Länsi-Sahara on Afrikan viimeinen siirtomaa

"Aurinkoa ei verkolla voi peittää", kuuluu länsisaharalainen sananlasku. ’Verkko’ kertoo perinteisestä elämäntavasta – merestä ja kalastuksesta. Nykyään sillä tarkoitetaan Marokon miehitysvaltaa, auringolla vastaavasti Länsi-Saharaa ja sen kansaa. Mikä on Länsi-Sahara? Ketkä ovat länsisaharalaisia? Muistaako kukaan enää heidän tarinaansa?

Aurinko ja verkko

Kun Espanjan siirtomaahallinto luopui Länsi-Saharasta vuonna 1975, alueen lähitulevaisuus oli jo lyöty lukkoon. Marokko ja Mauritania olivat saaneet nk. Madridin salaisissa neuvotteluissa luvan alueen kahtiajakoon.

Länsi-Sahara miehitettiin heti espanjalaisten lähdettyä, ja suuri osa sen asukkaista pakeni Algerian puoleiselle aavikolle. Mauritania vetäytyi muutaman vuoden jälkeen, mutta Marokko jatkaa edelleen miehitystä.

Marokko ja länsisaharalaisten itsenäisyysliike Polisario lopettivat aseelliset yhteenotot vuonna 1991. Taustalla oli YK:n ja Afrikan yhtenäisyysjärjestö OAU:n laatima rauhansuunnitelma, jonka mukaan tämä siirtomaavallan purkamiseen liittyvä konflikti oli määrä ratkaista yleisellä kansanäänestyksellä YK:n alaisuudessa.

Kansanäänestys on kuitenkin vielä järjestämättä. Osapuolet kiistelevät siitä ketkä ovat oikeutettuja äänestämään: Marokko haluaa lisätä 120 000 uutta nimeä äänestäjäluetteloon. Polisario vaatii äänestyksen toteuttamista alkuperäisen sopimuksen mukaisesti.

Samaan aikaan 170 000 länsisaharalaista odottaa yhä Algeriassa kotiin paluutaan. He selviytyvät kansainvälisen ruoka-avun turvin, mutta varsinkin viime vuosien kuivuus on vaikeuttanut heidän elämäänsä entisestään. Pakolaiset ovat myös täysin eristyksissä miehityksen allle jääneistä sukulaisistaan.

Siirtomaavalta jatkuu

Miehitetyn Länsi-Saharan alkuperäisväestön asema ei ole muuttunut espanjalaisten lähdön jälkeen. Heidän kansalaisoikeuksiaan rajoitetaan räikeästi ja alueelle siirretty marokkolaisenemmistö ja armeija ovat johdonmukaisesti etuoikeutettuja alueen yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa toiminnassa. Siirtomaaisännyyden hengessä myös alueen luonnonvaroja on valjastettu palvelemaan miehittäjän etuja.

Marokko on maailman kolmanneksi suurin fosfaatin tuottajamaa. Suuri osa esiintymistä löytyy Länsi-Saharan koillisosasta Bou Craan alueelta. Madridin ’sopimusten’ mukaisesti Marokko sai haltuunsa 65 % espanjalaisten perustamasta Fos-Bou Craa -yhtiöstä, joka edelleen kaivaa tätä lannoitteisiin tarvittavaa mineraalia maailman markkinoille.

Maaperän lisäksi myös Länsi-Saharan rikkaita kalastusvesiä on hyödynnetty pitkään. Marokko möi vuoteen 1997 asti EU:lle kattavia kalastusoikeuksia alueen rannikolle. Nykyään oikeuksia saavat lähinnä Marokon korkeat virkamiehet, joilla on varaa investoida kalastustoimintaan.

Viime lokakuussa Marokko sopi kahden öljyjätin – TotalFinaElfin ja Kerr-McGeen – kanssa Länsi-Saharan rannikon mahdollisten öljy- ja maakaasuesiintymien tutkimisesta. YK totesi tammikuussa sopimusten olevan sinänsä hyväksyttäviä, mutta mahdollisten esiintymien hyväksikäyttö vastoin länsisaharalaisten tahtoa on kansainvälisen lain vastaista.

Oikeus maahan

Niin YK, OAU kuin Haagin kansaivälinen tuomioistuinkin ovat korostaneet ettei Marokolla ole täyttä oikeudellista toimivaltaa miehittämässään Länsi-Saharassa ja että sen alkuperäisväestöllä on oikeus päättää omasta tulevaisuudestaan. Länsi-Saharan kysymystä käsitellään YK:n yleiskokouksen IV komiteassa, jonka viimeisin ’läpimurto’ tapahtui Itä-Timorin yhteydessä.

Viime aikoina on keskusteltu siitä, että Länsi-Saharan konflikti on pääasiassa taloudellinen kysymys ja koskee Marokon ja Algerian välisiä suhteita. Kysymys konfliktin taloudellisista perusteista olisikin suunnattava niille tahoille, jotka hyötyvät nykyisestä tilanteesta, eli Marokolle ja alueen luonnonvaroista hyötyville ulkomaisille yhtiöille. Algeria korostaa dekolonialisaation periaatteiden olevan vahva osa sen omaa historiaa ja tukee länsisaharalaisten tapaan kansanäänestyksen pikaista järjestämistä.
Länsisaharalaiset itse painottavat, etteivät taloudelliset intressit ainakaan heidän osaltaan mene poliittisen tahdon edelle. He taistelevat itsenäisyydestä ja haluvat mahdollisimman pian päästä nauttimaan omasta – aurinkoisesta – kotimaastaan.

Henri Onodera
(Maailmankauppalehti 2/02)