Rauhanaloitteet

Paikalliset järjestöt
Suomalaiset järjestöt
Tiedonvälitystä
Taustamateriaalia

Rauhan äänet Lähi-idässä

Juutalaisvaltio

40. Aselevon sopiminen vuoden 1949 alussa ei lopettanut konfliktia, vaan kiihdytti sitä entisestään.

41. Israelin valtio omisti ensimmäiset vuotensa homogeenisen ”juutalaisvaltion” statuksen perustamiseen. Valtavia maa-alueita pakkolunastettiin ”poissaolevilta” (pakolaisilta joita estettiin palaamasta maahan), virallisesti määritellyiltä ”paikallaolevilta poissaolijoilta” (arabeilta, jotka olivat jääneet Israeliin mutta joille ei myönnetty kansalaisuutta) sekä jopa Israelin arabikansalaisilta, joista useimpien maat vietiin. Näille alueille perustettiin tiivis verkko juutalaisyhteisöjä. Juutalaisia immigrantteja kutsuttiin ja jopa taivuteltiin tulemaan joukoittain. Tämä valtava operaatio moninkertaisti maan väkiluvun vain muutamassa vuodessa.

42. Samaan aikaan Israelin valtio piti yllä tehokasta kampanjaa Palestiinalaisvaltion synnyn estämiseksi. Israelin avustuksella Transjordanin kuningas Abdullah otti länsirannan hallintaansa, ja siitä lähtien Jordanian hashemiittien (Jordanialainen hallitsijasuku toim.huom.) kuningaskunnalle on ollut käytännössä Israelin sotilaalliset takuut.

43. Tärkein syy Israelin ja hashemiittien kuningaskunnan liitolle, joka on kestänyt jo kolmen sukupolven ajan, on estää itsenäisen ja toimivan Palestiinan valtion synty. Israelin silloinen, kuten nykyinenkin, hallinto piti palestiinalaisten valtiota pääesteenä sionistisen tavoitteen täyttymiselle.

44. Historiallisesti merkittävä muutos tapahtui 1950-luvun lopulla palestiinalaisten puolella, jolloin Jasser Arafat ja hänen kumppaninsa perustivat Palestiinan itsenäisyysliikkeen (Fatah). Sen tehtävänä ei ollut ainoastaan käydä taistelua Israelia vastaan, vaan myös vapauttaa palestiinalaisten aate arabihallitusten vallasta. Ei ollut sattumaa, että tämä järjestö syntyi suuren pan-arabisen aallon, jonka maineikkain edustaja Gamal Abd-el-Nasser oli, jälkeen. Tätä ennen monet palestiinalaiset olivat toivoneet, että heidät liitettäisiin yhdistyneeseen pan-arabiseen kansakuntaan. Kun tämä toivo katosi, oma erillinen palestiinalaisten kansallinen identiteetti nousi jälleen esiin.

45. 1960-luvun alussa Gamal Abd-el-Nasser perusti Palestiinan vapautusjärjestön (PLO), pääasiassa estääkseen itsenäisiä palestiinalaisia toimia, jotka saattaisivat vetää hänet ei-haluttuun sotaan Israelin kanssa. Järjestön tarkoitus oli antaa Egyptille palestiinalaisten hallinta. Kuitenkin vuoden 1967 arabimullistuksen jälkeen Fatah otti Jasser Arafatin johdolla PLO:n hallintaansa. Siitä asti PLO on ollut palestiinalaisen ainoa edustaja.

<< >>


Amneh Badran
Jerusalem Centre for Women

Fadwa Allabadi
Jerusalem Centre for Women

Umar Ighbarieh
School for Peace, Neve Shalom / Wahat al Salam

Adam Keller
Gush Shalom

Noa Olchovksy
Green Action