| Vuoden
2002 jutut:
Vuoden
2003 jutut:
Vuoden 2005 jutut:
Vuoden 2006 jutut:
Vuoden 2007 jutut:
Vuoden 2008 jutut:
|
|
Espoossa järjestettiin keskiviikkona 14. tammikuuta kurditapahtuma, jossa kerrottiin kurdien elämästä kurdimusiikin ja -tanssin, kuvataiteen sekä luentojen avulla. Tapahtuman aikana kurditaiteilija Salah Fathulla maalasi tauluja kurdistanilaisista maisemista. Hänen töistään oli myös koottu näyttely juhlatilaan. Lisäksi tapahtumassa oli esillä tapahtuman tuottajan Ilona Tiaisen ja Suomen Rauhanpuolustajien yhdessä toteuttama Kurdit — keitä he ovat? -valokuvanäyttely, joka on ollut esillä Helsingissä vuonna 2008.
Kurdistanin alue sijoittuu osin Turkin, Irakin, Iranin ja Syyrian alueelle, ja kurdeja asuu myös muun muassa eri puolilla Eurooppaa. Suomessa arvioidaan asuu arviolta viisi—kuusi tuhatta kurdia, joille yhteiset tapahtumat ovat tärkeitä kohtaamispaikkoja. Tapahtumalla haluttiin paitsi saattaa kurdeja yhteen, myös tarjota muille näkymä kurdilaiseen kulttuuriin.
Tapahtuman järjesti Espoon kulttuuritoimi yhteistyössä Suomalais-kurdilaisen ystävyysseuran, Suomen kurdiyhdistyksen sekä vapaaehtoisten kurdien kanssa.
|
|
|