Kuilun partaalla ?

Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirja allekirjoitettiin kesäkuun 26. päivänä 1945, jolloin Hitlerin Saksa oli jo antautunut, mutta toinen maailmansota jatkui vielä Tyynellä valtamerellä. Vasta Hiroshimaan ja Nagasagiin pudotetut ydinpommit, jotka surmasivat yli 150 000 ihmistä ja aiheuttivat sadoille tuhansille vammoja, päätti ihmiskunnan siihenastisen historian tuhoisimman ja julmimman sodan. Uusi, maailmanlaajuinen rauhanjärjestö syntyi surun ja tuskan keskelle, vaikka kaupunki, jossa sen syntysanat lausuttiin olikin välttynyt pommitusten tuholta.

Peruskirjan mukaan YK:n tehtäväksi tuli "kehittää kansakuntien välillä ystävällisiä suhteita, jotka perustuvat kansojen yhtäläisten oikeuksien ja niiden itsemääräämisoikeuden periaatteen kunnioittamiseen, sekä ryhtyä muihin tarkoituksenmukaisiin toimenpiteisiin maailmanrauhan lujittamiseksi." Lisäksi peruskirjassa määrätään, että "kaikkien jäsenten on selvitettävä kansainväliset riitansa rauhanomaisin keinoin siten, ettei kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta eikä oikeudenmukaisuutta vaaranneta."

Päätehtävä onnistunut

Tänä päivänä voidaan todeta YK:n onnistuneen päätehtävässään. Kolmatta maailmansotaa ei ole käyty. Näin voidaan sanoa, vaikka tiedetään, että toisen maailmansodan jälkeen on käyty suuri määrä tuhoisia sotia, joissa on menehtynyt kymmeniä ehkä satoja miljoonia ihmisiä. Rauhanjärjestökään ei ole onnistuneet toteuttamaan tarkoitustaan, jonka mukaan kansojen oli määrä "osoittaa suvaitsevaisuutta ja elää keskenään rauhassa ja hyvinä naapureina". Sodan julmat vankkurit ovat kulkeneet maailmansodan viimeisimmän näyttämön tuntumasta, Korean niemimaalta, vääjäämättömästi kohti sen synnyinsijoja, Eurooppaa, jonka räjähdysherkät helmat Balkanin niemimaalla ovat jo olleet tulessa. Suuri sota odottaa vielä tuloaan. Valitettavasti sitä kohti ollaan kuitenkin menossa.

"Lähtölaskenta alkanut"

Ennen kuin pohdin, kuinka lähelle täydellisen tuhon reunaa maailman kattavin rauhanjärjestö on ajautunut, ja olisiko vielä jotakin tehtävissä sen pelastamiseksi, on paikallaan siteerata sanatarkasti STT:n Washingtonin kirjeenvaihtajan Päivi Sinisalon jokseenkin tuoretta yhteenvetoa sen jälkeen, kun YK:n turvallisuusneuvosto oli 8.11.2002 hyväksynyt Irak-päätöslauselman yksimielisesti ja antanut Saddam Husseinille "viimeisen mahdollisuuden" luopua joukkotuhoaseistaa. Uutinen julkaistiin eräissä lehdissä otsakkeella "Lähtölaskenta sotaan alkoi":

"Sanojen ja sanontojen viilaaminen YK:n turvallisuusneuvoston Irak-päätöslauselmassa ei muuta Yhdysvaltojen lähtölaskelmaa. Maa katsoo yhä, että sillä on täysi oikeus yksipuoliseen voimankäyttöön, jos Irak ei sen mielestä täytä päätöslauselman ehtoja. Tätä korosti myös ulkoministeri Powell. Hänen mukaansa ei kestä kovin pitkään kuin selviää, onko Irakilla pienintäkään aikomusta totella YK:n määräyksiä ja sen asetarkastajia. Laskenta loppuu viimeistään 105 päivän kuluttua, helmikuun 21. päivänä. Sinne saakka päästään vain siinä tapauksessa, että Irak on suhtautunut riittävän nöyrästi tarkastuksiin. Yhdysvallat ei tähän usko ja sotavalmisteluja jatketaan entiseen tapaan. Mahdollisten liittolaistenkaan mukaan lähdöstä ei enää piitata."

Suurin piirteen samanaikaisesti, kun turvallisuusneuvosto käsitteli Irak-päätöstä, vuodatettiin julkisuuteen kaksi sotaisaa päätöstä: (1) Presidentti George W. Bush on hyväksynyt sotasuunnitelman (The New York Times, Washington Post, Hufvudstadsbladet) ja (2) Irakin lentokieltoalueilla partioivat amerikkalaiset ja brittiläiset lentokoneet ovat siirtyneet puolustuksellisista pommituksista (millä tarkoitetaan sitä, että koneet tuhoavat kohteen, jonka havaitaan valmistautuvan mahdolliseen ohjusiskuun lukitsemalla tutkasäteen yllä lentävään sotilaskoneeseen) hyökkääviin pommituksiin, jolloin tulenjohtoasemia ja muita sotilaskohteita tuhotaan, vaikka ne eivät käyttäydy uhkaavasti. Lentäjien sanotaan olevan hyvin innostuneita tästä taktisesta muutoksesta, koska se tarjoaa heille "hyvää harjoitusta tulevaan sotaan". Pommituksia on lehtitietojen mukaan kiihdytetty erityisesti eteläisellä valvontavyöhykkeellä.

Turvallisuusneuvosto teatterinäyttämönä

Syyskuun 2001 terrori-iskujen myötä YK on joutunut korkean tason turvallisuuspoliittisen teatterin päänäyttämöksi. Se kyllä reagoi - peruskirjansa mukaisesti - nopeasti ja jyrkästi New Yorkin ja Washingtonin kammottaviin iskuihin, mutta sen jälkeen tapahtumat ovat alkaneet ryöstäytyä sen hallinnasta. Yhdysvaltojen taloudellinen ja sotilaallinen ylivoima on vääristänyt valtasuhteita ja johtanut tilanteeseen, jossa turvallisuusneuvostoa melkeinpä kiristetään toimenpiteeseen, joka olisi YK:n peruskirjan hengen ja kirjaimen vastainen: ellemme hyökkää Irakiin yhdessä, me hyökkäämme sinne yksin!

Vaikka suurvallat kylmän sodan aikana syrjäyttivät kylmästi YK:n, jos niiden kansalliset intressit sitä vaativat, ns. kauhun tasapaino piti huolen siitä, ettei esimerkiksi ydinaseen kehittämistä päästetty ryöstäytymään valloilleen. Naton ja Varsovan liiton onnistui solmia ydinkokeiden rajoittamista koskevia sopimuksia ja päästä kohtalaiseen tulokseen yleisessä aseidenriisunnassakin. Nyt tällaista tasapainottavaa elementtiä ei ole enää olemassa, vaan sotilaspoliittinen valta on siirtynyt yksinomaan ja yksipuoleisesti Yhdysvalloille, joka pystyy sen turvin pakottamaan YK:n turvallisuusneuvostonkin palvelemaan omia strategisia päämääriään.

Vahva moraalinen mandaatti

YK:n turvallisuusneuvostolla on vahva poliittinen ja moraalinen mandaatti ryhtyä ennaltaehkäisevään sotilaalliseen operaatioon sellaista valtiota vastaan, jonka se katsoo uhkaavan maailmanrauhaa. Tällaista kansainvälisoikeudellista instrumenttia ei ole hallussaan millään muulla kansainvälisellä toimijalla, ei yksittäisellä valtiolla (Yhdysvalloilla) eikä valtioiden välisellä liittoutumalla (terrorisminvastaisella sotakoneistolla). Päinvastoin. Mikäli jokin muu kansainvälinen toimija ryhtyy ennaltaehkäisevään sotilaallisen toimintaan ilman YK:n turvallisuusneuvoston nimenomaista valtuutusta, se alistaa itsensä kaikille niille sanktioille, jotka määritellään peruskirjan VII luvussa. Näin tapahtui Afganistanin pommituksissa ja niin tulee tapahtumaan, jos Yhdysvallat liittolaisineen hyökkää Irakiin.

Mikä sitten on YK:n turvallisuusneuvoston rooli, jos sen yksimielisesti hyväksymää päätöslauselmaa tulkitaan järjestön peruskirjan hengen ja kirjaimen vastaisesti? Eikö se silloin olekin vain vähäinen kumileimasin, joka heitetään roskakoriin. kun sitä on käytetty tarpeeksi monta kertaa ja sen väriaines on haalistunut näkymättömiin? Tämän kuilun partaalla YK nyt seisoo.

Talvisota odottaa

Tätä kirjoittaessani Irakin vastaisen päätöslausuman aikataulu on vain alkuosaltaan toteutunut. Joulukuun 8. päivänä Irakin on viimeistään annettava YK:n turvallisuusneuvostolle täydellinen lista kaikista joukkotuhoaseistaan ja niiden rakentamiseen tähtäävistä ohjelmistaan. Lähes jokainen asetarkastajille määrätty toimivaltuutus sisältää mahdollisuuden tulkita lausunto tai toimenpide "valheelliseksi" tai "osoitukseksi yhteistyökyvyttömyydestä", mistä on "vakavia seuraamuksia".

Käytännössä nämä vakavat seuraamukset merkitsevät ensi vaiheessa massiivista pommitusta, joka ei tietenkään kohdistuisi suoraan Bagdadiin, vaan tiestöön ja tietoyhteyksiin, joilla pääkaupunki eristettäisiin. Kun sotilaskohteet olisi tuhottu, vuoroon tulisivat massiiviset maajoukot, joiden pelkän näkemisen odotetaan johtavan siviilihallinnon romahtamiseen. Afganistanin pommituksista ja erikoisjoukkojen puhdistusoperaatioista saatuja kokemuksia käytettäisiin tietysti tehokkaasti hyväksi.

Koska brittiläis-amerikkalaiset joukot joutuisivat todennäköisesti varautumaan myös myrkkypilviin tai muihin kemiallisiin aseisiin, ne olisi suojattava tehokkaasti, jolloin hyökkäysoperaatio tulisi käynnistää ennen kuin Irakissa siirrytään talvesta kevätkauteen ja kesään. Talvisota on siis odotettavissa! Vaikuttaa siltä, että YK:n turvallisuusneuvoston Irak-päätöksien aikataulussa on tällainen luonnon asettama rajoitus otettu tarkoin huomioon.

Läntisen maailman tuho?

Mutta ovatko turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet (Britannia, Kiina, Ranska, USA ja Venäjä) pohtineet riittävästi sitä, mihin Irakin sotaa saattaisi lopulta johtaa? Ovatko ne ottaneet huomioon sen, että "terroristijahti" voi jatkua loputtomiin ja se voi kääntyä niitä itseään vastaan? Vaikka virallisissa dokumenteissa vältetään huolellisesti edes viittaamista siihen, että "terroristijahdilla" on myös kulttuurillinen ja sivistyksellinen puolensa ja vaikka turvallisuusneuvoston vaihtuvien jäsenten joukossa on myös ns. kolmannen maailman maita, on olemassa vaara, että Irakiin tehty hyökkäys kääntyisi sodaksi "rättipäitä" vastaan ja että siinä tosiasiassa olisi siemen teknisesti ja taloudellisesti kehittyneemmän "läntisen maailman" tuholle. Tiedetäänhän historiasta, että "kaikki imperiumit tuhoutuvat". Tulisiko Yhdistyneistä Kansakunnista siis kulttuurien sodan esikammari, jossa otettaisiin - traagisesti ja paradoksaalisesti - kolmannen maailmansodan ensi askeleet?

Suuria muutoksia ajatellen aikaa on kovin vähän jäljellä, jos Yhdysvallat todella päättää toteuttaa hyökkäysaikeensa. Jos sen sijaan suuri sota voitaisiin tälläkin kertaa vielä välttää, tärkeintä olisi pikaisesti muuttaa YK:n turvallisuusneuvoston rakennetta niin, että siellä olisivat pysyvästi edustettuina toisen maailmansodan hävinneet valtiot, Saksa ja Japani sekä vahva, pysyvä edustus, latinalaisesta Amerikasta ja Afrikasta. Näin voitaisiin rajoittaa ja tasapainottaa kohtuuttomiin mittasuhteisiin laajentunutta Yhdysvaltain ja sen lähimpien liittolaisten taloudellista ja poliittista ylivaltaa.

Weijo Pitkänen
Valtiotieteen tohtori
Helsinki