Teresa Mackay: Globalismin vaikutuksia erityisesti naisen asemaan työmarkkinoilla

Vaikka globalisaatio on luonut uusia työmahdollisuuksia naisille, se on myös vahvistanut sukupuoleen perustuvaa riistoa. Naiset ovat saavuttaneet jonkinasteisen taloudellisen itsenäisyyden, mutta edelleen heitä riistetään työpaikoilla. Heistä on tullut iskunvaimentimia työelämän muutostilanteisiin. Kuten Susan Davies, WEDO:n entinen johtaja sanoi: ”naiset joutuvat maksamaan suhteettoman osan globalisaation kustannuksista eivätkä kuitenkaan pääse nauttimaan sen eduista.” Unicefin mukaan 70% maailman naisista on köyhiä.

Verrataanpa Howardin ja Marian elämää. Howard asuu Seattlessa Usa:ssa ja on hiljattain ostanut 208 miljoonan euron osuuden Seattle Supersonics –koripallojoukkueesta. Maria asuu Guatemalan itäylängöllä. Heidän elämänsä tuntuvat olevan lähes toistensa vastakohdat, mutta yksi tekijä heitä yhdistää. Maria poimii kahvipavut, jotka ovat tehneet Howardista rikkaan. Howardin sukunimi on Schultz, hän on Starbucksin-kahvilaketjun johtaja. Ketjulla on 4000 toimipistettä ympäri maailmaa. Hän tekee miljoonia vaikka hinta, jonka pienet kahvintuottajat Latinalaisessa Amerikassa, Kaakkois-Aasiassa ja Afrikassa saavat, on alhaisimmillaan. Kuitenkin kahvin osuus joidenkin maiden ulkomaankaupasta on 75%. Vuoteen 1989 kahvin hintaa säännösteltiin, mutta nyt maat ovat omillaan. Oxfamin mukaan vientiin menevän kahvin tuottajien raakakahvistaan saama hinta on alle 7% kahvin lopullisesta hinnasta länsimaissa. Samaan aikaan Starbucks tekee 40%:n voittoa, kuten tämänkin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Nestlen kahvista saama voitto kasvoi 1,04 mrd euroa viime vuonna. Karu todellisuus on, että edulliset kuluttajahinnat eivät tiedä hyvää kehitysmaille. Kahvin tuottajat ovat saaneet laadullisesti ja määrällisesti parhaan sadon vuosikausiin. Samanaikaisesti puolet kahviviljelmien työntekijöistä on lomautettu. Marian kaltaiset työntekijät ovat saaneet jatkaa, mutta palkkoja on alennettu tuntuvasti. Nyt tuotetaan geneettisesti muunneltuja kahvipapuja, mikä paitsi että herättää ympäristönsuojeluun liittyviä kysymyksiä, kiinnittää huomion siihen, että ennen työvoimavaltaisesta alasta on tullut pääomavaltainen. Pienviljelijät tulevat entistä riippuvaisemmiksi monikansallisista toimijoista.

Samankaltainen kehitys on näkyvissä omalla alallani. Työskentelen hedelmätilalla, joka on juuri tuottanut parhaan omenasatonsa vuosikymmeniin. Meidät kaikki lomautetaan maaliskuussa, kun hedelmistä on päästy eroon. Miksi? Koska isot marketit kontrolloivat hintoja. On myös ollut puhetta omenoiden geneettisestä muuntelusta, samasta syystä kuin kahvipapujen kohdalla.

Intia katselee sivusta kun yritykset valtaavat maan perinteisen maataloustuotannon, mikä riistää naisilta elinkeinon tekemällä tyhjäksi pitkäaikaiset perinteet. Hyvä esimerkki tästä on riisi, jonka tuottamisessa ollaan siirtymässä erilaisista riisilajeista geenimuunneltuun riisiin.

Saamme todistaa paikallisuuden ja perheen merkityksen murentamista sekä yhteisötasolla että maailmanlaajuisesti. Afrikan köyhimmät maat ja niiden kotitarveviljelijät, joista suurin osa on naisia, jäävät kehityksen jalkoihin. Tämä on seurausta siirtymisestä maatalousyhteiskunnasta palveluyhteiskuntaan. Afrikassa osallistuminen virallisen sektorin toimintaan on alhaisinta maailmassa, kun johtopaikkoja pitävät monikansalliset jättiyritykset. Tämä on kaikki osa uutta maailmanjärjestystä.

Maailmanlaajuisen työpaikkakadon myötä näkyviin tulevat kaikkein vastenmielisimmät maailmantalouden osa-alueet, kuten naisilla ja lapsilla käytävä maailmanlaajuinen kauppa. Yksin Thaimaassa, Sri Lankassa ja Filippiineillä on puoli miljoonaa lapsiprostituoitua.

Samaan aikaan rikkaat rikastuvat entisestään. USA:ssa väestön rikkain prosentti ansaitsee enemmän kuin köyhin 40%. Ei tarvitse kuin katsoa yritysten pääjohtajien palkkakehitystä. Vuonna 1960 pääjohtajan palkka oli nelikymmenkertainen keskivertotyöntekijään verrattuna, vuonna 1997 kerroin oli 157, ja tällä hetkellä toimitusjohtajalle maksetaan 419 kertaa enemmän kuin keskivertopalkansaajalle.

Maailman rikkaimman maan, Sveitsin asukaslukuun suhteutettu tulotaso on 400 kertaa Mosambikin vastaava luku.

Brittiläisessä sanomalehti Guardianissa kysyttiin hiljattain, mitä eroa on Tansanialla ja Goldman Sachsilla. Ensin mainittu on afrikkalaisen valtion vuositulot ovat 2,3 mrd euroa, joka jaetaan 25 miljoonan ihmisen kesken. Jälkimmäinen on sijoituspankki, jonka vuositulot ovat 2,7 mrd euroa, jota on jakamassa 165 ihmistä.

Suomessa Nokian tutkimusbudjetti on 2/3 koko yliopistosektorin tutkimusbudjetista.

Asumme matkapuhelinten maailmassa, mutta valtaosa maailman väestöstä ei ole koskaan soittanut puhelimella. YK raportoi viime kesäkuussa että dollarilla päivässä elävien ihmisten määrä on kasvanut 25% vuodesta 1995. Venäjällä opettajat, lehtorit ja lääkärit ansaitsevat nykyään vain dollarin päivässä. Kaksi kolmasosaa maailman väestöstä elää alle viidellä dollarilla päivässä. 125 miljoonaa lasta ei ikinä pääse kouluun ja köyhyys aiheuttaa päivittäin satojen tuhansien kuoleman. Maailmanpankki myöntää ettei muutosta tähän tule seuraavaan kahdeksaan vuoteen ”ellei jotain tehdä”.

Suuryritykset muuttuvat yhä loismaisemmiksi ympäri maailmaa. Kilpaillessaan keskenään ne leikkaavat palkkoja, vähentävät työvoimaa ja tuhoavat ympäristöä. Asiantuntijoiden mukaan on mahdollista että planeettamme on asumiskelvoton 25-50 vuoden kuluttua.

Toisaalta nykytekniikka on antanut riistetyille mahdollisuuden nähdä valtavat yhteiskunnalliset erot – Intian maalaisväestöstä Afrikan nälkäänäkeviin massoihin. Nyt heidän on mahdollista nähdä ja kuulla teollisuusmaiden törkeästä rikkaudesta. Maiden, joissa kolmella ihmisellä on saman verran omaisuutta kuin köyhimmillä mailla ja 600 miljoonalla ihmisellä yhteensä.

Mielipidekysely, joka toteutettiin ennen Lontoon vapunpäivän protestia Britanniassa, osoitti 67 prosentin olevan sitä mieltä, että suurilla kansainvälisillä yhtiöillä on enemmän vaikutusta jokapäiväisessä elämässämme kuin hallituksella. 76% oli sitä mieltä, että suuria kansainvälisiä yrityksiä kiinnostaa ainoastaan voitontavoittelu, eivätkä ne välitä niiden maiden asukkaista, joissa toimivat.

Globaali kapitalismi on syrjäyttänyt naiset, varsinkin köyhät ja maaseudulla asuvat sekä alkuperäisväestöihin kuuluvat. Uusi talouspolitiikka olettaa että vapaiden markkinoiden laajentuminen ratkaisee ihmiskunnan ongelmat, mutta se on kaukana totuudesta. Tämä uusliberalismi on paisuttanut vanhoja köyhyyden ilmenemismuotoja ja kehittänyt aivan uusia muotoja. Naisiin kohdistuva väkivalta, oikeuksien menetys, maantieteellinen ja taloudellinen dislokaatio ja demokratian murentuminen koskettavat erityisesti naisia.

Globalisaation negatiiviset seuraukset näkyvät erityisen hyvin tietyillä teollisuudenaloilla, kuten teräs-, tekstiili- sekä vaateteollisuudessa. Tekstiiliteollisuudessa 60 maata tuottaa muotituotteita, joita viedään 30 maahan. Se on luonut 30 miljoonaa työpaikkaa maailmanlaajuisesti, mutta paikat ovat matalapalkkaisia, epävarmoja ja sijaitsevat usein Export Processing Zone-alueilla (EPZ). Palkat ovat niin matalia, ettei niillä tule toimeen. Niitä lasketaan entisestään ja ylitöitä on pakko tehdä, usein ilman korvausta. Naisten lisäksi tekstiiliteollisuus työllistää miljoonia lapsia. EPZ-alueilla palkataan mielellään nuoria, naimattomia naisia lyhytaikaisiin työsuhteisiin niin, ettei heille tarvitse äitiyslomaa eikä lastenhoitoa, jotta tuotantokustannukset saadaan pidettyä alhaisina. Tämä kasvattaa miesten ja naisten tuloeroja entisestään.

Onkin ironista, että juuri tekstiiliteollisuus oli teollisen vallankumouksen etujoukoissa 1800- ja 1900-luvuilla. Siellä riisto, sairaudet ja törkeä työvoiman hyväksikäyttö olivat hintana vapaasta kaupasta ja omistajien halusta päästä osallisiksi globaaleista markkinoista. Markkinoiden liberalisointi on merkinnyt työntekijöiden oikeuksien leikkaamista. Viime vuosisadalla ratkaisu löytyi ammattiliitoista. Liitot ovat edelleen olemassa ja onkin meidän tehtävämme järjestäytyä vihdoinkin maailmanlaajuisesti.

Tämänvuotinen ICFTU:n Naisten Konferenssi (International Confederation of Free Trade Unions Women’s Conference) edisti globaalia naisten ammattiliittojäsenyyttä tukevaa kampanjaa. Kokouksessa huomautettiin, että maissa, joissa naiset ovat järjestyneet ammattiliittoihin, he ansaitsevat jopa 30% enemmän kuin maissa, joissa jäsenyys on vähäistä. Kampanjan tarkoituksena on saada järjestäytymättömät järjestäytymään, mikä onkin vahvin ase riistoa vastaan. Meidän on vaadittava säännöllistä työtä, kelvollisia työoloja, palkkatasa-arvoa, oikeutta työntekijäedustukseen, sosiaaliturvaa, vaarojen poistamista työpaikoilta sekä mahdollisuuksia kehittää taitoja ja edetä uralla.

Eri puolilla maailmaa on viime aikoina muodostunut globalisaation ja kapitalismin vastaisia liikkeitä, jotka ovat järjestäneet suuria mielenosoituksia. Nämä liikkeet on alkuun pannut nuoriso, mutta viimeisimmissä mielenosoituksissa on näkynyt myös palkkatyöläisiä. Geneven mielenosoituksessa 90% 300 000 osallistujasta oli palkkatyöläisiä. Tämän innostamana ICFTU järjesti toimintapäivän 9.11.01.

Viime syyskuun 11. päivän hirveät tapahtumat ovat kiihdyttäneet maailmanlaajuista taantumaa. USA:ssa nähtiin kaksi negatiivisen kasvun aikakautta viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Syyskuun jälkeen kuluttajien luottamus talouteen on heikentynyt. Tästä on seurannut lentoliikenteen ja matkailualan romahdus, joka puolestaan aiheutti miljoonia työpaikan menetyksiä. USA:n hotelli- ja ravintola-alan liitto, joka menetti 60-70 jäsentään WTC:n terrori-iskussa, on joutunut katsomaan, kun 40-60% jäsenistä lomautetaan ja on alkanut jakaa heille ruokapaketteja. Brittiläinen sanomalehti Independent kirjoitti: ”Koska monien hotellityöntekijöiden toimeentulo on muutenkin epävarmaa - he elävät usein palkkapäivästä toiseen, eivätkä rahat tahdo riittää vuokraan ja perheen ruokkimiseen – tällaiset joukkolomautukset voisivat helposti johtaa seurauksiin, joita nähtiin viimeksi suurina pulavuosina – ruokajonoja, hätämajoitusta kodittomille ja nälkäänäkeviä lapsia.” Kuten Hamish McRae Independentissä kirjoitti: ”Seuraavat kaksi vuotta tulevat olemaan pahimmat maailmantaloudessa tämän sukupolven aikana.”

Se vastakkainasettelu ja politikointi, jota yhteiskunnassa tapahtuu varsinkin nuorten keskuudessa, syventyy entisestään. Kun käy selvemmäksi, että yhteiskunnan eliitti käyttää sotaa terrorismia vastaan tekosyynä hyökkäyksiin työntekijöiden elinolosuhteita, työpaikkoja ja kansalaisvapauksia kohtaan, sekä niitä kohtaan, jotka haastavat globaalin kapitalismin kauhuja, jonkinlainen reaktio on väistämätön.

On meidän velvollisuutemme paljastaa, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, ja osoittaa ettemme ole valmiita hyväksymään tätä joukkoriistoa enää. Järjestäytynyt kansainvälinen ammattijärjestöliike voi tehdä osansa ja sen myös täytyy.

Teresa Mackay