarkkaalinen mieseliitti, ja jonka toiveita, pyrkimyksiä, pelkoja ja fantasioita se näin edustaa.

Monoakkulturaatio ja samuuden filosofia

Tiedon, tieteen ja sukupuolijärjestelmän sukupuolittuneisuus problematisoidaan feministisissä analyyseissä monella tavalla. Aino Saarinen määrittelee purkamisprojektia seuraavasti: ”Purkamisprojektin peruskysymys on, miksi ja missä määrin ihmistä ja yhteiskuntaa koskeva tieteellinen ajattelu on sekä mieskeskeistä että miesehtoista, miten se on arvoiltaan, kysymyksenasetteluiltaan, teorian- ja käsitteidenmuodostukseltaan miehisesti määräytynyttä” (Matero 1996, 246). Sukupuolittuneen vallan analyysi on osoittanut että maailmaa hallitsevalle tiedolle konstruoitu abstrakti, ylihistoriallinen subjekti on valkoinen, heteroseksuaalinen, länsimainen ja miehinen. Ekofeminismin kritiikin kohteeksi joutuvatkin tieteen ennakko-oletuksiin kuuluva objektiivisuuden vaatimus sekä ennen kaikkea ne lukuisat kielikuvat, joilla miestutkijat ja filosofit ovat kuvanneet luontoa ja luonnontiedettä. Ekofeministit muiden joukossa suhtautuvat äärimmäisen kriittisesti sellaisiin kielikuviin, joissa luontoa on ”hallittava”, jossa sen salat ja "mysteerit" on paljastettava ja jossa se on valjastettava ihmisen käyttöön. Luonnontieteellinen kielikuvasto on täynnä alistamismetaforia, joihin on sisäänrakennettu sukupuolistettuja metaforia. Francis Baconin klassisessa retoriikassa naista verrataan luontoon, jonka salat tiedemies paljastaa ja jota hän hallitsee aviomiehen lailla. (ks. Matero 1996, 248) Koska naisen erilaisesta kasvatuksesta juontava eroavaisuus on assimiloitu miesperspektiiviin, monet naisetkin omaksuvat tiedostamattaan nämä naisvastaiset kielikuvat. Päinvastoin kuin usein väitetään, sukupuolten suhteet eivät olekaan toisiaan täydentäviä ja symmetrisiä, vaan (piilo)sukupuolisopimus pohjautuu miehen asemaan normina, subjektina, ihmisyyden mallina. Samuuden politiikassa arvot määrittyvät näin vain yhden normiston, miesnormin mukaan ja suhteessa hegemoniseen maskuliinisuuteen. Tämän politiikan miehiset ja herruusajatteluun liittyvät arvot on tehtävä näkyviksi ei-hierarkkisen eron politiikan nimissä. Rojolan (1996, 171) mukaan:

Radikaalin sukupuolieron teoreetikoille psykoanalyysi ja erityisesti siinä keskeinen tiedostamattoman käsite ovat olleet tärkeitä, samalla kun psykoanalyysiin sinänsä on suhtauduttu kriittisesti. Voimakkainta kritiikkiä on esittänyt Luce Irigaray. Hän on kiinnittänyt huomiota varsinkin Freudin ja Lacanin käsityksiin sukupuolierosta ja todennut, että ne molemmat toimivat eron tukahduttajina. Sekä Freud että Lacan ovat tiukasti kiinni ajattelumallissa, jota Irigaray kutsuu samuuden logiikaksi. Hän väittää, että läntinen ajattelu - niin filosofia, lingvistiikka kuin psykoanalyysikin - kuvaa naisia ja feminiinisyyttä miehisen mallin mukaan. Miesten ja naisten välinen ero kielletään tai tehdään tyhjäksi, ja naiset redusoidaan miehiin. Tämä samuuden logiikka on käytännössä voimassa kaikkialla. Psykoanalyysissä naisen seksuaalisuus kuvataan vain poissaolona, puutteena, epätäydellisyytenä ja kateutena verrattuna ainoaan arvostettuun, miehen seksuaalisuuteen.

Irigaray ja muut ranskalaisen feminismin edustajat ovat naisen eron teoreetikkoina oikeastaan ainoat pitkälle omaksutut ja hyväksytyt suomalaisenkin naistutkimuksen roolihahmot ja tekstipoliitikot. Tutta Palinin (1996, 235) mukaan "Antropologisen feminismin perinteeseen onkin jäänyt elämään juonne, jossa myytti naisen uusintamiskykyyn perustuvasta voimasta universalisoidaan varhaisten hedelmällisyysjumalattarien glorifioinnilla". Myyttiset naisellisen "eroavaisuuden" diskurssit ja jumalatar-kertomukset eivät ole olleet juuri esillä suomen naisliikkeen keskiössä (ks. Kannisto & Kantola 1985) koska sen ilmeisesti pelätään johtavan naisen ja luonnon turmiolliseen patriarkaaliseen yhdistämiseen, biologiseen essentialismiin. Koska ekofeminististä ja -spiritualistista liikettä ja tutkimusta tunnetaan vähän, sen sisäistä moni-naisuutta ja strategista eroavaisuuden politiikkaa ei voida edes arvioida. Ekofeminismin mukaan positiivisesti uudelleen määritelty radikaali sukupuoliero on ainoa tulevaisuuden toivo naisille sillä miehisen monokulttuurin vaikutukset eivät salli mallin muuntamista vaan radikaalia vaihtamista.

Monoakkulturaatio osana "vapaakaupan" globalisaatiota

Ns. vapaakaupan globalisaatiossa on ongelmallista nimenomaan sen sukupuolittunut ja kulttuurispesifi luonne, ideologia, jota media ei riittävästi tee näkyväksi. Ekofeminismi pyrkiikin juuri osoittamaan sen sukupuoli- ja ympäristövaikutukset ja paljastamaan sen harhaanjohtavan retoriikan.

Samat monikansalliset korporaatiot ja valtioelimet, jotka ovat aikanaan tuominneet Neuvostoliiton keskitetyn valtajärjestelmän ja harvainvaltaisen, ideologisen yhtenäiskulttuurin, ovat nyt luoneet pääomallaan maailmantalouden, joka uhkaa – paitsi heitä itseään – myös naisten, perheitten, vähemmistöjen, alkuperäiskansojen ja luomakunnan oikeuksia olemassaoloon ja tulevaisuuteen. Kyltymätön ja rajaton talouskasvun ideologia rajallisessa maa-ilmassa merkitsee hidasta mutta varmaa kollektiivista itsemurhaa. Globalisaatio - ideologian sukupuolittunut luonne paljastuu jo siinä, että vaihtotalous, patriarkaalinen uusliberalistinen taloususkonto, on sen pohjana ja perustana; onhan tunnettu tosiasia, että niin teknologia, Hi Tech kuin siitä valloilleen päässyt sotatekniikkakin ovat vahvasti miesjohtoisia ja -valtaisia aloja. Naisvaltaisten hoiva-, palvelu- ja ihmissuhdealojen, esim. kasvatuksen tämänhetkinen aliarvostus, resurssivaje ja vähättely kielii vastaavasti siitä, mitä seurauksia on sukupuolten mukaan eriytyneistä maailmanpolitiikan areenoista. Maailma on tosiaankin jakautunut kahteen leiriin, niihin jotka samaistuvat tieten tahtoen tai tiedonpuutteesta johtuen mies- ja eurosentriseen monokulttuuriin, ja toisaalta niihin ihmisiin, jotka pyrkivät paljastamaan eriarvoisuutta lisäävän talouskasvumyytin todelliset kasvot. Vastakkain eivät ole kristinusko ja islam vaan kaikenkarvaisten ja väristen fundamentalististen yhtenäiskulttuurien ristiretkeläiset ja ekologis-sosiaalisen tasapainon, tasa-arvon ja demokratian puolustajat. Voidaksemme tehdä näkyväksi vallanpitäjien tapa luoda myyttejä (kasvuihmeiden lumelääkkeitä) meidän on nostettava myös valtadiskurssien hunnut: "avoimet" ja "vapaat" markkinathan on rajattu nimenomaan globaalille valtaeliitille. Korporaatiovallan vahvistuminen merkitsee enenevästi sitä, että valtioitten rooli on muuttumassa sosiaalisen vastuunkantajan roolista ja kansalaisten hyvinvoinnin takaajasta yksityisomaisuuden ja yrittäjien edunvalvojaksi.

Ilman maailmassa tapahtuvaa paradigmamuutosta monoakkulturaatiosta juontava maailmanlaajuinen väkivallan kierre vain kiihtyy, sillä sen varmin kasvualusta on köyhyys, kurjistuminen, tuloerojen jyrkkä kasvaminen sekä se raivo, johon se sysää kansalaiset. Talouskasvun hyödyn ja voiton keskittyminen harvojen käsiin on varmin tae paitsi maailmanlaajuiselle väkivallalle, myös paikallistason ilkivallalle. Muutamia faktoja, jotka puhuvat puolestaan:

Naisia on puolet maailman väestöstä ja he tienaavat 1/10 osan maailman tuloista, tekevät 2/3 osaa maailman työtunneista, ja heitä on omaisuudenhaltijoina vain yksi sadasosa. (Smyke 1991, 120)

On a world scale the polarization is obscene. In 1997, 450 billionaires had assets equal to the combined annual income of the poorest 50% of the world's population (Korten 1999). World Bank statistics show that worldwide, the number of people living on $1 a day or less increased from 1.2 billion in 1987 to 1.5 billion in 2000 (22% of the worlds population), and if recent trends persist, will reach 1.9 billion by 2015 (Millenium Forum 2000). The consequences of this increasing poverty are deadly. About 17 million people die annually of malnutrition and preventable diseases (Russell 2000). Millions of others must sell themselves or parts of themselves or their children to survive miserably even for a short while. 'Trade' is growing in blood, in body parts, in babies, in brides, domestic workers, child soldiers and sex workers. Two million girls aged between 5 and 15 are sold/ entrapped/ recruited into the 'commercial sex market" every year (UN Population Fund 1997).

For the poorest 10 per cent of the population, the family income has decreased by almost 15 % during these years. For all the other deciles there has been a negative development, except for the ninth and the tenth decile. For the ninth decile, the increase has been 1 per cent only. Only the richest l0 per cent have had an increase amounting to 16.5 per cent. For the richest 1 per cent, the increase in family income in constant dollars has amounted to 49,8 per cent during this period. (Berit Ås, l999, 98)

Women in Canada are no better off economically in 2000 than they were 30 years ago at the time of the Royal Commission on the Status of Women (Monica Twonson in Report Card on Women and Poverty, Ottawa, Canadian Centre for Policy Alternatives, 2000)

The Danish economist Esther Boserup in l960 showed how development aid never increased the life standard of most women in African countries south of Sahara (Boserup l970). .... It was from these studies that the conclusions were drawn about the payment for women's part of the world's necessary work: that the work amounted at least to between 66 and 75 per cent of all work, resulted in l0 percent of the salary volume given out globally, and that women owned less than 1 per cent of the private property in the world. The scientists concluded that all these figures would change unfavorably for women in the decades to come (Tinker and Bo Bramsen 1976; Brock-Utne 1989). (Ås l999, 99)

Kun globalisaation puolestapuhujat kehuvat politiikan lupaamaa yleismaailmallista vaurautta ja "talouskasvua", ekofeministit ja muut maailmantilasta huolestuneet odottavat edelleen tilastoja, jotka osoittaisivat tämän todeksi muidenkin kuin harvainvallan johtoeliitin kohdalla. Sellaisia tilastoja ei vain ole löytynyt. Itse asiassa, maailmanlaajuisesti voidaan nähdä, että hyvinvointivaltioiden purkaminen ja heikentäminen, sosiaaliturvan "rakenneuudistukset" ja vastuun sysääminen kunnille, perheille (siis naisille) on vain lisännyt köyhtymisen ja läkähtymisen naisistumista.

Ekofeminismin merkitys globalisaatiokeskustelussa

Mitä ekofeminismillä sitten on tarjottavana patriarkaalisen vaihtotalouden ja macho-globalisaation vaihtoehtona?

Francoise d'Eaubonne toi esiin sanan ekofeminismi vuonna 1974 julkaisemassaan kirjassa Le Féminisme ou la mort. Siitä lähtien, ekofeminismi sana on liitetty naisten ja luonnon alistamista vastaan käytyyn kamppailuun. Ekofeminismin mukaan naisten ja luonnon alistamisen ja riiston välillä on yhteisiä piirteitä. On ensiarvoista havaita nämä yhteydet, jotta riisto ja luonnonherruusajattelu saataisiin loppumaan. Ekofeminismi kattaa valtavan määrän aiheita, joista voisi mainita luonnon ja naisten välisen pyhän tai ainakin kunnioittavan yhteyden, sen alkuperän ja sen, kuinka ihmisen ja eläinkunnan välistä myyttistä yhteyttä voitaisiin käyttää ratkaistaessa ydinvoima- ja markkinatalousuhkaa koskevia ongelmia. Ekofeminismin piirissä käsitellään varsin erilaisia aiheita, mikä takaa tietyn moninaisuuden ja syvyyden ekofeminismin sisällä. Tyypillistä on paitsi poliittisten valtarakenteiden analyysi myös psykologis-fyysisten ja emotionaalisten luonnosta vieraantumisen syiden pohtiminen, "investoiminen" kollektiiviseen asennemuutokseen suhteessa luontoon.

