Kansainvälisoikeudellinen
näkökulma Yhdysvaltain ja sen liittolaisten sotatoimiin
Tasavallan presidentin
ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan
20.3. antaman lausunnon mukaan 'Suomi pitää valitettavana,
että Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat ryhtyneet sotilaallisiin
toimiin Irakia vastaan. Voimankäyttö ilman turvallisuusneuvoston
nimenomaista
valtuutusta ei ole hyväksyttävää'.
Lausunto ei ota selkeää kantaa toimien laillisuuteen.
Asia on nykyisten kansainvälisoikeudellisten normien
puitteissa kuitenkin yksiselitteinen.
Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirja kieltää
voimankäytön kahta poikkeusta lukuun ottamatta.
Näistä ensimmäinen on turvallisuusneuvoston
voimatoimet oikeuttava päätöslauselma, joka
voidaan hyväksyä rauhan rikkomisen uhan, rauhan
rikkomisen tai hyökkäysteon seurauksena. Mikään
tähänastisista Irakia koskevista päätöslauselmista
ei oikeuta tämänhetkisiä voimatoimia, mukaanlukien
usein mainittu päätöslauselma 1441.
Toisen poikkeuksen muodostaa YK:n peruskirjan
mukainen erillinen tai kollektiivinen itsepuolustus vastauksena
aseelliseen hyökkäykseen.
Yhdysvallat on esittänyt syyskuun 11. 2001 terroristi-iskujen
muodostaneen tällaisen hyökkäyksen. Argumentti
ei oikeuta nykyisiä sotatoimia, sillä - vaikka iskut
määritettäisiin aseelliseksi hyökkäykseksi,
mikä on kiistanalaista - mikään ei ole osoittanut
Irakin olleen tekojen takana.
Yhdysvallat käyttää sotatoimiensa
oikeutuksena ennakoivaa itsepuolustusta: sotatoimet esitetään
välttämättöminä, jotta vihollisen
mahdollinen hyökkäys voidaan estää. Tällaiselle
ennakoivan itsepuolustuksen käsitteelle ei kuitenkaan
löydy tänä päivänä tukea kansainvälisestä
oikeudesta.
Yhdysvaltain sotatoimet ovat vailla kansainvälisen
oikeuden oikeutusta.
Sota on laiton ja uhkaa kansainvälistä oikeusjärjestystä.
Helsingin yliopisto
/ Erik Castrén -Instituutti
Jan Klabbers (kv-oikeuden vs. professori)
Martti Koskenniemi (kv-oikeuden professori, virkavapaalla)
Tuomas Kuokkanen (kv-oikeuden vs. professori)
Tutkijat
Martin Björklund
Miia Halme
Oliver Kessler
Kati Kulovesi
Jani Leino
Päivi Leino
Anja Lindroos
Jarna Petman
Tapio Puurunen
Samuli Seppänen
Taina Tuori
Lapin yliopisto
Kari Hakapää (kansainvälisen
oikeuden professori)
Timo Koivurova (Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden
instituutin
johtaja)
Tutkijat
Lauri Hannikainen (erikoistutkija, Pohjoisen ympäristö-
ja
vähemmistöoikeuden instituutti)
Turun yliopisto
Ari-Matti Nuutila (rikosoikeuden professori)
Tutkijat
Juha Lavapuro
Tuomas Mylly
Sanna Hyttinen
Åbo Akademi / Ihmisoikeusinstituutti
Kristian Myntti (tutkimusjohtaja)
Martin Scheinin (valtiosäännön ja kv-oikeuden
professori)
Markku Suksi (julkisoikeuden professori)
Tutkijat
Viljam Engström
Ann-Mari Fröberg
Mikaela Heikkilä
Miko Lempinen
Mats Lindfelt
Katja Luopajärvi
Maija Mustaniemi
Tiina Saaresranta
Kristiina Saravirta
The Graduate Institute of International
Studies, Geneve
Riikka Koskenmäki
|