Rauhanturvaaminen Kosovossa lähestyy loppuaan – ennalta arvattavista syistä
PressInfo 197 29.4.2004
Jan Oberg, TFF:n johtaja

Kosovon rauhanturvaoperaation epäonnistuminen on jo näkyvissä. Epäonnistumiseen ovat vaikuttaneet niin pitkän aikavälin taustatekijät kuin myös eräät perussyyt. Tiedotusvälineet ja poliitikot ovat taipuvaisia unohtamaan ne, koska niistä ei välitetty myöskään 1990-luvulla, eivätkä ne sovi konfliktista valettuun muottiin. Vuodesta 1991 lähtien Kosovossa toiminut TFF:n johtaja käsittelee tässä analyysissä tärkeimpiä näistä syistä.

Samalla hän osoittaa, kuinka sellainen ”arvovaltaisena” pidetty kansalaisjärjestö kuin International Crisis Group toimii hallituksia lähellä olevana, ei lainkaan puolueettomana järjestönä ja esittää edelleen näkökulmia ja ehdotuksia, jotka hankaloittavat Balkanin asioita entisestään.


Lopun alku

Surullista kyllä, kansainvälisen yhteisön ponnistelut rauhan saavuttamiseksi Kosovoon ovat hitaasti mutta varmasti saavuttamassa tiensä pään keväällä 2004.

Syyt ovat yksinkertaiset: monisyisessä konfliktissa välitystehtäviä ja konfliktinratkaisua ei voi hoitaa siten, kuin ne toteutettiin vuosina 1989-1999. Rauhanturvaaminen ei voi onnistua käytetyin keinoin - pommituksin 1999 ja niiden jälkeisin toimin.

Jos joltakulta EU:ssa ja USA:ssa olisi löytynyt älyllistä tahtoa ja poliittista rohkeutta tehdä johtopäätöksiä konfliktinhallinnan opetuksista Balkanilla, olisimme tuskin joutuneet kokemaan peräjälkeen Afganistan ja Irak -nimisiä hetteikköjä, joissa rauhan ja sovinnon mahdollisuudet heikkenevät päivä päivältä.

Yhteisön itse itsensä nimittämät konfliktinhallinnan johtajat ja rauhanvälittäjät toivovat tällä hetkellä todennäköisesti, että heidän julkituomansa ”tuomio” maaliskuussa 2004 Kosovossa tapahtuneelle etnisen puhdistuksen leimahdukselle tekee tehtävänsä, estää albaanien ääriaineksia hyökkäämästä jatkossa ja pitää Kosovon katastrofin poissa otsikoista. Jos näin on, on suuri todennäköisyys, että he yllättyvät ikävästi.

Totuus on yksinkertainen ja se kuuluu näin: kansainvälisellä yhteisöllä ei ole pienintäkään käsitystä siitä, mitä tehdä Kosovolle. Ratkaisuja, jotka näyttävät reiluilta osapuolten silmissä, ei enää ole. Mikä tahansa tuleva status onkin, se tulee aiheuttamaan vakavia ongelmia alueelle ja mahdollisesti myös kansainväliselle yhteisölle. Tylysti sanottuna: jos kansainväliset konfliktinhallinnan johtajat olisivat lääkäreitä, heidän potilaansa tekee nyt kuolemaa kelvottoman diagnoosin ja pahasti epäonnistuneen leikkauksen takia.

Syyt ovat melko yksinkertaiset, vaikkakin hämmentävät, ja ne jäävät käytännöllisesti katsoen mainitsematta. Ne vaatisivat hiukan itsekritiikkiä niin Euroopan maiden ulkoministeriöiltä kuin Washingtonilta ja Brysseliltä. Vuosikymmenen 1989-1999 kansainvälinen yhteisö perusti toimintansa vakiintuneeseen ja yhden ainoan totuuden tunnustavaan musta-valkoiseen selitykseen konfliktin syistä. Se syytti Kosovon konfliktista serbejä yleisesti ja Slobodan Miloseviciä erityisesti. Se jätti huomioimatta tietyssä tilassa ja ajassa syntyneen monimutkaisen rakenteen, jonka osa Kosovo oli: entisen Jugoslavian hajoamisen mekanismit, laajemman viitekehyksen - Balkanin, maailmanjärjestyksen rakennemuutokset sekä siirtymisen kylmän sodan asetelmista johonkin muuhun.

Niin kuin tämän päivän Irakissa näemme, polittisella ylimielisyydellä yhdistettynä välinpitämättömyyteen ei ole mitään rajaa. Niin albaaneja kuin serbejäkin kohdeltiin pelinappuloina paljon suuremmassa pelissä, ja he käsittävät sen nyt.

Alla on listattu eräitä konfliktinhallinnan epäonnistumisia ja pitkän aikavälin perustavia syitä rauhanturvaponnistelujen haihtumiselle ilmaan Kosovossa, mitä saamme olla nyt todistamassa. (Numerointi ei tarkoita ensisijaisuutta tai tärkeysjärjestystä).


Muutamia perussyitä Kosovon rauhanturvaamisen epäonnistumiselle

1. Ei ole ymmärretty, että entinen Jugoslavia hajosi myös siksi, että oli tapahtunut sarja rakenteellisia muutoksia, kuten öljykriisi 1970-luvulla, Euroopan siirtolaispolitiikka, kylmän sodan päättyminen ja kahden blokin välisen puolueettoman vyöhykkeen katoaminen. Tämän lisäksi vielä monikansallisten yhtiöiden toteuttama halvan työvoiman riisto Kaakkois-Aasiassa, mikä tuhosi Jugoslavian teollisen perusrakenteen ja sai aikaan laajaa työttömyyttä, mitä taas seurasivat IMF:n rakennemuutosohjelmat, jotka romuttivat taloutta ja hyvinvointia edelleen. Kansainvälinen yhteisö itse on ollut osallisena Jugoslavian kriisin syntymiseen ja mahdollistanut ulkoiset olosuhteet etnisen syntipukin etsimiselle.

2. Ei ole ymmärretty, että Kosovon ja Voivodinan autonomia edellytti Jugoslavian olemassaoloa. Serbia itse voisi omassa parlamentissaan joutua näiden kahden maakunnan hallitsemaksi, jos ja kun toiset Jugoslavian tasavallat olisivat lähteneet pois tasapainottamasta hallintoa. Näin ollen Lännen politiikka, joka ajoi ja edisti Jugoslavian jakoa, ei voinut muuta kuin saada aikaan hirvittäviä ongelmia niin Kosovossa kuin muuallakin.

3. Suljettiin silmät Kosovon vahvalta albaaninationalismilta ja yksinoikeuden vaatimuksilta. Albaaninationalisteille oli poliittisesti hyötyä siitä, että Belgradissa istui heidän perustavia ihmisoikeuksiaan sortava ylimielinen mahtimies, mistä syystä he eivät koskaan tukeneetkaan Serbian oppositiota. Kun kansainvälinen yhteisö puhui ihmisoikeuksista, Kosovon albaanijohtajat tarkoittivat itsenäisyyttä. Voitte kysyä itseltänne, miksei toisessa autonomisessa maakunnassa, Voivodinassa, tapahtunut sitä, mitä Kosovossa.

4. Lyhytnäköisyys, kun Miloseviciä piinattiin kannattamalla itsenäistä Kosovoa - niin kuin itsenäistä Montenegroakin - ja sitten sen politiikan hylkääminen heti Milosevicin jätettyä näyttämön. Menkää Podgoricaan tänään, niin hukutte siihen pettymykseen, mitä EU:ta ja amerikkalaisia kohtaan tunnetaan. Montenegrolaiset ovat myös tajunneet tulleensa kohdelluiksi pelinappuloina.

5. Politiikka, jonka mukaan samalla lailla sorrettuja vähemmistöjä kohdellaan eri tavoin kansallisuudesta riippuen. Kroatian serbivähemmistöä ei ole Lännessä koskaan otettu vakavasti huomioon. EU auttoi poliittisesti ja USA sotilaallisesti Tudjmania ajamaan neljännesmiljoona Kroatian serbiä ulos maasta vuonna 1995. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta he ovat edelleen pakolaisina Serbiassa.