Yksi ongelmista, johon määrittelyssä törmätään on se, etteivät ekologia tai feminismi ole yksioikoisia tai yksimerkityksisiä käsitteitä. Joillekin ekologia on luonnontiede. Toisille se on filosofinen, holistinen ja integroiva oppisuunta, mikä painottaa kaikkien elämänmuotojen riippuvuutta toisistaan. Keskeistä on kuitenkin, ettei ekofeminismi periaatteessa ylläpidä näitä perinteisiä lokeroajatteluun/reviirinpuolustamiseen kytkeytyviä tieteenaloja, vaan pyrkii huomioimaan koko tieteenalajaon patriarkaalisen, dikotomisen, hierarkkisen luonteen. Tämä jako on jo sinänsä länsimaisen, dualistisen herruushistorian ja -tieteen oire ja osa ekososiaalista kriisiä.

Ekofeminismiin perusperiaatteita ovat myös rauhanehtojen edistäminen ja puolustaminen, sillä kunnioittavan ja elämää ylläpitävän vastavuoroisuuden ja hoivan- sekä lahjatalouden päämääränähän on nimenomaan riittävien luonnonvarojen varmistaminen, hoivan takaaminen sitä tarvitseville ja yleinen omavaraisen tasapainon ja hyvinvoinnin politiikka hoiva- ja vastuurationalismin keinoin.

Ekofeminismin tiivistelmänä luettelen neljä kohtaa, jotka ovat kanadalaisen Katherine Daviesin mukaan yhteisiä kaikille ekofeminismin eri koulukunnille. Hän tarjoaa artikkelissaan "What is Ecofeminism?" Women and Environments -lehdessä tiiviin ja mielestäni käyttökelpoisen heuristisen määritelmän ekofeminismistä neljän peruskäsitteen kautta. Nämä periaatteet painottavat kokonaisvaltaisuutta, ihmisen ja luomakunnan kaikkien olioitten keskinäistä riippuvuutta ja vastavuoroisuuden merkitystä, tasa-arvoa ja dynaamisen prosessin merkitystä osana maailmanparannuksen evoluutiota. Muista lähteistä lisään yhteenvetona, että osana ekofeminististä vastarintakulttuuria on lokaalin ruokatuotannon, omavaraisuuden, kulttuurisen moninaisuuden ja kulutusfilosofialle vaihtoehtoisen elämäntyylin painottaminen.

Suomalainen pyyntitalous sosiaalisen ja ekologisen kestävän kehityksen mallina

Suomalaisen kansanrunouden tutkimuksissani olen havainnut, että muinaissuomalainen pyyntikulttuuri sisälsi monia ekofeminismin esiin nostamia yllämainittuja arvoja (Kailo 2000a, 2000b). Luontoa ei kohdeltu yksisuuntaisesti vain resurssina, vajaatuottoisena avohakkuuta odottavana ryteikkönä, vaan itseisarvoisena ja kunnioitusta ansaitsevana subjektina. Tasa-arvon käsite ei rajoittunut ihmiseen vaan luomakuntaan. Ns. "takaisin antamisen-filosofia ("Gift and Give Back Economy, Vaughan 1997) piti yllä luomakunnan tasapainoa, luonnon kanto- ja kestokykyä ja orgaanista itsesäätelyä. Suomalaisillakin oli suomalais-ugrilaisten kansojen uskomus ihmisen ja eläinkunnan jatkumosta ja karhua pidettiin esi-isänä tai äitinä, puoli-ihmisenä ja eläimenä. Siksi luontoon palautettiin sen anti eli eläinten luurangot ja kallot annettiin takaisin luonnon kiertokulun varmistamiseksi (Kailo 1998, 1999, 2000a). Tästä oli seurauksena ekologinen tasapaino ja organismien itsesäätely itsekeskeisen, ihmiskeskeisen ottamiskultin sijasta.

Johtavien mieseliittien historiallisesti muovaama ja heidän arvojaan ja etujaan heijastava vaihtotalous ei ole huomioinut sen vaikutuksia naisten psykologiseen, henkiseen ja kulttuuriseen subjektiuteen. Naiset ovat olleet kautta historian miehisen kaupankäynnin ja politiikan, myös homososiaalisten yhteiskuntasopimusten vaihdon välineitä. Suomalaiset muistanevat Joukahaisen ja Väinämöisen kilpalaulannan, jossa sisar Aino on mieheltä miehelle siirrettävää vaihtotavaraa pikemmin kuin ihmisoikeuksista nauttiva ja autonominen ihminen. Mies- ja eurosentrinen vaihtotalous on perustunut naisten tunne-, hoiva-, koti-, palvelu- ja lahjatalouden, ihmissuhdetaitojen, tunneälyn ja hoiva/vastuurationalismin hyväksikäytölle ja haltuunotolle. Huolimatta tasa-arvon edistysaskeleista, naiset ovat edelleen sukanviruttajia ja korunkantajia miehiselle erotisoivalle katseelle ja kuiskaajia poliittisella areenalla.

Naisten huono itsetunto

On siis nostettava naisten luonto ja manattava esiin naisen väki ja vahvuuden roolihahmot, sillä valtamekanismeihin kuuluu olennaisesti myös "toisen" asemaan asetetun henkinen, psykologinen lannistaminen, läkähdyttäminen ja omanarvontunteen, itsevarmuuden tuhoaminen. Ei-hierarkkisen sukupuolen ero yhdistettynä ekofilosofian etiikkaan pyrkiikin tuomaan naiselle takaisin esi-kristillisen ajan positiiviset naiseuden mallit. Niissä naisen olemus esiintyy paljon laajempana, monisyisempänä, rikkaampana ja realistisempana kuin kaksinapaisissa miehen katseen kautta määritellyissä naiseuden malleissa. Alistusmekanismien seurauksena naiset eivät ole osanneet edes tiedostaa ja puolustaa oman lahjataloutensa arvoa - syy miksi se ollaankin otettu ikään kuin "luonnollisena" naiseuteen kuuluvana uhrauksena haltuun.

Lahjatalous, Gift Economy

Pohjaan oman ekofeminismiteoriani paitsi ekofeministiseen ja -spiritualistiseen liikkeeseen ja suomalais-ugrilaiseen luontofilosofiaan, myös amerikkalaisen Genevieve Vaughanin teoriaan hoiva- ja lahjataloudesta. Hän on vertaillut miesten vaihtotalouden ja naisten lahjatalouden (Gift Economy) sukupuolittunutta luonnetta ja arvoeroja. Hän osoittaa monet tavat millä menestyvän miehen, ja nyt menestyvän globaalin markkinatalouden takana on uhrautuva tai uhrattu nainen. Marilyn Waring (1988) ja muut taloustieteilijät ovat jo paljastaneet naisten yhteiskunnallisen työpanoksen näkymättömyyden bruttokansantuotteen laskennoissa. Vaughan ehdottaa, että korvaamme bruttokansantuotteen uudella käsitteellä jossa huomioitaisiin myös naisten hoivatyö ja kaikki se näkymätön taustatyö, jolla kansakuntien vauraus rakennetaan: Gross Nurturing Product (Bruttohoivantuote?). Vaughan tekee selvääkin selvemmäksi kuinka patriarkaalinen vaihtotalous toimii loisen tavoin rikastuttaen itseään naisten, halpatyövoiman ja kotiorjien kustannuksella. Karkeana projisointina miehet kuitenkin (ja monet naisetkin) syyttävät lahjanantajia, naisia, siivellä elämisestä koska (piilo)sukupuolisopimuksen mukaan naisten suuri yhteiskunnallinen panos on vain ”normaalia,” ”luonnollista” naiseutta. Esim. Sveitsissä 5-henkisen perheen kotitaloustyön arvoksi on laskettu 7818,30 Sfr. per kk ja tästä naisen osuus olisi 54, miehen 3 tuntia (Forster, 1994, 12). Entäs nyt kun lasten, vanhusten ja sairaiden hoitoon odotetaan yhä enemmän apua ”kolmannelta sektorilta”, vapaaehtoistyöntekijöiltä? Hehän ovat ennen kaikkea naisia. Naisten jo muutenkin ylimitoitettu työmäärä on siis globalisaation myötä lisääntymässä. Kenen vapaista markkinoista siis puhumme? Kun johtoeliitti määrittelee todellisuuden ja arvot, naiset saadaan itsekin sisäistämään muka "arvoton" sosiaalinen panoksensa - tai pikemminkin, antinsa. Globalisaatiokehitys on vienyt tämän kehityksen ennennäkemättömiin mittasuhteisiin, kun naisilta ja muilta haavoittuvaisilta ryhmiltä on kaiken lisäksi evätty tai ollaan eväämässä omavaraisuuden fyysisetkin ehdot. Omavaraisuus, taloudellinen riippumattomuus on ehkäisty lyhytnäköisellä talouspolitiikalla, esim. jyvien patenteilla ja siirtämisellä monikansallisten yhtiöitten omaisuudeksi.
On tiedostettava myös että mitä riippuvaisempia naiset ovat taloudellisesti, sitä haavoittuvaisempia he ovat kaikentasoiselle väkivallalle.

Ekofeminismi on osoittanut miten johtoeliitin herruusajattelu ilmenee niin yksityisellä kuin kollektiivisellakin tasolla. Jokamiehen oikeus luomakunnan antimiin nyt ja tulevaisuudessa on muuttunut vapaakauppamarkkinoilla jokaisen eliittimiehen oikeudeksi elää lahjatalouden edustajien, ennen kaikkea naisten ilmaiseksi antamien palvelujen siivellä. Aavistushakkuut ja naisten, perheen murhat Suomessakin kielivät panssaroidun miehisyyden kriisistä. Ne osoittavat kuinka turmiollista on kasvattaa pojista luonnosta ja naisellisuudesta vieroitettuja ”reservisotilaita”. Molemmissa tapauksissa mies mieluummin tuhoaa ”omaisuutensa” (metsät, perheensä) kuin luovuttaisi ne muiden ”käyttöön.” Kapitalismi kilpailuasetelmineen, militaristinen simputtamiskulttuuri ja homososiaaliset hierarkiat toimivat miehisyyden perverssinä roolihahmona, jonka monet miehet sisäistävät miehuutensa mitaksi. Naisiin ja luomakuntaan kohdistuva esineellistäminen ja väkivalta ei tästä syystä johdu satunnaisesta alkoholin aiheuttamasta tai masennuksen lisäämästä mielenhäiriöstä (vaikka nekin vaikuttavat siihen) vaan ne ovat "luonnolliseksi" tehty osa (piilo)sukupuolisopimusta, kasvatusta ja koulutusta. Ongelman ydin on että miehet mittaavat miehisyyttään juuri suhteessa alempiarvoiseksi määriteltyyn naiseen.

Yhteenvetona voidaan todeta, että ekofeminismi on kaikkien, niin luomakunnan, kuin miesten, naisten ja lapsienkin asialla. Miesliikehän on ottanut lisääntyvästi huomioon tasa-arvokysymykset ja ns. panssaroidun miehisyyden mallin negatiiviset vaikutukset myös heidän elämäänsä, sosiaalisiin suhteisiinsa, elämisen tuskaansa. Käsite ”hegemoninen maskuliinisuus” on tuonut uusia sävyjä patriarkaatti-kriittiseen keskusteluun, sillä miesten ei tarvitse samaistua herruusajatteluun, vaikka heillä onkin ryhmänä sosiaalis-poliittisia etuoikeuksia. Myös monet naiset samaistuvat hierarkkiseen ja luontoa esineellistävään herruuskulttuuriin, joten on tärkeätä muistaa, ettei sukupuoli sinänsä takaa suurempaa vastuurationalismia. Kuitenkin, kasvatuksellisista syistä johtuen, naisten on havaittu toimivan pehmeämmin arvoin, naisilla on todettu vähemmän rasistisia ja homovastaisia asenteita ja enemmän ympäristövastuuta kuin miehillä. Koska eroavaisuudet juontavat (piilo)sukupuolisopimuksesta, niihin voidaan vaikuttaa. Pojatkin tulisi siten kasvattaa samoin luontoystävällisin ja hoivarationalismia painottavin arvoin kuin tytöt, jotta kollektiivinen asenne luomakuntaan saataisiin kestävämmälle pohjalle. Luonto- ja naiskeskeinen perspektiivi merkitsee uutta suhtautumista vaihtotalouteen ja sukupuolten väliseen eroon: naisen luontoystävällisen kulttuurin omavaraisuutta puolustavaa eroa ei pidä siis häivyttää vaan päinvastoin korostaa.

Ekososiaalinen uusi kosmologia

Yhteenvetona, tarvitsemme uuden imaginäärisen järjestelmän (imaginary order), joka edistäisi ekologista ja sosiaalista kestävää kehitystä. Sellainen löytyy läheltä, omasta kansanperinteestämme ja animistisen ajan maailmankuvasta. Siitä löytyy uudenlaisia rooleja niin naisille kuin miehille hierarkiaan perustuvan sukupuolieron asemesta. Luokaamme uusi Sampo niistä murusista, joita jäi jäljelle Louhen ja Kalevan "sankareitten" taistossa (Kailo 2000). Ne arvot, joita uuden ajan Sampo jauhaa voisivat näin olla omavaraisuuden hoiva- ja lahjatalous, tietoinen kulutuskriittinen elämäntapa, luomuarvot, luomunaiseus, luomumiehisyys väkivallan ja herruusideologian tuolla puolen.

Bibliografia

Alt-Wid, Alternative Women in development working group, coc@igc.apc.org or National Action Committee on the Status of Women, perg@web.apc.org, and CRIAW, "Women's Lives in a Changing World, Jan. l995, ruffman@hysky1.stmary.ca

"Virtually Dead. 2000. Information Age guru suggests technology might kill humankind." March 3oth. The Montreal Gazette.

Afshar, Haleh and Stephanie Barrientos, (eds.) 1999. Women, Globalization and Fragmentation in the Developing World. Macmillan Press, London.

Batra, Ravi, l994. The Myth of Free Trade: the Pooring of America. New York: Simon & Schuster.

Boserup, Ester, l970. Women's Role in Economic Development. London: Allen and Unwin, London.

Davies, Katherine, 1988. "What is Ecofeminism", Women and Environments (Spring 1988).

D'Eaubonne, F., 1980. "Feminism or Death." Elaine Marks and Isabelle de Courtivron, eds. New French Feminisms, an Anthology. Amherst, Amherst University Press.

Diamond, I. & G.F. Orenstein, 1989. Reweaving the World: the Emergence of Ecofeminism. Philadelphia, Pa., Santa Cruz, New Society Publishers.

Dickenson, Donna, 1997. “Counting Women in: Globalization, Democratization and the Women's Movement”. Anthony McGrew, ed. The Transformation of Democracy? Globalization and Territorial Democracy. Oxford: Polity Press, 97-120.

Forster, Simone. 1994. De la valeur avant toute chose. Femmes suisses. 14.
.
Give Back.1992. First Nations Perspectives on Cultural Practice. North Vancouver: Gallerie Publications, North Vancouver. 85-94 and 47-61.

Hassi, Satu, 1988. "Ikkuna kovien tieteiden piilotajuntaan." Akanvirtaan. toim. Päivi Setälä & Hannele Kurki. Helsinki, Yliopistopaino.

Hassi, Satu, 1987. Käärme ja tiedon puu. WSOY, Helsinki.

Helander, Elina and Kailo, Kaarina, 1998. "No beginning, No end," in No Beginning, No End--the Sami Speak Up. Edmonton, Canadian Circumpolar Institute.

Kailo, Kaarina, 1998. "Indigenous Women, Ecopolitics and Healing--'Women who Marry Bears.'" Minorities and Women. ed. Robert Jansson. Mariehamn, Åland Fredsinstitut, Åland Peace Institut, 85-121.

Kailo, Kaarina, 2000a. ”Karhu, naiset ja suomalainen luontosuhde kestävän kehityksen pohjana”. Kaltio. 3/2000. 51-56.

Kailo, Kaarina, 2000b. "Monoculture, Gender and Nationalism: Kalevala as a Tool of Acculturation." Ethical Challenges for Teacher Education and Teaching. Special Focus on Gender and Multicultural Issues. Acta Univ. Oul. Eds. Rauni Räsänen and Vappu Sunnari. E45. 13-37.

---, 2002. "Baring our Beeing: Sauna and Sweatlodge as Ritual Spaces." Proceedings of the International Sauna Congress. Aachen, Germany.

---, 1999. "The She-bear-Circumpolar Mother of Spiritual Feminism." Canadian Woman Studies: An Introductory Reader. Re-printed. Scarboro, York.

---, 1998. "Kosmovisioner, monokultur och globalisering." (In Swedish). Radar. (Åländsk tidskrift för samhälle och Kultur). Special Issue on the Earth ("jorden"). 36-46.

Kannisto Liisa, Kantola Pirjo, Smeds Kerstin, Forsman Acci, Hyvärinen Leena, Wass Eija, Salonen Kaarina (toim.), 1982. Alussa oli nainen – naisen unohdettua historiaa etsimässä. Ei lähdetietoja.

King, Y, 1983. "The Eco-Feminist Perspective." Caldecott, L. & S. Leland, eds. Reclaiming the Earth: Women Speak out for Life on Earth. London: The Women's Press.

Korten, David C, 1998. Maailma yhtiöiden vallassa. Saalistustaloudesta ekologiseen vallankumoukseen. Suom. Tero Nortola. Helsinki, Like.

Matero, Johanna. 1996. “Tieto.” Teoksessa Koivunen, A. & Liljeström, M. (toim.) Avainsanat. 10 askelta feministiseen tutkimukseen. Tampere, Vastapaino. 159-179.

Merchant, C, 1983. The Death of Nature. Women, Ecology and the Scientific Revolution. San Francisco: Harper & Row.

Mies, Maria et al., 1988. Women, the Last Colony. London: Zed Books.

Mies, Maria and Vandana Shiva, 1993. Ecofeminism. Halifax, Fernwood Publications.

Nader, Ralph et al., 1993. The Case Against "Free Trade": GATT, NAFTA, and the Globalization of Corporate Power. San Francisco: Earth Island Press.

Nupponen, Pia, 1994. “Sivistystä tuodaan villiin. Kehitystä rikkaiden ehdoilla.” Ydin, 7-8.

Palin, Tutta. 1996. ”Ruumis.” Teoksessa Koivunen, A. & Liljeström, M. (toim.) Avainsanat. 10 askelta feministiseen tutkimukseen. Tampere, Vastapaino. 225-245.

Pietilä, Hilkka, 1987. "Feminismin ja ekofilosofian liitto - kestävän kehityksen resepti?" Biopolitics and International Cooperation Conference (1987). To be published in Creative Impact of Feminism on Biopolitics.

Pietilä, Hilkka, 1986. "Naisia vai vihreitä? Kannattaako naisten 'kannattaa' vihreää liikettä?" Vihreä lanka (28.2.)

Plant, Judith, (ed.) 1989. Healing the Wounds: the Promise of Ecofeminism. Philadelphia, Pa., Santa Cruz, Ca, New Society Publishers.

Plumwood, V., 1993. Feminism and the Mastery of Nature. New York: Routledge.

Rattray, Curtis, 2001. "Talhtan Traditional Ecological Knowledge." Rattray, Curtis and Tero Mustonen, (eds.) Dispatches from the Cold Seas. Indigenous Views on Selfgovernance, ecology and identity. Tampere Polytechnic Publications Ser. C, Study Materials 3. 138-168.

Rojola, Leena. 1996. “Ero”. Teoksessa Koivunen, A. & Liljeström, M. (toim.) Avainsanat. 10 askelta feministiseen tutkimukseen. Tampere, Vastapaino. 159-179.

Sarkar, Saral, 1992. Green Alternative Politics in West Germany. Vol I. New Delhi, The New Social Movements, Promilla Publishers.

Shiva, Vandana, 1990. Staying Alive: Women, Ecology and Development. London: Zed Books.

Shiva, Vandana, 1997. Biopiracy. The Plunder of Nature and Knowledge. Boston, South End Press.

Shiva, Vandana, 1997. "Economic Globalization, Ecological Feminism and Sustainable Development," Canadian Woman Studies 17.2 (Spring): 22-27.

Smyke, Patricia, 1991. Women and Health. London & New Jersey, Zed Books Ltd.

Suutala, Maria, 1996. Naiset ja muut eläimet. Helsinki, Yliopistopaino.

Vaughan, Genevieve, 1997. For-Giving. A Feminist Criticism of Exchange. Foreword by Robin Morgan. Texas: Plainview Press. On request from author.

---, 2002. 36 Steps Toward a Gift Economy. Austin: Texas. On request from author.

Waring, Marilyn, 1988. If Women Counted: A new Feminist Economics. San Francisco: Harper and Row.

World Watch, 2000. "Matters of Scale: After a Few Years of Globalization" Regular fact sheet in World Watch (July/August): 40.

Ås, Berit, 1999. "Globalization as the Feminization of Poverty. What Whom and How do We Teach?" in Globalization--On Whose Terms? Ed. Birgit Brock-Utne and Gunnar Garbo. Institute for Educational
Research, University of Oslo. Report 5.