Elintarvikkeet   KAHVI Kahvipensas on hyvin vaativa kasvi. Se menestyy parhaiten tropiikin keskikorkeiden vuoristoalueiden suhteellisen kuumassa ja tasaisessa ilmastossa. Lisäksi kahvi vaatii runsaan sademäärän, yli 1500 mm vuodessa, mutta samalla kuivan korjuuajan ja syväpohjaisen, hyvin vettä läpäisevän maaperän. Kahvinviljely on paljon ihmistyötä vaativaa. Pensaat vaativat jatkuvaa hoitoa ja koska marjat kypsyvät eri aikaan, ne on poimittava käsin. Tämän takia kahvi sopii poikkeuksellisen hyvin pienviljelijöiden viljelykasviksi. Aasiassa ja Afrikassa 90% kahvista viljellään perheviljelmillä. Noin puolet maailman kahvista tulee perheviljelmiltä. Latinalaisessa Amerikassa kahvia viljellään pääasiassa keskikokoisilla (5 - 30 ha) tiloilla sekä suurilla kahviplantaaseilla. Kahvin kokonaisviljelyala on 12 miljoonaa hehtaaria, eli vähän suurempi kuin Portugalin pinta-ala. Kahvi maailmankaupassa Kahvi on maailmankaupan tärkein perushyödyke raakaöljyn jälkeen. Raakakahvista vajaat 90% viljellään vientiin; vuosittain noin viisi miljoonaa tonnia arvoltaan yli 50 miljardia dollaria. Kahvista saa elantonsa yli sata miljoonaa ihmistä 50 kehitysmaissa. Suurimmat tuottajat ovat Brasilia, Kolumbia, Indonesia, Meksiko ja Etiopia. Useat kehitysmaat ovat täysin riippuvaisia kahvin viennistä. Uganda saa 95% vientituloistaan kahvista, Ruanda 79%, Etiopia 58%, Kolumbia ja Guatemala noin 25%. Kahvi tuodaan teollisuusmaihin 95 prosenttisesti raakakahvina. Siitä huolimatta, että kahvin paahtaminen vaatii suhteellisen yksinkertaista teknologiaa ja tyhjiöpakattuna se säilyy vähintään vuoden käyttökelpoisena. Jos kahvi paahdettaisiin tai valmistettaisiin pikakahviksi kehitysmaissa, niiden kahvista saamat tulot kolminkertaistuisivat. Kahvin hinta on viime vuosikymmeninä jatkuvasti laskenut. Kun markkinoille tulevan kahvin määrää säädellyt kahvisopimus vuonna 1989 ennen kaikkea USA:n toimesta kaadettiin, hinta romahti puoleen lähes yhdessä yössä. Tämän jälkeen kahvin hinta on heittelehtinyt rajusti, koska hinta on kaupan ”vapautumisen” jälkeen määräytynyt teollisuusmaiden raaka-ainepörsseissä, joissa siitä on tullut yhä suositumpi keinottelukohde. Futuuri- ja optiokaupoissa vuoden sato saatetaan myydä kuuteen kertaan. Viljelijät eivät hintojen äkillisistä nousuista ole juuri hyötyneet. Muutama vuosi sitten enemmistö kahvintuottajamaista sopi uudesta, mutta varsin löysästä kahvisopimuksesta, joka ei juurikaan ole vaikuttanut hintoihin. Raakakahvin kauppa ja paahto on 60-luvulta lähtien keskittynyt muutaman ylikansallisen yrityksen hallintaan. Kuusi suurinta yritystä hallitsevat 90 prosenttia maailman kahvikaupasta. Alan kaksi suurinta ovat Philip Morris ja Nestle. Maailman pikakahvimarkkinoista nämä kaksi yhtiötä hallitsevat yli kolmeneljäsosaa; kuudesosa maailman kahvista myydään pikakahvina. Kahvi ja köyhät Kahvia viljellään maissa, joissa suurin osa ihmisistä kärsii nälästä ja aliravitsemuksesta ja kahvinviljelyala on tietysti pois ravinnontuotannosta. Kärjekkäimmillän tilanne on kuivuudesta kärsivässä Afrikassa, missä sateisimmat ja hedelmällisimmät alueet on uhrattu kahville (ja kaakaolle). Toisaalta Afrikassa kuten myös Kolumbiassa ja Costa Ricassa miltei kaikki viljelmät ovat perheviljelmiä ja viljelmät ovat sekaviljelmiä, joissa samassa pellosssa kasvatetaan myös ravintokasveja paikalliseen kulutukseen. Brasiliassa ja Guatemalassa, missä kahvia viljellään suurilla plantaaseilla, työläisten asema on erittäin huono. Työläisten yritykset järjestäytyä on murskattu vakivalloin ja järjestäytymistä ajavat aktiivit elävät jatkuvan murhauhan alla. Plantaasinomistajat eivät myöskään kunnioita lakisääteisiä minimipalkkoja, työaikoja, lomia ja muita työläisten oikeuksia. Guatemalan maatyöläiset ovat vedonneet myös ulkomaailmaan huonon asemansa takia. Palkat ovat niin huonot, että koko perheen, myös naisten ja lasten on osallistuttava kahvinpoimintaan. Yli 80% maatyöläisistä elää köyhyydessä ja 70 % lapsista kärsii aliravitsemuksesta. Työläisaktiiveja vainotaan ja kirjataan mustiin listoihin; listalle joutunutta ei kukaan maanomistaja palkkaa. Eräs kansalaisjärjestö on kampanjoinut USA:ssa tavoitteenaan saada suuret kahviyhtiöt kantamaan vastuuta työolosuhteista kahviplantaaseilla. Kampanjan tuloksena yksi suurimmista, Starbucks on sitoutunut noudattamaan eettistä ohjeistoa ostaessaan raakahvia Latinalaisesta Amerikasta. Tämä on osoitus kuluttajien voimasta ja siitä, että suuret kahviyhtiöt pystyvät halutessaan vaikuttamaan kahvityöläisten asemaan. Kahvi ja ympäristö Kahvipensas on erittäin altis sekä kasvintuholaisille että kasvitaudeille. Kahvinviljely on jatkuvaa taistelua tuholaisia ja tauteja vastaan. Viljelmät ruiskutetaan useita kertoja vuodessa. Kemikaaleihin ja lannoitteisiin uppoaa usein yli puolet kahvinviljelijän bruttotulosta. Yleisimmät tuholaismyrkyt ovat paraquat, BHC, lindaani ja endosulfaatti. Plantaasiviljely on ympäristölle ja työntekijöille selvästi vaarallisinta. Kun viljelmä maaperän ehtymisen ja myrkyttymisen takia joudutaan hylkäämään, siinä kasvaa tuskin koskaan enää mitään ihmisravinnoksi kelpaavaa. Afrikassa kehitellään biologisia torjuntakeinoja, joista jo osa on laajamittaisessa käytössä. Kahvipavun erottamiseen hedelmälihasta ja kovasta kalvosta Brasiliassa käytettävä kuivamenetelmä synnyttää hienojakoista pölyä, joka aiheuttaa työläisille astmaa. Muissa viljelymaissa yleisemmin käytetty pesumenetelmä puolestaan kuluttaa runsaasti vettä ja saastuttaa vesistöjä. Kahvinviljely altistaa viljelijänsä myrkyille, mutta ei kuluttajaa; kahvipavuissa ei myrkkyjäämiä ole, koska sitä ympäröi erittäin tiivis ja paksu kuorikerros. Kaiken kaikkiaan kahvi on edelleen riistomaatavaraa: 90% työstä tehdään kehitysmaissa nälkäpalkalla, mutta hyödyn korjaavat 90 prosenttisesti ylikansalliset yhtiöt ja keinottelijat. Kahvi on perinteisesti ollut kultakaivos ylikansallisille yhtiöille, jotka ovat saaneet siitä noin 25 prosentin voiton. Esimerkiksi Nestlén liikevaihdosta kahvin osuus on 10%, mutta voitosta sen osuus on neljännes. Kuluttajalle kahvi on äärimmäisen halpaa sen vaatimaan työhön verrattuna eikä kahvin hinta myöskään sisällä luonnolle aiheutettuja tuhoja. Vaihtoehdot: Maailmankaupat: Ainoana eurooppalaisena maahantuojana Tampereen kehitysmaakauppa tuo maahan viljelijämaassa (Tansania) paahdettua ja pakattua kahvia. Kehitysmaakauppa on myös toimittanut Tansaniaan paahtokoneiston ja pakkauslinjan. Kahvin merkki on Africafe ja sitä saa suodatin- ja pannujauhatuksena sekä espresso-, papu- ja pikakahvina. Myös Kirkkokahvi kuuluu samaan tuoteperheeseen. Muut Tampereen kehitysmaakaupan maahantuomat kahvit ovat luomukahvi Cafe Organico, Nicaragua luomu, suodatin ja espresso sekä maustekahvit Libre, Naranja ja Nicarommi. Reilun kaupan merkin kahvit: Meira: Cafe Original (luomu) Kesko: Pirkka Luomukahvi Robert’s Coffee: Helsinki 450-vuotisjuhlakahvi, Original Coffee, Espresso ja Viipurin sekoitus. Simon Levelt: Cafe Beneficio Arabica Makrobios: Terrasana luomukahvi   TEE Teetä viljellään 30 kehitysmaassa. Tärkeimmät tuottajat ovat Intia, Kiina, Sri Lanka, Kenia ja Indonesia, joiden osuus tuotannosta on kolmeneljäsosaa. Teetä tuotetaan noin 2,5 miljoonaa tonnia vuodessa 22 miljoonan hehtaarin kokonaisalalla. Tuotannosta vajaa puolet menee vientiin teollisuusmaihin. Eniten teetä juodaan Englannissa ja muissa Kansainyhteisön maissa, kolmesta neljään kiloa asukasta kohti. Suomen kulutus on vain 200 grammaa asukasta kohti. Teen viennistä eniten riippuvaisia maita ovat Ruanda ja Kenia, joissa teen osuus viennistä on noin kolmannes. Teen viljely on paljon työtä vaativaa. Pensaat istutetaan ja hoidetaan käsityönä; ne pidetään jatkuvilla leikkauksilla noin metrin korkuisina korjuun helpottamiseksi. Teesatoa korjataan 20-30 kertaa vuodessa ja tämäkin on käsityötä. Koska tee täytyy prosessoida samana päivänä, kun se korjataan, teen jalostus tapahtuu kokonaan viljelijämaissa. Mustan teen valmistusprosessi käsittää kuivaamisen, silppuamisen, fermentoinnin (käymis- ja hapettumisprosessi) ja lajittelun. Ympäristö- ja terveysvaikutukset Ympäristön ja työläisten terveyden kannalta tee on kahvia siinä suhteessa parempi, että se ei ole tuholaisaltis, joten myrkkyruiskutuksia ei juurikaan tarvita. Sen sijaan teepensas aiheuttaa eroosiota ja vaatii runsaasti ravinteita ja siten köyhdyttää voimallisesti maaperää, minkä takia sitä on lannoitettava raskaasti. Lisäksi teen kuivatus tuhoaa metsiä. Kymmenen teetonnin kuivatus vaatii noin 60 kuutiota puuta, eli 1-3 hehtaarin hakkaamista. Teenpoimijoiden asema Teetä viljellään suurimmaksi osaksi suurilla plantaaseilla. Ainoastaan Sri Lankassa ja Keniassa teen pienviljely on merkittävää. Siirtomaiden itsenäistyttyä plantaasit hyvin usein kansallistettiin. Rakennesopeutusohjelmien pakottamana suuri osa plantaaseista on viime vuosina yksityistetty ja usein uusi omistaja on sama kuin siirtomaakaudella. Poimijoiden olosuhteet vaihtelevat jonkin verran maittain, mutta suurimmaksi osaksi ne ovat huonot ja paikoitellen epäinhimilliset. Työpäivät ovat pitkiä ja palkat mitättömiä. Intiassa poimijat ovat pääosin vähemmistökansoihin ja alimpiin kasteihin kuuluvia naisia. Myös lapsityövoiman käyttö on yleistä. Poimijan päiväpalkka on kaksi markkaa. Sri Lankassa puolet poimijoista kuuluu edelleen oikeudettomassa asemassa oleviin intialaisperäisiin tamileihin. Teeplantaasialueilla 85% lapsista on aliravittuja surkeiden palkkojen takia. Tee maailmankaupassa Teen maailmankauppa on erittäin keskittynyttä, 85 prosenttia siitä on seitsemän ylikansallisen yhtiön hallussa, joten ne pystyvät käytännössä määräämään teen hinnan. Vaikka ylikansalliset ainoastaan maahantuovat ja pakkaavat teen, niiden osuus teepaketin hinnasta on kaksi kertaa suurempi kuin tuottajamaan. Suurimmat yhtiöt ovat Unileverin omistama Brooke-Bond Lipton, James Finlay ja Lyons Tetley. Muutama vuosi sitten Intia yritti rikkoa ylikansallisten monopolin ja nostaa teen tuottajahintaa. Ylikansalliset vastasivat lopettamalla intialaisen teen tuonnin ja Intian oli pakko taipua. Teen hinta ei ole viime vuosikymmenininä juuri heilahdellut - se on laskenut tasaisesti. Teen maailmanmarkkinahinta on pysynyt suurinpiirtein samana 20 vuotta, eli reaalisesti se on laskenut yli 50%. Tansanian entisen presidentin, Julius Nyereren klassiseksi tulleen esimerkin mukaan vuonna 1970 Tansania vaihtoi viisi tonnia teetä länsimaiseen traktoriin, mutta vuonna 1983 vaihtoon tarvittiin 13 tonnia; tänään tarvittaisiin jo yli 20 tonnia teetä. Hintojen laskuun kehitysmaat ovat vastanneet tuotannon lisäyksellä. Tuotanto lisääntyi vuosina 1980-1995 50 prosenttia - mikä tietysti on kiihdyttänyt hintojen laskua. Vaihtoehdot: Tampereen kehitysmaakauppa: African Pride, Safari, Kilimanjaro, Ekta vihreä tee ja Ekta luomutee Ruohonjuuri: Katiyo Itu Oy: Ceylon luomutee Makrobios: Yogi luomuteet, kymmenkunta erilaista Reilun kaupan merkki: Simon Levelt: Earl Grey (luomu) Englantilainen sekoitus (luomu) Metsämarjatee (luomu) Vihreä tee (luomu)   KAAKAO Kaakaopuu oli mayoille pyhä kasvi. He uskoivat, että kaakaosiemenet olivat peräisin henkien valtakunnasta ja olivat jumalien lahjoja ihmisille. Mayat aloittivat kaakaonviljelyn yli 2000 vuotta sitten. Tänään tärkeimmät kaakaontuottajat ovat länsi-afrikkalaiset Norsunluurannikko ja Ghana, jotka saaavat yli 40% vientituloistaan kaakaosta. Muita suuria tuottajia ovat Indonesia, Brasilia ja Malesia. Kaakaon vuosituotanto on 2,5 milj. tonnia ja viljelyala 5,6 milj. hehtaaria. Kaakaonviljely työllistää noin 20 miljoonaa ihmistä. Työläisten asema ja ympäristöongelmat Afrikassa kaakaota viljellään perheviljelmillä, mutta Malesiassa ja Brasiliassa suurilla plantaaseilla. Plantaasiviljely on tehoviljelyä, jossa käytetään suuria määriä tuholaismyrkkyjä, mm. lindaania, DDT:tä ja jopa Vietnamin sodassa aseena käytettyä Agent Orangea. Työntekijöille näiden myrkkyjen on todettu aiheuttavan syöpää, allergioita, maksasairauksia ja lapsettomuutta. Malesiassa työntekijät ovat pääosin naisia. Lisäksi yli puolet työntekijöiden yli 12 vuotiaista lapsista tekee työtä kaakaoplantaaseilla. Myrkkyjen lisäksi vaarana ovat myrkylliset hyönteiset ja käärmeet - tästä huolimatta kunnollista terveydenhuoltoa ei ole järjestetty. Työläiset asuvat plantaasinomistajien omistamissa asunnoissa. Kaakaopapujen poiminta on urakkatyötä. Jos päivän kiintiö ei täyty, poimija saa kolmen päivän pakkoloman; jos tämä toistuu, lopputilin ja samalla häädön asunnostaan. Brasilian kaakaoplantaaseilla työpäivät ovat usein 12-tuntisia. Hollantilaisen kaakaoon erikoistuneen kansalaisjärjestön (TIE) mukaan palkka ei silti riitä perheen elättämiseen ja siksi myös lapsien on osallistuttava työhön. Kaakaon maailmankauppa 1980-luvun aikana kaakaon maailmanmarkkinahinta putosi kolmannekseen aiemmasta. Tällä oli katastrofaaliset seuraukset erityisesti Ghanalle ja Norsunluurannikolle. Latinalaisessa Amerikassa kaakaon pienviljelijät joutuivat siirtymään huumekasvien viljelyyn. Tällä vuosikymmenellä hinta on heittelehtinyt rajusti johtuen ennen kaikkea keinottelijoiden toimista. Kaakaosta on kahvin tavoin tullut suosittu keinottelukohde. Keinottelun kannattavuutta kuvaa se, että optioiden kauppa saattaa ylittää kymmenkertaisesti markkinoilla olevan kaakaon arvon. Suklaan markkinat ovat viime vuosina keskittyneet niin, että Euroopassa vain viisi ylikansallista hallitsevat kolmea neljännestä markkinoista. Nestlé ja Philip Morris ovat Euroopan markkinajohtajia. Erityisesti Nestlé on vallannut agressiivisesti markkinoita. Se on viimeisen kymmenen vuoden aikana ostanut yli 40 alan yritystä ja käyttää mainontaan enemmän rahaa kuin työntekijöidensä palkkaan ja sosiaaliturvaan. EU ja kaakao Suklaa sisältää sekä kaakaota että kaakaorasvaa. Ylikansalliset yhtiöt ovat jo 30 vuotta lobanneet sen puolesta, että kaakaorasvan saisi korvata halvemmilla rasvoilla. EU:n tärkeimmät suklaantuottajamaat, joiden osuus tuotannosta on 70%, eivät ole sallineet kasvirasvojen käyttöä. EU taipui kuitenkin suuryritysten tahtoon ja hyväksyi vuonna 1999 direktiivin, jonka mukaan kasvirasvaa saa olla 5% tuotteen kokonaispainosta. Tämän takia myös USA tulee luopumaan puhtaan suklaan periaatteestaan. Kaakaontuottajille tämä merkitsee ICCO:n (International Cocoa Organisation) mukaan 10 prosentin laskua kaakaon kysyntään, mikä tulee johtamaan rajuun hinnanlaskuun. Suomi on jo kauan sallinut korvikerasvat ja kannatti uutta EU-direktiiviä. Vaihtoehdot: Tampereen kehitysmaakauppa: El Ceibo luomukaakao, Ceibolito suklaat - amarant, pähkinä, tumma, maito ja quinua, Ghana kaakao ja suklaat - pähkinä, maito ja mokka. Itu Oy: Rapunzel luomukaakao, Luomusuklaat, Choconat, Nirwana, Chocoli, Tango, Rio, Rumba, Fellow ja Amarantti. Aduki: Green & Black’s luomusuklaat   Banaani Keskiamerikkalaisen legendan mukaan saatuaan luomistyönsä valmiiksi Jumala kysyi sademetsän ihmisiltä, puuttuisiko vielä jotain. Ihmiset kävivät läpi jo luotuja hedelmiä ja löysivät jokaisesta puutteita ja pyysivät Jumalaa luomaan täydellisen hedelmän. Jumala vastasi, että täydelliset asiat eivät kuulu maailmaan, mutta että Hän voisi tehdä yhden poikkeuksen. Ja niin Jumala loi banaanin. Ehkäpä Jumalan ei olisi kannattanut tehdä poikkeusta, sillä banaani on Keski-Amerikassa suurin syy sademetsien tuhoutumiseen eikä ihmisenkään elo banaaniviljemien myrkkyhuurupilvessä ole kovin auvoista. Ongelmat liittyvät vain banaanien vientiviljelyyn, kun taas jauhobanaani on tärkeimpiä ravinnonlähteitä kaikkialla tropiikissa. Banaanin 80 miljoonan tonnin vuosituotannosta noin 15 % menee vientiin. Keski-Amerikan "banaanitasavaltojen" osuus maailman viennistä on kolme neljäsosaa. Dollaribanaanit Banaanien maailmankauppaa hallitsee 80-prosenttisesti kolme ylikansallista yritystä: Chiquita Brands, Dole food ja Delfood. Ne hallitsevat koko banaanin tuotantoketjua viljelystä markkinointiin. Nykyisin suurin osa plantaaseista on paikallisten omistuksessa, mutta määräysvalta on ylikansallisilla: ne toimittavat viljelyteknologian, myrkyt, lannoitteet ja niin edespäin. Yhtiöiden mää-räysvalta ulottuu pitkälti myös tuottajamaiden hallituksiin, jotka sovittavat ympäristö- ja työlainsäädäntönsä ja infrastruktuurinsa niiden tahdon mukaisiksi. Sademetsien tuhoutuminen Banaanien plantaasiviljely on Keski-Amerikassa suurin yksittäinen syy sademetsien tuhoutumiseen. Välillinen vaikutus on suurempi kuin plantaasien raivaamisen sademetsiksi: kun tuotanto viljelmällä lopetetaan - joko maailmanmarkkinoiden kysynnän laskun takia tai siksi, että maa on tyhjiin imetty ja myrkyttynyt - työläisten