6. Sen sijaan, että olisi tarjonnut todellista tukea Rugovan pragmaattiselle, väkivaltaa vastustavalle politiikalle, ainoalle laatuaan entisessä Jugoslaviassa, länsimaat - Saksa ja Yhdysvallat erityisesti - aseistivat Kosovon albaanien ääriaineksia vuodesta 1993 ja perustivat KLA:n, noin 20 000 sotilaan vahvuisen hyvin varustetun Kosovon vapautusarmeijan. Juuri tämä muutti Kosovon tilanteen varsinaiseksi sodaksi vuonna 1998. Yhdysvallat oli lyhyeksi aikaa määritellyt KLA:n muodollisesti terroristijärjestöksi, mutta käytti sitä myöhemmin maastossa pommitusten aikana Naton liittolaisena. Näin konflikti, joka olisi voitu sovitella diplomatian keinoin vuosia aiemmin, muuttui sotilaalliseksi.

7. Huolimatta kaikista varoituksista 1990-luvulla, kansainvälinen yhteisö ei koskaan edes ehdottanut vakavaa ja laajaa neuvotteluprosessia Kosovon tilanteesta. Rambouillet’n ”neuvottelut” olivat huijausta, serbit ja albaanit eivät koskaan tavanneet toisiaan kasvokkain. Sotilaallinen lisäsopimus, joka esitettiin, olisi sallinut Natolle vapaan pääsyn Serbian joka kolkkaan ja oli mafia-tyyliin tehty ”tarjous”, jonka jokainen vastuuntuntoinen eurooppalainen valtiomies olisi tyrmännyt.

8. Kansainvälinen yhteisö sai useita tehtäviä Kosovossa. Viimeisin niistä oli Milosevicin ja Richard Holbrooken neuvottelema, Etyjille annettu ”tarkastus”-tehtävä, jonka piiirissä oli 2000 henkeä. Valitettavaa vain on, että länsimaiden hallituksilla ei ollut joko kykyä tai tahtoa lähettää ajoissa ja riittävästi ammattitaitoisia ihmisiä paikalle, koska 70%:lla lähetetyistä oli jostakin kumman syystä sotilastausta ja noin sadan oletetaan olleen CIA:sta. Se taas ei ole mitenkään yllättävää, kun ottaa huomioon tehtävän päällikkönä toimineen William Walkerin. Kun sitten Etyj epäonnistui tehtävässään, turvauduttiin taas tavanomaiseen hätäkeinoon ja väitettiin syyn olleen kokonaan Milosevicin. Totuus on, että Milosevic päästi heidät maakuntaan (samaan aikaan, kun häntä syytetiin aikeista ajaa ulos jokaikinen albaani) ja pitäytyi sopimuksessa omalta osaltaan.

9. Pommituksista ja niitä ympäröivästä diplomatiasta albaanit eivät voineet muuta kuin saada sen vaikutelman, että kansainvälinen yhteisö ja erityisesti Washington oli antamassa heille itsenäisen valtion (kysymättä asiaa häviäjältä, Belgradilta). Nyt, viisi vuotta myöhemmin, heillä on hyvä syy tuntea itsensä petetyiksi. Tämä ei tietenkään selitä albanien etnisiä puhdistuksia tai tee niistä hyväksyttäviä, kuten väittää ”arvovaltainen” International Crisis Group, joka toimii kuin hallituksia lähellä oleva järjestö. Tämän kirjoittaja tapasi Kosovossa heti tosiasiallisen miehityksen jälkeen amerikkalaisia ja muita, jotka eivät tienneet (tai eivät enää välittäneet), että Kosovo oli osa Serbiaa, ja käyttivät siitä toistuvasti ilmaisua ”tämä maa” ja hymyilivät ironisesti.

10. Täydellinen piittaamattomuus konfliktin inhimillisistä mittasuhteista. Kosovoon on syydetty miljardeja dollareita vuoden 1999 jälkeen, ja sadat järjestöt, niin hallitusten alaiset kuin kansalaisjärjestöt, ovat olleet edistämässä erilaisia kansalaisyhteiskuntaan kuuluvia toimintatapoja, joukkotiedotusvälineitä, ihmisoikeuksia, vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä ym. Ainoat asiat, joihin kukaan ei ole uskaltanut kajota, ovat historia, viha, kulttuurierot, sovinnonteko, anteeksiantaminen, totuuskomissiot ja tämän tapaiset asiat. On uskottu naiivisti, että jos kansainvälinen yhteisö vain käynnistää historian suurimman rauhanturvaoperaation pienessä maakunnassa, paikalliset ottavat heidät kukkasin vastaan, ja ne jotka eivät ota, saadaan pian vakuuttuneiksi kansainvälisen operaation luontaisesta erinomaisuudesta. Sama virhe tehtiin neljä vuotta myöhemmin Irakissa.

11. Pommitusten jälkeen kansainvälinen yhteisö tarkkaili, vaan ei tehnyt mitään estääkseen vastakkaiseen suuntaan alkaneen, ei-albaaneihin kohdistuneen etnisen puhdistuksen. Heitä oli noin 200 000 ja he ovat edelleen Serbiassa ja Makedoniassa, mukaan lukien aina syrjityt romanit. Heitä ei ole autettu palaamaan, kuten albaaneja, jotka pakenivat Kosovossa 13 kuukautta kestänyttä sotaa ja Naton pommeja (sota ja pommitukset olivat paljon tärkeämpi paon syy kuin tehtailtu pötypuhe siitä, että Milosevic olisi jo käynnistänyt tietyn ”Hevosenkenkäsuunnitelman” tarkoituksenaan päästä eroon vähintään 1,5 miljoonasta Kosovon albaanista).

Tämä tapahtui Kosovossa aivan Naton 43 000 sotilaan, tuhansien Etyjin, YK:n ja EU:n työntekijöiden ja länsimaisten kansalaisjärjestöjen silmien alla. Maailmalle kerrottiin, myös International Crisis Groupista, että ilmiö pitäisi nähdä psykologisena vastareaktiona serbien aiemmin harjoittamaan sortoon. Niinpä länsimaalaisten hyväksymä etninen puhdistus sai jatkua vuosien ajan. Viimeisimmän, mutta tuskin viimeisen, kierroksen saimme nähdä maaliskuussa 2004. Tällä kertaa se ”selitettiin” kahdella argumentilla, maailman tiedotusvälineet läpäisseellä tarinalla serbeistä, jotka jahtasivat albaanilapsia joelle, missä nämä hukkuivat. Mitään oikaisua ei painettu lehtiin, kun juttu osoittautui epätodeksi. Toinen argumentti oli, että albaanien ”rikollisjoukkiot” ja ”väki” (se ei ollut mitään poliittista) oli ”turhautunut” statuskysymykseen ja maakunnan yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen tilanteeseen.

12. Kosovon vapautusarmeija KLA riisuttiin virallisesti aseista ja lopetettiin. Se korvattiin Kosovon puolustusjoukoilla, joilla kertoman mukaan tulisi olemaan vain siviilitehtäviä. Sen johdossa oli Agim Ceku, albaanikenraali, joka oli ollut keskeisenä hahmona kehittämässä KLA:ta vuodesta 1993 ja joka myös palveli Kroatian presidentin Tudjmanin alaisuudessa vaikuttaen serbien karkottamiseen Kroatiasta operaatioiden ”Myrsky” ja ”Salama” aikana. Tämä on taas yksi niitä tosiasioiden väärennöksiä kansainvälisessä yhteisössä. Serbien joukot lähtivät, mutta Kosovon albaanien armeija säilytettiin - käytännön syistä. Vain naiivit voivat uskoa, että amerikkalaiset, jotka pystyvät pommittamaan Afganistanin raunioiksi ja miehittämään Irakin, eivät Naton KFOR-joukkojen kanssa yhdessä pysty estämään KLA:n tuhotekoja alueella.

Joidenkin olisi aika ihmetellä, miten on mahdollista, että KLA pystyi horjuttamaan ja käymään sotaa Kosovon ulkopuolella, ensin Etelä-Serbiassa ja sitten Makedoniassa? Eikö ole outoa, että aseista riisutulla kansalla on aseita tappaa serbejä, kansainvälisiä työntekijöitä ja maltillisia albaaneja, ja se voi saada aikaan kotien ja jyhkeiden ortodoksikirkkojen tuhoa kautta Kosovon maaliskuussa 2004?

13. Kuten Irakissakin, miehitysvallat ovat käytännössä erottaneet jokaisen ammatti-ihmisen, joka osasi käyttää ja ylläpitää yhdyskunnan perusrakenteita, vesi- ja sähköjärjestelmiä, terveydenhoitoa ja kouluja, vaikka he eivät olisi osallistuneet Milosevicin sortopolitiikan toteuttamiseen. Tästä seurasi, että mikään ei toiminut silloin, kun Kosovon albaaneilla oli hyvä syy uskoa, että asiat alkaisivat lopultakin toimia kunnolla heidän tasavallassaan, joka oli vapautettu ystävien pienellä avulla.

14. Noin vuosikymmenen ajan kaikki luulivat, että pakotteet olivat oikea keino Milosevicin painostamiseksi, mutta ne saivat aikaan vain väestön ja maan kauppakumppaneiden, kuten Makedonian, köyhtymisen, ja mikä pahempaa, ne loivat tai edesauttoivat mafia-talouden syntymistä kaikkialla. Tämä mafia on hyvin vaikutusvaltainen tämän päivän Serbiassa, eikä yhtään vähemmän vaikutusvaltainen tämän päivän Kosovossa. Pakotteet ja mustapörssi yhdistettynä ylhäältä saneltuun yksityistämispolitiikkaan ovat luoneet luokkayhteiskunnan, jossa tavalliset kansalaiset elävät valtavassa köyhyydessä. International Crisis Group ei tietenkään näe, miten absurdeja sen omat argumentit ovat - että meidän on taas kerran ymmärrettävä Kosovon albaanien tekevän pahoja tekoja siksi, että heidän taloudellinen tilanteensa on niin heikko. ICG ei ole koskaan oikeuttanut serbien toimintaa näillä perusteilla ja se jättää mukavuussyistä mainitsematta albaanien harjoittaman salakuljetuksen, prostituution, tupakan mustanpörssinkaupan, Kosovon useat sadat rahanpesua varten perustetut bensa-asemat, huumekaupan Afganistanista (jossa länsimaiden politiikka on tuonut takaisin oopiumin viljelyn) ja Kosovon kytkökset Euroopan maiden alamaailmaan. Rahan puute olisi ehkä viimeinen asia selittämään sen, miksi albaanien ääriainekset suorittavat etnistä puhdistusta!

15. Luovutusongelma. Kansainväliset operaatiot Kosovossa ovat saman ongelman edessä kuin USA:n johtama miehitys Bagdadissa. Kaikki halutaan luovuttaa mahdollisimman nopeasti paikallisille, mutta myös varmistaa se, että kaikki tullaan tekemään niin, kuin me haluamme tehtävän. Irakissa iskusanana on ”itsemääräämisoikeus”, Kosovossa ”itsenäisyys”, ja niitä ennen olemme saaneet kuulla kaikki muut ontot markkinointisanat: vapautus, demokratia, ihmisoikeudet. Ne ovat onttoja, koska miehittäjät eivät osoita pienintäkään kunnioitusta paikallisia ihmisiä tai omia länsimaisia ”arvoja” kohtaan. Siksi ei ole kaukaa haettua ennustaa, että myös Kosovossa syntyy ennen pitkää vastarintaliike.

16. Öljy, kaasu ja sotilastukikohdat. Reaalipolitiikassa on kyse ennemminkin materiaalisista asioista ja strategisten asemien hankkimisesta. Tässä vaiheessa kuvaan astuvat valtavat amerikkalaistukikohdat Kosovossa, Bulgariassa ja Romaniassa sekä 14 tukikohtaa Irakissa. Katso yksityiskohdat Pressinfo 195. Tässä mukaan tulee laajemmat strategiset kuviot: Balkanin, Lähi-Idän ja Keski-Aasian välinen kolmio luonnonvaroineen, kuljetuskäytävineen, kaasu- ja öljyputkineen - ja pitkän aikavälin strateginen kamppailu ylivarustautuneen mutta rappeutuvan Lännen ja muun maailman välillä. Albaanit ovat heräämässä siihen todellisuuteen, että Länsi, ja USA erityisesti, ei olisi tullut Kosovoon ihmisoikeuksien tai sen itsenäisyyden vuoksi, ellei se olisi sopinut laajempiin strategisiin suunnitelmiin.

17. Serbialle annettu kielteisesti vaikututtava lääkintä. Kun Milosevic oli luovutettu Haagiin, länsimaat eivät koskaan saaneet asioita järjestykseen, ja siksi oli kätevää syyttää Serbiaa, ettei se ollut saanut asioita järjestykseen. Jos katsoo tilannetta Serbiassa, voi sanoa, että se on ollut yhtä pitkää poliittista ahdistelua. Lista on tosiaankin pitkä, mikäli on halua tarkastella sitä:

• täysin epäasianmukaisia avustustoimia maan jälleenrakentamiseksi tuhoa kylväneiden pommitusten ja psykologis-poliittisen nöyryytyksen jälkeen
• avulle ja lainoille asetettuja äärimmäisiä ehtoja
• rikottuja lupauksia avusta, jos Milosevic luovutetaan
• vain negatiivisia mielipiteitä yhdestä niistä harvoista poliitikoista, joka ei ole liannut käsiään - Kostunicasta
• ei halukkuutta auttaa hänen ehdottamansa totuus- ja sovintokomission perustamista
• jatkuvaa junnaamista samasta asiasta eli Jugoslavian sotarikoksia selvittävän Haagin tuomioistuimen kanssa tehtävästä yhteistyöstä sellaisella tavalla, mitä ei vaadita poliitikoilta Sarajevossa, Zagrebissa tai Pristinassa,
• piittaamattomuus siitä, että Euroopan suurin pakolaisongelma pesii Serbiassa: 500 000 - 600 000 Kroatiasta, Bosniasta ja Kosovosta tullutta serbiä
• räikeää puuttumista maan sisäisiin asioihin,
• ei ymmärretä, että Serbia tuntee menettäneensä Kosovon ja tulleensa kollektiivisesti rangaistuksi yhden johtajansa raakuuden ja tyhmyyden takia.

Tämän lisäksi maa painii samojen ongelmien kanssa kuin Itä-Euroopan siirtymävaiheen yhteiskunnat, ja siltä vaaditaan äärimmäisen vaikeiden vaatimusten täyttämistä tiellä kohti EU:n jäsenyyttä, mikä saattaa toteutua vuosikymmenen päästä tai vielä kaukaisemmassa tulevaisuudessa.

Ja vielä joku on muka hämmästynyt, kun oikeistolaiset populistipuolueet, kuten Seseljin radikaalipuolue, saavuttavat kasvavaa suosiota! International Crisis Group esittää maaliskuun 2004 raportissaan Serbiasta luonnollisesti lisää tämän tapaisia erheellisiä yhteenvetoja ja toimintaperiaatteita. Näin länsimaat ovat menettämässä hyvän tilaisuuden päästä sovintoon ja yhteistyöhön alueen tärkeimpiin kuuluvan maan kanssa, joka haluaa suuntautua Länteen, mutta joka jatkuvasti torjutaan ja nöyryytetään.

Totuus on, että Serbia on menettämässä Kosovon ja tietää sen. Jos Länsi ei ota nyt tilanteesta vaarin ja tarjoa Serbialle houkuttelevaa poliittista ja taloudellista sopimusta koskien Kosovoa ja Serbian omaa tulevaisuutta, se menettää niin Serbian kuin Kosovon – ja ihmiset kummassakin paikassa menettävät vielä enemmän. Pahimmassa tapauksessa se voi johtaa taistelujen alkamiseen uudelleen ja kaiken romahtamiseen, myös Bosniassa.

18. Naiivi uskomus, että Kosovon albaanit olisivat vakavasti kiinnostuneita integroitumaan Euroopan Unioniin ja liittymään globalisoituvaan markkinatalouteen. Eivät he ole. Heitä kiinnostaa itsenäinen Kosovo ja albaanien kohtalo Montenegrossa ja Makedoniassa, samoin kuin, ei ehkä niinkään Suur-Albanian, mutta Suur-Kosovon aikaansaaminen. Ja miksi ei? Kosovon albaanijohtajilla on taipumus nähdä itsensä albaanikansan historiallisena, filosofisena ja älyllisenä keskiönä. Mikään vähempi kuin itsenäinen Kosovo ei ole hyväksyttävissä, ja älkäämme unohtako, että heidän johtajansa ovat opettaneet nuorelle sukupolvelle viimeisen viidentoista vuoden ajan Kosovon olevan jo itsenäinen. Lainmukaisen ja tosiasiallisen välisen eron merkitys on hävinnyt heiltä taisteluiden tuoksinassa ja varmasti ainakin ikäryhmän 5-20 -vuotiaat keskuudessa.

Vanhalta poliittiselta eliitiltä alkaa loppua aika, uusi odottaa jo malttamattomana, ja viisitoista vuotta EU-maiden ja Yhdysvaltojen harjoittamaa itsepetospolitiikkaa alkaa lopultakin olla tulossa tiensä päähän, kuten saattoi ennustaa. On olemassa raja, kuinka montaa peliä voi pelata samanaikaisesti, miten usein politiikkaa voi muuttaa, miten monta periaatteetonta poliitikkoa voi koota yhteen paikkaan, tai miten paljon voi vetää nenästä paikallisia ihmisiä maailman eri konflikteissa, tapahtui se sitten Irakissa tai Kosovossa. Jonakin päivänä syntyy bumerangivaikutus.

Voi olla tuskallista joutua tunnustamaan konfliktin huono hallinto ja rauhanturvaamisen epäonnistuminen, kun ottaa huomioon kaiken sen Kosovolle suunnatun arvovallan ja resurssit. Mutta vielä tuskallisempaa tulee olemaan vielä useammalle ihmiselle, jos kaikki romahtaa. Hyvissä ajoin annettua varoitusta tulisi soveltaa paitsi syntymässä oleviin konflikteihin, myös silloin, kun rauhanturvaaminen on vaarassa epäonnistua. Mutta aikainen varoitus ja väkivallan ennaltaehkäisy jäävät vain uneksi tässä maailmassa. Se, minkä näemme Kosovossa tänään, olisi voitu välttää, jos asioita olisivat olleet hoitamassa rehelliset rauhanvälittäjät poliittisin ja siviilikeinoin 10-15 vuotta sitten. Tämä on mielestäni Balkanin ja varsinkin Kosovon äärimmäinen tragedia.

Tässä Pressinfossa kritisoimme ICG:tä, International Crisis Groupia.

Nyt on korkea aika joukkotiedotusvälineiden tutkia sellaisten järjestöjen taustoja, jotka purjehtivat arvovaltaisen, itsenäisen kansalaisjärjestön mukavuuslipun alla, mutta todellisuudessa toimivat hallituksista riippuvaisina, länteen ja USA:han yksipuolisesti suuntautuneina. Jos käyt katsomassa ICG:n nettisivuja, näet keitä siellä on. ICG:n hallituksen jäsenten joukosta löydämme:


Morton Abramowitz

Abramowitz auttoi Zbigniew Brzezinskia avaamaan tiedusteluyhteistyötä Kiinan kanssa, toimittamaan Stinger-ohjuksia afgaanimujahedineille, hänestä tuli Carnegie Endowment for Peace –järjestön puheenjohtaja ja hän avusti uuden maailmanjärjestyksen muotoilemisessa, missä USA on ainoa supervalta, toimi Madeleine Albrightin taustavaikuttajana sekä neuvonantajana Kosovon albaaneille Rambouillet’ssa.

Muutamia sivuja hänestä:
http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/articles/A6539-2004Mar18.html
http://tcf.org/4L/4LMain.asp?SubjectID=1&TopicID=0&ArticleD=469
http://roadtosurfdom.com/surfdomarchives/002125.php
http://nsarchive.chadwyck.com/ch_essay.htm


Kenneth Adelman

Turvallisuuspolitiikan tunnettu haukka, Project for a New American Centuryn (PNAC) jäsen, joka uskoi suunnattomien joukkotuhoaseiden varastojen löytyvän Irakista. Lisää hänestä seuraavassa:
http://rightweb.irc-online.org/ind/adelman_k/adelman_k.phpRichard Allen

Aiemmin Nixonin ja Reaganin liittolainen; Hooverin mies vuodesta 1983, nykyisin USA:n Defense Policy Boardin neuvoa-antavan komitean jäsen.
Lisää: http://www-hoover.standord.edu/bios/allen.html


Louise Arbour

Jugoslavian sotarikostuomioistuimen entinen pääsyyttäjä, joka asetti Milosevicin syytteeseen, eikä ollut mikään poliittinen yhteensattuma, että tämä tapahtui samaan aikaan Jugoslavian pommitusten kanssa. Äskettäin nimitetty UNCHR:n johtoon.
http://www.un.org/icty/pressreal/p404-e.htm
http://www.cbc.ca/news/background/arbour/


Wesley Clark

Hän kertoo omilla verkkosivuillaan pelastaneensa 1,5 miljoonaa Kosovon albaania: ”1997-2000 kenraali Clark oli Naton joukkojen ylipäällikkönä ja USA:n Euroopan erityisjoukko-osaston komentajana. Tässä asemassaan kenraali Clark komensi liittoutuneiden joukkojen operaatiota, Naton ensimmäistä suurta taisteluoperaatiota, joka pelasti 1,5 miljoonaa albaania etnisiltä puhdistuksilta Kosovossa.” Pyrki Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi.

http://www.draftwesleyclark.com/Biography.htm


William Shawcross

Kirjailija ja radiotoimittaja, kirjoittanut:” Kaiken kaikkiaan noin 200 000 ihmistä on kuollut Balkanilla Euroopan katsellessa sivusta. Amerikka tuli ja pysäytti sen. Vuonna 2001 vain Amerikka pystyi vapauttaa Afganistanin talebaneista. Bosnian, Kosovon ja Afganistanin tulokset eivät ole täydellisiä. Mutta kaikilla noilla alueilla asiat ovat paremmin kuin ennen, ja vain USA pystyi tekemään nuo muutokset. Tony Blair ymmärtää sen, mutta monet muut eurooppalaiset johtajat eivät”. Lisää:
http://www.williamshawcross.com/first_page.html


Stephen Solarz

Entinen Yhdysvaltojen kongressin jäsen, kovan linjan mielipiteitä siitä, kuinka Balkanin ongelmat tulee ratkaista ja eristää Serbia vielä enemmän; kuten Adelman, hänkin on PNAC:n jäsen. Lisää hänestä:
http://www.refugeesinternational.org/cgi-bin/ri/article?arc=00033
http://www.newamericancentury.org/kosovomilosevicsep98.htm
http://www.apcoworldwide.com/content/bios/solarz.cfm

International Crisis Groupin muista kovan linjan miehistä turvallisuuskysymyksissä voisi mainita Zbigniew Brzezinskin ja George Sorosin.

Ja tasapuolisuuden vuoksi on siellä myös ei-haukkoja kuten Oscar Arias Sanchez, Emma Bonino, Marika Fahlen, Mohamed Sahnoun, Salim A. Salim, Thorvald Stoltenberg, Shirley Williams samoin kuin Martti Ahtisaari (puheenjohtaja) ja Gareth Evans (presidentti ja hallituksen puheenjohtaja).

Mutta heillä ei näytä olevan minkäänlaista tasapainottavaa vaikutusta ICG:n raportteihin.

Lopuksi, käy katsomassa tästä linkistä, kuinka ICG:tä rahoitetaan, ja tee omat johtopäätökset sen riippumattomuudesta, kun ottaa huomioon, että sen toimintaa rahoittavat 19 länsimaan hallitusta liittolaisineen, kymmenisen suurta yhdysvaltalaista rahastoa ja etupäässä kansalaisia Yhdysvalloista.

TFF ja kirjoittaja 2004