|
Aini Linjakumpu:
Poliittinen islam
1999. Nid., 290 s.,
Loppuunmyyty
Poliittinen islam lähestyy ajankohtaista
ja tulenarkaa aihetta; poliittisen islamin merkitystä
ja asemaa globalisoituvassa maailmassa. Teos etenee kolmen
esimerkin - euro-välimerellisen yhteistyön, egyptiläisen
Muslimiveljeskunnan ja internetin islamia koskevien keskustelujen
- kautta. Samalla siinä kehitellään tutkimusotetta,
jonka puitteissa poliittisen islamin ilmiöitä on
mahdollista tarkastella aiempaa laaja-alaisemmin.
Paitsi että länsimaissa monoliittiseksi
mielletty islam näyttäytyy teoksessa hyvin monimuotoisena
ilmiönä, myös poliittisuus osoittautuu moneen
suuntaan kurottavaksi prosessiksi, ei yhteen henkilöön,
instituutioon tai opinkappaleeseen liitettäväksi
ominaisuudeksi. Läntisen sivilisaation uhkana nähty
uskonto purkautuu teoksen kuluessa naiivit vastakkainasettelut
ylittäväksi kulttuuriseksi mosaiikiksi.
Aini Linjakumpu on Lapin yliopiston tutkija.
Poliittinen Islam on hänen väitöskirjansa.
Teos on ensimmäinen islamia käsittelevä politiikan
tutkimuksen väitöskirja Suomessa.
|