2011
2010 | 2009 | 2008
2007 | 2006 | 2005

2004 | 2003 | 2002
2001 | 2000 | 1999
1997 - 1998 | muut



|

Attac - Ruohonjuuritason kapina markkinavoimia vastaan

Kaikkihan rakastavat kunnon kuivuutta
Maailmalla suurta kohua herättänyt reportaasi Intian maa-seudun köyhien elinolosuhteista nyt suomeksi.

Kohti vuotta 1929?
Vapaakauppa, työttömyys ja ääriliikkeiden nousu

Köyhyyden Globalisointi

Lokalisaatio - Vaihtoehto vapaakaupan ylilyönneille

Maanpuolustusta vai suurvaltapolitiikkaa - Taisteluhelikopterien ja hornet-hävittäjien kova hinta

Teetä Kurdistanissa
Teetä Kurdistanissa kertoo kahden kulttuurin kohtaamisesta arkipäivän tasolla. Kristiina Koivusen henkilökohtaiset ja arkiset kokemukset kurdikulttuurista kertovat meille paljon Kurdistanista, joka on myös Suomessa läsnä.

Vesi murtaa kiveä - Amnestyn historia
Hallituksista ja valtioista riippumaton, ihmisoikeuksien puolesta tinkimättömästi taisteleva Amnesty International viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhliaan!

Vuohia ja utopioita
Tämän kirjan päähenkilöinä ovat tavalliset ja epätavalliset mosambikilaiset. Heidän tarinansa ovat usein sankarillisia, toisinaan myös surkuhupaisia kertomuksia sopeutumisesta.

 

Kaikkihan rakastavat kunnon kuivuutta - Tarinoita todellisesta Intiasta

 

P.Sainath:
Kaikkihan rakastavat kunnon kuivuutta -
Tarinoita todellisesta Intiasta

Rauhanpuolustajilta 23 € + postikulut.

"Meillä on mahtava kuivuus meneillään", sanoo Rajmi Lakhan eteläintialaisesta Palamaun piirikunnasta. Rajmi on talonpoika ja kansalaisaktivisti, joka auttaa pienviljelijöitä ja maatyöläisiä taistelemaan oikeuksiensa puolesta. "Isot kihot rahastavat tällä todella paljon. Alueen virallinen kehitysvirkailijakin on jo mennyt korjaamaan kolmatta satoa."

Olen ymmälläni. Syyssatohan korjataan sadekauden jälkeen. Kevätkaudella korjataan toinen sato. Mutta mikä on kolmas sato?

"Kolmas sato on raha, joka saadaan valtion kuivuusavustuksena", sanoo Rajmi leveästi hymyillen. "Avustuksien ansiosta rikkaista tulee entistäkin rikkaampia. Se on oikein hyvää bisnestä. Täälläpäin rakastetaan kunnon kuivuutta."

Maailmalla kohua herättänyt reportaasi Intian maaseudun köyhien elinolosuhteista nyt suomeksi. Intialaisen journalistin Palagummi Sainathin tarinat tarjoavat lukijalle ainutlaatuisen seikkailun virallisten avustusohjelmien, päätä huimaavan korruption ja köyhyyden syövereihin.

 


Tilaan Kaikkihan rakastavat kunnon kuivuutta -
Tarinoita todellisesta Intiasta
- kirjan
hintaan 23 € + postikulut.

Tilaajan nimi:
Lähiosoite:
Postinro ja -toimipaikka:
Puhelin:
Sähköposti:
Lisätietoja:
Tilausvahvistus: