2010 | 2009 | 2008
2007 | 2006 | 2005

2004 | 2003 | 2002
2001 | 2000 | 1999
1997 - 1998 | muut



|

 

 

Peter McLaren: Che, Freire ja vallankumouksen pedagogiikka

ISBN: 978-952-01-0232-6
nid, n. 320 s.

Rauhanpuolustajien hinta 26 euroa + postikulut

Kahden erilaisen kasvattajan näkemyksiä oikeudesta inhimilliseen elämään.

Che Guevara ja Paulo Freire olivat poikkeuksellisia henkilöitä: romantisoituja sankareita, mutta myös julkisia kasvattajia. Heidän toimintatapansa edistää maailmanlaajuista oikeudenmukaisuutta erosivat toisistaan. Heitä yhdisti ajatus kaikkien ihmisten oikeudesta inhimilliseen elämään. Ja kuten maailmankuulu kriittisen pedagogiikan edustaja Peter McLaren tässä kirjassa osoittaa, Chen ja Freiren opetuksia tarvitaan tänään enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Peter McLaren on kanadalainen kasvatustieteilijä, joka on toiminut Kalifornian yliopiston kasvatustieteen professorina vuodesta 1993. McLaren teki 1970-luvulla opetustyötä köyhien asuinalueella synnyinkaupungissaan. Vuonna 1983 hän väitteli tohtoriksi Toronton yliopistossa ja muutti työskentelemään Yhdysvaltoihin. McLaren on luennoinut lukuisissa yliopistoissa kaikilla mantereilla ja kuuluu kriittisen pedagogiikan johtaviin teoreetikoihin maailmassa. Hän on kirjoittanut ja toimittanut kymmeniä useille kielille käännettyjä teoksia.

 


Tilaan Che, Freire ja vallankumouksen pedagogiikka - kirjan hintaan 26 € + postikulut.

Tilaajan nimi:
Lähiosoite:
Postinro ja -toimipaikka:
Puhelin:
Sähköposti:
Lisätietoja:
Tilausvahvistus: