Hämeentie 48
00500 helsinki
Puh. (09) 7744 3110
pulut@rauhanpuolustajat.fi

Vuoden 2002 jutut:

Vuoden 2003 jutut:

Vuoden 2005 jutut:

Vuoden 2006 jutut:

Vuoden 2007 jutut:

Vuoden 2008 jutut:

Äänestä kuntasi reiluksi!

Kansalaisjärjestöt kannustavat suomalaisia äänestämään kotikuntansa reiluiksi lokakuun 26. päivän kuntavaaleissa. Eri puolilla Suomea tempaistaan ensi viikolla mm. kuntien hankintojen eettisyyden puolesta. Tuleviin valtuutettuihin vedotaan myös verkossa.

”Äänestä kuntasi reiluksi”-kampanjassa ovat mukana Kepan koordinoima globbariverkosto, Reilun kaupan puolesta Repu ry sekä Reilun kaupan edistämisyhdistys. Paikallisena toimijana Uudessakaupungissa on rauhanpuolustajien maailmankauppa (Alinenkatu 26), jossa ensi viikon ti, ke, pe ja la kaupan aukioloaikaan on tarjolla Reilun kaupan kahvit sekä äänestäjille että ehdokkaille. Tiistaina 21.10. tavoitteena on saavuttaa Suomessa maailman suurin Reilun kaupan kahvitauko, ylittää 30 000 osallistujan raja. Tervetuloa mukaan ja muistakaa tiedottaa itse järjestämistänne kahvitauoista www.reilukauppa.fi/kahvitauko

Järjestäjät muistuttavat, että paikalliset päätökset, kuten kuntien 12 miljardin euron vuosittaiset hankinnat, kantavat kauas. Kampanjan verkkosivuilla osoitteessa www.globbarit.fi haastetaan kunnallisvaaliehdokkaita tavoitteiden taakse. Kuntavaaliehdokkaat voivat jättää sivuille myös omat terveisensä.

”Hankintoja tehdään yhä useammin kehitysmaista. Niillä voidaan parhaimmillaan tukea kehitysmaiden kansalaisten toimeentuloa. Pahimmillaan ostetaan lapsityövoimalla tai epäinhimillisissä olosuhteissa tehtyjä tuotteita”, sanoo projektipäällikkö Terhi Ylikoski Reilun kaupan edistämisyhdistyksestä. Kuntiin hankitaan kehitysmaista muun muassa katukiviä, elintarvikkeita, tekstiilejä ja elektroniikkaa – esimerkiksi katukiviä Kiinasta ja kahvia Guatemalasta.

Nykyinen hankintalaki sallisi eettisten kriteerien sisällyttämisen kuntien tarjouspyyntöihin, mutta tätä mahdollisuutta käytetään edelleen erittäin harvoin. Helppo tapa toteuttaa vastuullisuutta on hakea Reilun kaupan kunnan tai kaupungin arvonimeä. Arvonimen saaja sitoutuu huomioimaan hankinnoissaan Reilun kaupan tuotteet. Tähän mennessä arvonimi on myönnetty Tampereelle ja Utajärvelle. Hyviä kokemuksia on saatu myös suomalaisten ja afrikkalaisten kuntien yhteistyöstä. Kuntaliiton yhteistyöohjelmassa on tällä hetkellä jo 17 kuntaa tai kaupunkia Suomesta.

Kansainvälisyyttä kuntiin ja kouluihin

Kunnilla on paljon valtaa siihen, miten valmiita kuntalaiset ovat kohtaamaan kansainvälistyvän maailman. ”Äänestä kuntasi reiluksi”-kampanja vaatiikin kuntia lisäämään myös koulujen yhteisöllisyyttä, kansainvälisyyskasvatusta ja kehitysyhteistyötä.

Kansainvälisyyskasvatuksessa voidaan saada paljon aikaan, jos järjestöt ja kunnat yhdistävät voimansa. Useat järjestöt olisivat valmiita tarjoamaan omaa tietämystään esimerkiksi koulujen käyttöön”. Vakka-Suomessa aiheeseen liittyviä kysymyksiä voi esittää Suomen Rauhanpuolustajain maailmankaupan väelle.

Eettiset hankinnat ovat kovassa kasvussa. Reilun kaupan tuotteiden kansainvälinen myynti kasvoi viime vuonna lähes 50 %. Suomen markkinoilla kasvua oli 55 %. Reilun kaupan tuotteita löytyy kauppojemme hyllyiltä 650 tuotetta ja valikoima laajenee miltei päivittäin. Reilusta kaupasta hyötyy 1,5 perhetuottajaa ja työntekijää 58 maassa

Suomen Rauhanpuolustajain Uudenkaupungin
yhdistyksen Maailmankauppa

 
Myytävät tuotteet