Auschwitz – lyhyt historia
Teos esittää tiiviisti, kiihkottomasti ja vakuuttavasti, kuinka Auschwitz kasvoi ja muuttui kokonaiseksi kauhujen kaupungiksi, kuinka murhakoneiston hoitajat ja uhrit päätyivät Puolan maaperälle 1940-luvulla – ja kuinka tämän kaiken sallittiin tapahtua.
Darfur – pitkän sodan lyhyt historia
Darfurin sodan taustoja ei ole juurikaan aiemmin selvitetty. Kirja valottaa pahamaineisen janjawiid-järjestön syntyä, olemusta ja ideologiaa, porautuu kahden kapinallisryhmän – Sudanin vapautusarmeijan ja islamistisemman Oikeus ja tasa-arvo -liikkeen – käynnistämään kapinaan.
Hakoah – tähdet paossa
Teos kertoo 1900-luvun alkupuolen yhdestä menestyneimmistä eurooppalaisista jalkapallopalloseuroista, Hakoah Wienistä. Joukkue koostui juutalaisista pelaajista ja esimerkiksi vuonna 1925 se voitti Itävallan mestaruuden.
Keisari
Keisari on yksi Ryszard Kapuscinskin (s. 1932) pääteoksista ja myös yksi eniten käännettyjä puolalaisia kirjoja. Kapuscinski rakentaa tarkan kuvan itsevaltaisen Haile Selassien hovista ja sen elämästä – ilmiantojärjestelmästä, valtataistelusta, korruptiosta ja henkilöpalvonnasta.
Kirje presidentille
Mihail Berg syntyi kasvoi Leningradissa samoilla rikollisilla työläiskaduilla Taurian puiston tienoilla kuin presidentti Putin. Kun Berg omistautui 70-luvulla maanalaiselle kirjallisuudelle, Putin lähti KGB:hen.
Toisinajattelija-kirjailija ja salaisen poliisin upseeri kokivat saman ajan hengen: täydellisen kyynisyyden ja ideologian kuoleman.
Kylmä sota ja terrorin juuret
Mistä nykyterroristit ammentavat oppinsa? Onko lännen ja islamilaisen maailman suhteessa todella kyse kultuurien yhteentörmäyksestä?
Neuvostoliiton vuosisata
Neuvostoliittoa ei enää ole olemassa, mutta sen historia ja jäljet nykyisyydessä ovat edelleen varsin tärkeitä.
Sähköpostia Sambiasta
... on hämmentynyt, ärsyyntynyt ja iloinen ajankuva kulttuurituotannon opiskelijan ensimmäisestä matkasta Afrikkaan.
Turkki, kurdit ja EU
Kerim Yildiz esittelee nykytilanteen taustat ja perehdyttää lukijan lukuisiin aiheisiin, kuten poliittisiin, sivistyksellisiin ja kansalaisoikeuksiin, vähemmistöjen oikeuksiin, pakkosiirtoihin ja kansainvälisen yhteisön velvollisuuksiin Turkkia kohtaan.
|
|
|
|
|
Ryszard Kapuscinski: Keisari
(Alkuteos: Cesarz)
Suomentanut Tapani Kärkkäinen
ISBN 952-471-725-5
nid., 180 s.
Hinta Rauhanpuolustajista 20 e + postikulut (ovh. 22 e)
Etiopian keisari Haile Selassie hallitsi vuosina 1930–74. Pitkään Afrikassa työskennellyt Kapuscinski saapui Etiopiaan heti vuoden 1973 marxilaisen vallankumouksen tapahduttua. Hän keräsi kirjan aineiston haastattelemalla syrjäytetyn keisarin palvelijoita, avustajia ja läheisiä, jotka olivat vallankumouksen jälkeen joutuneet pakenemaan maan alle.
Keisari on yksi Ryszard Kapuscinskin (s. 1932) pääteoksista ja myös yksi eniten käännettyjä puolalaisia kirjoja. Kapuscinski rakentaa tarkan kuvan itsevaltaisen Haile Selassien hovista ja sen elämästä – ilmiantojärjestelmästä, valtataistelusta, korruptiosta ja henkilöpalvonnasta. Groteskein sävyin piirretty kuva rutiköyhän, takapajuisen Etiopian mahtipontisesta ja todellisuudentajunsa menettäneestä hovista on nähty analogiana 1970-luvun Puolaan. Keisari on kuitenkin ennen kaikkea kuvaus äärettömästä vallasta, jonka ylläpitämisessä lojaalisuuden periaate ylittää aina pätevyyden.
Pystykorva-sarjassa on julkaistu myös Kapuscinskin teokset Imperiumi ja Eebenpuu.
”Keisari on loistava kuvaus Haile Selassien viimeisistä päivistä ja hänen pakkomielteisestä, keskiaikaisesta hovistaan. Kapuscinski kirjoittaa aina hyvin konkreettisesti ja tarkasti; hän loihtii pikkuasioista esiin ihmeitä. Hänen kirjansa on enemmän kuin reportaasi – se on painajainen vallasta, joka perustuu historian kieltämiseen. Aivan kuin lukisi Macchiavellia Italo Calvinon uudelleen kirjoittamana.” – Salman Rushdie
”Keisari on painajainen, jota vallanpitäjät näkevät yksin ollessaan. Se on vertahyytävä, nerokkaasti kerrottu tarina, jonka kristallinkirkas kieli ja poliittiset oivallukset ovat veitsenteräviä.”
– John Updike
|
| |
|
|