2010 | 2009 | 2008
2007 | 2006 | 2005

2004 | 2003 | 2002
2001 | 2000 | 1999
1997 - 1998 | muut



|
Auschwitz – lyhyt historia
Teos esittää tiiviisti, kiihkottomasti ja vakuuttavasti, kuinka Auschwitz kasvoi ja muuttui kokonaiseksi kauhujen kaupungiksi, kuinka murhakoneiston hoitajat ja uhrit päätyivät Puolan maaperälle 1940-luvulla – ja kuinka tämän kaiken sallittiin tapahtua.

Darfur – pitkän sodan lyhyt historia
Darfurin sodan taustoja ei ole juurikaan aiemmin selvitetty. Kirja valottaa pahamaineisen janjawiid-järjestön syntyä, olemusta ja ideologiaa, porautuu kahden kapinallisryhmän – Sudanin vapautusarmeijan ja islamistisemman Oikeus ja tasa-arvo -liikkeen – käynnistämään kapinaan.
Freiren kyydissä
Painava kannanotto kasvatuskeskusteluun sarjakuvan keinoin.
Hakoah – tähdet paossa
Teos kertoo 1900-luvun alkupuolen yhdestä menestyneimmistä eurooppalaisista jalkapallopalloseuroista, Hakoah Wienistä. Joukkue koostui juutalaisista pelaajista ja esimerkiksi vuonna 1925 se voitti Itävallan mestaruuden.

Housukaartilaiset – Maarian punakaartin naiskomppania Suomen sisällissodassa
Teos seuraa naisten sotaa Maarian pitäjän punaisen naiskomppanian näkökulmasta.

Keisari
Keisari on yksi Ryszard Kapuscinskin (s. 1932) pääteoksista ja myös yksi eniten käännettyjä puolalaisia kirjoja. Kapuscinski rakentaa tarkan kuvan itsevaltaisen Haile Selassien hovista ja sen elämästä – ilmiantojärjestelmästä, valtataistelusta, korruptiosta ja henkilöpalvonnasta.

Kirje presidentille
Mihail Berg syntyi kasvoi Leningradissa samoilla rikollisilla työläiskaduilla Taurian puiston tienoilla kuin presidentti Putin. Kun Berg omistautui 70-luvulla maanalaiselle kirjallisuudelle, Putin lähti KGB:hen.

Toisinajattelija-kirjailija ja salaisen poliisin upseeri kokivat saman ajan hengen: täydellisen kyynisyyden ja ideologian kuoleman.

Kohti osallistavaa demokratiaa
– Kansanäänestykset
demokratian välineenä
Kirja on tärkeä panos demokratiakeskusteluun, jossa punnitaan kansalaisten erilaisia tapoja osallistua.

Kylmä sota ja terrorin juuret
Mistä nykyterroristit ammentavat oppinsa? Onko lännen ja islamilaisen maailman suhteessa todella kyse kultuurien yhteentörmäyksestä?

Maailma liekeissä – globaali markkinatalous, demokratia ja konfliktit
Demokratiaa ja talousuudistuksia tyrkytetään vastaukseksi maailman poliittisiin, taloudellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Näin tekevät sekä läntinen älymystö että kansainväliset instituutiot.
Myrskyn silmässä - Poliittisen vangin päiväkirja jatkosodan ajalta 1941-1944
Ainutlaatuinen päiväkirjadokumentti poliittisen vangin kohtalosta suomalaisten vankileirillä.
Neuvostoliiton vuosisata Neuvostoliittoa ei enää ole olemassa, mutta sen historia ja jäljet nykyisyydessä ovat edelleen varsin tärkeitä.

Sähköpostia Sambiasta
... on hämmentynyt, ärsyyntynyt ja iloinen ajankuva kulttuurituotannon opiskelijan ensimmäisestä matkasta Afrikkaan.
Turkki, kurdit ja EU
Kerim Yildiz esittelee nykytilanteen taustat ja perehdyttää lukijan lukuisiin aiheisiin, kuten poliittisiin, sivistyksellisiin ja kansalaisoikeuksiin, vähemmistöjen oikeuksiin, pakkosiirtoihin ja kansainvälisen yhteisön velvollisuuksiin Turkkia kohtaan.
Vettä kaikille – yksityistämisen oikeudenmukaisia vaihtoehtoja

Vettä kaikille on voimakas puheenvuoro maailmanlaajuisessa keskustelussa vedenjakelun yksityistämisestä.

 

Mihail Berg: Kirje presidentille
(The Letter to the President)

Suomentanut: Jukka Mallinen

ISBN: 952-471-771-9

nid., 155 s.

Rauhanpuolustajien hinta 24 e + postikulut

Mihail Berg syntyi kasvoi Leningradissa samoilla rikollisilla työläiskaduilla Taurian puiston tienoilla kuin presidentti Putin. Kun Berg omistautui 70-luvulla maanalaiselle kirjallisuudelle, Putin lähti KGB:hen.

Toisinajattelija-kirjailija ja salaisen poliisin upseeri kokivat saman ajan hengen: täydellisen kyynisyyden ja ideologian kuoleman. Entiset naapurit myös muistuttavat toisiaan: he ovat kumpikin salaseuran jäseniä ja viettävät kaksoiselämää. Heidän elämänkohtalonsa näyttävät kulkevan rinnakkain, ja kirjailija esittääkin häikäiseviä paradokseja usein peilimäisen vastakkaisista käännöksistä ja ratkaisuista. Kirja tarjoaa hämmästyttävää ja moraalisesti haastavaa tietoa niin toisinajattelijoiden kuin urkkijoidenkin kohtaloista. Berg porautuu syvälle presidentin luonteeseen, joka tyydyttää venäläisten sosiaalisia viettejä. Tästä historiallis-sosiaalis-psykoanalyyttisestä kuvauksesta muodostuu ainutlaatuisen syvällinen, jopa repivä katsaus Venäjän ristiriitaiseen kollektiiviseen alitajuntaan.

Mihail Berg (s. 1952 Leningradissa) on tunnettu pietarilainen kirjallisuudentutkija, ärhäkkä kirjallisuuskriitikko ja poleeminen yhteiskunnallinen keskustelija. Hän on julkaissut kahdeksan postmodernia romaania ja useita artikkelikokoelmia. Berg on kuulunut leningradilais-pietarilaisen vaihtoehtoisen kulttuurin keskushahmoihin 1970-luvulta lähtien.

 


Tilaan Kirje presidentille - kirjan hintaan
24 € + postikulut.

Tilaajan nimi:
Lähiosoite:
Postinro ja -toimipaikka:
Puhelin:
Sähköposti:
Lisätietoja:
Tilausvahvistus: