|
|
Solidaarisuuskalenteri
2003
Hinta 12 € | Rauhanpuolustajilta
4 € + postikulut
Hyvä ystävä.
Kirjoitan sinulle pienessä ullakkohuoneessa. Ulkona tuulee
ja sataa. Televisio on auki, sieltä välähtelee
jälleen kerran kuvia väkivallasta. Itsemurhaiskuja,
täsmäpommeja, miinoja ja miehitystä. Helikoptereita
ja luoteja. Suurin sanoin laukaistuja ohjuksia. Tuskaa ja
surua. Ojennettuja sormia.
Syyskuun yhdennentoista ja terrorismin vastaisen sodan pyörteet
jatkuvat hamaan tulevaisuuteen. Sanotaan, ettei mikään
ole enää ennallaan. Maailmanlaajuinen eriarvoisuus
ei ole ainakaan kadonnut. Eikä vahvemman valtakaan ole
murentunut. Surullisinta on se että väkivalta ja
voiman käyttö nähdään miltei ainoana
keinona muuttaa vallitsevia oloja. Ehkä se on helppo,
muttei ainoa. Ehkä se muuttaa maailmaa jossa elämme,
mutta hyvin raaalla tavalla. Pelko ja tuho eivät
ratkaise mitään.
Väkivalta ei kuitekaan ole ainoastaan
tantereella sotimista. Sillä on monta muotoa, monessa
eri tilanteessa. Kotona, koulussa ja työpaikalla voimme
joutua henkisen tai fyysisen väkivallan uhreiksi. Ostosvalinnoillamme
päätämme otammeko osaa suuryhtiön tai
valtion harjoittamaan väkivaltaan.
Rauha rakentuu siitä arvosta ja ihanteesta, joka väkivallasta
puuttuu: Rakkaus ihmisyyttä ja luontoa kohtaan. Vaikka
elämme eri maissa, kaupungeissa ja kodeissa, eri uskomuksissa,
kielissä ja kulttuureissa, elämme kaikki samalla
maapallolla. Emmekö voisi rakentaa kaikkea toimintaamme
tämän tosiasian pohjalle?
Kunnioittaminen ja hyväksyminen, kuunteleminen ja keskinäinen
auttaminen ovat enemmän kuin vaalimisen arvoisia keinoja
muuttaa maailmaa. Joskus teemme virheen ja satutamme kanssaihmistä,
mutta siitä on opittava.
Yksi askel oikeaan suuntaan on oppia vilpittömästi
pyytämään ja antamaan anteeksi. Se vaatii ainoastaan
rohkeaa antautumista rauhan tielle.
Rauha on juuri se asia, jonka puolesta täytyy uskaltaa
sanoa ja toimia juuri nyt, luottavaisin mielin ja antaumuksella.
Rauhaa päällesi!
Henri Onodera
Solidaarisuuskalenteri 2003
-kampanjoita ja kansalaistoimintaa
-kattava kansalaisjärjestöosoitteisto
-aforismeja ja tietoiskuja
-tärkeimmät toimintapäivät ja teemaviikot
-festivaalit ja juhlapyhät
Solidaarisuuskalenteri on kasvattanut
suosiotaan vuosien varrella ja sitä pidetään
tärkeänä tietolähteenä kansalaistoimintaan.
"Solidaarisuus-kalenteri
auttoi avaamaan silmäni ja näkemään asioita
uusista näkökulmista. KIITOS!"
Palautetta vuoden 2002 kalenterista
SOLIDAARISUUSKALENTERI,
SIDOTTU 224 SIVUA.
ISBN 952-471-088-9, OVH 12 €
PYSTYKORVAJULKAISU,
SUOMEN RAUHANPUOLUSTAJAT JA LIKE KUSTANNUS
Toimitus: Susanna Kuparinen,
Henri Onodera
Ulkoasu: Essi Rajamäki
Kannen kuva: Rosa Liksom
Kuvitus: Joonas Laine
Päivälista, nimipäivät ja kuun vaiheet
© Helsingin yliopiston almanakkatoimisto
Lähteet: mm. www.ykliitto.fi ,
www.oikeuttaelaimille.net, www.kepa.fi ,
Suomi-Turkki -seura, Maailmankalenteri,
www.sci.fi /~kya17/data/kv, Muutosten vuosisata
(WSOY), Vuosisatamme kronikka (Gummerus)
Paino: Otavan Kirjapaino Oy 2002
|