Tshetsheenien tilanne on Tshetsheniassa yhä erittäin vaikea

Näin tälläista vieraillessani kansainvälisessä lehtimiesryhmässä Groznyissa helmikuun lopussa. Huristelemme venäläisten erikoisjoukkojen kolonnassa keskellä kerrostalojen luurankoja ja tarkastuspisteitä. Ensimmäisenä ajaa jeeppi, jonka häirintäantenni sotkee radiomiinojen räjäytyssignaalit 150 metrin säteellä. Kaupungissa pitäisi olla rauhallista, eikä parin päivän visiitin aikana ammuskeltu kertaakaan. Mutta torille ei päästetä. "Vaarallista", sanoo turvallisuuspalvelun eversti. Kaupungilla näkee vain vähän ihmisiä, varsinkin tshetsheenimiehiä, joille ulkona näyttäytyminen on vaarallisinta.

Televisio ei anna täyttä kuvaa kaupungin tuhoista. Suuren, kerran puolen miljoonan asukkaan kaupungin keskusta on aavekaupunki. Ei juuri näy taloa, joka ei olisi kärsinyt suuria vaurioita. Kaupat, kahvilat, sairaalat, koulut – kaikki ovat lopettaneet toimintansa. Miten täällä voi asua?

Tshetsheenejä on vaikea päästä tapaamaan, mutta ompelimossa ja pakolaiskeskuksessa varsinkin vanhat naiset puhuvat suunsa puhtaaksi ulkomaalaiselle. Puhuu kenen kanssa tahansa, jokainen kertoo samaa: Joka perheessä on sodassa henkensä menettäneitä. Jokainen mainitsee tutun, jonka naamioidut maastopukuiset ovat laahanneet ulkonaliikkumiskiellon aikana panssariajoneuvoon - yöhön ja usvaan. Armeija pesee kätensä ihmisten katoamisista ja oikeuselimiin on turha vedota.

Väki kykkii kellareissa ja vahingoittuneissa huoneistoissa ilman juoksevaa vettä, keskuslämmitystä ja sähköä. Työtä ei ole juuri kenelläkään. Musa Ankarov omistaa auton ja ajaa keikkaa, jos sattuu saamaan. Hän kertoo istuneensa sodan ajan kotona tyhjän panttina, eikä töitä ole vieläkään. Bensiini on kallista, mutta hän ajaa pimeällä kotitekoisella bensiinillä kuten kaikki täällä. Musa sanoo:

"Pahinta on että ihmisiä katoaa, naamioidut maastopukuiset miehet vievät heidät. Kotikylässäni naapurin poika kidnapattiin juuri äsken.Miksi?"

Ompelimon työntekijä Mariam Kumbanova on menettänyt sukulaisia sodassa ja hänen huoneistonsa paloi. Nyt hän yrittää pienellä palkalla pitää huolta kymmenen hengen perheestä. Elämä on hänen mukaansa "sanoinkuvaamatonta", ruokaankaan ei raha tahdo riittää. Hän pelkää koko ajan:

"Kaupungilla on vaarallista liikkua, voi joutua pidätetyksi ja kadota koska tahansa. Täällä ei ole yhtään kahvilaa, mutta julkisilla paikoillakin on vaarallista. Pimeällä ei voi mennä ollenkaan ulos ja pimeys alkaa jo kuuden aikoihin."

Pakolaiskeskuksessa Majakovkan kaupunginosassa kiihtynyt naisjoukko kerääntyy valittamaan meille: Milloin tämä hirveys loppuu? Miksei kukaan puolusta meitä? Vasta pari päivää sitten keskellä kirkasta päivää armeija pysäytti kaksi nuorta tshetsheeniä parin korttelin päässä, toinen ammuttiin siihen paikkaan, toinen hävisi panssariajoneuvoon palaamatta. Kurjuus on suurta, avustusrahat häviävät suurimmaksi osaksi Tshetshenian hallinnon mustaan aukkoon.

Vanha nainen heittää tungoksessa minulle salavihkaa Shuran lentolehtisen, jonka kielenkäyttö saa länsimaalaisen säpsähtämään – Shura on korkeimman "Korkeimman sharia-oikeuden" ja wahhabiittien (fundamentalistien) kenttäkomentajien yhteiselin.

Eniten pakolaisnaisia kiihdyttää "federaalien" rankaisemattomuus. Nämä kiristävät pidätetyistä ja jopa ruumiista lunnasrahoja. Venäläiset ihmisoikeusjärjestöt ovat dokumentoineen tuhansia tällaisia tapauksia. Naiset puhuvat kilpaa:

"Kansa on väsynyt sotaan ja väkivaltaan. Poikammme eivät ole mitään terroristeja, vaan tavallisia kilttejä nuorukaisia. Kaksitoista vuotta olemme saaneet kärsiä täällä Tshetsheniassa. Tarvitsemme työpaikkoja, kouluja lapsillemme, asuntoja. Katsokaa venäläisiä sotilaita ympärillämme. Me emme ole kutsuneet heitä tänne. Tshetshenia ei ole heidän maansa. Eivätkö todellisia bandiitteja ole venäläiset sotilaat, jotka käyttäytyvät kuin pahimmat murhamiehet?"

Asumme erikoisjoukkojen (spetsnaz) huomassa sisäministeriön 46. prikaatin tukikohdassa. Tukikohdan portin edessä on pieni basaari, jossa tshetsheeninaiset kaupustelevat. Kun kysyn tshetsheenimusiikkia, he hämmästelevät: "Mitä varten". He eivät ole tottuneet siihen, että valkonaamat ovat kiinnostuneita heidän kulttuuristaan.

Kasetteja kauppaava nuori tyttö valittaa silmät kosteina: "Te käytte koko ajan täällä, me kerromme kaiken ja te saatte kovia juttuja – miksei tapahdu mitään? Miksi ette auta, kauheudet vain jatkuvat? Mitä voi sanoa? Tyttö on tuhannesti oikeassa, maailma on jättänyt tshetsheenit valtioterrorin armoille. Tshetsheeneiltä puuttuukin vain keltainen Davidin tähti rinnasta – eikö Kreml tiedä vai onko se antanut tietoisesti pienen maan armeijan ryöstettäväksi?

Sissien lukumäärä on Venäjän armeijan mukaan 1500 miestä. Se ei laske taisteluista huolimatta, koska jokaista puhdistettua kohden lähtee uusi taistelija ja kostaja vuorille. Itse Groznyissakin piileskelee 150 sissiä.

Pahamaineisella Oktjabrskin miliisiasemalla julmuudestaan kuulu Hanti-Mantiiskin OMON kidutti ja ampui kellareissa paljon tshetsheenejä ja heitti ruumiit rotkoon. Nyt tämäkin miliisiasema on tshetshenisoitu. Tapaamme johtajan, miliisimajuri Aburan Ismailovin. Hänen edeltäjänsä räjäytettiin kuukausi sitten attentaatissa. Ismailov vaahtoaa rikollisterroristeja vastaan, mutta todellisuus on ehkä toinen. Tshetsheenilehtimies kertoo, että sissit usein saavat kaupat aikaan: he takaavat miliisin päällikön turvallisuuden, jos tämä ottaa muutaman sissin miliisiksi.

Kuten Afganistanissa ei Venäjä täälläkään ole pystynyt saamaan kuriin keskenään rettelöiviä sotapäälliköitä ja klaaneja, täkäläisittäin teipejä. Viime aikojen suurin sotatoimi oli Tshetshenian hallituspalatsin räjäyttäminen joulukuun lopussa. Pahin tuho tapahtui sen taloussiivessä: maan koko kirjanpito taisi palaa. Moskovan lehdissä upseerit hihkuivat ensin "kavalluksesta", mutta tämä aihe hävisi äkkiä lehdistä.

Tshetsheniassa pidetään kansanäänestys perustuslaista sekä presidentin ja parlamentin vaalilaista. Puolen vuoden päästä seuraavat presidentin ja parlamentin vaalit. Perustuslakiluonnos sementoi yhteyden Venäjään. Sekä "separatistit" Aslan Mashadovin johdolla että mm. Euroopan neuvoston Tshetshenia-tarkkailija lordi Frank Judd ovat katsoneeneet perustuslakialoitteen johtavan vain sodan eskalaatioon. Kansanäänestyksen laillisuus onkin lähes samaa tasoa kuin silloin, kun Baltian maat "liittyivät kansaäänestyksellä omasta pyynnöstään" pistinten varjossa Neuvostoliittoon kesällä 1940.

Kansanäänestyksen "kansalaisaloiteryhmässä" sitä puolustetaan meille keinona saavuttaa lailliset olot ja valitut hallintoelimet. Ryhmän juridinen asiantuntija sanoo tosin ensimmäiseksi: "Minulle suvereniteetti ei ole mikään kirosana".

Tämä "kansalaisryhmä" vannoo rakkautta Venäjään. Tavalliset tshetsheenit taas eivät usko ollenkaan Venäjään ja sen asettamiin nukkehallitsijoihin. Mutta myös luottamus "vastapuoleen", kuten täällä häveliäästi sanotaan, on nollissa: pyssymiehet ovat vetäneet kansansa päälle onnettomuuden.Tavallinen kansa toivoo, että kansanäänetys ja presidentinvaalit saisivat ihmeen kautta sotilaat, puhdistukset ja kuolemanpartiot pois Tshetsheniasta. Ratkaisevaa on tietysti vasta se, kuka valitaan presidentiksi.

Aloiteryhmään kuuluu myös lehtimies Ruslan Jusupov, jonka artikkelit ihmisten katoamisista ovat ehdolla Andrei Saharov-palkinnolle. Ovatko ihmisryöstöihin syyllisiä federaalit vai wahhabiitit, kysyn. Sitä on vaikea sanoa, sanoo hän, kun kaikki liikkuvat yössä naamioituina ja maastopuvuissa, mutta sisseillä ei kylläkään ole panssariajoneuvoja...

Znamenskojessa, maan Venäjälle lojaalimmassa pohjoisosassa, jota sota ei juuri ole hävittänyt, jyrätään neuvostotyyliin kansanäänestystä. Jäykät vaalilautakunnat ja julisteet ovat kuin ennen, samoin ulkoa tankatut palopuheet, joiden taakse haudataan todelliset ristiriidat.

Znamenskojen nimitetyn piiripäällikön Sultan Musaditovin edeltäjä ammuttiin syyskuussa. Musaditov itse on opiskellut agronomksi Leningradissa. Varsinaisesti hän on täkäläisen vastavakoilun entine everstiluutnantti ja oli maanpaossa itsenäisyyden aikana. Nyt hän on palannut Venäjän pistinten myötä.

Näin Venäjä sijoittaa Kaukasiassa avainpaikoille turva-ammattilaisia kuten Tshetshenian edustajan Venäjän valtakunnan duumassa, Aslambek Aslahanovin sekä Ingushetian presidentiksi härskisti juntatun Murat Zjazikovin, jotka kumpikin ovat entisiä KGB:n kenraaleita.

Znamenskojessa on Etyjin tarkkailijoiden toimisto (paikalla on vain pari tshetsheeniapuria) sekä Putinin ihmisoikeusvaltuutetun toimisto, jota vetää juristi Ruslan Allerojev. Täällä piti olla myös kolme eurooppalaista ihmisoikeusjuristia Strassbourgista, mutta he ovat kumma kyllä nyt "poissa". Allerojevilla itsellään ei ole paikallisista ihmisoikeuksista mitään valittamista, katoamisista muualla tasavallassa hänellä taas "ei ole numeroita".

Ei ihme, että kansa ei odota ihmisoikeuspelleilyltä enää mitään apua. Tshetsheenien hätätilanteet eivät tunnu kiinnostavan sotilaiden ja virkamiesten ympäröimiä ulkomaisia tarkkailijoita, ainakin Venäjä on onnistunut kesyttämään heidän lausuntonsa diplomaattisella pelillä.