Hämeentie 48
00500 helsinki
Puh. (09) 7744 3110
pulut@rauhanpuolustajat.fi

Rauhan
Puolesta -lehti 3|2009

Latinalaisen Amerikan solidaarisuus-
verkosto

Tshetshenia

Länsi-Sahara

Rauhan äänet Lähi-idässä

Chomsky

Ekokataloogi

Kuluta Harkiten

Voima

Työpaikkojen Rauhantoimi-
kunta

Rauhanpäivät

Taustaa maailman kriiseille

Aktivistin aapinen

Rasismin vastaisen julisteäänestyksen tulos ratkesi

Kristiina Ruohon ”Racism is a disease” voitti Uudessakaupungissa


Suomen Rauhanpuolustajain Uudenkaupungin yhdistys ry:n 30-vuotistoimintanäyttelyn yhteydessä elokuussa oli kiinnostuneilla mahdollisuus äänestää omaa suosikkiaan rauhankaupunki Uudenkaupungin rasismin vastaiseksi julisteeksi. Kirjaston aulassa esillä olleet julisteet oli valittu Suomen Rauhanpuolustajien vuonna 2006 toteuttaman, opiskelijoille suunnatun julistesuunnittelukilpailun töistä.

Tasaisessa äänestyksessä eniten kannatusta sai Kristiina Ruohon suunnittelema juliste ”Racism is a disease” 15,7 prosentin ääniosuudella. Toiseksi eniten ääniä, 12,9 prosenttia, sai Satu Karppisen juliste ”Suvaitsevainen voittaa aina” ja kolmanneksi sijoittui Sanna Järvelän juliste ”Stop racism!” 11,4 prosentin ääniosuudella.

Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin kirjapalkintoja. Onnetar suosi seuraavia: Susanna Eronen, Sofia Henttunen, Maria Ranta, Salminen ja Jesse Varjo. Palkinnot voi noutaa Maailmankaupan myymälästä, Alinenkatu 26, liikkeen aukioloaikoina.

Suomen Rauhanpuolustajain Uudenkaupungin yhdistys ry kiittää kaikkia äänestykseen osallistuneita ja kertoo myös toimittavansa kolmea eniten ääniä saanutta julistetta alueen oppilaitosten käyttöön.

-------------------------------------------------------------------------------

Rauhanpuolustajien viimevuotisen julistekilpailun töistä on koottu kymmenen julisteen näyttely, joka lähti kiertämään Suomea Rasisminvastaisella viikolla maaliskuussa.

Julisteet nähtävillä täällä.

Julisteista on tuotettu postikorttisarja myyntiin. Julistenäyttelyä tarjotaan erityisesti kirjastoille, kouluille ja erilaisiin tapahtumiin. Näyttelyn ympärille voi helposti rakentaa muutakin ohjelmaa, kuten monikulttuurisuutta käsittelevien kirjojen esittelyä ja yleisöäänestyksen parhaasta julisteesta.
Mikäli näyttelyn saaminen kotipaikkakunnallesi kiinnostaa, ota yhteyttä Rauhanpuolustajien toimistoon. Näyttelyn mukana saat halutessasi yleisöäänestyslipukkeita ja Pystykorva-tuotteita (kirjoja, Solidaarisuuskalentereita yms.) jaettavaksi mahdollisen yleisöäänestyksen osanottajille.

Kymmenen kortin postikorttisarjaa voit tilata Rauhanpuolustajilta hintaan 5 e + postikulut, p. (09) 7744 3110, pulut(at)rauhanpuolustajat.fi

Tilaa näyttely!

Rasisminvastaisten julisteiden näyttely kiertää ristiin rastiin Suomessa. Jos haluat näyttelyn omalle paikkakunnallesi, esimerkiksi kouluun, kirjastoon tai erilaisiin tapahtumiin, ota yhteyttä Rauhanpuolustajien toimistoon, p. (09) 7744 3110, tai anu.harju(at)rauhanpuolustajat.fi.Julisteet on kehystetty, kunkin taulun koko on 46 cm x 65 cm. Julisteista kaksi on vaakasuuntaisia. Taulut ovat kevyitä ja niissä on ripustusnaru.

Näyttely kiertää Suomessa:

Oulu: syyskuu

Lemun kirjasto: 15.10.–1.11.

Turku: 15.10.–28.10.

Ruoveden kirjasto: 5.11.–30.11.


Myytävät tuotteet