Hämeentie 48
00500 Helsinki
Puh. (09) 7744 3110
pulut@rauhanpuolustajat.fi

Vuoden 2003 jutut:

Vuoden 2004 jutut:

Vuoden 2005 jutut:

Vuoden 2006 jutut:

Vuoden 2008 jutut:

Vuoden 2002 jutut:

Irak

Irakia uhkaavan sodan historiallisesta taustasta

Irak, Yhdysvallat ja joukkotuhoaseet

Salainen asiakirja osoittaa:
Bush suunnitteli hyökkäystä Irakiin jo ennen presidentiksi tuloaan

Ei on ei – toivottavasti myös vaalien jälkeen

USA valmistautuu hyökkäämään Irakin vastaantulosta huolimatta

Palestiina | Israel

". . .Emme aio enää osallistua siirtokunnista käytävään sotaan."

Amnesty vaatii Israelilta selvitystä joukkopidätyksistä

Muut

Väkivaltaiset videopelit opettavat lapsemme tappamaan kuin sotilaat

Terrorismin historia Iranissa

YK kuilun partaalla?

Tshetshenia - rauhan rajamailla

Menoa ja meininkiä rauhantyöhön

Rauhanpuolustajat uuden haasteen edessä

Tsetshenia - rauhan rajamailla

Aina kun sotatoimet kiihtyvät Tshetshenian vuorilla, Moskovassa herätetään henkiin suunnitelmat konfliktin ratkaisemiseksi rauhanomaisin keinoin. Tshetshenia on Moskovalle kuin avoin haava - niin kauan kuin ei tee liian kipeää, venäläisjohtajat voivat olla kuin sitä ei olisikaan. Mutta heti, kun haavasta vuotaa verta, huomataan, että jotain pitäisi tehdä.

Elo-syyskuussa Tshetsheniassa sotatoimet kiihtyivät ja venäläisjoukkojen kokemat tappiot kasvoivat niin suuriksi, että niitä oli mahdotonta enää peitellä. Ensin tshetsheenitaistelijat hyökkäsivät rajalla olevien Venäjän federaation joukkojen kimppuun, sitten joukkojenkuljetushelikopteri ammuttiin alas Hankalan lähellä. Turmassa kuoli 118 sotilasta - saman verran kuin ydinsukellusvene Kurskissa. Presidentti Putinin oli pakko julistaa kansallinen suruaika, ja muutamaa päivää myöhemmin helikopteriturmasta annettiin uusi virallinen lausunto.

Sotatoimien roihahdus on merkki uudesta poliittisista ja teknisistä kehityksestä. Poliittisella tasolla tärkeä askel oli, kun presidentti Aslan Mashadovin onnistui yhdistää ennen niin eripuraiset kapinallisjoukot. Tämä onnistui sen jälkeen kun muslimiradikaalien johtaja Hattab oli kuollut hämärissä oloissa. Hattab oli arabi, joka aikaisemmin oli taistellut Afganistanissa ja jolla ilmeisesti oli yhteyksiä Saudi-Arabian turvallisuusjoukkoihin. Ei-uskonnollisen vastarintaliikkeen johtajat olivat aina pitäneet häntä ongelmallisena, sillä hänen uskottiin kylvävän eripuraa tshetsheenien keskuuteen ja manipuloivan näitä. On kuitenkin epätodennäköistä, että he olisivat itse ryhtyneet toimiin Hattabin tuhoamiseksi. Jos sellainen salajuoni olisi paljastunut, kapinallisjoukot olisivat ryhtyneet tuhoisiin vastatoimiin.

Kuka tahansa Hattabin surmasikin, ei tämän arabitaistelijan kuolema olisi presidentti Mashadovin kannalta voinut tulla parempaan aikaan. Sen ansiosta Mashadovilla oli nyt komennuksessaan kaikki sotilaalliset kapinallisjoukot poliittisista suuntauksista riippumatta. Nyt kun sisäiset ristiriidat oli ratkaistu, tshetsheenien yhteistoiminta muuttui huomattavasti tehokkaammaksi. Samaan aikaan he olivat onnistuneet hankkimaan runsaasti ilmatorjunta-aseita, millä oli suuri vaikutus sodan etenemiseen.

Tshetsheniassa toistuvat nyt tapahtumat, jotka koettiin Afganistanissa viisitoista vuotta sitten. Sielläkin neuvostojoukot epäonnistuivat yrittäessään kukistaa vastarinnan, mutta armeijan ilmatorjunnan ylivoimaisuuden vuoksi kapinalliset eivät kyenneet saamaan yliotetta. Käännekohta saavutettiin, kun kannettavat ilmatorjunta-aseet astuivat kuvaan, ja helikoptereita voitiin suojata paremmin. Ainoa ero on, että Afganistaniin amerikkalaiset ilmatorjuntaohjukset toimitettiin laittomia kanavia pitkin, kun taas venäläisiä ilmatorjunta-aseita tuodaan tshetsheenitaistelijoille suoraan Venäjän armeijan varastoista, kunhan vain rahaa löytyy. Tshetsheenikapinallisten rintaman yhdistymisen myötä myös heidän taloutensa on kohentunut, ja tulokset näkyvät selvästi taistelukentällä.

Samaan aikaan kun uutinen tappioista saavutti Moskovan, saatiin myös raportteja epävirallisista neuvottteluista venäläispoliitikkojen ja Ahmed Zakajevin kesken Liechtensteinissä. Zakajev on tshetsheenipresidentin edustaja länsi-Euroopassa ja venäläisdelegaatioon puolestaan kuului duuman korkea-arvoisin jäsen Ivan Rybkin. Hän edusti Venäjää ensimmäisen Tshetshenian sodan päättymiseen johtaneissa neuvotteluissa. Liechtensteinin neuvottelut voivat joko ennustaa rauhanprosessin alkua tai edustaa jälleen yhtä tapaamista, jolla ei ole todellisia vaikutuksia. Venäjän edustajilla ei ollut virallista mandaattia. Vaikka aloite tapaamiseen tuli korkealta tasolta, ei Kremlissä virallisesti oltu tietoisia tapaamisesta eikä siis ollut annettu valtuuksia minkäänlaisten päätösten tai suunnitelmien tekoon. Samalla virallisesti asetettiiin kyseenalaiseksi Mashadovin ja hänen edustajiensa arvovalta.

Mutta ellei Mashadov kelpaa edustamaan Tshetsheniaa, kuka sitten kelpaa? Kolmen vuoden ajan Kremlissä on tehty kaikki mahdollinen, ettei Tshetsheniaan pääsisi muodostumaan mitään virallista elintä, joka kykenisi demokraattisesti edustamaan kansaa valtion tasolla. Vuosi sitten Nazranissa hajoitettiin voimakeinoin tshetshenialaisten sodanvastainen kokous, johon edustajat oli demokraattisesti valittu eri puolilta maata. Edustajat hyväksyivät rauhanjulistuksen, jossa luvataan " ehdoitta sitoutua rauhaan ja kansainvälisen lainsäädännön asettamiin sääntöihin YK:n ja Euroopan neuvoston asiakirjojen mukaisesti". Kokous tuomitsi terrorismin ja ilmoitti, ettei Tshetshenian virallisella hallinnolla ollut mitään tekemistä 1999 Venäjällä tapahtuneiden kerrostaloräjähdysten kanssa. Se ja antoi myös julkilausuman, jossa ilmoitettiin etteivät tshetsheenit osallistuneet terroritekoihin, jotka edelsivät uutta sotaa.

Kokous ei ollut millään tapaa Mashadovin kannattajien kokoontuminen. Ilmaistessaan "uskonsa presidentti Aslan Mashadovin ja Tshetshenian tasavallan parlamentin laillisuuteen" edustajat tuomitsivat samalla Mashadovin toimintatavat. Edustajien mukaan presidentti "ei ollut taannut Tshetshenian tasavallan kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia". Useimmat kokouksen aktiivisista osanottajista olivat venäläisen kulttuurin ystäviä, joiden intresseissä ei ollut huonontaa välejä Venäjään. Tämä tshetsheenien ryhmä pelkäsi, toisin kuin muslimi- ja kansalaisaktivistit, että eristäytyminen Venäjästä tekee Tshetsheniasta pian "uuden Afganistanin " .

Kuitenkin myös tämän ryhmän sisällä tunnetaan vihamielisyyttä Venäjän federaation joukkoja kohtaan. Kokous vaati, että Tshetshenian perustuslaissa taataan laki ja järjestys sekä turvallisuus. Prosessin on lisäksi oltava sellainen, että tshetsheeniyhteisö tekee päätökset. Tasavallan asema tulee määrittää "kansainvälisesti valvotulla kansanäänestyksellä". Rauhan saavuttamiseksi Mashadovin ja venäläisviranomaisten on kyettävä neuvottelemaan ja tshetsheenien taas on sekä kyettävä tekemään sovinto että yhdistymään kansakuntana.

Venäläisten ongelma on, etteivät he voi sallia kansanäänestystä Tshetsheniassa. Mitä voimakkaammin federaation joukot ajavat "perustuslaillista järjestystään" tasavallassa, sitä vihamielisemmin heihin suhtaudutaan ja sitä epätodennäköisempää on, että he voittavat kansanäänestyksen. Siitä huolimatta rauhan saavuttaminen on mahdollista. Sitä ei saavuteta millään Venäjän ja Tshetshenian eliittien välisellä sopimuksella vaan demokraattisen prosessin tuloksena. Liechtensteinin neuvottelut ovat uusin esimerkki tällaisista eliittien välisistä sopimuksista.

Vuosina 1996-1999 vikaan ei mennyt rauhanprosessi, vaan Moskovan ja Groznyin väliset salaiset neuvottelut ja moniselitteiset sopimukset. Sotatoimet Tshetsheniassa pitää lopettaa, mutta yhtä tärkeää on, että yhteiskunta järjestäytyy. Se on ainoa keino saada "kenttäpäälliköt" aisoihin. Niin kauan kuin sotilaallinen vihanpito jatkuu, se on tietenkin mahdotonta. Rauha ei kuitenkaan ole lyhyen aikavälin asia Tshetsheniassa. Tulitauon jälkeenkin kestää useita kuukausia ellei vuosia ennen kuin lopullinen ratkaisu syntyy. Ongelmat ovat saaneet valtaisat mittasuhteet. Ensinnäkin on ratkaistava tasavallan asema, eikä tätäkään kysymystä voida ratkaista vain olettamalla että molemmat osapuolet hyväksyvät jonkin lainmukaisen mallin. Sitten on vielä ratkaistava turvallisuusasiat, pakolaisten palaaminen -myös venäjänkielisten - sekä jällleenrakennus, talousjärjestelmän luominen, lahjontaongelma, liikennejärjestelyt, eläkkeet ja niin edelleen. Huolimatta siitä, että valtio on julistettu itsenäiseksi, ja siitä, onko vallassa Venäjän federaatio vai tehdäänkö jokin kompromissi (maltilliset tshetsheenit puhuvat "protektoraatista"), edellä mainitut ongelmat vaativat huolellista ratkaisua.

Näitä ongelmia on turha yrittää ratkaista ellei Tshetshenian yhteiskunta osallistu prosessiin. Nyt työn alla olevat suunnitelmat keskittyvät sotilaallis-poliittisiin kysymyksiin - tunnustetaanko Mashadov, vedetäänkö joukot pois vai ei, mitä tehdään Kadyroville ja hänen hallinnolleen. Ongelma ei tietenkään ole se, minkälaisia vakuuksia Moskovan pitäisi Mashadoville antaa, eivätkä niistä saatavat vastapalvelukset. Ongelma on, minkälainen Tshetshenia prosessin tuloksena syntyy. Mikään rauhansopimus ei onnistu, ellei sen perustana ole demokraattisten olojen luominen tasavaltaan. Ei ole kyse federaatioviranomaisten diktatuurin korvaamisesta "taistelijoiden demokratialla", kuten tapahtui 1996-1999. Edellytyksenä ratkaisulle on siis kaikkien tasavallassa toimivien voimien aito edustus siitä riippumatta, millä puolella ne konfliktin aikana ovat
olleet.

Tshetsheenien sodanvastaisen kokouksen edustajat julistivat hiljattain Moskovassa valmistautuvansa toiseen kokoukseen. Tämä alhaalta tullut poliittinen aloite on muodostumassa Liechtensteinissä käytyjen neuvotteluiden vastapainoksi. Moskovassa kokoontuneiden tshetsheeniaktivistien keskuudessa ei kuitenkaan olla yksimielisiä uuden kokouksen demokraattisuudesta ja edustavuudesta, onhan sen uusi rakenne vielä auki. Vuonna 2001 kokouksen edustajat valittiin koko Tshetshenian alueelta, mukaan lukien pakolaisleirit, mutta tällä kertaa on olemassa riski, että kokousta hallitsee Salambek Maigovin johtama pieni ryhmä.

Kaiken kaikkiaan vielä ei ole syytä kovin ihmeelliseen optimismiin. Tshetshenian tie rauhaan ja demokratiaan on pitkä ja vaikea, mutta sodan päättyminen alkaa sentään olla realistinen mahdollisuus. Enää ei ole kysymys siitä loppuuko teurastus Tshetsheniassa, vaan pohjimmainen taistelu käydään nyt siitä, millainen tasavalta kaiken verenvuodatuksen...

Rauhan Puolesta -lehden kolumnisti Boris Kagarlitski syyskuussa 2002

 

 

Myytävät tuotteet