Länsi-Saharan tilanteen viimeaikaisesta kehityksestä

 

Helmikuun lopulla 2001 tuli kuluneeksi 25 vuotta Saharan demokraattisen arabitasavallan (SADR) itsenäisyysjulistuksesta. Alueen tilannetta tarkastellessa on syytä muistaa, että konfliktin juuret ovat paitsi vuoden 1975 tapahtumissa ja sen jälkeisessä Marokon miehitysvallassa, myös kauempana eurooppalaisen kolonialismin historiassa. Alue oli 1800-luvun lopulta alkaen Espanjan siirtomaa, kunnes Espanjan vetäytyessä Marokko ja Mauritania valloittivat alueen vuonna 1975. Mauritania vetäytyi 1979, mutta Marokko jatkaa yhä miehitystään kansainvälisestä oikeudesta ja ihmisoikeuksista välittämättä. Kyseessä on siirtomaavallan purkamiseen liittyvä konflikti. Tämä on alusta alkaen tunnustettu niin YK:ssa, jossa tehty vuosien mittaan lukuisia julkilausumia (kuuluisin julkilausuma 1514), kuin Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa, joka on antanut asiasta lausuntonsa. Ratkaisu siirtomaavallan purkamisen aiheuttamaan konfliktiin on toteuttaa länsisaharalaisten oikeus päättä itse omasta tulevaisuudestaan.

Vuosina 1990-1991 Marokko ja Polisario hyväksyivät YK:n ja Afrikan yhtenäisyysjärjestö OAU:n tekemän rauhansuunnitelman, joka päätti 15 vuotta kestäneen sodan. Sopimukseen sisältyivät mm. aselepo, valmistautuminen kansanäänestykseen (tavoitteena helmikuu 1992), äänioikeutettujen identifioiminen sekä sotavankien ja poliittisin perustein pidätettyjen länsisaharalaisten vapauttaminen. YK asetti MINURSO:n (UN Mission for the Organisation of a Referendum in Western Sahara) valvomaan sopimuksen täytäntöönpanoa. Vuonna 1997 Marokko ja Polisario vahvistivat sitoumuksensa rauhansopimuksen sisältöön ns. Houstonin sopimuksella, jossa selkiytettiin myös käytännön keinoja sopimuksen toteuttamiseksi.

Äänioikeutettujen selvittämiseksi MINURSO kävi vuosina 1994-2000 perusteellisesti läpi noin 198 000 hakemusta, joista 86 349 henkilön osalta se päätyi äänioikeuden myöntämiseen. Tuloksen selvittyä Marokko on kyseenalaistanut koko prosessin ja tehnyt 130 000 valitusta, joista 95% on vailla laillista tai käytännöllistä perustetta (esim. uutta todistusaineistoa). Näin Marokko pyrkii jälleen kerran hidastamaan todellista kehitystä kohti konfliktin ratkaisua, ohittaen samalla omat aikaisemmat sitoumuksena ja kansainvälisen yhteisön toiveet.

Rauhansopimuksen toteuttaminen on kuitenkin ainoa tie rauhanomaiseen ratkaisuun, joka olisi sopusoinnussa kansainvälisen lain ja länsisaharalaisten oikeutettujen odotusten kanssa. Kansanäänestyksen järjestäminen on ollut myös koko MINURSON 10-vuotisen olemassaolon perusta. Länsisaharalaiset eivät tule luopumaan oikeudestaan kansanäänestykseen tulevaisuudestaan.

Rauhansuunnitelman toteuttamisvaikeuksia on myös käytetty MINURSOA vastaan YK:n turvallisuusneuvostossa, jossa yksi sen pysyvä eurooppalainen jäsenvaltio on jatkanut painostustaan. Painostuksen tavoitteena on tuoda keskusteluun mukaan rauhansopimuksen ulkopuolinen ns. kolmas vaihtoehto. Tämä vaihtoehto on Marokon kannalta erityisen toivottava, koska näyttää entistäkin todennäköisemmältä, että Marokko häviäisi kansanäänestyksen, jos sellainen järjestettäisiin.

