|
USA:n, Venäjän, Kiinan, Ranskan ja Englannin valtaisat
ydinasevarastot ja niiden ydinasepolitiikka kohdistavat vakavan
uhkan ydinsulkusopimukseen. USA:n ja muiden ydinasevaltioiden
hallussa on edelleen riittävästi ydinasevarastoja
ja hälytysvalmiudessa olevia ydinaseita koko sivilisaation
ja elämän tuhoamiseksi maapallolta puolen tunnin
varoitusajalla – jos tapahtuu tietokone - tai ajoitusvirhe
tai jos oletetaan valtioon kohdistuvan ydinasehyökkäyksen
– mikä tilanne johtaa ydinsotaan. Ydinasevaltiot
uhkaavat edelleen ydinaseiden käyttämisellä
ja suunnittelevat uusia asetyyppejä, esimerkiksi miniydinaseita,
joita ne pitävät helpompana käyttää.
Ydinsulkusopimukseen kohdistuu haaste myös Intian, Pakistanin
ja Pohjois-Korean pyrkimyksestä saada haltuunsa ydinaseita.
Erityinen huolenaihe on Pakistanin rooli ydinaseteknologian
toimittamisessa Iranin, Pohjois-Korean ja Libyan käyttöön.
Ydinasevaltiot ovat kiiruhtaneet korostamaan toistensa rikkomuksia
ydinsulkusopimuksen asettamuksia vastaan ja tekemään
itse vastatoimia, joihin kuuluvat esimerkiksi vaatimukset
pysäyttää kuljetukset kyseisistä maista
ja kyseisiin maihin sekä voimankäytöstä
niitä maita vastaan, joita epäillään ydinaseiden
leviämisen edistämisestä. Ydinasevaltiot jättävät
huomiotta sen yksinkertaisen seikan, että niiden omassa
politiikassa ydinaseita arvostetaan, mikä kannustaa ydinklubin
ulkopuolella toistaiseksi olevia kansakuntia hankkimaan ydinaseita.
Tämä tilanne on rohkaissut Intiaa, Pakistania ja
Pohjois-Koreaa pyrkimään ydinaseklubiin. Israelin
hallussa jatkuvasti olevat ydinaseet rohkaisevat muita kansakuntia
(mahdollisesti Irania) hankkimaan oman ydinaseen.
Kansainvälisen ydinenergiakomission IEAE:n johtaja Mohammad
El Baradei on julkistanut toimintavetoomuksensa, jossa hän
painottaa sekä estämään ydinaseen leviämisen
yhä uusiin maihin että vetoaa olemassa oleviin ydinasevaltiohin,
jotta ne noudattaisivat ydinsulkusopimuksen VI artiklan edellyttämiä
aseidenrii-suntavelvotteitaan. El Baradei sanoo: “..Meidän
on hylättävä se väärä mielikuva,
että joidenkin maiden on moraalisesti perusteltua pitää
hallussaan joukkotuhoaseita ja toisten luottaa niihin turvallisuussyistä
– ja samalla todellisuudessa jatkaa niiden toimintakyvyn
lisäämistä ja perustella suunnitelmiaan niiden
käyttämisestä.” El Baradein vetoomus,
joka sisältää lukuisia käytännön
toimia ydinaseiden leviämisen estämiseksi ja ydinasevarastojen
hävittämiseksi, on sellainen opas, jota hallitusten
maaimanlaajuisesti – alkaen todennetuista ydinasevalloista
- on syytä noudattaa.
Lisätietoa kampanjasta:
http://www.reachingcriticalwill.org/
Allekirjoita
vetoomus ulkoministeri Tuomiojalle |