| Tsetshenia
- rauhan rajamailla
Aina kun sotatoimet kiihtyvät Tshetshenian
vuorilla, Moskovassa herätetään henkiin suunnitelmat
konfliktin ratkaisemiseksi rauhanomaisin keinoin. Tshetshenia
on Moskovalle kuin avoin haava - niin kauan kuin ei tee liian
kipeää, venäläisjohtajat voivat olla kuin
sitä ei olisikaan. Mutta heti, kun haavasta vuotaa verta,
huomataan, että jotain pitäisi tehdä.
Elo-syyskuussa Tshetsheniassa sotatoimet kiihtyivät
ja venäläisjoukkojen kokemat tappiot kasvoivat niin
suuriksi, että niitä oli mahdotonta enää
peitellä. Ensin tshetsheenitaistelijat hyökkäsivät
rajalla olevien Venäjän federaation joukkojen kimppuun,
sitten joukkojenkuljetushelikopteri ammuttiin alas Hankalan
lähellä. Turmassa kuoli 118 sotilasta - saman verran
kuin ydinsukellusvene Kurskissa. Presidentti Putinin oli pakko
julistaa kansallinen suruaika, ja muutamaa päivää
myöhemmin helikopteriturmasta annettiin uusi virallinen
lausunto.
Sotatoimien roihahdus on merkki uudesta poliittisista
ja teknisistä kehityksestä. Poliittisella tasolla
tärkeä askel oli, kun presidentti Aslan Mashadovin
onnistui yhdistää ennen niin eripuraiset kapinallisjoukot.
Tämä onnistui sen jälkeen kun muslimiradikaalien
johtaja Hattab oli kuollut hämärissä oloissa.
Hattab oli arabi, joka aikaisemmin oli taistellut Afganistanissa
ja jolla ilmeisesti oli yhteyksiä Saudi-Arabian turvallisuusjoukkoihin.
Ei-uskonnollisen vastarintaliikkeen johtajat olivat aina pitäneet
häntä ongelmallisena, sillä hänen uskottiin
kylvävän eripuraa tshetsheenien keskuuteen ja manipuloivan
näitä. On kuitenkin epätodennäköistä,
että he olisivat itse ryhtyneet toimiin Hattabin tuhoamiseksi.
Jos sellainen salajuoni olisi paljastunut, kapinallisjoukot
olisivat ryhtyneet tuhoisiin vastatoimiin.
Kuka tahansa Hattabin surmasikin, ei tämän
arabitaistelijan kuolema olisi presidentti Mashadovin kannalta
voinut tulla parempaan aikaan. Sen ansiosta Mashadovilla oli
nyt komennuksessaan kaikki sotilaalliset kapinallisjoukot
poliittisista suuntauksista riippumatta. Nyt kun sisäiset
ristiriidat oli ratkaistu, tshetsheenien yhteistoiminta muuttui
huomattavasti tehokkaammaksi. Samaan aikaan he olivat onnistuneet
hankkimaan runsaasti ilmatorjunta-aseita, millä oli suuri
vaikutus sodan etenemiseen.
Tshetsheniassa toistuvat nyt tapahtumat, jotka
koettiin Afganistanissa viisitoista vuotta sitten. Sielläkin
neuvostojoukot epäonnistuivat yrittäessään
kukistaa vastarinnan, mutta armeijan ilmatorjunnan ylivoimaisuuden
vuoksi kapinalliset eivät kyenneet saamaan yliotetta.
Käännekohta saavutettiin, kun kannettavat ilmatorjunta-aseet
astuivat kuvaan, ja helikoptereita voitiin suojata paremmin.
Ainoa ero on, että Afganistaniin amerikkalaiset ilmatorjuntaohjukset
toimitettiin laittomia kanavia pitkin, kun taas venäläisiä
ilmatorjunta-aseita tuodaan tshetsheenitaistelijoille suoraan
Venäjän armeijan varastoista, kunhan vain rahaa
löytyy. Tshetsheenikapinallisten rintaman yhdistymisen
myötä myös heidän taloutensa on kohentunut,
ja tulokset näkyvät selvästi taistelukentällä.
Samaan aikaan kun uutinen tappioista saavutti
Moskovan, saatiin myös raportteja epävirallisista
neuvottteluista venäläispoliitikkojen ja Ahmed Zakajevin
kesken Liechtensteinissä. Zakajev on tshetsheenipresidentin
edustaja länsi-Euroopassa ja venäläisdelegaatioon
puolestaan kuului duuman korkea-arvoisin jäsen Ivan Rybkin.
Hän edusti Venäjää ensimmäisen Tshetshenian
sodan päättymiseen johtaneissa neuvotteluissa. Liechtensteinin
neuvottelut voivat joko ennustaa rauhanprosessin alkua tai
edustaa jälleen yhtä tapaamista, jolla ei ole todellisia
vaikutuksia. Venäjän edustajilla ei ollut virallista
mandaattia. Vaikka aloite tapaamiseen tuli korkealta tasolta,
ei Kremlissä virallisesti oltu tietoisia tapaamisesta
eikä siis ollut annettu valtuuksia minkäänlaisten
päätösten tai suunnitelmien tekoon. Samalla
virallisesti asetettiiin kyseenalaiseksi Mashadovin ja hänen
edustajiensa arvovalta.
Mutta ellei Mashadov kelpaa edustamaan Tshetsheniaa,
kuka sitten kelpaa? Kolmen vuoden ajan Kremlissä on tehty
kaikki mahdollinen, ettei Tshetsheniaan pääsisi
muodostumaan mitään virallista elintä, joka
kykenisi demokraattisesti edustamaan kansaa valtion tasolla.
Vuosi sitten Nazranissa hajoitettiin voimakeinoin tshetshenialaisten
sodanvastainen kokous, johon edustajat oli demokraattisesti
valittu eri puolilta maata. Edustajat hyväksyivät
rauhanjulistuksen, jossa luvataan " ehdoitta sitoutua
rauhaan ja kansainvälisen lainsäädännön
asettamiin sääntöihin YK:n ja Euroopan neuvoston
asiakirjojen mukaisesti". Kokous tuomitsi terrorismin
ja ilmoitti, ettei Tshetshenian virallisella hallinnolla ollut
mitään tekemistä 1999 Venäjällä
tapahtuneiden kerrostaloräjähdysten kanssa. Se ja
antoi myös julkilausuman, jossa ilmoitettiin etteivät
tshetsheenit osallistuneet terroritekoihin, jotka edelsivät
uutta sotaa.
Kokous ei ollut millään tapaa Mashadovin
kannattajien kokoontuminen. Ilmaistessaan "uskonsa presidentti
Aslan Mashadovin ja Tshetshenian tasavallan parlamentin laillisuuteen"
edustajat tuomitsivat samalla Mashadovin toimintatavat. Edustajien
mukaan presidentti "ei ollut taannut Tshetshenian tasavallan
kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia". Useimmat kokouksen
aktiivisista osanottajista olivat venäläisen kulttuurin
ystäviä, joiden intresseissä ei ollut huonontaa
välejä Venäjään. Tämä tshetsheenien
ryhmä pelkäsi, toisin kuin muslimi- ja kansalaisaktivistit,
että eristäytyminen Venäjästä tekee
Tshetsheniasta pian "uuden Afganistanin " .
Kuitenkin myös tämän ryhmän
sisällä tunnetaan vihamielisyyttä Venäjän
federaation joukkoja kohtaan. Kokous vaati, että Tshetshenian
perustuslaissa taataan laki ja järjestys sekä turvallisuus.
Prosessin on lisäksi oltava sellainen, että tshetsheeniyhteisö
tekee päätökset. Tasavallan asema tulee määrittää
"kansainvälisesti valvotulla kansanäänestyksellä".
Rauhan saavuttamiseksi Mashadovin ja venäläisviranomaisten
on kyettävä neuvottelemaan ja tshetsheenien taas
on sekä kyettävä tekemään sovinto
että yhdistymään kansakuntana.
Venäläisten ongelma on, etteivät
he voi sallia kansanäänestystä Tshetsheniassa.
Mitä voimakkaammin federaation joukot ajavat "perustuslaillista
järjestystään" tasavallassa, sitä
vihamielisemmin heihin suhtaudutaan ja sitä epätodennäköisempää
on, että he voittavat kansanäänestyksen. Siitä
huolimatta rauhan saavuttaminen on mahdollista. Sitä
ei saavuteta millään Venäjän ja Tshetshenian
eliittien välisellä sopimuksella vaan demokraattisen
prosessin tuloksena. Liechtensteinin neuvottelut ovat uusin
esimerkki tällaisista eliittien välisistä sopimuksista.
