Hämeentie 48
00500 Helsinki
Puh. (09) 7744 3110
pulut@rauhanpuolustajat.fi

Vuoden 2003 jutut:

Vuoden 2004 jutut:

Vuoden 2005 jutut:

Vuoden 2006 jutut:

Vuoden 2008 jutut:

Vuoden 2002 jutut:

Irak

Irakia uhkaavan sodan historiallisesta taustasta

Irak, Yhdysvallat ja joukkotuhoaseet

Salainen asiakirja osoittaa:
Bush suunnitteli hyökkäystä Irakiin jo ennen presidentiksi tuloaan

Ei on ei – toivottavasti myös vaalien jälkeen

USA valmistautuu hyökkäämään Irakin vastaantulosta huolimatta

Palestiina | Israel

". . .Emme aio enää osallistua siirtokunnista käytävään sotaan."

Amnesty vaatii Israelilta selvitystä joukkopidätyksistä

Muut

Väkivaltaiset videopelit opettavat lapsemme tappamaan kuin sotilaat

Terrorismin historia Iranissa

YK kuilun partaalla?

Tshetshenia - rauhan rajamailla

Menoa ja meininkiä rauhantyöhön

Rauhanpuolustajat uuden haasteen edessä

USA valmistautuu hyökkäämään Irakin vastaantulosta huolimatta
Kysymys asetarkastuksista vain savuverho


Irak yllätti USA:n ilmoittamalla, että se hyväksyy YK:n asetarkastajien paluun maaperälleen. USA:n johto nähtävästi luotti siihen, että Irak ei peräänny tässä asiassa. Siltä varalta, että niin kävisi, George W. Bushin hallinnon edustajat ovat jo moneen kertaan ehtineet ilmoittaa, että USA tulee hyökkäämään Irakiin, pääsevätpä asetarkastajat takaisin tai eivät.

USA:n näkökulmasta kyse ei todellakaan ole Irakin mahdollisista joukkotuhoaseista eikä asetarkastajien pääsystä takaisin Irakiin, vaan aivan muusta. Joukkotuhoaseita ja asetarkastusta koskeva propaganda on kuitenkin ollut ja on edelleen USA:lle välttämätön sotaretken perustelemiseksi suurelle yleisölle.
Seuraavassa lyhyt katsaus USA:n niitä koskeviin väitteisiin ja tosiasioihin.

Väite 1
USA:n väite numero 1 on se, että Saddam Husseinin hallinnon kurissapitämiseksi Persianlahden sodan jälkeen rakennettu politiikka on epäonnistunut. Tosiasiat osoittavat muuta.
Irak pystyi kehittämään biologisia, kemiallisia ja ydinaseita koskevia ohjelmiaan 1980-luvulla vain sen ansiosta, että se sai teknologiaa ja raaka-aineita USA:lta, Britannialta, Saksalta ja Neuvostoliitolta. 1990-luvulla jotkin maat ovat osittain humanitaarisista syistä kiertäneet Irakille määrättyä taloussaartoa, mutta sotilaallinen saarto on pysynyt tiukkana.
Irakin asevoimat ovat tuskin kolmasosa Persianlahden sotaa edeltäneestä tasosta. Vaikka Irakia ei ole vaadittu vähentämään tavanomaisia joukkojaan, sen asekato ja maan taloudellinen romahdus ovat johtaneet aseissa olevien miesten merkittävään vähentämiseen. Irakin sotalaivasto on käytännössä lakannut olemasta ja sen ilmavoimat ovat vain murto-osa sotaa edeltäneestä tasosta. Irakin sotilasmenojen on arvioitu olevan tuskin kymmenesosaa siitä mitä ne olivat 1980-luvulla.
Bushin hallinto ei ole kyennyt selittämään, miksi sotilaalliselta kapasiteetiltaan näin rajusti heikentynyt Saddam muodostaa nyt sellaisen uhan, että Irak pitää välttämättä miehittää ja Saddam kaataa.
Kansainvälinen atomienergiatoimisto IAEA julisti 1998, että Irakin ydinaseohjelma on täydellisesti purettu. YK:n Irak-erikoiskomissio (Unscom) arvioi tuolloin, että ainakin 95 prosenttia Irakin kemiallisista aseista oli niinikään todennettu ja tuhottu. Irakin mahdollisuus kehittää biologisia aseita on suurempi kysymysmerkki, koska sellainen ohjelma on helpompi salata. Unscom kuitenkin totesi 1998, että käytännössä kaikki Irakin hyökkäysohjukset ja muut kantojärjestelmät oli todennettu ja tehty toimintakyvyttömiksi. Sotilaallisen hyökkäyskyvyn uudelleenrakentaminen käytännössä tyhjästä joukkotuhoaseiden hyödyntämiseksi olisi äärimmäisen vaikeaa nykyisen kansainvälisen saarron oloissa.

Väite 2
USA:n toinen väite on, että mikään pelote ei toimi joukkotuhoasein varustautunutta Saddamia vastaan.
Saddam Hussein on kuitenkin toistuvasti osoittanut, että hän välittää vain ja ainoastaan omasta selviytymisestään. Hän epäilemättä tajuaa, että mikä tahansa yritys käyttää joukkotuhoaseita USA:ta tai sen liittolaisia vastaan johtaisi väistämättä hänen omaan tuhoonsa. Siksi Saddam ei käyttänyt näitä aseita Persianlahden sodassa, vaikka yhtä ainoata maata vastaan hyökkäsi vahva kansainvälinen liittouma ja se joutui hirvittävien pommitusten kohteeksi.
Sen sijaan ennen Persianlahden sotaa Saddam oli valmis käyttämään kemiallisia aseita Iranin joukkoja vastaan, koska tiesi islamistisen hallinnon olevan kansainvälisesti eristetty. Samoin hän oli valmis käyttämään niitä kurdisiviilejä vastaan tietäen, että nämä eivät kyenneet taistelemaan vastaan. Kummassakin tapauksessa USA tuki häntä aktiivisesti.
Sitä vastoin USA:n hyökätessä Saddamia uhkaisi varma kukistuminen ja tuhoutuminen, tilanne, jossa hänellä ei olisi mitään menetettävää. Tässä tilanteessa itsesuojelun logiikka ei ehkä enää toimisi. Niinpä juuri USA:n hyökkäys voisi saada Saddamin turvautumaan joukkotuhoaseisiin, mikäli hänellä niitä on.
Saddamin johtamistyyliin on aina kuulunut suora valvonta. On äärimmäisen epätodennäköistä, että hän luovuttaisi hallussaan mahdollisesti olevia joukkouhoaseita millekään terroristiryhmälle, varsinkaan islamistiselle, joka voisi kääntyä häntä vastaan. Sitä vastoin USA:n hyökkäyksen aiheuttamassa kaaoksessa mahdollisuus, että joukkotuhoaseita salakuljetettaisiin maasta ja että niitä joutuisi terroristien käsiin, kasvaisi suuresti. Nyt mahdollisia joukkotuhoaseita valvoo keskitetty hallinto, joka on kiinnostuneempi USA:n hyökkäyksen välttämisestä kuin sen provosoimisesta.

Väite 3
Kolmannen väitteen mukaan kansainväliset asetarkastajat eivät pysty varmistamaan, ettei Irak hanki joukkotuhoaseita.
Asetarkastusten tuloksena käytännössä kaikki Irakin joukkotuhoasevarastot sekä niiden tuotanto- ja levitysjärjestelmät tuhottiin Lähes kahdeksan vuoden operaation aikana Unscom valvoi 38 000 kemiallisen aseen hävittämistä. Samoin hävitettiin 480 000 litraa näiden aseiden valmistamiseen tarvittavia aineita, 48 ohjusta, kuusi ohjusten laukaisualustaa, 30 kemiallisten tai biologisten aineiden kuljettamiseen tarkoitettua ohjuskärkeä ja satoja kemiallisten aseiden valmistamiseen tarvittavia laitteita.
Vuoden 1997 lopulla Unscomin johtaja Richard Butler kertoi, että Unscom oli saavuttanut "merkittävää edistystä" Irakin kemiallisten aseiden ohjelman jäljittämisessä ja että 817 kaikkiaan 819:stä neuvostovalmisteisesta pitkän matkan ohjuksesta oli selvitetty. Muutama tusina irakilaisvalmisteista ballistista ohjusta jäi tuhoamatta, mutta ne eivät olleet epäilyksenalaista kaliiperia. Operaationsa kolmen viimeisen vuoden aikana Unscom ei pystynyt löytämään mitään todisteita, että Irak olisi piilottanut kiellettyjä aseita.
Irakilaisten harjoittama asetarkastajien häirintä ja estäminen rajoittui pääosin Irakin arvovallan kannalta herkkiin kohteisiin, kuten virastoihin, jotka olivat liian pieniä soveltuakseen ydin- tai kemiallisten aseiden valmistukseen tai sijoittamiseen. Pääsyy irakilaisten yhteistyöhaluttomuuteen oli heidän huolensa, että USA käyttää tarkastuksia vakoiluun. Huoli osoittautui myöhemmin aiheelliseksi. Erityisesti yhdysvaltalaisia asetarkastajia käytettiin irakilaisten kohteiden vakoiluun ja vakoilutietoja puolestaan käytettiin sittemmin pommituskohteita valittaessa.
USA, joka valmistautui sotilaallisiin iskuihin Irakia vastaan, määräsi 1998 Butlerin provosoimaan Irakin katkaisemaan yhteistyösopimuksensa Unscomin kanssa. Konsultoimatta YK:n turvallisuusneuvostoa, kuten olisi kuulunut tehdä, Butler ilmoitti irakilaisille mitätöivänsä sensitiivisiä kohteita koskevat sopimukset ja valitsi baath-puolueen päämajan kohteeksi, johon vaati vapaata pääsyä. Irakilaiset kieltäytyivät. Silloin presidentti Bill Clinton määräsi Butlerin vetämään asetarkastajat pois maasta ja aloitti neljän päivän pommituskampanjan, joka puolestaan antoi irakilaisille tekosyyn estää tarkastajien paluun maahan.
Koska Irakissa ei ole sen koommin ollut kansainvälisiä tarkastajia, ei ole mitään ehdotonta vastausta siihen, kehittääkö Irak joukkotuhoaseita vai ei. Ja kun USA on avoimesti asettanut tavoitteekseen Irakin "hallinnon vaihtamisen" Saddamin murhaamisen tai maahantunkeutumisen avulla, Irak on tähän saakka torjunut asetarkastajien paluun.

ERKKI SUSI

 

 

Myytävät tuotteet