ainoa mahdollisuus elättää perheensä on raivata pala sademetsää viljelyyn. Banaaniviljelmät ruiskutetaan kuudesta kahdeksaan kertaan satokauden aikana. Suuri osa käytetyistä myrkyistä on Pohjoisessa kiellettyjä. Koska ruiskutukset tehdään useimmiten lentokoneilla, myös ympäröivät sademetsät ja vesistöt saastuvat. Kymmenen-viidentoista vuoden viljelyn jälkeen maaperä on niin myrkyttynyt, että viljely on lopetettava. Jokaista tuotettua banaanitonnia kohden syntyy 2,14 tonnia ongelmajätettä, josta kolmannes on terttujen pakkaukseen käytettyä myrkkyjen kyllästämää muovia. Työntekijöiden asema Miltei kaikilla plantaaseilla työntekijöiden asema on huono. Suuryhtiöt ovat eri keinoin eliminoineet ay-liikkeet. Esimerkiksi Equadorissa yhtiöt maksoivat liittoon kuulumattomille parempaa palkkaa ja siirsivät järjestäytyneet työntekijät raskaimpiin töihin. Tänään 120 000:sta työntekijästä vain pari sataa kuluu liittoon. Myös ay-aktiivien murhat ovat edelleen tavallisia. Kolumbiassa murhattiin vuonna 1987 49 ay-aktiivia palkkaneuvottelujen aikana. Työntekijät joutuvat tekemään työtään myrkkyhuurujen keskellä. Myrkyt ovat tehneet noin 3000 työntekijää steriiliksi. Myrkyt aiheuttavat myös syöpää ja allergioita. Suomessa vuosi sitten vieraillut hondurasilainen Gloria Garcia kuvaa oloja työpaikallaan Chiquita-plantaasilla näin: "Banaanityöläisten päivät ovat pitkiä, miehet työskentelevät aamuneljästä iltaviiteen ja naiset aamuseitsemästä iltaseitsemään. Päiväpalkalla ostaisi Suomessa 2-3 kiloa banaaneja. Työntekijöistä lähes puolet on naisia. Työntekijät ovat keskimäärin vain 20-40 vuoden ikäisiä. Raskaat työolot kuluttavat elimistöä ja työntekijät joutuvat jo varhain etsimään muuta elantoa. Monet työntekijät ovat saaneet ihottumia, hengitysoireita tai keskenmenoja tuholaismyrkyistä ja muista kemikaaleista. Työnantajan palkkaamat työterveyslääkärit eivät ota vakavasti työntekijöiden sairaustapauksia." Christian Aid -kansalaisjärjestön tekemän tutkimuksen mukaan plantaasien työläisten palkan osuus banaanin hinnasta on vain 1,5 prosenttia. EU:n ja USA:n banaanisota EU on maailman suurin banaanintuoja noin 45 prosentin osuudella. EU on suojellut entisten Karibian alueen siirtomaidensa (Lome-sopimus) banaanintuotantoa määräämällä tullin ja tuontikiintiöt muiden tuottajamaiden banaaneille, ns. dollaribanaaneille. Lome-maissa banaanit tuotetaan pientiloilla ja palkat ja työolosuhteet ovat parempia ja tuotanto ekologisempaa kuin Keski-Amerikassa. Amerikkalaiset banaanijättiläiset ovat maansa hallituksen suulla vastustaneet tiukasti EU:n kiintiöpolitiikkaa. Myöskään EU ei ole ollut asialla pelkästään pientuottajia suosiakseen, vaan se haluaa myös suojella Lome-banaanien kauppaa hallitsevia eurooppalaisia banaaniyhtiöitä amerikkalaisia jättejä vastaan. Lisäksi EU haluaa suojella omaa tuotantoaan (Kanarialla, Madeirassa jne), joka on yhtä suurta kuin Lome-maiden tuotanto. USA vei asian WTO:n ratkaistavaksi, joka tietenkin vapaakaupan nimissä päätyi USA:n kannalle. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että kaikkien tuottajien on siirryttävä Keski-Amerikan mallin mukaiseen tehoviljelyyn. Banaanit Suomessa Suomeen tuodaan miltei pelkästään dollaribanaaneja. Chiquita on ylivoimainen markkinajohtaja. Suomen banaaninkulutus on 60 000 tonnia vuodessa. Itu Oy tuo maahan luomubanaaneja, jotka ovat myös reilun kaupan banaaneja. Hollannissa ja Sveitsissä reilun kaupan banaaneilla on jo 10 prosentin markkinaosuus. Sokeri Sokeriruo'on tuottama tuoresato, yli miljardi tonnia vuodessa, on suurempi kuin minkään muun viljelykasvin. Sen viljelyala on 18 miljoonaa hehtaaria. Teollisuusmaissa sokeria tuotetaan sokerijuurikkaasta. Raakasokerin kokonaistuotanto on vajaat 130 miljoonaa tonnia, josta sokeriruo'on osuus on 60% ja juurikkaan 40%. Pääosa sokerista kulutetaan tuottajamaassa, kansainvälisen kaupan osuus on 30 miljoonaa tonnia. Raakasokeri on tärkeä vientitulojen lähde 50 kehitysmaalle. Suurimmat viejämaat ovat Kuuba, Brasilia, Thaimaa ja Dominikaaninen tasavalta. Kuuba saa lähes 80% vientituloistaan sokerista, kuudessa maassa osuus on yli 25%. Sokeriruo'on viljely työllistää Etelässä 10-15 miljoonaa ihmistä. Sokeriruo'on viljelyn historia on orjuuden historiaa. 400 vuoden ajan, vuoteen 1888 asti, Afrikasta laivattiin Karibian saarille ja Brasiliaan 5-10 miljoonaa orjaa sokeriruokoplantaaseille. Näissä maissa sokeriruokoa viljellään edelleen suurilla plantaaseilla, eivätkä työolot ole Kuubaa lukuunottamatta paljonkaan kohentuneet orjuuden ajoista. EU ja sokeri Viimeisen 20 vuoden aikana EU on noussut nettotuojasta maailman suurimmaksi sokerin viejäksi 20 prosentin osuudella. EU vie noin kolmanneksen tuotannostaan. EU:n sokerivienti on mahdollista ainoastaan mittavan maataloustuen avulla, sokerin tuottajahinta EU:ssa ylittää maailmanmarkkinahinnan yli kaksinkertaisesti. EU:n dumppausmyynnillä on ollut erittäin vakavat seuraukset kehitysmaiden kannalta. Kehitysmaiden osuus sokerin maailmankaupasta on laskenut. Ylitarjonnan takia muutenkin alhaiset hinnat romahtivat EU:n tultua markkinoille. EU myös kaatoi vuonna 1984 tuottajamaiden sokerisopimuksen, joka tähtäsi ylitarjonnan leikkaamiseen ja siten hintojen nousuun. YK:n kauppajärjestön tutkimuksen mukaan raakasokerin hinta olisi 46 % korkeampi ilman EU:n dumppausmyyntiä. Suomessa 70% sokerista tehdään kotimaisesta sokerijuurikkaasta. Sokerijuurikkaan viljelyssä käytetään Suomessa eniten torjunta-aineita, noin 2,5 kiloa hehtaaria kohti. Tuonnin osuus on raakaruokosokeria mm. Kuubasta, Zimbabwesta ja Swasimaasta. Vaihtoehdot: Itu Oy tuo maahan brasilialaista Rapadura-luomutäysruokosokeria, jota saa myös vaniljalla maustettuna.   Kalastus Maailman kalatuotanto meri ja makean veden saalis on vuosikymmenten voimakkaan kasvun jälkeen vakiintunut 90 miljoonan tonnin tasolle 1990 luvulla. Kokonaistuotanto kasvaa yhä kalanviljelyn ansiosta, jonka määrä on jo yli 20 milj. tonnia vuodessa. Kalansaaliin kasvun pysähtyminen johtuu ryöstökalastuksesta: yhdellätoista maailman 15 tärkeimmästä kalastusalueesta kalakanta heikkenee, 69 %:lla tärkeimmistä kalalajeista kanta supistuu. Kalanviljely on kaikkialla suurimpia vesistöjen ja rannikoiden saastuttajia. Kala on perinteisesti ollut köyhimmissä maissa tärkein proteiinin lähde. Kehitysmaissa kalastetaan pienillä veneillä rannikon tuntumassa ja saalis myydään paikallisilla markkinoilla. Kehitysmaissa on kaikkiaan noin kolme miljoonaa kalastusvenettä ja elinkeino työllistää kymmenkertaisen määrän ihmisiä. Ryöstökalastus johtuu teollisuusmaiden kalastuspolitiikasta. Valtavilla pohjakalastustrooleilla ja pienisilmukkaisilla verkoilla kalastetaan meret tyhjiksi. Koska kalanjalostajat ja kauppa hyväksyvät vain tietyt lajit, FAO:n arvion mukaan kolmannes koko saaliista heitetään pois. Jokaista pyydettyä katkarapukiloa kohti hylätään ainakin viisi kiloa muita lajeja. Teollisuusmailla on noin 40 000:n suuren kalastusaluksen laivasto, jolla kalastetaan puolet maailman kalansaaliista. Teollisuusmaat myös tukevat kalantuotantoa maatalouden tavoin. Yhdysvaltain merikalastusviraston tutkija Matteo Milazzo arvioi, että kolmas tai neljäsosa kalastuksen kokonaistuloista koostuu valtiontuesta. Kalastuksen teollistuminen ja paikallisten markkinoiden korvautuminen maailmanmarkkinoilla ovat johtaneet kalaproteiinin uusjakoon: rikkaiden maiden kalankulutus on nykyään kolme kertaa suurempaa kuin köyhien maiden. Lisäksi kolmasosa maailman kalansaaliista käytetään karjan rehuksi tai lemmikkieläinten ruuaksi. Suomessa 80% kalasta käytetään minkkien rehuksi. EU:n kalastuspolitiikka Pohjoisten vesialueiden ryöstökalastus on pakottanut EU:n kalastuslaivastot siirtymään Etelän ja erityisesti Afrikan vesille. EU:n tuella Euroopan kalastuslaivastot ovat solmineet LänsiAfrikan valtioiden kanssa sopimuksia, jotka oikeuttavat kalastamaan rannikkovaltioiden talousvyöhykkeillä. Afrikan vesillä kalastaa yli tuhat eurooppalaista suurtroolaria. Kalavesien tyhjentämisest; EU maksaa Afrikan rannikkovaltioille keskimäärin 10 prosenttia saaliin arvosta. Eurooppalaiset kalastavat nimenomaan rannikkoalueilla; itse asiassa kaikesta teollisesta kalastuksesta 8090 % tapahtuu rannikkoalueilla. Jopa EU on myöntänyt, että eurooppalaisten "massiivinen kalastus vähentää alueiden kalakantaa". Kaiken huipuksi Afrikan hallitusten on käytettävä saamansa korvaukset kalan viennin edistämiseen pystyäkseen lyhentämään velkojaan (EU on Afrikan suurin lainanantaja). Häviäjiä ovat samoilla vesillä pienillä veneillään kalastavat paikalliset kalastajat ja kuluttajat, joita kuulematta EU on solminut lähinnä ryöstämiseen verrattavat sopimuksensa. Vielä huonompi on tilanne Somalian rannikkovesillä. Somalialla on Afrikan pisin rantaviiva ja kalaisat rannikkovedet, ja kalastus on aina ollut tärkeimpiä elinkeinoja. Somaliassa ei vuosiin ole ollut toimivaa hallitusta ja tätä eurooppalaiset ja japanilaiset kalastuslaivastot käyttävät häikäilemättä hyväkseen. Ne tyhjentävät järjestelmällisesti Somalian rannikkovesiä, massiiviset tehdaslaivat kalastavat niin lähellä rannikkoa kuin suinkin mahdollista. Seurauksena on ollut kalakantojen ja paikallisen kalastuksen romahdus sekä ihmisten aliravitsemuksen lisääntyminen tärkeimmän proteiinilähteen ehtyessä. Tonnikala 1980-luvun lopulla toteutettu kuluttajaboikotti pakotti tonnikalan kalastajat muuttamaan pyyntitapojaan niin, etteivät delfiinit kuristu verkkoihin. Tonnikalan pyynti ei kuitenkaan ole vieläkään kestävällä pohjalla. Delfiinejä, kilpikonnia, rapuja jne. kuolee edelleen tonnikalan troolikalastuksessa. Ainoa turvallinen pyyntimenelmä on pienimuotoinen koukkukalastus. Lisäksi myös tonnikalaa ylikalastetaan siinä määrin, että se muuttaa kalakantojen koostumusta ja paikallisia ekosysteemejä. TUPAKKA Kaikista ns. rahakasveista tupakan epäillään olevan ympäristölle kaikkein tuhoisin. Tupakan viljely vaatii paljon vettä, maa-alaa ja ympäristömyrkkyjä eikä tuota ravintoa kenellekään. Tupakan lehtien kuivaus on merkittävä metsätuhojen aiheuttaja, yhden tupakkatonnin kuivaamiseen tarvitaan 55 tonnia puuta, kaiken kaikkiaan tupakkaa tuotetaan vuosittain 6,5 miljoonaa tonnia. Ylivoimaisesti suurin tupakan tuottaja on Kiina, mutta Kiinan vientituloista tupakka muodostaa vain 0,5%. Tupakasta riippuvaisimmat maat ovat Zimbabwe ja Malawi, ensimmäinen saa vientituloistaan tupakasta 35% ja jälkimmäinen peräti 64%. Kansanterveydelle tupakka on saman suuruusluokan riski kuin maailman metsille, kaikista maailman kuolemantapauksista tupakan lasketaan aiheuttavan 6%, joissain kehitysmaissa jopa 20%. Kansainväliset kuluttajajärjestöt ovat vuosikausia kampanjoineet maailmanlaajuisen tupakan mainostuskiellon puolesta. 70-luvulta lähtien tupakkabisnes on ollut länsimaissa vastatuulessa terveysvalistuksen takia. Niinpä tupakkayhtiöt ovat tehneet kehitysmaihin invaasion, joka on yhä käynnissä. Tupakka on maailman halvin statussymboli, ja myös yksi tappavimmista. Kehitysmaiden köyhille se on usein ainoa länsimaisen ylellisyyden palanen josta he voivat päästä osallisiksi. Mainostuskielto vaikuttaa oikeasti; niissä maissa joissa se ei ole mennyt läpi tupakointi on paheneva ongelma. Yhdysvalloissa tupakkayhtiöillä on ollut runsaasti poliittista valtaa, ja siellä kamppailu yhtiöiden yhteisiä valheita vastaan on ollut erityisen pitkä. Viimein vuonna 1997 oikeuksiaan vaatineet kuluttajat pääsivät selän päälle pitkissä, tupakkayhtiöiden kauan jatkunutta tupakan terveysvaikutusten vääristelyä koskeneissa oikeudenkäynneissä. Tupakkateollisuus ei aiheuta pelkästään tuhansia turhia ihmisten kuolemia, yhtä lailla kärsivät myös eläimet jotka eivät koskaan polttaisi tupakkaa jos eläinkokeita teettävät tupakkayhtiöt eivät niin haluaisi. Maailman kolme suurinta tupakkayhtiötä ovat Philip Morris, BAT-Rothmans ja Japan Tobacco. Pääosa Suomessa myydystä tupakasta on kolmen ensimmäisen yhtiön valmistamaa tai heidän tuotemerkkejään lisenssillä tuotettuna. Tupakkayhtiöt ovat aktiivisesti laajentaneet toimintaa muille aloille, muun muassa elintarviketeollisuuteen. Kaikki suuret tupakkayhtiöt ovat maailman kauppapolitiikkaa manipuloivia suuryrityksiä, ja jättämällä niiden tuotteet hyllylle voit vaikuttaa siihen kuinka paljon heillä on varaa investoida tupakan mainontaan ja vääristelevään tupakka”tutkimukseen”. Paras boikotti on kuitenkin lopettaa tupakointi nyt, se on parasta sekä sinulle että ympäristöllesi. PIKARUOKA Paitsi ruokaa, ylikansalliset pikaruokalaketjut myyvät elämäntapaa. Nämä yhtiöt, kutenMcDonalds ja Burger King, ovat viime vuosina yhä kiihtyvällä vauhdilla levittäytyneet ympäri maailmaa. Pohjois-Amerikan ja Euroopan lisäksi ne ovat löytäneet tiensä myös kehitysmaihin ja kauko-itään. Levittäytyessään yhä laajemmalle ylikansalliset pikaruokaketjut ovat osa alkuperäisiä kulttuureja tuhoavaa länsimaista kulutuselämäntapaa. Kalliilla mainoskampanjoillaan ne ovat ovat luoneet itselleen “hyvän, vauraan elämän” edustajien imagon. Pääasiassa eläinperäisen ruuan markkinoiminen esim. kauko-idän maihin, joiden alkuperäiseen ruokakulttuuriin se ei joko ole kuulunut tai se on ollut vähäistä, johtaa väistämättä tehomaatalouden kasvuun ja luonnonvarojen väärinkäyttöön. Ylikansallisten pikaruokalayhtiöiden toiminta perustuu kertakäyttöön ja tehomaatalouteen. Esim. McDonalds on maailman suurin pihvilihan - ja toiseksi suurin kanan käyttäjä. Nimitys “roskaruoka” ei ole turha, sillä kaikkien pikaruokaloiden tuotteissa on runsaasti eläinrasvoja, suolaa, sokeria ja lisäaineita, kun taas kuituja ja vitamiineja on vain nimeksi. Virvoitusjuomat sisältävät melkein pelkkää vettä ja sokeria. Silti pikaruokalat esittävät mainoskampanjoissaan ravintonsa olevan terveellistä, täysipainoista ravintoa niin aikuisille kuin lapsillekin. Lihakarjan kasvatus USA:han vietäväksi kehitysmaissa, kuten köyhissä Etelä-Amerikan maissa, on ollut suurin syy siihen, että alkuperäiskansat ovat menettäneet maa-alueensa. Suomen maatalous Maatalouden tukipolitiikka Valtio on lähes aina säädellyt ja tukenut maataloutta teollisuusmaissa. Suomessa sodan jälkeen tukea on maksettu satomäärän mukaan. Tuotannon tuki ja tekninen kehitys aiheuttivat ylituotannon, jonka supistamiseen on jälleen tarvittu tukea. Rakennepolitiikalla on pyritty suurentamaan tilakokoa. Toimeentulon jakaminen satomäärän mukaan on kannustanut lisäämään torjuntaaineiden ja lannoitteiden käyttöä. Maatalouden tuotantokustannukset ja ympäristöhaitat ovat kasvaneet. EU:n maatalouspolitiikka vaatii suuria tuotantoyksiköitä. Seurauksena on, että maataloudesta tulee yhä teollisempaa toimintaa ja viljelijöiden määrä laskee pienviljelijät lopettavat yksi kerrallaan. Valtaosa maatalouden nykyisistä ongelmista johtuu teollisiin tuotantomenetelmiin siirtymisestä. Luomutuotanto on vaihtoehto kaikelle suomalaiselle maataloudelle ja paras tae maanviljelyn ja kotieläintalouden säilymiselle maassamme. Maamme liityttyä EU:iin maatalouden ympäristönsuojelua on alettu tukea. Ympäristötukien ansiosta viljelijät ovat jättäneet suojakaistoja vesistöjen varsille, lannoitustasot ovat laskeneet ja tukien ansiosta luomutuotantoon siirtyminen on helpottunut. Suunta vaikuttaa ympäristön suojelun kannalta lupaavalta, mutta toisaalta tuottajien tulot ovat laskeneet, sillä EU:ssa tuet maksetaan pääasiassa pintaalan perusteella. Toisinaan järjestelmä on lamauttanut viljelijöiden kiinnostuksen tilanhoitoon: hyvin tehdylle työlle ei saa korvausta. Lisäksi epävarmuus tukien jatkumisesta on riskinä toimeentulolle. EU:n itälaajeneminen ja WTO:n säädösten voimaantulo ajaa maanviljelijät yhä suurempaan ahdinkoon ja teollistaa maanviljelyä entisestäänkin, mikäli kansainvälistä maatalouspolitiikkaa ei muuteta. Ympäristövaikutukset Nykyisenkaltaisen maatalouden vaikutukset elämän perusedellytysten heikkenemiseen voidaan havaita yhä selvemmin: maaperä, ilma ja vesi ovat saaneet osansa maatalouden aiheuttamasta kuormituksesta. Vesi Maatalous on suurin vesien rehevöittäjä: umpeen kasvavat lahdet ja sinileväongelmat vesien pilaajana parhaaseen uintiaikaan kuumentavat tunteita. Maatalous aiheuttaa myös pohjavesien pilaantumista. Pohjavesien kohonneet nitraattipitoisuudet aiheuttavat paikallisesti ongelmia, erityisesti hajaasutusalueiden matalissa kaivoissa. Korkeat nitraattipitoisuudet ovat terveysriski ja tekevät vedestä lopulta juomakelvotonta.Vesistöihin kulkeutuu myös torjuntaaineita, joista monet ovat haitallisia vesieliöille. Eroosio Eroosion mittasuhteet eivät Suomessa ole samaa luokkaa kuin muualla maailmassa, mutta vesistöjen kannalta sillä on merkitystä. Eroosion vähentämiseen on viime aikoina panostettu muun muassa suojakaistoja perustamalla sekä jättämällä peltoja kasvipeitteisiksi talveksi. Silti humusta huuhtoutuu edelleen. Muualla teollisuusmaissa ruokamullan humuksesta on paikoin kadonnut yli puolet viimeisten sadan vuoden aikana. Torjuntaaineet Suomessa torjuntaaineista suurin osa käytetään maataloudessa. Torjuntaaineita käytetään rikkakasvien torjuntaan sekä viljelykasvien tauteja ja tuholaisia vastaan. Tuhohyönteisten torjuntaaineet tappavat myös petohyönteisiä, jotka ovat tuhohyönteisten luontaisia vihollisia, joten torjuntaaineiden käyttö lisää niiden tarvetta. Lisäksi se kehittää vastustuskykyisiä hyönteis ja mikrobikantoja, joten annoskokoa pitää kasvattaa ja kehittää uusia aineita. Torjuntaaineista vain 10% osuu torjuntakohteeseen, lopuista suurin osa maaperään. Torjuntaaineiden jäämiä löytyy sade, pohja, juoma ja merivedestä sekä sumusta. Ravintoketjussa rikastuvat aineet on Suomessa vaihdettu nopeammin hajoaviin, ja torjuntaaineiden käyttö&au; on määrällisesti vähennetty 70luvun tasolle toisaalta nykyiset torjuntaaineet ovat jopa sata kertaa voimakkaampia kuin silloiset. Biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus Maatalous on vaikuttanut kasvi ja eläinlajien uhanalaisuuteen. Suomen uhanalaisista lajeista 15% on uhattuna niittyjen hävitessä laiduntamisen vähennyttyä. Samalla häviää perinteinen kulttuurimaisema. Orgaanisella eli eläinperäisellä lannoituksella on selvästi suotuisampi vaikutus pieneliötoimintaan kuin mineraalilannoituksella eli teollisuuden valmistamalla. Luopuminen torjuntaaineista ja keinolannoitteista vaikuttaa suotuisasti maaperän pieneliötoimintaan. Kun maaperän eliöstö vähenee, peltolinnut harvinaistuvat. Keski Euroopassa on todistettu, että siirtyminen luomuviljelyyn vaikuttaa ratkaisevasti kasvi ja hyönteislajien moninaisuuden säilymiseen. Ilma Maatalous vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja happamoitumiseen. Maatalouden välitön osuus ilmastonmuutokseen johtavista tekijöistä maailmanlaajuisesti on noin 13 %. Märehtijöiden pötseistä tulee erään arvion mukaan 8 % kasvihuoneilmiöön vaikuttavista kaasuista. Kotieläintalous aiheuttaa yli 90 % Suomen ammoniakkipäästöi. Karjataloudesta ja lannoitteiden liikakäytöstä aiheutuvat ammoniakki ja typpipäästöt ovat suurelta osin syynä happosateisiin. Suomen maatalouden kaasupäästöt (ammoniakki, metaani, typpikaasu, dityppidioksidi) ovat puhtaana typpenä laskettuina puolitoistakertaiset henkilöautojen typpipäästöihin verrattuna. Välilliset vaikutukset ympäristöön Suomalainen maatalous on riippuvainen ulkopuolisesta energiasta, fossiilisista polttoaineista ja ydinvoimasta. Peltoviljelyssä lannoitteiden valmistus on suurin energiankuluttaja. Maatalouden aiheuttamia välillisiä vaikutuksia ympäristöön ovat muun muassa kuljetuksen, varastoinnin ja pakkauksen sekä lannoitteiden, torjuntaaineiden ja koneiden valmistuksen aiheuttama energian ja raaka aineiden kulutus. Typpilannoitteiden tuottaminen teollisesti vie erityisen paljon energiaa. Kotieläinten olot Suomessa, kuten muuallakin maailmassa, on laajoja maaalueita, joita voidaan hyödyntää vain rehua kasvattamalla. Ihmisravinnoksi käyvät kasvit eivät viihdy kaikilla kasvupaikoilla. Karkearehun käyttäjiä ovat lampaat ja naudat. Sika taas käyttää samaa ravintoa kuin ihminen. Suomalaisessa kotieläinhoidossa on paljon parantamisen varaa, vaikka julmimmat menetelmät kuten hanhenmaksan tuottaminen pakkoruokinnalla tai valkoisen vasikanlihan tuottaminen ovat meillä vieraita tai kiellettyjä. Kotieläintalous ylittää monin tavoin eläinten sopeutumiskyvyn. Seurauksena on, että eläinten tuotantoikä lyhenee, hedelmällisyys ja käyttäytymishäiriöt yleistyvät ja lääkityksen tarve kasvaa. Tehokkuus on asetettu eläinten hyvän kohtelun edelle: valtaosa suomalaisista kanoista elää häkkikanaloissa ja emakoiden pitäminen kääntymisen estävissä emakkohäkeissä on tavallista. Hoitotapaa, jossa eläinten hyötykäyttö ja niiden lajinmukaiset tarpeet pyritään yhdistämään, kutsutaan lajinmukaiseksi kotieläinhoidoksi. Useimmille epäkohdille on olemassa vaihtoehtoja. Positiivista kehitystä ovat vapaat kanat sekä naudoille ja sioille varatut pihatot, joissa eläimet voivat liikkua vapaasti. Turkistarhojen osalta ei tällä hetkellä ole olemassa vaihtoehtoja jotka houkuttelisivat tarhaajia eettisemmän tarkastelun kestäviin kasvatusmenetelmiin. Muiden kuin keinoturkisten käyttäminen on siis nykyisenlaisen turkistarhauksen tukemista. Poronlihan tuotanto on lajinmukaisempaa kuin karjatalous yleensä. Porot ovat ympäri vuoden laitumella ja saavat liikkua kohtalaisen vapaasti. Toisaalta porojen määrä on tällä hetkellä niin suuri, että porot syövät enemmän jäkälää kuin sitä kasvaa. Ratkaisukeinoja Kuluttajalla on avaimet kestävämpään maatalouteen. Päivittäisillä elintarvikevalinnoillamme vaikutamme siihen, miten maatalous kuluttaa uusiutumattomia luonnonvaroja, miten suuria ympäristöhaittoja maataloudesta aiheutuu, miten oikeudenmukaisesti ravinto jakautuu, miten korkealaatuisia elintarvikkeita tuotetaan, miten eettistä kotieläintuotanto on, miten monilajinen viljelyympäristö on ja miten viljavana maa säilyy tuleville sukupolville. Lähituotanto Valitsemalla mahdollisimman lähellä tuotettuja elintarvikkeita säästetään kuljetuksiin kuluvaa energiaa. Joskus paikalliset elintarvikkeet ovat kalliimpia kuin esimerkiksi ulkomailla tuotetut. Erotuksen maksavat tulevat sukupolvet ja kehitysmaiden köyhät. Pitkien kuljetusten vaatiman infrastruktuurin maksamiseen osallistumme jo nyt. Luonnonmukainen maatalous - mitä se on? Luomupelto kasvattaa ruokaa tulevillekin sukupolville ympäristön huomioon ottaen. Luonnonmukainen maanviljely on viljelyä, joka perustuu ravinteiden kierrätykseen ja luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen. Kemiallisia torjuntaaineita ja lannoitteita ei tarvita: maan kasvukuntoa, ravinnerikkautta ja rakennetta ylläpidetään viljelykierron, viherlannoituksen ja kompostoitujen eloperäisten lannoitteiden avulla. Perustana on mahdollisimman suljettu ravinne ja energiakierto. Erään arvion mukaan 20 hehtaarin siirtyminen luomuviljelyyn säästää suunnilleen yhden omakotitalon lämmitykseen kuluvan öljymäärän, kun keinolannoitteet jätetään pois. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan luomuviljasato vaatii 1558 % vähemmän energiaa kuin tavanomaisesti tuotettu vilja. Luomukotieläimille pyritään takaamaan riittävästi tilaa luonnolliseen käyttäytymiseen, mahdollisuus ulkoiluun ja omien jälkeläisten hoitoon, joskin eläinten kohtelun kriteereissä on vielä suuria puutteita. Kaikki eläinten rehu on kotimaista, suurin osa on omalta tilalta tai muilta luomutiloilta peräisin olevaa luomurehua. Miksi luomutuotteiden hinta on korkeampi kuin tavanomaisesti tuotettujen? Jos kaikki tavanomaisen maatalouden aiheuttamat kansantaloudelliset ja sosiaaliset kulut todella otettaisiin huomioon, havaittaisiin että luonnonmukainen viljely on kannattavampaa. Tällä hetkellä kulut ulkoistetaan yhteiskunnan maksettaviksi tehomaatalous hyödyttää pientä osaa väestöstä, mutta sen kustannukset maksatetaan ympäristöllä ja jälkipolvilla. Mikseivät kaikki viljelijät ole luomuja? Viljelijä haluaa pitää riskit pieninä. Uuden toimintatavan valitseminen aiheuttaa suoran riskin toimeentulolle, joten se on suurempi asia kuin esimerkiksi kuluttajan päätös ostaa luomukaurahiutaleita. Luomuun siirtyminen laskee satoja, mutta välikädet pitävät luomun tuottajahinnat yhtä matalina kuin tavallisten tuotteiden, ja pitävät voitot jotka saavat myymällä luomutuotteita kalliimmilla hinnoilla. Mitä enemmän ostamme luomutuotteita, sitä turvallisempaa luomuun siirtyminen on viljelijöille. Luomutuotteeseen voi luottaa Luomua valvotaan kaikkialla jalostusketjussa: maatiloilla, jalostusyrityksissä, pakkaamoissa ja myyntipisteissä. Valvonnasta vastaavat Kasvintuotannon tarkastuskeskus, Elintarvikevirasto ja LuomuLiitto ry. Kaikki elintarvikkeet, joissa on maininta luomusta, kuuluvat luomutarkkailun piiriin. Luomu valvottua tuotantoa merkki on viranomaisen tarkastusmerkki, jota voidaan käyttää Suomessa valvottuja luonnonmukaisesti tuotettuja maataloustuotteita, elintarvikkeita ja alkoholijuomia merkittäessä. Leppäkerttumerkki on LuomuLiiton merkki, ja sillä varustettu tuote on taatusti kotimainen luomutuote. Biodynaamisesti tuotetut tuotteet tunnistaa kansainvälisestä Demetermerkistä. Biodynaaminen viljely perustuu Rudolf Steinerin filosofiaan, ja siihen liittyy torjuntaaineiden ja keinolannotteiden käytöstä kieltäytymisen lisäksi erilaisten biodynaamisten preparaattien käyttöä. Kasvissyönti Teollistuneiden länsimaiden liiallinen lihankulutus on yksi syy maailman nälkään. EU tuo vuosittain lähes 30 miljoonaa tonnia erilaisia rehuja kolmannen maailman maista. Eurooppalaisille naudoille, sioille ja kanoille syötetään kehitysmaista tuotua halpaa viljaa, soijaa ja muita perusruokaaineita. Ruoka maapallolla riittäisi paremmin, jos teollisuusmaissa siirryttäisiin kasvispitoisempaan ruokavalioon. Esimerkiksi naudanlihaproteiinikilon tuottamiseen tarvitaan 710 kg kasviproteiinia.Yhden naudanlihaproteiinikalorin tuottaminen vaatii Yhdysvalloissa 78 kaloria, yksi soijaproteiinikalori vain 2 kaloria fossiilista polttoainetta. Lihaan siirtyy korkeintaan kymmenesosa rehujen ravintoarvosta. Kolmannes maailman viljasadosta syötetään kotieläimille. Lihansyöjän valinta ympäristön puolesta on kotimainen luomuliha. Kasvissyöjäkin säästää ympäristöä enemmän tai vähemmän. Jos syö ulkomailta lennätettyjä hedelmiä ja vihanneksia, kasvihuoneessa keskellä talvea kasvatettua kotimaista kurkkua ja tomaattia tai pitkälle jalostettuja ja moneen kertaan pakattuja tuotteita, kuormittaa enemmän kuin kotimaisia luomutuotettuja vihanneksia syömällä. Kasvissyönnin muodot: Ovolaktovegetaristi syö kasvisten lisäksi muna ja maitotuotteita, joista etuliitteet. Laktovegetaristille kelpaa kasvisten lisäksi maito. Vegaani välttää kaikkia eläinkunnan tuotteita. Veganismiin ei kuulu pelkästään luonnon tuhoamisen ja turhan kärsimyksen välttäminen, vaan myös eläinten hyödyntämisen kyseenalaistamisen sinänsä. Lähialuevegaani, fennovegaani ja ekovegaani ovat termejä keskustelun herättämiseksi, vegaanituotteiden tuominen valtamerten takaa kun tuhoaa ympäristöä aivan yhtä lailla kuin lihansyöntikin. Lähialue ja fennoetuliitteet vihjaavat, että lähellä tuotettu ruoka on yleensä ympäristölle paras vaihtoehto ja että vegaanienkin pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota ruokansa alkuperään. Elävä ravinto tarkoittaa kypsentämätöntä kasvisruokaa. Elävän ravinnon syönti on ruokavaliona peräisin ajalta kauan ennen nykyistä energiansäästökeskustelua, mutta energian säästämn on hyvä perustelu elävälle ravinnolle, vaikka ruoan valmistamisen energiamäärä on yleensä vain pieni osa koko ruoan tuotantoketjussa kulutetusta. [Edellinen sivu: Kuluttajan valta ja vastuu] [Takaisin sisällysluetteloon] [Seuraava sivu: Teollisuustuotteet] Sivut päivitetty 4.2.2000. Lähetä palautetta: heikki.wilenius@iki.fi tai tuomas.yla-anttila@helsinki.fi