Länsi-Saharan Ystävät -verkosto
Lehdistötiedote 27.5.2005
SUOMALAISET VERKOSTOITUVAT LÄNSI-SAHARAN TAAKSE
Suomalainen Länsi-Saharan Ystävät -verkosto perustettiin Helsingissä 24. toukokuuta 2005. Tässä vaiheessa yksityishenkilöistä koostuvalla verkostolla on laaja pohja suomalaisessa järjestökentässä. Järjestöjä on tarkoitus kutsua mukaan myöhempänä ajankohtana. Verkoston tavoitteena on edistää oikeudenmukaisen ratkaisun löytymistä Länsi-Saharaan ja toimia humanitaarisen tilanteen parantamiseksi Tindoufin pakolaisleireillä Algeriassa.
Länsi-Saharan Ystävät -verkosto on erittäin huolestunut nykyisestä pattitilanteesta Länsi-Saharan rauhanprosessissa. Marokko on miehittänyt aluetta vuodesta 1975 lähtien ja tehnyt kaikkensa estääkseen kansanäänestyksen järjestämisen alueella. YK:n rauhanturvaoperaation Minurson oli määrä järjestää äänestys 1991. Se on edelleen järjestämättä.
Länsisaharalaisten itsenäisyysliike Polisario hyväksyi viimeisimmän James Bakerin rauhansuunnitelman alustavasti heinäkuussa 2003. Vastoin aiempia sitoumuksiaan Marokko ei ole suostunut neuvotteluhin, joissa itsenäisyys sisällytetään kansanäänestyksen vaihtoehtoihin. Kansainvälinen oikeus tukee selkeästi länsisaharalaisten oikeutta itsemääräämiseen.
165 000 länsisaharalaista pakolaista asuu Algerian aavikolla miltei täysin ulkomaisen hätäavun varassa. Ruoka-apu ei ole kestävällä pohjalla. Euroopan parlamentti ja Maailman elintarvikeohjelma WFP ovat varoittaneet, että leirien ruokavarannot ovat jälleen ehtymässä.
Jo 30 vuotta kestäneet miehitystoimet ja humanitaarinen tragedia eivät valitettavasti ylitä uutiskynnystä kansainvälisissä eikä suomalaisissa tiedotusvälineissä.
Kansainvälinen yhteisö löysi YK:n peruskirjan ja kansojen itsemääräämisoikeus periaatteen mukaisen ratkaisun Itä-Timorissa. Verkosto toivoo, että vastaava poliittinen prosessi tapahtuisi Länsi-Saharassa.
Lisätietoa:
Henri Onodera Tarja Kantola
onodera(at)kaapeli.fi tarja.kantola(at)pam.fi