Marokon toimien vakavuus tuli esiin myös tammikuussa 2001, kun Marokko ryhtyi Paris-Dakar -rallin yhteydessä toimenpiteisiin, jotka olivat selkeä provokaatio ja uhkasivat tulitaukoa. Rallin reitti vedettiin Polisarion hallinnassa olevien, strategisesti tärkeiden alueiden läpi ilman sopimusta tai edes neuvotteluja Polisarion kanssa. Polisario tulkitsi tilanteen paluuna sotatilaan ja aloitti valmistelut alueensa puolustamiseksi. Tilanne laukesi tällä kertaa kansainvälisten vetoomusten jälkeen. Ilmapiiri on edelleen hyvin jännittynyt ja saattaa eskaloitua väkivaltaisuuksiin ja avoimeen sotaan hyvinkin nopeasti eteenkin, kun rauhansopimus ja kansanäänestys asetetaan kyseenalaiseksi tai lykätään jatkuvasti eteenpäin.

Euroopan vastuu

Euroopan unionin jäsenmaiden politiikka suhteessa Länsi-Saharan tilanteeseen ja Marokon miehitysvaltaan on ollut ristiriitaista. Vaikka maat ovat YK:ssa tukeneet rauhansopimuksen toteuttamista ja MINURSO:n mandaatin jatkamista, ovat ne toisaalta olleet mukana hyväksymässä Marokon laitonta miehitysvaltaa tekemällä erilaisia taloudellisia sopimuksia Marokon kanssa, erityisesti koskien Länsi-Saharan rikkaiden kalavesien ja muiden luonnonvarojen hyväksikäyttöä. Lisäksi muutamat Euroopan maat kannustavat Marokkoa ohittamaan kansainväliset vetoomukset.

Toisaalta Euroopan parlamentti on ottanut kantaa Länsi-Saharan tilanteeseen (maaliskuu 2000) ja vahvistanut tukensa rauhansopimuksen täytäntöönpanolla ja kansanäänestykselle.

Polisario on vedonnut EU:n puheenjohtajuutta hoitavaan Ruotsiin, jotta EU tiedostaisi Länsi-Saharan tilanteen vakavuuden ja tulenaran aseman vuoden 2001 alussa. EU:n epämääräinen asenne Länsi-Saharan konfliktiin asettaa vaakalaudalle sen uskottavuuden, samaan aikaan kun EU haluaa toisaalta panostaa Euro-Maghreb kumppanuuteen. EU:n on ymmärrettävä, että vakaus Marokossa kuten koko alueella pitää välttämättä sisällään länsisaharalaisten oikeuksien palauttamisen niin, että heillä on mahdollisuus vapauteen ja mahdollisuus päättä itse tulevaisuudestaan. Euroopalla on käsissään välineet palauttaa Marokko rauhansopimuksen tielle, esimerkkinä mainittakoon EU:n Marokolle tarjoama taloudellinen apu.

Polisario ja länsisaharalaiset haluavat pyytää Suomelta, että se nostaisi esiin ja puolustaisi ainoaa kestävää ratkaisua Länsi-Saharan konfliktiin, nimittäin rauhansopimuksen täytäntöönpanoa ja esteiden poistamista kansanäänestyksen ja itsemääräämisoikeuden tieltä. Polisario toivoo voivansa luottaa siihen, että Suomi toimii myös EU:ssa siihen suuntaa, että EU tukee aktiivistesti MINURSO:a ja kansanäänestyksen järjestämistä sekä rauhan, vakauden ja yhteistyön palaamista alueelle.

Sodan estämiseksi tarvitaan aktiivista ja voimakasta poliittista painostusta Marokkoa kohtaan. Muussa tapauksessa kansainvälinen yhteisö joutuu kohtaamaan täysimittaisen, julman sodan tuhoisat tulokset - yksinkertaisen, siirtomaavallan purkamiseen liittyvän kysymyksen ratkaisemisessa.

Lehman Yahiaoui, Polisarion edustaja Pohjoismaissa

Polisarion englanninkielisen tekstin pohjalta toimittanut Outi Hannula

Lisätietoja: www.arso.org