Professori Pekka Koskisen puheenvuoro YK:n päivänä 24.10.2008 Helsingissä

Vietämme perinteistä aseistariisuntaviikkoa 20.–27.10. ja tänään 24.10. YK:n päivää. Pimenevä syksy ei tarjoa kovin riemukkaita puitteita, mutta aseriisunnan tärkeyttä on syytä korostaa, ja Yhdistyneiden kansakuntien järjestöä aihetta juhlia. Kaikkine puutteineenkin YK on ainoa todella universaali maailmanjärjestö, jonka merkitys rauhan ja kehityksen edistäjänä, näiden sanojen laajassa merkityksessä, on ollut korvaamaton. On kaikki syy panostaa edelleen YK:hon ja sen toiminnan kehittämiseen. Suomen kaltaisen pienen maan intressissä se on ilman muuta.

Viime vuosille on valitettavasti ollut aseriisunnan sijasta leimallista aseiden käyttö, varustelun kiihdyttäminen ja asevaraisen turvallisuuden varaan rakentaminen. Myös Suomessa viimeksi Georgian sota synnytti erisuuntaisia paineita. Jotkut näkivät siinä syyn kiirehtiä turvan hakemista sotilasliitto Naton helmoista. Turvallisuuspoliittisen selonteon valmistelussakin olisi joidenkin tietojen mukaan määrä leimata Nato-jäsenyys olemassa olevan option sijasta ”hyväksi vaihtoehdoksi”.

Väärin. Vaihtoehto on perin huono. Natossa olisimme ydinasesotilasliiton uloin etuvartio toista ydinasesuurvaltaa Venäjää vastaan. Suomeen ei sellaisenaan, irrallaan maailman kokonaistilanteesta, kohdistu sotilaallisia uhkia. Mutta ei ole vaikea kuvitella, mitä Nato-jäsenyys mahdollisessa aseellisen kriisin tilanteessa merkitsisi maallemme. Unohdetaan siis koko juttu. Pelkän ”optionkin” loputon korostaminen synnyttää epävarmuutta Suomen linjasta.

Korostetaan vielä, että Naton viimekätisenä pelotteena ovat ydinaseet. On jo moraalisesti vastenmielistä ajatella, että me antaisimme tukemme politiikalle, jossa vakavasti pelataan ydinaseiden ensikäytön mahdollisuudella.

Aseriisuntaviikolla miettii tietysti myös Suomen omaa varustautumista tai aseriisuntaa. Varusteluhankkeet herättävät huolta. Mihin Suomen puolustus-, korostan puolustusvoimat tarvitsee Hornetien varustamista hyökkäysohjuksilla? Torjuntahävittäjistähän on alun perin ollut puhe.

Rauhan käsite on laaja-alainen, se ei ole pelkästään ei-sota – siitä huolimatta, että tuore Nobelin rauhanlaureaatti tuntuu lausumissaan vähättelevän tätä laajaa rauhan käsitettä. Rauha pitää sisällään myös kotimaisen arjen turvallisuuden. Traagiset kouluampumistapaukset – ja uudet uhkaukset – ovat vakavasti horjuttaneet turvallisuuden tunnetta tältä osin.

Suomalaiseen kulttuuriin on perinteisesti laskettu sauna, viina ja terva. Väärin käytettyinä nekin vaarantavat laajasti ymmärrettyä rauhaa. Vielä enemmän sitä vaarantaa neljäs suomalainen erikoisuus: joka kodin ampuma-aseiden kansainvälisessä vertailussa käsittämättömän suuri määrä. Aseriisuntaviikolla on perusteltua kiinnittää tähänkin ongelmaan huomiota, ja edellyttää määrätietoisia toimia mittavan aseriisunnan toteuttamiseksi tälläkin sektorilla.

Ei ase tapa, vaan ihminen, sanovat kivääriyhdistysihmiset. Jotain tässä totta kai on. Mutta ampuma-aseiden vaivaton käsilläolo tietysti helpottaa olennaisesti ihmisen toimia. Siksi aseiden saatavuutta tulee radikaalisti karsia.

Mutta tietysti pitää pyrkiä vaikuttamaan myös ihmisiin. Rikosoikeudessa on pitkään tunnettu slogaani: parasta kriminaalipolitiikkaa on hyvä sosiaalipolitiikka. Tämä pätee laajemminkin. Näin aseriisuntaviikolla, ja YK:n päivänä, sopiikin vedota sen puolesta, että yhteiskunnan resursseja kohdennettaisiin asevarustelun sijasta kaikkiin sellaisiin sosiaali-, koulutus- ja terveyspolitiikan toimiin, jotka pitkän päälle rakentavat meille yhteistä arjen turvallisuutta, ja rauhaa.