2010 | 2009 | 2008
2007 | 2006 | 2005

2004 | 2003 | 2002
2001 | 2000 | 1999
1997 - 1998 | muut



|

Attac - Ruohonjuuritason kapina markkinavoimia vastaan

Kaikkihan rakastavat kunnon kuivuutta
Maailmalla suurta kohua herättänyt reportaasi Intian maa-seudun köyhien elinolosuhteista nyt suomeksi.

Kohti vuotta 1929?
Vapaakauppa, työttömyys ja ääriliikkeiden nousu

Köyhyyden Globalisointi

Lokalisaatio - Vaihtoehto vapaakaupan ylilyönneille

Maanpuolustusta vai suurvaltapolitiikkaa - Taisteluhelikopterien ja hornet-hävittäjien kova hinta

Teetä Kurdistanissa
Teetä Kurdistanissa kertoo kahden kulttuurin kohtaamisesta arkipäivän tasolla. Kristiina Koivusen henkilökohtaiset ja arkiset kokemukset kurdikulttuurista kertovat meille paljon Kurdistanista, joka on myös Suomessa läsnä.

Vesi murtaa kiveä - Amnestyn historia
Hallituksista ja valtioista riippumaton, ihmisoikeuksien puolesta tinkimättömästi taisteleva Amnesty International viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhliaan!

Vuohia ja utopioita
Tämän kirjan päähenkilöinä ovat tavalliset ja epätavalliset mosambikilaiset. Heidän tarinansa ovat usein sankarillisia, toisinaan myös surkuhupaisia kertomuksia sopeutumisesta.

 

Lokalisaatio - Vaihtoehto vapaakaupan ylilyönneille

 

Colin Hines:
Lokalisaatio - Vaihtoehto vapaakaupan ylilyönneille

309 sivua, Rauhanpuolustajilta 20 € + postikulut.

Hullun lehmän tauti ravistaa Eurooppaa. Kaupat täyttyvät geenimuunnelluista elintarvikkeista. Puhdas ruoka on ylellisyyttä. Kansainvälisen kilpailun nimissä juostaan kilpaa kohti pohjaa. Yhä halvemmalla on tuotettava yhä enemmän ja eettisesti kestävät tuotteet ovat aina vaan harvinaisempia. Tavarat kulkevat maapalloa ristiin rastiin. Kuljetusmatkat pitenevät ja lisäävät kasvihuonepäästöjä. Ilmastonmuutos etenee. Talous keskittyy ja karkaa käsistä.

Lokalisaatio on kirjoitettu kaikille niille, joiden mielestä kulttuurinen, sosiaalinen ja ekologinen monimuotoisuus on tulevaisuutemme kannalta ensiarvoisen tärkeää. Tämä on kirja myös ihmisille, jotka eivät kaipaa yhdenmukaista maailmanlaajuista kulutuskulttuuria.

International Forum on Globalisation - verkostossa ja Greenpeacessa vaikuttava kirjailija Colin Hines arvostelee vapaakauppaa ja globalisaation kehityskulkuja. Mutta ennen kaikkea hän käy läpi keinoja, joilla luodaan ja tuetaan paikallista omavaraisuutta.

"Colin Hinesin kirja pureutuu globalisaation ytimeen. Teos kyseenalaistaa lähes uskonkappaleeksi pyhitetyn talousajattelun, jonka palvontapaikkoja ovat IMF ja Maailman kauppajärjestö ja jonka jumala on raha. Hines arvostelee, mutta hän myös edistää toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja, jotka - jos ne otetaan käyttöön - lopettaisivat velkakriisit."
-Ann Pettifor, Jubilee 2000-kampanjan johtaja

"Me tarvitsemme hyvän vaihtoehdon globalisaatiolle. Colin Hinesilla on sellainen - maailmantalouden suuntaaminen paikallisiksi markkinoiksi."
-Anita Roddick, Body Shopin perustaja

 


Tilaan Lokalisaatio - Vaihtoehto vapaakaupan ylilyönneille - kirjan hintaan 20 € + postikulut.

Tilaajan nimi:
Lähiosoite:
Postinro ja -toimipaikka:
Puhelin:
Sähköposti:
Lisätietoja:
Tilausvahvistus: