Koalitio. Tuskin mikään sana sopisi paremmin kuvaamaan USA:n ja Englannin Irakin-vastaista yhteistyötä.
Yhdysvaltalainen humoristi Ambrose Bierce määrittelee sata vuotta sitten ilmestyneessä Paholaisen sanakirjassa sanan ‘koalitio’ sanomalla (muistini mukaan) että se on yhteistyötä kahden varkaan kesken, joiden kädet ovat niin syvällä toistensa taskussa, etteivät pysty ryöstämään kolmatta.

Jälleenrakentajat. Brittien ja yhdysvaltalaisten ongelma on se, että heitä riivaa sammumaton uudelleenjärjestelyn himo. He unelmoivat siitä päivin öin. Se on aina heidän mielessään ja kielellään. Ongelma on se, että jälleenrakennus edellyttää ensin tuhoamista. Jos ei tuhota, ei voida jälleenrakentaakaan.
Siispä britit ovat jenkkien kanssa panemassa toimeen Irkin johonmukaista tuhoa. Ohjukset ja pommit, panssarivaunut ja tykistö, alukset ja maavoimat – kaikki käy kun mielessä on maan uudelleenjärjestely.
Uusiksi on toki pantava ennen kaikkea Bagdad. Miljoonan asukkaan kaupunki, jossa on tarjolla mailikaupalla teitä ja rakennuksia jälleenrakennettavaksi tuhoamisen jälkeen. Jos Bagdadista todella tulee Stalingradin tapainen kaupunkisodan näyttämö, jossa taistellan talo talolta ja katu kadulta, jälleenrakennettavaa riittää.

Uudet mongolit. Uusien valloittajien ruokahalu uudelleenjärjestelyn suhteen eroaa heidän edeltäjistään eli vuonna 1258 Bagdadin vallanneista mongoleista. Nämä surmasivat kalifin (joka oli jo antautunut) ja tekivät kaupungis ta selvää surmattuaan asukkaat, miehet. naiset ja lapset.
Heitä eivät seuranneet jälleenrakennusprikaatit, mutta he levittäytyivät laajalle Irakiin. Kastelukanavat, jotka oli rakennettu vuosituhansia kestäneiden sivilisaatioiden aikaan, tuhottiin. Tapahtumaa pidetään historian pahimpiin kuuluvana katastrofina, ellei jopaArabimaailman tuhona.
Sanottakoon sivumennen, että kaksi vuotta myöhemmin muslimit löivät mongoliarmeijan Ein-Jaludin taistelussa (nykyisin se on Ein-Harodin kibbutz), mikä on merkittävä luku Palestiinan historiassa. Siihen päättyi mongolivalta Keski-idässä. Alue ei sen jälkeen ole tähän päivään mennessä kokenut mongolien toimeenpanemaa hävitystä.

Tuhoa ja hyödy. Idealistinen tarkoitus on auttaa irakilaisia, mutta onhan materiaalinenkin puoli jälleenrakennettavana. Se on suurbusiness.Yhdysvaltalaiset suuryhtiöt, joista muutamat ovat tekemisissä Bushin hallinnon mahtimiesten kanssa., riitelevät jo vahingoista. Eivätkä he tietenkään päästä ulkomaalaisia mukaan. Yhdysvaltalaista sanontaa käyttäen: vahingot kuuluvat voittajalle. Aika hämärä juttu: jo ennen kuin Irakin kaupungit on tuhottu, jättiläisyritykset jakavat keskenään jälleenrakennuksen lupaamia tuottoja.

Humanitäärisyys. Anglo-amerikkalainen idealismi on käsittämätöntä, mikä ilmenee myös humanitäärisen avun antamisessa. Siitä on tullut lähes pakkomielle. Humanitääristä apua on annettava irakilaisille, haluavatpa he sitä tai eivät. Vai eivät Basran asukkaat halua luvattua apua? Sepä nähdään. Pommitamme heitä ja pidämme nälässä, eivätköhän sitten avaa porttejaan humanitääriselle avulle. Eihän apua kuitenkaan voi antaa niin kauan kun kaupunki on pahan Saddamin valvonnassa – kirottu olkoon hänen nimensä – koska hänen ainoa tarkoituksensa on estää humanitäärisen avun antaminen hänen kansalleen.
Koalitio tosin voisi pommien sijaan pudottaa ilmasta vettä ja elintarvikkeita. Lyhyen tulitauonkin voisi pitää avun viemiseksi piiritettyyn kaupunkiin. Sen taas on kieltänyt suuri humanisti Donald Rumsfeld. Siispä ei jää muuta mahdollisuutta kuin pommittaa kunnes asukkaat ovat kypsiä ottamaan avun vastaan.

Herrat ja paikallisväestö. Britit esittivät kuin ennakkoesityksenä miten humanitaarinen apu saapuu Basraan sitten kun se on miehitetty. Kuvaukset tehtiin avustuksen kulusta kylään ja tekijät olivat niin mielistyneet tähän filmiin, että sitä pyöritettiin tusinan kertaa televisiossa.
Kuva kulkee näin: brittiläinen rekka tuo vettä ja ruokaa. Paikalliset, etupäässä naiset ja lapset, piirittävät rekan. He pyytävät vettä. Sotilaat jakavat kivennäisvesipulloja kiihtyneelle joukolle –pullollinen naiseen ja lapseen. Pöiväkausia janon piinaamat ihmiset saavat nyt pullollisen vetttä perhettä kohti. Kohtaus on kuvottava.Taistelujen jalkoihin jääneiden ihmisen nälkää ja janoa käytetään säälimättömästi propagandassa. Britit näyttävät samalta kuin aina ovat näyttäneet Irakissa - ylivaltaisilta siirtomaaisänniltä, jotka antavat armopaloja paikallisille. Arabille se on äärimmäisen suuri nöyryytys.

Ryöstettyjen ryöstämistä. Jotta kaikki, tuho, jälleenrakennus, humanittarinen apu ja kaikki muukin, saataisiin rahoitetuksi, tarvitaan rahaa. Mistä sitä saadaan? Irakin öljystä tietenkin. Siis USA:n velvollisuus onkin ottaa haltuunsa öljykentät niin pian kuin mahdollista. Ei niiden omanvoiton takia, eihän toki, vaan irakilaisten auttamiseksi ja hyväntekeväisyyden vuoksi.
Lapsikin tietää, että tätä sotaa käydään öljystä. USA:n on tarkoitus ottaa haltuunsa Irakin öljyvarat, jotka ovat maailman toiseksi suurimmat (Saudi-Arabian jälkeen) ja saada valvontaansa naapurialueiden varat Kaspianmeren, Iranin ja Persianlahden alueella. Näyttää siltä kuin kaikki tämä olisi irakilaisten hyvöksi, niin että heillä olisi mitä syödä ja lääkkeitä lapsille.
Kaikki tämä tapahtuu niiden YK:n sanktioiden jälkeen, joita esitti ja vaati USA. Ne ovat vuosien ajan tuottaneet nälkää, aijeuttaneet tuhansien lasten kuolemisen aliravitsemukseen ja tauteihin sekä Irakin yhteiskunnan toiminnan lakkaamisen - kaiken tämän tunnuksin “ruokaa –öljystä”.

Voi Orwell, Orwell. Mitähän hän sanoisi tästä sodasta? Hänen kirjassaan Vuonna 1984 Totuuden ministeriö tehtaili fraaseja tyyliin Sota on Rauhaa. Vapaus on Orjuutta. Oppimattomuus on Valtaa. Hän olisi kuin kotonaan tässä sodassa.
Valtaus on Vapauttamista. Sota on Humaani velvollisuus. Ulkomaisen hallituksen asettaminen on Vallanvaihdos. Nälkiintyminen on Humanitääristä avunantoa, Taistelu ulkomaista tunkeilijaa vastaan on Tyrannin tukemista, Kaupungin pommittaminen on Kansan palvelemista.
Totuus on sodan ensimmäinen uhri. Näyttää siltä, että tässä sodassa se saa kärsiä tavallista enemmän. Valheellisuus, teeskentely, harhauttaminen ja täydellinen aivopesu juhlivat. Neljän tähden kenraalit toistelevat valheellisia iskusanoja, tähtijournalistit kaikkialta maailmasta hyväksyvät ne innolla, televisioyhtiöt välittävät niitä uutterasti ja Israelin tiedotusvälineet ottavat ne avosylin vastaan.

Israelilainen rauhanaktivisti, toimittaja Uri Avnery maaliskuussa 2003