Mariem Hassan on tunnetuimpia saharalaismuusikoita maailmalla. Hän julkaisi viimeisimmän levynsä, Mariem Hassan con Leyoad, vuoden 2003 lopulla yhdessä Leyoad -yhtyeen kanssa. He ovat esiintyneet mm. Belgiassa, Espanjassa ja Ranskassa.
Hassan on kotoisin Smaran pakolaiskylästä Tindoufin pakolaisleireillä. Hänen laulutaitoaan on ylistetty virtuoosimaiseksi, ja Leyoad -yhtyeen groovea "rankimmaksi ja raa'immaksi bluesiksi pitkään aikaan" (J.Renton/ Froots -lehti). Puhdasta bluesia heidän musiikkinsa ei kuitenkaan ole, vaan omintakeinen sekoitus perinteistä haulia ja länsimaista bluesia, yhdistettynä pakolaisuuden tuomiin tuntoihin ja kokemuksiin.
"Meillä on oma kielemme Hassania (arabian murre jonka variaatiota puhutaan myös Mauritaniassa). Mauritanialaisilla ja meillä on myös yhteinen perinnemusiikki, haul, tosin meidän musiikkimme on modernimpaa. Sanoituksemme ovat erilaisia sillä laulamme ongelmista joita olemme kokeneet maastapakomme jälkeen. Kappaleemme kertovat itkevistä lapsista ja naisista joiden isät ja aviomiehet lähtivät taistelemaan itsenäisyyydestä eivätkä koskaan palanneet. Ne ovat lauluja kuolemasta, elämästä, politiikasta ja jumalasta. Lauluja maasta jonne toivomme palaavamme. Yksi lauluistani "Silmäsi itkevät" (Tus Ojos Lloran) kertoo veljistäni. Eräänä iltapäivänä kun olimme harjoittelemassa yhtyeen kanssa, ystäväni saapui paikalle. Hän kutsui minut etäämmälle ja kertoi, että veljeni olivat kuolleet. Aloin heti itkeä, ja laulaa. Säveltäessäni tätä laulua ajattelin veljiäni. Muistelin kuinka vielä Länsi-Saharassa asuaessamme kiipesimme vuoren päälle, juttelimme ja palasimme yhteiseen kotitelttaamme. Nyt kysyn: Missä he ovat?"
Nubenegra
Hassanin haastattelu kokonaisuudessaan (espanjaksi) Nubenegran sivuilta.
Calabashmusic
Näytteitä Hassan con Leyoad -levyltä CalabashMusicin sivuilla, tai suoraan tästä (tarvitsest RealPlayer-ohjelman):
"Id Chab"
"Wadna"
"Enbia Allah"
"Wajadu"