Hämeentie 48
00500 helsinki
Puh. (09) 7744 3110
pulut@rauhanpuolustajat.fi

Vuoden 2002 jutut:

Vuoden 2003 jutut:

Vuoden 2004 jutut:

Vuoden 2006 jutut:

Vuoden 2008 jutut:

Vuoden 2005 jutut:













Chechen Civil Society Forum aloitti toimintansa


21. syyskuuta 2005 Bernissä Sveitsissä perustettiin lajissaan varsin ainutlaatuinen rauhanfoorumi, Chechen Civil Society Forum. Sen tarkoituksena on koota yhteen ne hajanaisen tshetsheeniyhteisön tahot, jotka pyrkivät aktiivisesti rakentamaan rauhaa pitkän sodan koettelemassa tasavallassa. Heille halutaan antaa mahdollisuus edustaa itseään, koska nykyisin tshetsheeneitä edustavat lähinnä kansainväliset ja venäläiset organisaatiot. Foorumin 25 perustajajäsentä asuvat Tshetshenian lisäksi muualla Venäjällä sekä Länsi-Euroopassa, ja he edustavat tshetsheenien kansalaisyhteiskunnan eri lohkoja. Mukana on pääasiassa kansalaisjärjestöjen johtajia, mutta myös toimittajia, tutkijoita ja taiteilijoita.

CCSF:n tavoitteena on tukea Tshetshenian hajallaan olevia kansalaisjärjestötoimijoita ja saada heidät toimimaan yhdessä tasavallan vasta muodostumassa olevassa kansalaisyhteiskunnassa. Foorumin avulla tshetsheenijärjestöille pyritään luomaan yhteinen, rauhaa edistävä agenda, joka auttaisi paikallisen ja kestävän jälleenrakennuksen aloittamisessa ja kehittämisessä. Vaikka perimmäinen pyrkimys on saada tshetsheenit työskentelemään yhdessä paikallisesti, on heitä avustavalla kansainvälisellä foorumilla suuri merkitys sekä henkisenä että työskentelyvälineitä, ideoita ja koulutusta antavana tukiorganisaationa. Tshetsheenit ovat olleet varsin eristyksissä muusta maailmasta tasavallan levottomasta tilanteesta johtuen. Siksi CCSF:n ympärille halutaan luoda vahva kansainvälinen kansalaisjärjestöverkosto, joka tarvittaessa auttaa eri yhteistyömuodoin foorumin toiminnassa ja tavoitteiden saavuttamisessa.

CCSF on sitoutunut toimimaan suvaitsevaisesti ja kaikki väkivallan muodot tuomiten. Se on rekisteröity Sveitsissä yhteiskunnalliseksi ja rauhaa rakentavaksi hyväntekeväisyysjärjestöksi, ja sen säännöissä on tarkasti määritelty jäsenten oikeudet ja velvollisuudet. CCSF on myös laatinut myöhemmin julkaistavan toimintasuunnitelman rauhan palauttamiseksi Tshetsheniaan.

Rauhanfoorumin idean äiti on Society for Threatened Peoples -järjestön Sveitsin osasto, joka myös järjesti syyskuisen perustavan konferenssin. Tapahtumaa tukivat aktiivisesti monet Sveitsin parlamenttiedustajat.

http://www.chechenforum.org/

http://www.gfbv.de/
 
Myytävät tuotteet