Hedelmälliset rauhanpäivät Vakka-Suomessa
Rauhanpuolustajien Uudenkaupungin yhdistys juhli 30 vuoden toimintaansa 25.–26.8. Ystävyystalolla. Uusikaupunkilaiset olivat merkkipäivänsä viettämisen oheen järjestäneet monipuolisen ja ajatuksia herättävän, kaikille avoimen rauhantapahtuman. Viime vuonna Suomen ensimmäiseksi Rauhankaupungiksi julistautuneessa Uudessakaupungissa järjestetään vuosittain myös Rauhansoutu, joka kuvaa suuren Pohjan sodan päättymistä ja rauhan voittoa.
Lauantain ohjelma alkoi Uudenkaupungin yhdistyksen isän Ilmo Suikkasen tervetuliaispuheella, jota seurasi paikallisen runoilijan Ari Niittyluodon naurua kirvoittanut "uuskaupunkilaine tervehrys".
Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Kari Koski lausui kaupungin tervehdyssanat tapahtuman järjestäjille ja osanottajille.
Varsinaisen asiaohjelman aloitti teatteri-
ilmaisun opettaja Ulla Tarvainen vetämällä rauhankasvatus-teemalla ryhmätyön, jossa pohdittiin rauhaan tarvittavia aineksia. Tarvainen kertoi lisäksi Rauhankoulusta, jossa esimerkiksi koululuokat voivat maksutta opiskella päivän verran rauhankasvatusta, suvaitsevaisuutta ja kansainvälisyyttä.
Rauhanpuolustajien projektisihteeri Maria Hukkamäki esitteli Rauhanpuolustajien Kaikille se ei ole viihdettä -kampanjaa, joka kiinnittää huomiota tietokonepelien välityksellä kodeissa käytäviin virtuaalisiin sotiin ja maailmalla sotiviin lapsisotilaisiin.
Kepan koordinaattorina Nicaraguassa työskentelevä Carla Bush välitti ajantasaista tietoa Daniel Ortegan Nicaraguasta, ja kertoi lisäksi iltajuhlassa Rauhanpuolustajien nicaragualaisen kummikylän vaiheista.
Lauantain asiapainotteisen ohjelman päätti tutkiva toimittaja Mikko Zenger huikean vauhdikkaalla ja värikkäällä esityksellään Israelin ja Palestiinan tilanteesta.
Illanvietossa Tuula Amberla säestäjänään Bert Karlsson viihdytti ja liikutti rauhanväkeä useampia vuosikymmeniä kattaneella ohjelmistollaan. Ilta päättyi kaupungin lahden rantaan, jossa seurattiin Rauhansoutua ja ilotulitusta.
Sunnuntaina Rauhanpuolustajien puheenjohtaja Markku Kangaspuro analysoi juhlapuheessaan muun muassa Suomen ja Venäjän menneitä ja nykyisiä suhteita, ja pohti Natoon liittymisen motiiveja ja seurauksia. Kangaspuron johdolla pohdittiin myös, miksi sana rauha herättää monissa aggressioita ja miksi rauhanaktivisti saa helposti haihattelijan leiman otsaansa.
Puheenvuoron käyttivät lisäksi Uusikaupunki – Rauhankaupunki -yhdistyksen puheenjohtaja Johanna Ruorainen, Suomi–Venäjä-seuran puheenjohtaja Esko Rintala, autotehtaan ammattiosaston varapuheenjohtaja Pertti Haverinen sekä JHL:n Uudenkaupungin kunnallisten puheenjohtaja Mirja Sinisalo. Kaikki korostivat paikallistoiminnan tärkeyttä ja merkitystä rauhan ja suvaitsevaisuuden puolesta tehtävässä työssä.
Rauhanpäivistä lisää Ukin Uutisista www.ukinuutiset.com