Vuosina 1996-1999 vikaan ei mennyt rauhanprosessi,
vaan Moskovan ja Groznyin väliset salaiset neuvottelut
ja moniselitteiset sopimukset. Sotatoimet Tshetsheniassa pitää
lopettaa, mutta yhtä tärkeää on, että
yhteiskunta järjestäytyy. Se on ainoa keino saada
"kenttäpäälliköt" aisoihin.
Niin kauan kuin sotilaallinen vihanpito jatkuu, se on tietenkin
mahdotonta. Rauha ei kuitenkaan ole lyhyen aikavälin
asia Tshetsheniassa. Tulitauon jälkeenkin kestää
useita kuukausia ellei vuosia ennen kuin lopullinen ratkaisu
syntyy. Ongelmat ovat saaneet valtaisat mittasuhteet. Ensinnäkin
on ratkaistava tasavallan asema, eikä tätäkään
kysymystä voida ratkaista vain olettamalla että
molemmat osapuolet hyväksyvät jonkin lainmukaisen
mallin. Sitten on vielä ratkaistava turvallisuusasiat,
pakolaisten palaaminen -myös venäjänkielisten
- sekä jällleenrakennus, talousjärjestelmän
luominen, lahjontaongelma, liikennejärjestelyt, eläkkeet
ja niin edelleen. Huolimatta siitä, että valtio
on julistettu itsenäiseksi, ja siitä, onko vallassa
Venäjän federaatio vai tehdäänkö
jokin kompromissi (maltilliset tshetsheenit puhuvat "protektoraatista"),
edellä mainitut ongelmat vaativat huolellista ratkaisua.
Näitä ongelmia on turha yrittää
ratkaista ellei Tshetshenian yhteiskunta osallistu prosessiin.
Nyt työn alla olevat suunnitelmat keskittyvät sotilaallis-poliittisiin
kysymyksiin - tunnustetaanko Mashadov, vedetäänkö
joukot pois vai ei, mitä tehdään Kadyroville
ja hänen hallinnolleen. Ongelma ei tietenkään
ole se, minkälaisia vakuuksia Moskovan pitäisi Mashadoville
antaa, eivätkä niistä saatavat vastapalvelukset.
Ongelma on, minkälainen Tshetshenia prosessin tuloksena
syntyy. Mikään rauhansopimus ei onnistu, ellei sen
perustana ole demokraattisten olojen luominen tasavaltaan.
Ei ole kyse federaatioviranomaisten diktatuurin korvaamisesta
"taistelijoiden demokratialla", kuten tapahtui 1996-1999.
Edellytyksenä ratkaisulle on siis kaikkien tasavallassa
toimivien voimien aito edustus siitä riippumatta, millä
puolella ne konfliktin aikana ovat
olleet.
Tshetsheenien sodanvastaisen kokouksen edustajat
julistivat hiljattain Moskovassa valmistautuvansa toiseen
kokoukseen. Tämä alhaalta tullut poliittinen aloite
on muodostumassa Liechtensteinissä käytyjen neuvotteluiden
vastapainoksi. Moskovassa kokoontuneiden tshetsheeniaktivistien
keskuudessa ei kuitenkaan olla yksimielisiä uuden kokouksen
demokraattisuudesta ja edustavuudesta, onhan sen uusi rakenne
vielä auki. Vuonna 2001 kokouksen edustajat valittiin
koko Tshetshenian alueelta, mukaan lukien pakolaisleirit,
mutta tällä kertaa on olemassa riski, että
kokousta hallitsee Salambek Maigovin johtama pieni ryhmä.
Kaiken kaikkiaan vielä ei ole syytä
kovin ihmeelliseen optimismiin. Tshetshenian tie rauhaan ja
demokratiaan on pitkä ja vaikea, mutta sodan päättyminen
alkaa sentään olla realistinen mahdollisuus. Enää
ei ole kysymys siitä loppuuko teurastus Tshetsheniassa,
vaan pohjimmainen taistelu käydään nyt siitä,
millainen tasavalta kaiken verenvuodatuksen...
Rauhan Puolesta -lehden kolumnisti Boris
Kagarlitski syyskuussa 2002 |
