Auschwitz – lyhyt historia
Teos esittää tiiviisti, kiihkottomasti ja vakuuttavasti, kuinka Auschwitz kasvoi ja muuttui kokonaiseksi kauhujen kaupungiksi, kuinka murhakoneiston hoitajat ja uhrit päätyivät Puolan maaperälle 1940-luvulla – ja kuinka tämän kaiken sallittiin tapahtua.
Darfur – pitkän sodan lyhyt historia
Darfurin sodan taustoja ei ole juurikaan aiemmin selvitetty. Kirja valottaa pahamaineisen janjawiid-järjestön syntyä, olemusta ja ideologiaa, porautuu kahden kapinallisryhmän – Sudanin vapautusarmeijan ja islamistisemman Oikeus ja tasa-arvo -liikkeen – käynnistämään kapinaan.
Hakoah – tähdet paossa
Teos kertoo 1900-luvun alkupuolen yhdestä menestyneimmistä eurooppalaisista jalkapallopalloseuroista, Hakoah Wienistä. Joukkue koostui juutalaisista pelaajista ja esimerkiksi vuonna 1925 se voitti Itävallan mestaruuden.
Keisari
Keisari on yksi Ryszard Kapuscinskin (s. 1932) pääteoksista ja myös yksi eniten käännettyjä puolalaisia kirjoja. Kapuscinski rakentaa tarkan kuvan itsevaltaisen Haile Selassien hovista ja sen elämästä – ilmiantojärjestelmästä, valtataistelusta, korruptiosta ja henkilöpalvonnasta.
Kirje presidentille
Mihail Berg syntyi kasvoi Leningradissa samoilla rikollisilla työläiskaduilla Taurian puiston tienoilla kuin presidentti Putin. Kun Berg omistautui 70-luvulla maanalaiselle kirjallisuudelle, Putin lähti KGB:hen.
Toisinajattelija-kirjailija ja salaisen poliisin upseeri kokivat saman ajan hengen: täydellisen kyynisyyden ja ideologian kuoleman.
Kylmä sota ja terrorin juuret
Mistä nykyterroristit ammentavat oppinsa? Onko lännen ja islamilaisen maailman suhteessa todella kyse kultuurien yhteentörmäyksestä?
Neuvostoliiton vuosisata
Neuvostoliittoa ei enää ole olemassa, mutta sen historia ja jäljet nykyisyydessä ovat edelleen varsin tärkeitä.
Sähköpostia Sambiasta
... on hämmentynyt, ärsyyntynyt ja iloinen ajankuva kulttuurituotannon opiskelijan ensimmäisestä matkasta Afrikkaan.
Turkki, kurdit ja EU
Kerim Yildiz esittelee nykytilanteen taustat ja perehdyttää lukijan lukuisiin aiheisiin, kuten poliittisiin, sivistyksellisiin ja kansalaisoikeuksiin, vähemmistöjen oikeuksiin, pakkosiirtoihin ja kansainvälisen yhteisön velvollisuuksiin Turkkia kohtaan.
|
|
|
|
|
Lissu Lehtimaja: Freiren kyydissä
ISBN: 952-471-878-2
nid., 63 s., mv.
Koko: A4
Loppuunmyyty
Painava kannanotto kasvatuskeskusteluun sarjakuvan keinoin.
Lissu Lehtimajan sarjakuva on essee kohtaamisista Paulo Freiren, maailmankuulun kasvatustieteilijän kanssa. Sarjakuva toimii helposti lähestyttävänä johdantona freireläiseen pedagogiaan. Se sopii sekä suurelle yleisölle että esimerkiksi opettajankoulutusmateriaaliksi. Sarjakuvan lähtökohtana on taidekasvatuksen näkökulma.
Mitä merkitystä freireläisillä vallankumouksellisilla ajatuksilla voisi olla nykypäivänä? Mitä tekemistä Koillis-Brasilian maattomien aikuisten lukutaitokampanjoilla voi olla tämän päivän Suomessa? Freire puhuu lukutaidosta, mikä ei tarkoita vain aakkosten tuntemista ja tavaamista. Yhtä hyvin voimme puhua esimerkiksi kuvan lukutaidosta. Paulo Freire käsittelikin paljon maailman lukemista.
Lissu Lehtimajan sarjakuva on painava ja henkilökohtainen kannanotto kasvatuksesta, mutta samaan aikaan helposti lähestyttävä teos, joka laittaa lukijansa pohtimaan ja kyseenalaistamaan kokemaansa.
|
| |
|
|