Kevään merkkejä Länsi-Saharassa?

"Se joka pelkää kansanäänestystä, pelkää totuutta" kuuluvat Itä-Timorin ensimmäisen presidentin Xanana Gusmãon kuuluisat sanat. Hän tietää hyvin mitä luvatun kansanäänestyksen penääminen merkitsee. Ja kuinka turhauttavaa on jatkuvasti muistuttaa kansainvälistä yhteisöä siitä ettei siirtomaa-ajan perintöä saa unohtaa.

Länsi-Saharan ja Itä-Timorin rauhanprosessit rinnastetaan usein keskenään. Molemmat alueet miehitettiin siirtomaahallinnon poistuessa vuosina 1975-6.
Niiden alkuperäiset asukkaat puolustivat heille tunnustettua itsemääräämisoikeutta ja nousivat vastarintaan uutta miehittäjää vastaan - Marokkoa vastaan Länsi-Saharassa ja Indonesiaa Itä-Timorissa.

YK käsitteli kumpaakin alueellista selkkausta siirtomaavallan purkamiseen liittyvänä ilmiönä, aloitti rauhanneuvottelut ja ryhtyi järjestämään kansanäänestystä alueille kansainvälisen oikeuden mukaisesti.

Tämänkaltaiselle rinnastukselle on pohjaa, mutta se on olennaisella tavalla harhaanjohtava. Itä-Timorissa järjestettiin kansanäänestys vuonna 1999, mikä johti maan itsenäistymiseen keväällä 2002. Länsi-Saharassa äänestystä ei ole vieläkään järjestetty.

YK:n erikoislähettiläs James Bakerin viimeisin ehdotus Länsi-Saharan tulevaisuudesta on par'aikaa rauhanprosessin ytimessä. Sen mukaan 165 000 länsisaharalaista pakolaista pääsisi takaisin kotiseuduilleen Lounais-Algeriasta, ja kansanäänestys järjestettäisiin 4-5 vuoden siirtymäajan päätyttyä. Tuona aikana alueen sisäisistä asioista vastaisi länsisaharalaishallinto WSA (Western Sahara Authority) suhteellisen itsenäisesti.

WSA:n piiriin kuuluisivat paikallishallinnon lisäksi huolehtiminen mm. alueen kehityksestä, verotuksesta, infrastruktuurista ja koulutusjärjestelmästä. Marokko vastaisi yksinoikeudella ulkomaansuhteista, puolustuksesta sekä aseiden valmistukseen, myymiseen, omistamiseen ja käyttämiseen liittyvistä seikoista. Lisäksi Marokon lippu ja dinaari olisivat käytössä siirtymäajan yli.

Polisario hyväksyi Bakerin ehdotuksen heinäkuussa 2003, joskin varauksellisesti. Siihen sisältyy useita ongelma-alueita, kuten Marokon miehitysjoukkojen kotiuttamiseen liittyvät kysymykset. Kuitenkin pallo rauhanprosessin etenemisestä on nyt Marokon ja YK:n hallussa.

Marokko on kansainvälisestä painostuksesta huolimatta pidättäytynyt vastaamasta Bakerin ehdotukseen. Vanhan kiistakapulan - eli sen kuka ylipäätään saa äänestää - rinnalle on noussut kysymys kansanäänestyksen tarjoamista vaihtoehdoista. Bakerin ehdotuksessa äänestäjät valitsevat Marokkoon liittymisen, osittaisen itsehallinnon ja täyden itsenäisyyden välillä. Marokolle jälkimmäinen vaihtoehto on liikaa.

YK on antanut Marokolle aikaa vastata huhtikuun loppuun asti, jolloin asiaa puidaan seuraavan kerran turvallisuusneuvostossa. Vaikka Bakerin pikainen työkomennus Irakiin lienee hankaloittanut diplomaattisia neuvonpitoja, taustalla ovat myös Marokon tavanomaiset yritykset jarruttaa rauhanprosessia. Gusmãon sanat muistaen, totuuden etsiminen Länsi-Saharasta voi olla sille liiankin kohtalokasta.

Huhtikuun lopun kokous YK:ssa voi merkitä yhtä askelta kohti Länsi-Saharan itsenäisyyttä. Marokon sovinnonhalusta riippuen, se voi olla myös pettymys YK:lle. Sen uskottavuus siirtomaavallan oikeudenmukaisena purkajana saattaa kokea uuden kolauksen.

Rauhanprosessin lykkääntyminen olisi varmasti suurin pettymys länsisaharalaisille, jotka ovat miltei 30 vuotta halunneet äänestää. Ja niille pakolaisille Lounais-Algeriassa, jotka ovat alkaneet silmäillä yhä tiiviimmin läntisiä kotiseutujaan.

Henri Onodera
Rauhan Puolesta 02/04